maanantai 30. tammikuuta 2012

Peace - Ruusu rauhantuojana


Yksi aikakauslehti, vanhoilta ajoiltakin, voi olla hyvin ainutlaatuinen sisällöltään. Minä olen -lehti numero 3 vuodelta 1999 on sitä minulle ollut Marjatta Ollilaa ja ley-linjoja myöten. Samassa lehdestä näin jälkikäteen löysin myös varteenotettavaa ja kaunista tekstiä ruusuista.

Kun viimeksi kirjoitin niin surullista ja järkyttävää valkoisen ruusun taustaa, niin nyt rauhanomaisempaa ja aiheena tietenkin jalostettu ruusu nimeltä Peace, josta olen aikaisemminkin kirjoittanut tässä.


Lehteen kirjoitti ruusuista ja nimenomaan ruusujen lääkinnällisistä tipoista Kaija Puro, joka on mukana Ruusupuu-nimisessä verkkokaupassa, joka välittää mm. Primavera-tuotteita. Itsekin olen sieltä tilannut ruusuöljyä nimeltä Teatree, jota kuljetan laukussani ja jota sipaisen silloin tällöin jonnekin. Sen ilmoitetaan 100-prosenttiseksi luonnontuotteeksi. Nyt olen kyllä kuullut, että luonnontuotteeksi voi kutsua myös sellaista tuotetta, jossa on vain 15 prosenttia itse luontoa. Tais sen verran pitää olla, että voi luonnontuotteeksi kutsua. Ihana jos joku minua valistaisi näissä asioissa....?

Joka tapauksessa ihastuin Kaija Puron sivuihin lehdessä, jossa hän valoittaa mm. Peace-ruusun historiaa ja kertoo siitä tehtyjen tippojen vaikutuksesta. Hän sanoo, että juuri Rauhanruusulla on aivan erityista annettavaa meidän ajallemme ja varsinkin henkiselle kehityksellemme. Aluksi tätä ruusua kutsuttiin nimeltä 'Madam Meiland', jonka jalostamista oli tehty vuosikymmenet ja joka virallisesti ristittiin 29.4.1945 Peace-ruusuksi amerikkalaisen ruususeuran päätöksellä Kaliforniassa. Tämä tapahtui juuri samoihin aikoihin, kun Hitler oli kukistettiin. Suomalaisille tämä ajankohta oli myös tärkeä, sillä päivää aiemmin 28.4.1945 kenraali Siilasvuo lähetti Mannerheimille sähkeen, jossa hän ilmoitti tehtävänsä saksalaisten karkottamiseksi Pohjois-Suomesta tulleen täytetyksi. Lapin sota oli päättynyt.

Näin kirjoittaa Kaija Puro ja liittää Peace-ruusun energian koko maailman rauhaan. Tuhon keskeltä nousi esiin ja kuuluisuuteen tuo kaunis, ihmeellinen ruusu, joka avautuessaan on ensin valkoinen, sitten keltainen väri valtaa ruusun ja viimein vaaleanpunainen koristaa kukkalehtien reunat.

Kaijan mielestä tämä ruusu kuvaa olotilaa, jossa siäsinen mies (valo) ja sisäinen nainen (rakkaus) ovat harmonisesti keskenään. On rauha, jossa Prinssi ja Prinsessa ovat löytäneet toisensa.

Sen vuoksi Kaijan mukaan juuri Peace-ruususta valmistetut tipat hoitavat sydämen lisäksi hermojärjestelmäämme. Niillä on rauhoittava ja rentouttava vaikutus. Tästä on tullutkin lempeästi toimiva 'unilääke'.

Jos joku on tietoinen Bachin kukkatipoista ja niiden vaikutuksesta, varmasti innostuu myös eri ruusulajien tipoista. Kerron niistä seuraavassa blogissa vähän lisää.

Kiitos Kaija Purolle! Ja kiitos sattumasta (se oikeammin on tarkoitus, jonka merkitystä en ehkä vielä tiedä), että löysin tämän lehden aikoinaan pikkusiskoni pöydältä ja sitten hankin sen itse, ja joka tarttui nyt vinttiä siivotessa taas käteeni.

Siionin virsiä Ihana rauhan ranta

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Valkoinen ruusu giljotiinin alla



Valkoisella on puhtauden symboli. Ruusun okaalla on syvälle pistävän haavan symboli.

Jos selaa ja etsii valkoisen ruusun symboliikkaa netistä, ei voi olla kohtaamatta sisaruksia Hans ja Sophie Scholl,  jotka näkivät sen mitä Saksassa sodan aikana tapahtui, eivät sitä hyväksyneet eivätkä voineet sitä hiljaa sivusta katsoa, vaan toimivat. Ja tällaisena paukkupakkasten päivänä tämä tarina on ihan pakko tulla mukaan ruusuisille sivuilleni muistuttamaan taas siitä mitä historiaa ruusun taakse voi kätkeytyä.

Schollin sisarukset päätyivät giljotiinin alle hyvin surullisella tavalla ja jättivät jälkeensä muiston, josta puhutaan vielä tänäkin päivänä. Se on haava Saksan historiassa järkyttävällä, mutta myös kauniilla tavalla. Minulla nousee iho kananlihalle, kun sitä luen. Sillä kaikki alkoi nuoruuden innolla ja vilpittömyydellä, kunnes kapinamieli kasvoi ja muuttui vilkkaaksi vastarintaliikkeeksi.

Jo Hansin ja Sophien isä näki Hitlerin nousun uhkana ja oli pettynyt kun omat lapset liittyivät natsismin nuorisojärjestöön. Hans oli ensin innoissaan, mutta Sophie mietti jo pian kuinka järjetöntä oli raskaissa vaatteissa marssiminen ja lipun kunnioittaminen. Lisäksi hän ihmetteli miksi hänen juutalaiset ystävänsä eivät siihen päässeet. Hans huomasi pian myös, että järjestöstä puuttui järkevä ja avoin keskustelu ja pettyi. Hans siirtyikin aivan toisenlaiseen järjestöön ja joutui Gestapon tarkkailun alaiseksi.

Sisarukset löysivät pian samoin ajattelevia opiskelijoita, joiden kanssa he perustivat Valkoinen Ruusu- nimisen liikkeen. He alkoivat pian jakaa lehtisiä toiminnastaan ja lisää nuoria tuli mukaan. Nuorten silmät aukenivat yhä enemmän näkemään natsismin ideologian epäoikeudenmukaisuutta ja raakuutta, jota ei voineet hyväksyä. Mutta kuten tiedämme, avoin vastarinta ei kestänyt natsismin otteessa. Vastarintaliikkeessä vastustettiin myös saksalaisten sotilaiden mieletöntä syöksemistä sodan ’miinäkentille’. Tässä suora lainaus tältä Panu Moilasen nettisivustolta.

”18.2.1943, ilmestyi Valkoisen Ruusun viimeiseksi jäänyt, erityisesti opiskelijoille suunnattu lentolehtinen, jossa arvosteltiin jyrkästi Hitlerin Stalingradin tragediaan johtaneita päätöksiä. "Miestemme Stalingradissa kärsimä tappio on musertanut kansamme. Ensimmäisen maailmansodan korpraalin nerokas strategia on mielettömällä ja vastuuttomalla tavalla syössyt kolmesataakolmekymmenätuhatta saksalaista miestä kuolemaan ja kadotukseen. Johtajamme, kiitämme Sinua!" (Valkoisen Ruusun viimeisestä lentolehtisestä.)”

Sophie, Hans ja Christopher Probst vangittiin. Oikeudenkäynnissä heidät tuomittiin teloitettavaksi maan petturuudesta. Vielä samana iltana tuomio pantiin käytäntöön. Pian tämän jälkeen vangittiin 80 muuta Valkoisen ruusun piirissä toimivaa ihmistä. Kolme heistä sai kuolemantuomion, muut vankilatuomion, jotkut jopa elinkautisen.


Sodan aikana nämä nuoret olivat halveksittuja maanpettureita. Tänä päivänä he ovat kansallissankareita. Mm. Munchenin yliopiston edessä oleva aukio kantaa Schollin sisarusten nimeä.

Ruusussa on ihana kauneus ja puhtaus. Mutta aina jonnekin osuu terävä piikki, jonka vuoksi vuodatetaan verta. Valkoisen Ruusun piikki osui silloin saksalaiseen yhteiskuntaan.

Tässä pianomusiikin säestyksellä kuvavideo Valkoisen ruusun jäsenistä

lauantai 28. tammikuuta 2012

Valkoisen ruusun ikävää


Pumpulilumi pienoisen ruusutarhani peittona kimmeltää jo tuhansissa auringontähdissä päivittäin.
Katselen sitä hyvillä mielin pää kallellaan.

Vaikka kylmän pohjoisen viiman iskiessä mieleeni iskee myös epäluulo koko ruusutarhaani kohtaan. Entä jos ne eivät keväällä herääkään. Jos olen tehnyt jotakin väärin? Jos en ole kaivanut kuoppaa liian syvälle? Jos en ole salaojittanut tarpeeksi.

Hyi, hyi! Pois hyiset hyhmät ajatuksistakin!

Lueskelin tuossa taas Ruotsissa löytämääni kirjaa Valkoisista puutarhoista. Voi ihana! Ymmärrän hyvin, kuinka kauniisti juuri valkoinen väri loistaa kesäöiden hämärissä! Eihän silloin malttaisi nukkua ollenkaan! Siellähän sitä vain vaeltelis, ja sieraimet värähtelis varsinkin juhannusruusun hennossa tuoksussa. Ehkä hyttysillä sittenkin oma tehtävänsä. Kyllä ne viimeistään häätää yökukkujan nukkumaan sisätiloihin.


Mutta kovasti olen miettinyt noita puutarhan ’huoneita’. Nyt kun olen aloittanut vähän villisti ilman suunnitelmia, niin en halua paljoa mitään muuttelemaan. Mutta peltoa on! Ja suuri rivi vehmasta juhannusruusuakin. Tosin istutin keltaisen päivänliljan kellumaan sen siimekseen suunnittelemani grillipaikan taakse. Mutta keltainen kultaa valkoista, eivätkä ne kuki yhtä aikaa. Jos saisi sinne väliin kuminat kukkimaan, jota siinä edessä ihan villinäkin kasvaakin, tuhti ja pysty kasvi sekin. Ja mukana voisi olla ojakärsämöä, jota sitäkin villinä pihallani kasvaa. Siirtelisin sitä joukkoon. Ne kasvaisivat syssymmällä, kun pimpinella jo punertaa.

Ja minulla on yksi valkoinen syreeni, jonka olen ajatellut siirtää…pitäiskö ostaa kaveriksi toinenkin?
Voi tätä kevään odotusta!!

Todella kaunista musiikkia viulun ja pianon kera, My white rose!

perjantai 27. tammikuuta 2012

Talven nukkujia

Lisään tänne vielä kuvia, joka kertoo siitä, kuinka eläväinen on luonto.

Yksi talvi kuljin kuvaamassa talvisia valoja ja varjoja. Kuljin siellä monta kertaa, kun huomasin, että tietyn varjon ja valon saaminen linssiin oli ihan minuuttien kysymys. Seuraavassa minuutissa kaikki on taas  toisenlaista.

Otin noita kuvia saadakseni malleja pastelliliitutöihini, joissa ihan vain tutkiskelin rytmejä ja sitä mitä valo ja varjo saa aikaan sekä niiden maalaamista yleensä. Pidin jopa pienen näyttelyn näistä töistäni.

Vasta maalatessani huomasin, mitä kaikkea kuvasta tulee esiin aivan itsekseen ja yllättäen. Kummallisia olioita alkoi hyppimään kuvasta silmilleni, kun syvennyin maalaustyöhöni. Siis näkemistä ja näkemistä. Sitä on hyvin monenlaista. Tosin tämä valokuva maalauksesta ei ole hyvä. Siinä valo lyö heijasteen. Eikä kuvakulmakaan ole paras mahdollinen. Tuota maalausta ei ole enää itselläni. Nimesin sen 'Talven nukkujiksi'. Montako talven nukkujaa löydätte?



Tällaisenkin maalasin yhdestä valokuvastani. Ja sitä ei kumma kyllä kukaan ole halunnut seinälleen. Heh! En minäkään. Mutta hassusti aurinko paistoi risukasaan antanen sille sielukkaat silmät. 


Nuo olivat niin tummia ja jotenkin pelottavia kuvia, joten lisäsin vielä yhden. Tämä on ihan mielikuvastani maalattu 'Lumienkeli'

torstai 26. tammikuuta 2012

Lumi-Olioita

Tuon kameran kanssa on niin mukava kulkea luonnossa. Kameran kanssa katselee luontoakin aivan eri silmin, ei märehdi niinkään niitä arkiongelmia, vaan katselee ympärilleen.

Kävin ensimmäisellä hiihtoretkellä. Ja tällä kertaa etsin lumisessa metsässä 'lumiolentoja'. Mielikuvitussilmillä kun tihtaa, niin löytää kaikenlaista. Joskus alkoi ihan naurattamaan. Jos olisi kuvankäsittelyohjelma, kuvia olisi mukava vähän editoida, mutta nämä kuvat ovat ainakin aitoja sellaisenaan. Nyt se, mikä ilman lunta näyttää kamalalta ja pelkästään rumalta risukasalta, muuttuu lumen ansiosta taianomaisesti vaikka miksi.

Tässä hiihtoretken huomioita: Tässä herttainen, vähän ujo Lumikana.


Tässä ilmiselvä Lumi-Laiskiainen!


Tässä Lumi-Peto hampaineen:


Lumihirviökin löytyi:


Tästä tuli mieleen Paskarämetien Ankka!


Lauletaan heille! Rölli ja tämä iki-ihanasti rytmitetty Omituisten otusten kerho!

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Rinta rottingilla ruusuisesti

Eihän! Edelleen löytyy noita ruusuja, joka paikassa, käsitöissä varsinkin! Nyt kun olen joutunut homevaurion myötä katsastamaan varastojani, heittämään pois ja valkkaamaan, niin löytyy monenmoista.

Itse joskus olen nuorena ja linnunlaihana ollessa aloittanut sinisestä puuvillalangasta itselle puseron, johon olen mallista virkannut selkäosaan kaunista ruusua. Tuo pusero lojui syttyrässä pussin pohjalla aitan naulassa keskeneräisenä. Pelastin sen homeisuudesta, etikalla liotin ja laitoin puuvillaisten joukkoon pesuun. Kyllä varmasti se löytää vaikka pingoitettuna tauluna  puutarhastani vielä paikkansa.


Olin vasta pestautunut opettajaksi, ja tietenkin ajattelin helliä oppilaitani hellänpunaisilla asuilla. Tässä olen neulonut itselleni villatakin ja kas kummaa; rinnassa roikkuu herttainen ruusu. Eiköhän pikkutytöt olekin sitä nätisti tunneillani katselleet? Ainakin minä nyt katselin.


Minulla oli joskus maailman aikoihin edustustehtäviä. Näissä tilanteissa tarvittiin jotain aitoa ja fiksua. Ensimmäisen kerran elämässäni kudotutin itselleni vanhan ajan vaaleanpunaisen villamekon, jota pidinkin paljon kauniin valkoisen vyön kera. Ja siinäkin on pieni ruusuke rinnassa tai oikeammin kauluksessa. Myös samaan tyyliin tehty villainen kaulanauha tuossa vieressä. Design-asu!  Enköhän vedä sen päälleni vielä joskus sopivaan tilaisuuteen.


Mutta mistä ihmeestä nuo ruusut kaikki olivatkaan ilmestyneet? Niitä minä ihmettelen.

Taas näköjään vaaleanpunaista. Tietyissä vaiheissa elämää se on ollut minulle sellainen hoitava, lempeä väri, jolla olen pyrkinyt hoitamaan ympäristöänikin. Tulipa mieleen, että niinhän nuoruudessakin oli minulla tuo vaaleanpunainen villamekko, kuten vanha blogini kertoo:

http://ruusutarha.blogspot.com/2011/01/vaaleanpunainen-ah.html

Kun kudelmista on kyse, niin laitan mukaan vielä nämä lapaset, jotka löysin ruotsalaisista joulumyyjäisistä, mutta jotka laitoin sitten pukinkonttiin. Täytyy myöntää, että ennen paketointia kirjasin ylös nuo kuviot. Ensi jouluna varmaan moni muukin saa nuo pukinkontissa sitten.


Nyt laitan tämän kauniin laulun kuvineen soimaan, kesän ikävää jo!

tiistai 24. tammikuuta 2012

Rakkaat Ruusuhuivini!

Naurattaa taas, kun tutkailen vanhoja laatikoitani. Ruusunkukkiahan sieltä silmiini hyppii iloisesti esiin, että oikein halata niitä pitää.

Huomaan, että minulla on ollut paljon vaatteita, verhoja ja kankaita ruusunkuvin somistettuna, enkä ole niitä nähnyt. Olen nähnyt vain värejä ja kukkia. Kuinkahan sokeita me olemme joillekin asioille? Mutta hauskaa kun näkö kirkastuu! Voisi melkein sanoa, että olen 'ruusu-valaistunut'.

Tässä kaksi kaunista huivia, arvokkaitakin. Toisen olen ostanut Pietarista, johon sain yhtenä muistorikkaana pääsiäisenä tutustua Tatjaanan kanssa. Halusin silloin tuoda sieltä muistoksi aidon maatuska-villahuivin. Tosin en silloin ruusuja tunnistanut. Olen tätä joskus pitänytkin, lämmin se on, mutta pikkuisen hankala kietoa ympäri ja sitoa.



Toinen huivi on Espanjassa valmistettu ja sieltä tilattu flamencohuivi, jonka kanssa tanssittiin sitten myös Marko Riekin oma kaunis huivikoreografia. Valitettavasti en osaisi sitä enää tanssia ja muistelen, etten sen kaikkia kommervenkkejä edes oppinut. Huivi on kaunis ja painava. Tanssissa sitä oli helppoa liikutella ja lennähdellä sen kanssa. Mutta voi kuinka työlästä oli harjata auki ja suoraksi huivin kaikki rimpsut. Ja nythän vasta olen nähnyt ne kauniit ruusukuviot siinä. 



Mietinkin miten saisin nämä kauniit isot huivit esiin ruusutarhassani tai ruusutarhakahvilassani. Ehkä sen keksinkin. Tai joku muu?


Biisi on lähtöisin Venäjältä. Venäläiset tuntevat melodian nimellä "Podari Mne Platok," joka on yksi heidän kansanlauluistaan.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Ruusuinen seikkailu 4

Kuva Ruusulaakson matkaesitteestä, linkki alhaalla.

Jospa se kolmas kerta toden sanoisi. Vuosi sitten eteeni ilmestyi mahdollisuus tutustua Bulgarian Ruusulaaksoon. Se pani vereni kohahtamaan. RUUSULAAKSO! Tuli tunne, että pääsisin itse ruusumaailman sydämeen. Ja Bulgaria muutenkin alkoi pomppimaan eteeni. Ilmoittauduin matkaan ja hehkuttelin sitä näissä blogeissani.



Helmikuussa peruin matkani, koska mieheni terveydentila heikkeni. En tohtinut lähteä enää pitemmille matkoille.


Tarina jatkuu. Ilmoittauduin uudestaan lokakuussa tapahtuvaan Bulgarian matkalle. Sekin meni pieleen. Bulgariassa oli hankaluuksia, eikä matkalle ollut tarpeeksi lähtijöitäkään. Täällä talosta löytyi homesieni, jolloin minunkin oli keskityttävä aivan toisenlaiseen asiaan.

Nyt ilmoittauduin kolmannen kerran toukokuun lopulla tapahtuvalle Ruusulaaksomatkalle. Jeee!
Ja toissa päivänä tilasin jopa lentolipun. Aika jännästi nuo lippujen hinnat nousevat kevättä kohden. Yksi sai menopaluulipun Sofiaan 175 eurolla, minä maksoin 200 euroa ja eilen sen hinta oli jo 240 euroa.

Toivottavasti tämä matka onnistuu. Ainakin se on aloitettu seisahtuneella Marsilla, jolloin se pukkaa uusiin asioihin, uusiin alkuihin ja toimintoihin. Olen innoissani!

Uusin tässä linkin matkaesittelyymme.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Arkkityyppi...arkityyppikö?

Arkkityyppi tulee kreikankielestä, jolla on tarkoitettu hahmoa, alkumuotoa tai mallia. Wikipediassa sanotaan, että arkkityypit ovat kaikille ihmisille yhteisiä, alitajuisia sielunsisältöjä, jotka ilmenevät myyteissä, taruissa ja uskonnoissa. Arkki-sana tulee myös kreikankielestä yli-tai pää-. Jos suomalaisesta myytistä vedetään vaikkapa Ukko-ylijumala, niin se arkielämässä voisi ilmentää suomalaista nykymacho- isännän otteita ja auktoriteettia. Siksi hauskaa käännellä tuota sanaa; arkista arkeen. Mistä lie itse arki-sana?

Varmaankin psykologi Carl Jung toi tämän ajatuksen arkkityypistä tietoisuuteemme. Hän näki arkkityypit yleismaailmallisina ajatuksina, joissa menneiden sukupolvien kokemusperintö esiintyy tiivistyneessä muodossa. Esim. hän näki 'enkelin' pelastaja-ja auttaja-arkkityyppinä, joka joillakin muuntui sitten esim. ufoksi. Arkkityyppi ei ole mitään varsinaisesti näkyvää, vaikka itse olenkin ominut eläinarkkityypikseni Kauriin nuoruudestani jo pitkine jalkoineen ja metsissä liikkujana. Se että omin sen itselleni, on sitten jotain tiedostamatonta ja sellaista psyykkista energiaa, jonka löysin vasta kun aloin sitä tutkimaan. Tietenkin otin selvää metsäkauriin yleisestä symbolismista ja moni asia loksahti kummasti omaan olemiseeni. 

Se, että joku voi saada nimityksen 'noita' tietyillä ominaisuuksilla, on jotakin, jonka ympäristö vaistomaisesti (jopa yhteisöllisesti, kollektiivisesti) nimeää koettuaan tiettyjä asioita toisen ympärillä aivan arkisissa asioissa.

Varmastikin nämä asiat ovat vähän mystisiä. Mutta minusta suurin mystisin asia on ihminen itse. Siksi juuri silloin, kun pysähtyy tutkimaan ja miettimään mitä 'minä on', törmää myös tällaisiin ilmiöihin.

Minä olen pitkään kaivannut erästä romanialaista filosofiaa nimeltään Mircea Eliade, jonka pari kirjaa ainakin on käännetty suomeksi. Yksi niistä on Ikuisen Paluun Myytti. Nyt lainasin sen uudestaan luettavaksi ja ihmeteltäväksi. 

Hän jakaa ihmisen olemisen kahteen ryhmään: 
- Ne ihmiset, jotka kokevat asiat osana jostakin kokonaisuudesta ja tulkitsevat niitä jonkin merkityksen kautta. Eli jokin asia on seurausta jostakin eilisestä tai menneisyydestä ja sillä on tarkoitus. Tähän Eliade liittää arkkityypit ja toistamisen.
- Ja ne ihmiset, jotka näkevät ja ymmärtävät kokemukset irrallisina tapahtumina tai sarjoina historiallisista, taloudellisista tai yhteiskunnallisista seikoista johtuvina sattumina, joilla ei ole mitään merkitystä tai tarkoitusta. He eivät myöskään arvosta aiempien sukupolvien tapoja tai uskomuksia. Vain nykyhetki on tärkeä sellaisena. 

Eliaden mukaan jälkimmäinen ihmisen oleminen on väärää ja ihmisarvoa alentavaa. Edellinen ihminen olemisellaan kunnioittaa ja haluaa ymmärtää myyttejä ja riittejä (esikuvallisia arkkityyppejä eli malleja) ja sen kautta miettii miksi jokin (esim. kuolema) on olemassa.


Yksi suuri myytti on Neitsyt-Marian ja Jeesus-lapsi, josta minulla on myös kaunis gobelliini. Löysin sen kirpparilta opiskelukautenani, jolloin olin viikot kotoa poissa. Lapset olivat silloin aika pieniä, ja miehelläni suuri työ huoltaa ne viikottain kouluun ja turvalliseen yöuneen. Tuo gobelliini pyhästä äiti-lapsi-yhteydestä oli muistuttamassa opiskeluasuntoni seinällä minua siitä, mikä kuitenkin oli tärkeintä.


Toinen pieni gobelliini oli vain heräteostos, kirppikseltä sekin, eikä se nähtävästi kuvaa edes suomalaista maisemaa. 

Chisu ja Kohtalon oma

lauantai 21. tammikuuta 2012

Raikasta...on Kauriin aika

Ihmeen raikkaalta talossa nyt tuntui sekä vilpoisuuden että puhtaan tuoksunsa ansiosta, kun tulin pieneltä otsoonipakoreissulta jälleen kotiin. Itiöpölyt tai hajut tipo tiessään! Väsynyt olin, uni jäänyt pieneksi. Päässä kun pyöri kaikki mahdollinen. Mutta enää ei pyöri nenän alla sellainen kutiava pyörre.

Vihdoin tänään olen saanut aikaiseksi jotakin 'jälleenrakennustyössä', että tuuletin vinttikamarin. Se tarkoittaa sitä, että raahasin taas kaikki vuodevaatteet, matot ja muut päälliset ulos. Aion nukkua siellä ainakin siihen saakka, kun sen omistaja tulee jäleen lomillensa, eli toinen pojista. Pidän sen viileänä, 15 asteen vilpoinen ilmakin on hyvää unelle. Sitten lapioin lumipolun yhteen aittaan, jota jo syksyllä tyhjentelin ja siistin. Taas oli suusuoja naaman edessä, sillä siellä on runsaasti hiiren papanoita. Nyt kuitenkin vien sinne laatikoittain tavaroita.

Tuli mieleen aitan tavaroita katsellessani, että minä omistan luovan puutarharakentajan todellisia aarreaittoja, ihan monikossa. Voi jukra, mitä kaikkea sillä romulla vielä teenkään! Sillä kun olen lueskellut noita puutarhakirjoja, niin niissä on kuvia yhtä paljon kaikesta 'vanhasta romusta' kuin itse kukistakin. Joissakin ne romut ovat jopa ensi sijalla! Uusi ilmiö puutarhan saralla.

Huomasin, että Rosengard-asteroidini, joka on Kauriin tähtimerkissä, antaa velvotteita. Se on syntymäkartalla kolmiossa Marsiini ja tällä hetkellä Mars tekee sille iloista sekstiiliä. Samalla olen puhdistellut muutenkin noita 'kauriitani', myös tuulettamalla. Ruusutarha-unelmani siellä aivokopassa alkaa pikkuhiljaa herätä jälleen. Sitäpaitsi Kauriin tähtikuvioissa juuri nyt pyörivät Kuu ja Merkurius sekä se kamalan hidas Pluto tuolla kaukana.

Minullahan noita Kauris-symboleita on kasvanut kummasti lisää huoneisiini. Viime blogissani niitä jo oli siellä 'rauhantyyssijassani'. Seinillä on ollut kauris-tauluja ja piirroksia, joita olen joskus esitellytkin. Nyt kaksi lisää.

En ole vielä tälle löytänyt paikkaa, joten kuva on otettu sohvalta Mitat n.80x50.

Ruotsin eräältä kirpputorilta kainalooni tarttui pieni gobelliini Kauris-perheestä. Jotenkin olen ihastunut gobelliineihin. Ehkä niitä ei enää valmistetakaan. Ja kirpputorit niitä pursuavat ja vielä jopa kohtuullisilla hinnoilla. Pikku-sisko (jonka arkkieläin on delfiini) tuli ison pehmeän paketin kanssa myös minua tervehtimään jo ennen joulua ja sieltä löytyi tällainen. Aika hauska huomio astrologisesti se, että Pikku-siskoni on Kauris ja hänellä on hyvin vähän vesi-elementtiä kartalla. Minä taas Rapu, jolla on tuskin maa-elementtiä kartalla. Täydennämme toisiamme jopa joskus lahjojen kera. Tässä kaunis villaviltti.


Sain eräältä kylän rouva-ystävältäni joululahjan iloisen naurun kera. Ihmettelin miksi hänellä oli niin hauskaa. Ahaa, vilttejäkö lisää, naureskelin. Mutta voi mitä paperien sisältä paljastuikaan! Melkein itketti.

Tämä on väliaikaisesti sen 'homehuoneen' hirsiseinällä, minne se sopisi oikein hyvin. Paitsi että toinen pojista päättää sen sisustuksesta. Nyt se peittää vanhaa ikkunan paikkaa siellä.Mitat 180 x 125
Hän oli löytänyt tämän eräältä kirppikseltä ja saanut sen muiden ostoksien lomassa hyvin edullisesti hänen sanojensa mukaan. Lieköhän totta? Mutta totta on ainakin se, että ei näitä enää kodin seinillä näy. Ja varmaan totta sekin, että ne pölyjä keräävinä eivät sovi allergisille tai astmaatikoille. Ja ne seinät ovat monen kotona aivan liian pienet, sillä ainakin tämän gobelliinin koko on melkein yhden seinän täyttävä. Ja painavana nykyään varmaan se, että sisustuksessa suositaan valkoista, harmaata ja mustaa. Mutta arvaatkaapa, mikä tenhovoima sillä on esim. minun tulevassa kahviaitassani, jossa on maalaamattomat raakalaudat!

Mitenkähän Metsäkauriini voi? Taidan kirjoittaa tästä enemmän seuraavassa blogissani, sillä arkkityyppiä, kuten Metsäkauris minulle, on vähän vaikea ymmärtää. Löysin siitä varteenotettavaa tekstiä.

Nyt reippain ottein töihin! 
ps. Miksi ihmeessä sana 'TYÖ' on menettänyt merkityksensä teollistumisen jälkeen?! Työ usein ymmärretään vain silloin, kun siitä maksetaan rahaa eli palkkaa. Arvossa kaikki muu on pienempää. Olisi aika kääntää se toisin päin. Varsinkin pyyteetön palkaton työ voi olla yhteisöllisesti paljon arvokkaampaa ja jopa tuottoisampaa kuin itse 'TYÖ'.

Pöllö on toinen arkkieläimeni. Pallas Athene onkin luovuuden 5.huoneessa. Tässä kaunis Mike Oldfield ja Moonlight Shadow

torstai 19. tammikuuta 2012

Kaaoksen kodissa yksi rauhan paikka!

Plasmakone vaihtaa paikkaa, ja minä kannan kukkia turvaan paikasta toiseen, liekö edes selviävät. Alta kulmain sitä kaikkea katselen. Miten ihmeessä selviän taas tästä kaaoksesta, missä olen levitellyt talon laatikoiden sisältöä ja vaatteita puhdistusta varten? Hieron nenääni ja mietin pientä pakomatkaakin. 

Olen nukkunutkin (ihme kyllä ihan hyvin) vähän siellä täällä etsien puhtainta paikkaa hengittää ja olla. Aina jostakin vetää, koska joudun pitämään ikkunoita ja ovia siellä sun täällä auki tilanteen mukaan. Mutta tässä tilanteessa ei voi minnekään mennäkään, pitää vain toimia. 


On yksi paikka, mihin tämä älytön sekamelska ei ole yltänyt. Ja se on paikka, missä moni muukin on löytänyt pienen hetken aivan itsellensä. Mihin on voinut paeta hirmuista maailmaa. Minne on voinut kätkeä kyyneleitään. Tai puristella nyrkkiä ja taltuttaa kiehuntaa. Tai istua alas ihan vain vaikeroimaan ja miettimään mitä tehdä. Tai antaa haaveiden hetken hoitaa arkista päätään. Tai vaikka lukea hetken kirjaa ja esillä olevia lehtiä. Tai vaikkapa vain tuijottaa peilistä sitä outoa oliota siellä ja miettiä miten sen kanssa toimia. 


Se paikka on ihmeellinen tyyssija, missä voi tyhjentää itseään, päätään, ajatuksiaan, tunteitaan. Monen ainoa pyhättö, missä on hetken itsensä kanssa. Ja aina sinne jättää jotakin itsestään. 

Siinä huokailin ja katselin vanhaa tuttua ympäristöä, mitä ei ole tarvinnut muuttaa. Selkeää taidetta, vahvaa väriä ja sen lämpöä. Osmo Rauhalan kaurisjäljitelmää ja päivittäisiä käyttöesineitä. 'Tiedän paikan armahan, rauhallisen ihanan....'

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Homeinen polkuni 5, plasmakone

Naurattaa tuo hedelmällinen Ley-linja, joka tältä seudulta kulkee. Kyllä täytyy todeta, että tosiaan hedelmällinen. Ja homesienen (sädesienen) itiöpölytkin ovat tässä samassa hedelmällisyydessä mukana. Nythän ne olivat muhineet tuolla yhdessä työhuoneeni kaapissa t-paidoissani, jotka yksi ilta otin syyniin tarkastellakseni mitä heittää pois, mitä vielä säilyttää. Olin kyllä tuntenut siellä sen vanhan ilkeän hajun, mutta en arvannut mitä pölyjä siitä lenteli huoneeseen, kun niitä paitoja levittelin ja koittelin. 

Seurauksena sain ensimmäiset homeoireet. Silmiäni alkoi kutittaa ja nenässä oli outo olo. Ja sitä on jatkunut, vaikka olen käyttänyt silmävettä ja nenäsuihketta (sesamölyjyä) ja nukkunut tuolla eräässä vinttihuoneessa.


Se tästä vielä puuttuisi, että terveyteni menettäisin. Olen ehkä liikaa luottanut vahvuuteeni, peruskuntooni, ja sille, että en ole millekään allerginen. Entä nyt? Hain netistä jälleen apua. Ja löysin Plasmakoneen eli otsonointilaitteen, jonka pitäisi puhdistaa myös homeen aiheuttamat ilmavauriot. Tämä kone löytyi paikallisesta siivousfirmasta. Laite nimeltä Molbility siis tuottaa puhdistavaa plasmaa, jossa otsoni on yhtenä elementtinä, koneen lampuissa ultraviolettielementtejä. 

Joten kasvit ja ihmiset pois sen lähettyviltä, kun se on päällä.

Olenkin nyt kieltänyt ystäviäni tulemasta tänne. Hoidan tämän homman ihan yksikseni. Ja voinhan juosta pois tai tarttua puhelimeen jos hätä tulee.

Mitä pitää tehdä?

Kyllä pitää kamalasti tehdä taas. Viime yön otin puhdistuskohteeksi tuon homehuoneen ja työhuoneen, missä tuo homepöly tuntui. Kannoin kukat pois (jotka näyttävät jo muutenkin kärsineeltä). Aukaisin kaikki mahdolliset ovet, myös laatikoiden. Pakkasin kaikki mapit seljälleen laatikoihin, että ne saisivat osan puhdistuksesta. Levittelin vaatteita ja tavaroita yltympäriinsä, että ne saisivat puhdistusosansa. Siis kaikki näyttää taas olevan maailmanlopun edellä. Sitten tilkitsin oven vielä maalarinteipillä, ettei otsoni pääsisi keittiöön.

Aamulla menin huoneeseen nenä-ja suusuojaimen kanssa sammuttamaan laitteen. Avasin kaikki ikkunat ja uunien pellit ja toin laitteen pois. Ovi lujasti kiinni. Nythän sieltä tulisi sekä otsoni että kylmä, siis taas tilkitsin oven. Nyt olen saman tehnyt tuolla vinttihuoneissa. Paitsi, että minun täytyy välillä käydä siirtämässä laitetta niin että otsoni pääsee leviämään joka puolelle. Siellähän on noita möntisiä ja huoneita enemmänkin. 

Ja edelleenkin olen liottanut esim. pöytäliinoja etikkavedessä ja pessyt 95 asteessa ja vielä käyttänyt pyykin pakkasessakin, jota onneksi on taas yli 10 astetta. Näin niistä on haju lähtenyt.

Siis näyttää hullun hommalta. Mutta edelleenkin. Onneksi olen eläkkeellä, töihin en ehtisikään. Näinhän tulee tehtyä talossa aikamoinen suursiivous. Ja aion asua tässä ainakin kymmenen vuotta vielä eteenpäin!!! Saas nähdä kuinka akan käy?!!

Ihme että olen niin rauhallinen. Olenhan yleensä rauhallinen. Naurattaa kun luin astro-foorumilta erään tärkeän oman transiittini juuri nyt.

Chiron yhtymä Kuu
Tämän ohituksen voimakkuus on ***** tähteä.
Tarkka ajankohta 10.1.2012
Vaikutus alkaa 10.12.2011 ja päättyy: 24.1.2012
Tämä ohitus toistuu noin 50 vuoden välein.

Tämän kuvion aikana Chiron tulee aina antamaan mahdollisuuden merkittäviin korjauksiin kotiin, asumiseen ja perhe-elämään liittyvissä asioissa. Tunne-elämän tasapaino on välttämätön edellytys oman turvallisuudentunteen säilymiselle ja sitä kautta kotielämään liittyvälle harmonialle. Jos läheinen / läheiset ihmissuhteet herättävät tietoista tai alitajuista ahdistusta tai pelkoa niin silloin tämä aika tulee korostamaan niiden vaikutusta elämääsi...

...Hehheh, näinhän se on. Tunne-elämän tasapaino välttämätön! Poimin tähän koko homeisen ketjuni, sillä uskon, että tällaisia sivuja selaa he, joilla on samat huolet. Näitä huolia ja kokemuksia pitää voida jakaa. Olen samoilla linjoilla mieheni kanssa siinä. Kun hänellä ilmeni eturauhassyöpä ja huomasi kuinka salakavala se on ja todettavissa, hän otti heti yhteyttä paikalliseen lehteen tarjoten haastattelua, varoittaakseen ja auttaakseen muita. Ja kyllä lääkärit olivatkin saaneet pian asiakkaita. Moni jopa kiitti jälkeenpäin miestäni, että tuli tähänkin asiaan tartuttua. Joten poimin tähän koko homeisen tieni historian. Jotakin nämä kokemukset voisivat auttaakin. Ja minua, kun saan purkaa näitä tässä. Kiitos!

http://ruusutarha.blogspot.com/2011/10/niin-kuin-viimeista-paivaa.html

http://ruusutarha.blogspot.com/2011/10/homeinen-polkuni.html

http://ruusutarha.blogspot.com/2011/10/homeinen-tie-2.html

http://ruusutarha.blogspot.com/2011/10/homeinen-polkuni-3.html

http://ruusutarha.blogspot.com/2011/10/homeinen-polkuni-4.html

maanantai 16. tammikuuta 2012

Vaarallista

Huomasin tänä aamuna liikkeelle lähtiessäni, että vaara uhkaa hyvin monelta taholta. 

Lukijani ovat varmaan huomanneet ehkä vähän ikävystyttävänkin fundeeraamiseni ja filosofointini, mutta en voi välttää, se on tapani toimia ja kirjoittaakin. Mikään sana ei ole yksioikoinen, varsinkaan laatusana. 'Vaarallisen' taustalla on aina haasteet, miten käytät järkeä, miten toimit ja mihin vedät rajat ja mihin sallit sen viedä mukanaan. Itse sen toimenpiteen valitsee. Ja kantaa seuraamukset.


Esimerkiksi katselen vähän pelokkaana noita raskaita jääpuikkoja katonharjalla ja varsinkin vanhan eteisen päällä. Ne johtunevat siitä, että sahanmuhat pohjoisen seiniltä ovat valuneet alas ja yläkatto falskaa. Ensi keväänä on pakko ryhtyä toimeen. Kyllä mittailin siinä nytkin kykyjäni, voimiani ja mietin mitä ja miten tehdä (Mars-Neitsyt). Kiipesin toki tikkaille pitkän kepin kanssa ja iskin lähimpiä jääpuikkoja rikki, mutta en kiivennyt eteisen katolle sentään.


Toinen juttu on lumipyry, joka rakentelee kinoksia teille ja varsinkin näille kapeille pienille kyläteille. Auraauto ei aina kulje omien menojen mukaan. Muistan kerran Linnalantien pään ajamiseni alkuaikoina. Siinä oli niin suuret nietokset tien yli, että jätin auton siihen, kävelin takaisin kotiin ja pyysin miestäni ajamaan auto isommalle tielle. Siinä kun pitää uskaltaa mennä tietyllä vauhdilla kinoksien yli päästäkseen läpi eikä auto ala heittelehtimään. Sittemmin olen oppinut ja rohkaistunut minäkin. Ei muuta kuin kaasua enemmän pohjaan ja ratti lujasti käteen. Monesti on tullut syvä helpotuksen huokaus. Kerran pahassa paikassa auto alkoi vipattamaan, olin varma että nyt mennään ojaan. Hetken mielijohteesta painoin kaasua, hellitin otteen ratista ja huusin. Kyytiläiset säikähtivät, että mitä temppuilin. Ja kas kummaa, auto pyyhkäisi kuin villi hevonen läpi kinosten ja jopa meni ihan suoraan. Hehheh! Temppuja niin (Jupiter-Jousimies).

Kuvassa nietoskoira pihaani vahtimassa, aivan selvästi! Puudeli?
Kun ajan kaupunkiin (nykyään ehkä kerran viikossa, matka edestakaisin kuitenkin n. 30 km) niin siellä on kaksi vaarallista paikkaa minulle. Toinen on kirjasto. Oli pakko mennä, kun lupasin työstää erästä Linnanraunion tutkielmaa. Mutta taas lähti poistokirjoja mukaani, nyt vanhoja lintuvideoita ja yksi satukirja.

Toinen paikka on Kirjakauppa!!! Vielä vaarallisempi. Minun piti mennä hakemaan sieltä vain tuo Ihmisiä laivojen kaupungista, Eero Sovelius-Sovion kirja, koska olen siis aina ollut hulluna historiaan, varsinkin kotikaupunki. Tietäähän sen jo, että olen hulluna myös puutarhan hoitoon. Joten tarttui taas kirja käteeni alennusmyynnistä; Taitava Puutarhuri, Rea Peltola ja Vesa Koivu. Varmaan puutarhan ystäville tuttu. Ja vähän muutakin.....oikeastaan löysin vihdoinkin hyvää piirustuspaperia...ja vähän muutakin. En kehtaa enää. Mutta kun lausahdin myyjien tiskillä, että 'näinhän siinä kävi', purskahtivat myyjät iloiseen nauruun. Näkivät kantamukseni.

Ups, ups, vaarat ovat haasteita. Sieltä oppii tuntemaan itseään miten toimii, eli Mars-planeettahan se siellä. 
Itsehillintää löytyy, mutta ei tarpeeksi. 

Jälleen uusi ääni; Selma, Yöllä satoi lunta

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Aitan aarteita

 Olen kuvannut täällä joitakin kenkiä. Tuon vielä esille parit kengät, joilla on oma tarinansa, ja joita en millään hennonnut heittää pois. Kengät ovat jotenkin aina astujansa näköisiä, astujalle elämäntärkeitä, astujan tietä ohjaavia ja osana tämän  astujan 'eliöympäristöä' eli kehon jatketta siitä tärkeimmästä päästä.

Kuinkahan monella on tallessa ne pikkuisen ensimmäiset kengät!? Niitä minulla ei ole. Vai onko? Enhän tiedä kun en ole vielä joka kolkkaa päässyt järjestelemään.


Nämä kengät löysin aitasta. 

Toiset kuuluvat miehelleni ja nähtävästi ovat ihan tehdastekosia, mutta kuvittelen ne puutarhani johonkin kolkkaan kuuluvaksi, johonkin sinne, missä saappaiden omistajakin asteli joka aamu tutulla tarkistuskierroksellaan tervehtimässä kukkia.



Toiset pikkukoppanat ovat siis niin liikuttavat, että kyllä nekin löytävät oman merkittävän käyttönsä vielä.
Niitä ovat monet pienet varpaat käyttäneet. Siskoni lapset Ruotsissa, siellä ne ovat ostettu joskus 40 vuotta sitten. En tarkalleen tiedä monellako lapsella ne siellä kulki jaloissa, toivottavasti hän kertonee, jos lukee tätä. Siellä kerran vieraillessa ne löytyivät vanhimman poikani jalkaan, ja mielellään hän niillä kopsutteli pihanurmia ja kallioita siellä ja myöhemmin kotonakin.
Ruotsissa siihen aikaan käytettiin tällaisia puukenkiä. Hollannikkaistahan ne ovat periytyneitä. En muista nimeä mitä niistä Ruotsissa käytettiin (jospa sisko kertoisi), mutta ne ovat kestäviksi tehty puupohjalla ja päällinen aitoa vankkaa nahkaa. En muista, että tällaiset Suomessa olisivat olleet niin suosittuja. Sittenhän on tulleet nämä muoviset Skrotsit (?), jotka eivät kopise, ja joita tykkään itsekin käyttää. Mutta eivät varmasti säilyne kylmissä aitoissa.

Eihän tiedä, jos joku pikkuinen nämä vanhat kopsukat vielä jalkaansa löytäisi, jos laitan ne verannalle esille.
Tämä oli nuoruusaikani yksi lemmikkikappaleita, en vain löytänyt Carolan versiota siitä.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Kuivia rieskoja ja lässähtänyttä leipää!



Tuvassani on vanha leivinuuni, jota yhden kerran olen lämmittänyt tänä syksynä. Nyt lämmitin toisen kerran. Jo mieheni muinoin varoi vähän tuota vanhaa uunia, haisteli ja katseli sitä vintinkin muurauksista. Opin, ettei heti pidä lämmittää liian kuumaksi vanhoja käsintehtyjä tiiliä.

Poika oli tulossa käymään. Teki mieli leipasta rieskaa. Vähän ehkä hätäisesti (Jupiter Jouskarimaisesti) touhusin. Olin edellisiltana käynyt hakemassa muutaman männyn oksan ja kepinkin löysin liiterin nurkasta. Siitä tein luudan, jolla puhdistin tuhkat uunista. Kunhan pengoin aitankin nurkasta, sain esiin leipälapiot. Mietin siinä samalla sitä vanhaa nimeä jota täällä niistä käytetään ja huomasin, että olen unohtanut. Muistelin 'pelekkä'... Kamalaa, miten vanha kieli unohtuu! En muistanut sitäkään, mitä sanaa ukkoni käytti joskus tuosta pitkästä rautaesineestä, jolla vedän hiilet pois uunista.




Joka tapauksessa. Uuni ei kuitenkaan tullut tarpeeksi kuumaksi niille muutamalle rieskalle (viisi kappaletta) jotka paistoin. Myös vuokaleivät laitoin uuniin ennen kuin ne olivat kunnolla ehtineet nousta, koska pelkäsin että ne eivät ehtisi paistua tarpeeksi. Ja vähän kiireessä pilkoin perunat ja sipulitkin kerman kera uuniin.

Rieskoista tuli kuivia ja sitkeitä. 
Leivästä vähän likisattuista, muuten hyvää.
Valkosipuliperunat onnistuivat hyvin. 

Näinkin voi käydä. Harmitti. Olen rehellinen. Tässä Neitsyt-Marsini ei toiminut, tuli hössöttävä Jupiterini väliin. 

Onneksi poikani ilmoitti, että hän tuleekin vasta seuraavana päivänä. Se siitä. Nutustelin valkosipuliperunani yksin nälkäiseen suuhuni lämpimän leivän kera.

torstai 12. tammikuuta 2012

Pehmeä lumi peittää puutarhani


Olen pariinkin otteeseen yrittänyt vaihtaa etusivulleni tuota syksyn kylmää kuvaa talviseen maisemaan, mutta ohjelma herjaa aina että 'Valitettavasti olet ylittänyt valokuvien laataamiskiintiön.' Enkä ole jaksanut syventyä bloggerin ohjesivuille. Tai sen verran, että minun pitäisi ostaa tilaa. En ymmärrä, kun kuitenkin sinne tekstiosuuteen mahtuu vaikka kuinka paljon kuvia. Joskus tämä kapulakieli väsyttää, pitäisi olla aivan oma sanakirjansa sille. Ja sekinhän muuttuu tekniikan myötä koko ajan. Onko muut lukijat kokeneet samaa? Vai onko teille kaikki vesiselvää?

Tarkoitukseni oli kuitenkin kertoa siitä kiitollisuudesta, minkä luonto antaa kotini ympäristöön ja itse puutarhaan.

Usein täälläkin rannikolla lumi on vähäistä, ja kylmä tuuli vonkuu nurkissa. Nyt ovat pienet ruusupuskani alut kauniisti unessa pehmeän ja sopivan paksuisen kerroksen alla. Olen voinut luoda sitä taloni kivijalan ympärille ja pitää vesijohtoja turvassa ja taloa lämpimänä. Myöskin leudot ilmat varmastikin vähentävät lämmitys- ja sähkökulujakin. Välillä kulkiessa ja öisin joudun laittamaan lämmityksen sähkölle.


Kuitenkin ollaan vasta tammikuussa ja kylmin kausi on edessäpäin. Olen iloinen myös pienistä pakkasista, joita olen odottanut, että voin alkaa tuulettamaan työhuoneen kaappeja ja esineitä itiöpölystä pois kantamalla tavaroita ulos terasille pakkaseen. Sillä kyllä se sädesienet pölyt pesiytyi siihen viereiseenkin huoneeseen. Olen enimmäkseen nukkunut vinttihuoneessa, mutta välillä tuossakin huoneessa. Kyllä tunnen nenässäni, että ei sen ilma ihan puhdasta ole. Ja auta armias, kun tyhjensin erään kaapin hyllyn siellä puseroistani ja aloin katsoa, mitä heitän pois ja mitä säästän. Koko huone tuli jotakin täyteen niin, että silmissäkin tuntui. Pöly puseroista levisi koko huoneeseen. 

Joten vaikka välillä tuntui, että ollaan voiton puolella vesivahingon jäljiltä, vielä on puhdistamista. Ja taas etikassa liottamista ja pesemistä. Toinenkin huone pitää puhdistaa kattoja myöten jollakin aineella. En vielä tiedä onko etikka siihen hyvää vai tuo kemiallinen pesu nimeltä 'Maalarin pesu'. Pitää selata nettiä ja löytää vinkkiä.

Sitten meillä on poikien kanssa vähän eriäviä mielipiteitä siitä, mitä ovea nyt käytämme. Löytyihän 'homehuoneesta' toinenkin ovi. Mutta toivottavasti huoneen kunnostamisessa päästään jatkamaan tässä pikkuhiljaa.

Paljosta siis kiitollinen, enkä unelmista luovu, mutta aina jotakin kaipaa...Danny ja Vain lunta kaikkialla