maanantai 18. joulukuuta 2017

Runollinen joulukalenteri 18.12.17



En voi olla kehaisematta, että seuraava runoilija on ollut  myös luokkatoverini joku vuosi Raahen Yhteislyseossa. Silloin hän oli arka ja hiljainen tyttö eikä paljoa tunnilla kommentoinut, mutta veteli kaikista kokeista kymppejä. Nyt hän on kirjoitetun sanan suuri Äiti monelle sitä harrastavalle ympäri Pohjanmaata ja Kainuuta. Hän kiertää vetämässä kirjoituspiirejä ja kursseja päivätyökseen ja on nähtävästi siitä löytänyt elämänsä tarkoituksen. 

Hän on jo tuolla edellisilläkin blogisivuillani mainittu Pirkko Tellervi Böhm-Sallamo.  Hänestä löytyy pitkästi tietoa tältä sivulta, josta lainaan myös hänen kuvansa. Taiteilijaelämää on kertynyt pitkästi ja monipuolisesti. Sivullani tuon hänet esiin runoilijana. Runogallerian  vuonna 1996 julkaisemassa runokirjassa " Rakkaudellani on maisema Sinussa" on runo, joka kertoo hänen sisimpänsä suunnasta ja tulesta.


Elämäni mottoruno

puhu heidän puolestaan
sorrettujen
vaiennettujen 
mykkien
alastomasta
hiljaisuudesta 
laula

kun laulusi 
on valmis, ojenna
hänelle takaisin
hänen helmensä
kimaltava tuli

hänen laulunsa 
on valmis

meidän


Pirkko ei enää ole arka eikä hiljainen.

2 kommenttia:

  1. Vaarin kommentti jumittui jälleen emailiini: Niin kuulaan puhdas.

    VastaaPoista
  2. Tässäkin eksynyt viesti: PIRJO on lisännyt kommentin tekstiisi "Runollinen joulukalenteri 18.12.17":

    Pirkko on ihana tyyppi. Tavataan aina joskus jossain täällä Oulun seutuvilla. Ihana on runoin.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!