lauantai 10. helmikuuta 2018

Tekeekö rahapuu rahaa?

Minulla on kymmenen vuotta vanha rahapuu. Tämän pienen oksan taitoin itselleni Kreetalla erään hotellin pihamaalla, kun odottelin lentokentälle lähtevää linja-autoa. Nappasin vähän oudonlaisen rahapuun oksan taskuuni, käärin sen paperiin lentokentällä ja sinne se jäi kassini pohjalle muutamaksi päiväksi, ennen kuin muistin sen. 

Olen joskus lukenut, että mehikasvin poikasta kannattaa pitää kuivana muutaman päivän, jotta se irrotettu osa kuivahtaisi. Laitoin oksan sitten kosteaan multaan, ja siihen se juurtui ja on kasvanut komeaksi japanilaista bonsai-puuta muistuttavaksi koukeroksi. Se on varmaan iät ajat ollut tuossa työpöydälläni kissojen tyynyn edessä. Usein kesäisin vien sen terassille. En muista milloin olisin sille multaa vaihtanut. Vähän lannoitetta joskus antanut.


Kasvi kuuluu mehikasveihin. Rahapuun löysin latinaksi nimeltä Crassula ovata. Uteliaana katselin käännöstä: Lihaisa munanmuotoinen. Ei rahasta mitään mainintaa. Ehkä suomalaiset uskovat sen tuottavan rahaonnea? Tietääkö joku?


Minulla oli aikoinaan eräs rahapuu koululuokassani. Eräs poika kysyi uteliaana: "Tekeekö rahapuu rahaa". No tottakai minä vastasin: " Kyllä vain, kilisieviä kolikoita, kunhan odotamme vähän aikaa."
Poika kävi joka päivä kurkistelemassa rahapuuta. Kun rahapuu alkoi kuivattaa joitakin lehtiä, ne muuttuivat hopeisen kuiviksi. Eräänä päivänä poimin niitä tuon uteliaan pojan käteen ja pyysin niitä helisyttelemään. Pojan silmät suureni! Nehän helisivät kuin kolikot!

Huomaan, että kissat pistävät noita kuivuneita
"kolikoita" suuhunsa, mutta usein olen ne poiminut pois ja laittanut ne kasvin juurelle lannoitekiertoon.

Mehipuu on hauskan näköinen varrestaan. Siitä tulee palmupuun runko mieleen.

Nyt taitan vähän oksia tuota puutani ja laittaa taimia ystäville juurtumaan, muutenkin vähän muotoilen sitä. Rahapuusta näköjään saa ikuisen ystävän. Kunhan kevätaurinko alkaa porottamaan, sen lehdet pyöristyvät ja vihertyvät syvän vihreiksi. Nyt se on vähän surkean näköinen.



Kreetalaiselle rahapuulle etsin kiitokseksi kreetalaista musiikkia.


4 kommenttia:

Olen iloinen kommenteista!