lauantai 14. syyskuuta 2024

Kierrätystä vanhoista portaista

Kun taloa korjattiin 2012 pohjoisen ja itäisen seinän osalta, purettiin myös vanha eteinen pois ja uusittiin. Siinä olevat raput nostettiin pihalle ilmentämään uutta tehtäväänsä. Siinä on leikitty, laulettu, runoiltu ja esitetty teatteria. Usein se on ollut myös kirppistavaroita täysi. Se toi omaa juhlavuuttaan Ruusumuorin Kesäkahvila-pihaan. Joskus sille naurettiin, että siinä on portaat, jotka eivät johda mihinkään, ehkä johonkin tuntemattomaan. 



Vuosien käytön myötä se alkoi lahoamaan. Sitä korjailtiin, mutta sitten se oli tullut tiensä loppuun. Mietinkin mitä siitä tehdä. Miniäni hoksasi, että voihan sen kääntää nurinpäin ja siitä saa kasvilaatikon.

Tuumasta toimeen. Poika sahasi turhat kaiteet pois, se käännettiin nurin, irrotettiin lahonneita lautoja, korjattiin ja tuettiin. Niin siitä tuli oiva kasvilaatikko. Minunkaan ei tarvinnut enää olla polvillani perkkaamassa porkkana-, palsternakka- ja tillirivejä ym. Siinä kasvoivat pavut, persilja, pinaatti ja mm. kurkkuyrtti aivan liikaakin. Biolanmultaa siihen käytin. Alle laitoin noita muovisäkkejä, jotka reiítin, jotta liika vesi pääsi pois.

Kiitos vanhoille portaille! Mukavan satoa siitä sain pitkin kesää! Ja syksyllä pakasteeseenkin.