tiistai 30. heinäkuuta 2013

Jokiretriitti Kantturassa

Retriitti yleensä koetaan hiljaisuuden viettämisenä. Se tarkoittaa myös vetäytymistä arjesta, luovuuden kasvattamista, aistien herättämistä ja jopa kommunikaation edistämistä.



Minulle jokiretriitti sisälsi paljon joen kanssa keskustelua sen rytmiä, värejä ja ilmiöitä katsellessa ja sen erilaisia sointuja kuunnellessa. Täällä Kantturassa se tarkoitti myös joen tarinaa ja sitä myötä siihen liittyi paljon historiaa ja tunteita. Kanttura on ikivanhaa asuinseutua, jollakin tavalla eristäytynyttä, mutta hyvin vahvasti elävää shamanistisiltä ajoilta parantajaeukkojen ja viinanpolttajien aikaan. Nyt sitä seutua hoiti perhe, joka halusi osoittaa oravanpyörän polkijoille ja muille etsiville toisenlaista kautta, pehmeällä ja vieraanvaraisella tavalla. 



Retriitissä keskustelimme mm. Krisnamurtin opeista katseltuamme ensin hänen viimeisiä puheitaan videolta. Kalevalan tutkija Kauno Mannonen kertoi mielenkiintoisesta Kalevalatulkinnastaan. Olemmeko sittenkin hyvin varteenotettava kansa, rikas historialtaan ja viisas mieleltään?

Paljon oli puhetta, mutta paljon oli myös kävelemistä, istumista ja mielen lepoa tällä hetkellä hiljaisena soljuvan Oulujoen rannalla.

Paikoilla ja hetkillä on oma merkityksensä. Siellä olevilla ihmisillä on aina joku viesti jostakin jollekin. On hyvä välillä pysähtyä noihin hetkiin.

Olen paljosta kiitollinen, Suomeni maa ja sen ihmiset!

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Lisää retkiä: Ainolan puisto ja Pokka pitää Oulussa

Ehdottomasti piti nähdä Pokka pitää ja oululaisen Hyasintin toilailua! Hyvän näköiseltä näyttivät muidenkin näyttelijöiden naamat sitä seuratessa. Tämä tapahtui Ainolan puistossa Oulun työväenteatterin tulkitsemana. 

Oulusta näytin vieraalleni myös Torirannan polliisin, veden päälle melkein rakennetun teatterin ja kirjaston. Pulmana oli parkkipaikka. Onneksi Oulussa asuva poika antoi hyvän vinkin. Siis torin rannassa olevaa parkkipaikkaa jatketaan maan alle ja valmistunee parin vuoden päästä. Siihen asti saa parkkipaikkaa hakea kuin aarretta konsanaan tai sitten jännittää huomaako lappuliisa vai ei. 

Ainolan puisto on rakennettu Oulujoen suistoalueeseen. Se koostuu joen haaroista ja saarista, joita Oulussa kutsutaan aika hauskasti Hupisaariksi. Jo vanhoista ajoista kaupunkilaiset tulivat sinne 'huvittelemaan' ja nauttimaan luonnosta. Tässä siitä pieni kartta. Siis Ainolan puisto on yksi osa alueesta.

Mitäs muuta siellä on? Tai mitä ehdin katsella aika kuuman kauniina kesäpäivänä, jolloin oli kuitenkin ajoissa varauduttava saamaan teatteriliput ja paikat. Jono oli pitkä lippuluukulle. Onneksi avominiäni oli varannut meille liput. Hän muuten näytteli Hyasintin naapuria Elisabethia.

Mutta kuvat kertokoon retkestä lisää!

Kaunista vanhaa puustoa. Mukavia retkipolkuja ja karttojakin, sillä eksyä voi helposti. Parasta kulkea polun reunaa, sillä oululaiset ovat ahkeria pyöräilijöitä.
 Kiitos kaupungille alueen hyvästä hoidosta!
ja siitä, että siellä on lapsille kiipeilypuitakin. Muistan lapsuudesta, että kiipeily oli parasta;
kaikki katot ja puut, jopa käppäilypuut ja huijaispuut.
 Siellä on myös upea kasvihuone, jonka yhteydessä oli viihtyisä kahvila.

Viereen rakennetaan upeaa lasten leikkipuistoa, huomasin.

Tässä Oulujokea vähän leveämpänä. Taustalla
Tuiran ranta.
 Tervehdin siellä myös melkein yhtä suurta ruttojuurta, mitä on omallakin pihalla.
 Puistossa vilisee näitä kauniita valkoisia siltoja siellä täällä. Siltojen lomassa on penkkejä istahtaa, syöttää sorsia tai muuten vain kuunnella kosken ja suurten puiden kohinaa.

Hyvä Oulu! Mukavan paikan poika on valinnut perheensä asuinpaikaksi.

?!

Kotikutoiset ja Oulu-laulu!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Opintomatkat sen kun jatkuvat!

Puutarhabloggari Karolina kutsui muita alan bloggareita perjantaipäivänä Oulujoen Taimistolle. Ja sinnehän mentiin! Mielessä oli myös jonkun ruusun hamstraaminen. Toukoniitty tarttui mukaani ja kaksi pilvikirsikan tainta. Sain aika lailla hillittyä itseni, kuitenkin.

Mukava oli tavata blogikavereita ja muitakin. Ja ennen kaikkea kuunnella Matti Kuljun seikkaperäistä tarinaa, miten kasvatetaan ruusuntaimi ruukutukseen asti. Kolme vuotta siinä menee, eikä aina tuloskaan ole varma. Luonto yllättää taitavimmankin puutarhurin.

Karolinan blogissa onkin siitä niin hyvät muistiinpanot, että noukin tiedot tarvittaessa sieltä. Kiitos!

Löysin treffitunnelmia myös Oulujoen Taimiston kotisivuilta. 


Matti Kulju aikoinaan aloitti puutarhan paikalle, missä oli kaunis eteläinen joenrinnemaasto, mutta se oli hyvin hiekkainen ja vailla varjopaikkaa. Puita istuttamalla, rakennuksia rakentamalla ja pensaita kasvattamalla hän on saanut muillekin kasveille otollista elintilaa. Kuvassa ylhäällä luonnosta löytynyt tervaleppä, joka on kuin sateenvarjo, kaunis luonnonoikku!

Taimistolle vielä tie ihastuttaa varmaan monia taimistolle saapuvia. Luonnonkukat sulassa sovussa ja värien kirjossa!


Päätimme ystäväni kanssa jatkaa matkaa Vaalaan, kun kerran taas olimme keräämässä ajokilometrejä.
Halusimme nähdä Kantturan, eräänlainen puutarha sekin. Kalevalainen pihamaa.


Paikka oli sinä viikonloppuna suljettu, mutta kun soittelin kyltissä olevaan numeroon, isäntä lupasi meidän tulla katselemaan pihapiiriä. 

Ja kas kummaa! Huomasimme yhtäkkiä, että olimme ilmoittautuneet jokiretriittiin siellä!

Ehkä on oikea aika pysähtyä ja hiljentyä ja lopetellakin nämä opintomatkat, jotta saisi aikaa märehtiä niitä ja suunnitella tulevaa.

Kalevalaista laulantaa...

torstai 18. heinäkuuta 2013

10. opintomatkapäivä Suomessa c); Kenkävero ja Valkeinen Kuopiossa

Kai sitä yritti mahduttaaa viimeiseen päivään kaikkea mahdollista.

Pökkyrässä vielä Ainolan Pihasta ja Anjan Puistosta ja muustakin, pyörähdimme ystäväni Anjan kanssa vielä Kenkävero-Pappilassa. Eikö se ollutkin Suomen suurin pappila? Kävimme haistelemassa ravintolan tuoksuja, mutta emme raskineet maksaa 28 euroa, kun nälkäkään ei ollut niin suuri. Tosin kävimme herkkupuodissa ostamassa hapanta leipää ja muutakin evästä illan majapaikkaa varten.

Sielläpäs sitten näin sen lapsuuden muistoista tutun heinätalkooväen ja heinäseipäitäkin. Kuva piti ottaa!


Joku ideanikkari oli huomannut ynnätä kukat ja kengät!


Tosi hieno penkkimalli!

Ja pitihän meidän pyörähtää Tertin kartanossakin, vaikka tulimme sinne niin myöhään, että 'kivinavettamuuri' missä ruusut olisivat olleet, oli kiinni. Rakosista kurkistelin. Siellä söimme maukkaat muikkuleivät kartanon yrttitarhassa ja kurkistelimme kaikkea shoppailuun tarkoitettua. Laadukasta ja kallista. Tertin ruusutaimi maksoi 35 euroa! 

Oli hauska katsella, kun ravintolan kokki napsi saksilla maukkaita yrttejä keitoksiinsa.
Olin tehnyt treffit puutarhablogiystäväni Leenan kanssa Kuopion Valkeisen lammen puistoon. Ilta oli mitä kaunein. Uskomatonta, että joka päivä retkelläni oli lämmin ja aurinkoinen. Alkumatkasta vain pari ukkosmyrskyä ja välistä muutama pisara piristi.
 
Valkeisen eteläisella rinteellä oli ruusutarha, kaunis ja hyvin hoidettu. Sitä ihailimme ilta-auringossa ja tutustelimme Leenan kanssa. Oli mukava nähdä! Tässä Leenan terveiset lukijoille. Ja sitten onkin mukava päättää matka ruusukuvien kerä. Seuraavana päivänä ajoimme tympiän tutun tien Iisalmesta Pyhännän, Pulkkilan ja Vihannin läpi kotipuutarhaani.

Ruusukuvien kera kiittelen ystäviäni hienosta synttärilahjasta, jonka turvin saatoin tämän puutarhaopintomatkan tehdä! Ja kiitos enkeleille, jotka turvasivat matkani sekä kaikille rauhallisille kanssamatkustajille siellä tien päällä. Ja ennen kaikkea kiitokset kaikille puutarhureille, jotka ottivat minut vastaan ja kertoilivat tarhastaan ja kokemuksistaan!   Kuvakokoelmassa kaikki ovat tertturuusuja.

Bella Rosa




Erotica, suurikukkainen ruusu
 
Heimatmelodie


Geisha


Hansestadt Rostock


Sweet Haze


Tämän ruusun minäkin istutin kohopenkkiini.

Bailando


Castella



 Kesän lapsi, Katri-Helena!

tiistai 16. heinäkuuta 2013

10. opintomatkapäivä Suomessa b): Nöyrin kunnioitukseni!

Viimenen yksityinen puutarha, mutta ei suinkaan vähäpätöisin vaan suorastaan se hurmaavin, oli perjantaipäivänä Anjan Puisto. Hurja mihin yksi ihminen pystyy! Suuri intohimo saa sen aikaan, usko tulevaan ja päämäärähakuisuus; luoda jotakin kaunista!

Tapasin Anjan kotinsa edustalla. Anja elämänsä loppupuolella, hauras ja kumara. Mutta silmissä oli elämä! Vieraita tuli ja meni, joten hänellä ei ollut aikaa yhteen jutusteluun. Sen hän ehti siinä kertoa ihmetyksestämme, että yksin hän puutarhansa vieläkin hoitaa. Nytkin oli noussut jo aamulla kello kuusi ajamaan päällä istuttavalla ruohikkoa. Siltkin...jo yhdellä silmäyksellä ei voinut muuta kuin henkäistä.

Puistoa on 7 hehtaaaria! Anja aloitti sen hoidon 45 vuotta sitten ja laajensi sitä vuosi vuodelta. Elämäntyö, jossa on hänen käsialansa taidetta, oivalluksia, huumoria, järkeilyä ja intuitiota. Ei riitä tieto ja taito istuttaa puuta tai pensasta, tietää missä se viihtyy ja kenen kanssa. Kyllä kasvia pitää osata kuunnella myös jollakin kielellä, jonka vain intohimoinen puutarhuri tietää.


Siis tässä oli se pääteasema, jossa sulin ja josta imin tulevan vuoden energia! Kiitos matkaseuralaiselle ja myös uteliaalle puutarhoissa kiertäjälle toiselle Anjalle, joka minut tänne johdatti! Viestintuojia tarvitaan tällaisilla matkoilla.

Mikä harmonia ja tasapaino kaikkialla vallitsi. Onnelliset olivat eläimet, jotka siellä vapaasti kulkivat; kanat, hanhet, kanit, sorsat! Tottakai näplin kuvia ja niitä aion katsella tuon tuosta, jotta muistaisin, mihin ihminen kykenee!

Ei haitannut, enemmänkin olisin antanut!










Porttikaariin oli käytetty ruusupapua, mikä on nopeakasvuinen ja kaunis!





Puistohan on tunnettu monissa maissa sen puulajeistaan. Niihin en nyt keskittynyt, vaan nautin vain siitä mitä näin, tunsin ja haistoin. 

Ehdottomasti pyhiinvaelluksen kohde. Ja aikaa pitää olla monta tuntia. Nyt vain tutustuin, mutta ehkä palaan...

Tämä päivä ei loppunut tähän, joten vielä jatkuu...

En voinut kuvitellakaan muuta musiikkia kuin tämän: Hildegard von Bingen; Heaven and earth

maanantai 15. heinäkuuta 2013

10. opintomatkapäivä Suomessa a): Suorastaan intohimo!

Tapasin monta puutarhuria ja juttelin heidän kanssaan silmästä silmään. Silmissä hehkui ilo ja intohimo kaikkeen tarhurointiin. He mielellään opastivat ja kertoivat kaikesta mitä olivat kokeilleet, missä epäonnistuneet, missä onnistuneet. Jokainen uusi kasvi on kuin kutsu, jota ei voi evätä. Se pitää itse kokea. Ja tottahan on, että kasvikin kokeilee maaperää, kasvupaikkaa, kokeilee jopa kasvattajansa uskoa ja rakkautta. Jokin kasvi menestyy jossakin paikassa, toisessa taas ei.

Huomasin myös, että vaikka autoilin ympäriinsä 10 päivää, olin aina vain ihmeen virkeä. Suomen vihreä luonto, sen kauneus vaikuttaa yllättästi. Puhumattakaan puutarhojen energioista. Oli aivan eri tunne ajaa ruuhkaisissa kaupungeissa. Silloin tunsin kummaa väsymystä...

Viimeisenä päivänä vierailin kahdessa hurmaavassa puutarhassa, Ainolan Pihamaalla Savitaipaleella ja Anjan Puisto Moisiossa Mikkelin lähellä. Tertin ja Kyyhkylän kartanoonkin tutustuin ja pyörähdin Kenkävero-Pappilassa sekä Kärnäkosken linnoituksessa. Illan viiletessä viivähdin Kuopion Valkeisen lammella ruusujen äärellä ja tapasin blogiystäväni Leenan. Yön vietin ystäväni ystävän asunnolla Lapinlahdella ja aamulla huristeltiin kotiin. Wau mikä matka! 

Tässä kuvasaalista: Ensin Ainolan Pihamaa



Ainolan Pihamaa laajeni kauniisti metsään, missä yhtyi kauniisti villi ja jalostettu.


Puutarhurin ylpeys oli täällä viiniköynnös, joka lakosi lämpimänä pitkin kalliorinnettä,
ja on tuottanut viinirypäleitä jo monena kesänä. 
 
Ainolassa on myös ruusutarha!


Tämän ruusun ostin häneltä itsellekin kotiintuliaisiksi; Lawinia
Tämä puutarhuri käy joka kesä Balilla ja tuo sieltä laivarahtina myytäväksi sikäläistä taidetta.

Mielenkiintoinen tutustumispaikka tämäkin, toimi hyvin kesäteatterina!
Veneilijöiden huumoria; Seli Paatti!

Suomen vesistöjen kauneutta!

Nyt tulee blogisivusta liian pitkä, jatkan sittenkin seuraavalle sivulle ja kerron kuvien kera kaikkein energisoivammasta paikasta, nimittäin Anjan Puistosta. Se todella kosketti syvälle!

jatkuu...