torstai 25. syyskuuta 2014

Ruusun rikkaus kiulukoissa!

Usein odotetaan sitä ruusun kukintaa, sen tuoksua, värikylläisyyttä ja kauneutta siinä. Totta. Se kaikki tuntuu sielussa saakka.

Ruusulla on muutakin runsautta. Sen näkee kun syksy tulee. Kuljin kamerani kanssa vähän tutkimuskin mielessä ja otin kuvia kiulukoista. Kuinka kauniita ne ovatkaan!

Tässä vähän kuvia!

Tuottoisin ruusu kiulukoistaan näyttää olevan punalehtiruusulla. Vaikka minun pensaani on vielä niin pieni, niin onpas kauniisti kiulukoita (vasemalla). Ruokaisimmalta omaan nälkääni näyttää kuitenkin olevan Ruotsissakin kuulu Nyponros eli Orjanruusu (oikealla), jonka kiulukoita aion kuivattaa ja käyttää.

 

Pimpinellaruusuista eniten kiulukoita löysin morsionruusulta eli juhannusmorsiammelta (vasemmalla). Tummin, melkein musta kiulukka on idän juhannusruusulla (oikealla).

 

Kiulukkakin voi olla hyvä tuntomerkki ruusulle, jota ei oikein vielä kukasta ole tunnistanut. Sain eräältä ystävältäni ruusun, jota hän ei osannut nimetä. Nähtävästi tälle pihalle oli joskus istutettu jaloruusu, joka ei kuitenkaan ollut menestynyt. Näin ollen eloon jäi se juuri, mihin ruusu oli vartettu. Ihmettelin ruusua, jonka oksat olivat melkein piikittömät, vain lehtiruodissa piikkejä. Kauniit vaaleanpunaiset kukat vähän terttumaisesti. Koiranruusuksi sen totesin, kun näin paljaat kiulukat. 


Kaikkein hellyttävin kiulukka on malvaruusulla. Se on hyvin pieni ja kirkkaan punainen kuin helmi.


Joillakin ruusuilla ei ole ollenkaan kiulukoita, kuten Teresanruusulla. Joillakin taas hyvin vähän, kuten Ruskealan ruusulla. Minette kuuluu myös niihin. Tässä löysin yhden.



Yksi pensas komeilee runsailla kiulukoilla, eikä ihme, sillä se kukki kaikkein komeimmin.
Onnenruusu! Kuinka kauniisti nuokkuvat nämä kiulukat onnentuvan ikkunoista!


Lisään tähän vielä yhden tuotteliian kiulukkamestarin, Keijun ruusun, Dart's Defender, jonka vanhemmat ovat hansaruusu ja nukkeruusu. Upeat kiulukat, joita toivon voivani säilöä tavalla tai toisella. Ehkä lainaan ystävältäni kuivuria ja kuivatan ne jauhaen sitten hienoksi, jolloin voin käyttää sitä vaikka smootheissa eli minun kielelläni sörsseleissäni.


Tarhakurtturuusut ovat vielä niin pieniä, että tuskin niillä vielä kiulukoita löytyy.  Ja nyt jo rohkeammin nimeämäni Bella Poitevine eli Anna-Liisakin tekee yleensä niitä hyvin vähän.

Kiulukka on tulevaa elämää täynnä, elämän ihme!

Tähän sopinee kelttiläinen mystiikka! 

tiistai 23. syyskuuta 2014

Viimeistä viedään!

Tuli ensimmäinen pakkasyö, 22.9.

Viime vuonna se tuli 20.9 ja vuonna 2012 kunnon pakkanen tuli vasta lokakuun puolivälissä.

Siis ihmeellistä! Muistan syksyjä, että jo elokuussa pakkanen nipisti perunan varsia ja kuolletti krassit. Usein olen suojaverhojen kanssa iltoisin juossut.  Nyt en ole niitä tarvinnut.

En varmaankaan ole ainoa, joka kuitenkin vielä on yrittänyt avittaa jollakin lämmöllä viimeisiä kukkiaan. Kannoin ruukkuja terassille ja suljin oviaukon plexeillä.

Ja viimeiset kauniit ruusunoksat leikkasin vaasiin, kuten myös kultapalloa ja samettiruusua.

Tästä se todellinen syksy alkaa! Toivon kaikille hyvää sellaista!


Pakkanen, Rajaton

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Saanko esitellä kanadalaisen ystäväni, John Davis!

Tiedän. Minun pitäisi malttaa katsoa talven yli, miten tämä ruusukavaljeerini kestää sen. Mutta kun se kukkii niin valtavasti sen jälkeen, kun löysin sille hyvän paikan ja istutin maahan. Tämä lämmin syksy on pettävä. Pelkään, ehtiikö se löytää voimia juurien työntyä multaani ennen talvea, kun se työntää noita kukkia niin paljon.



Olen tehnyt töitä hänen turvakseen. Pidin sitä keväällä pitkään suuressa purkissa, kannoin sisälle ja ulos pakkasten vuoksi. Löysin sille paikan kesäkahvilan terassin sivusta, johon rakensin harmaista laudoistani ja heinäseipäistä sille tuen. Vieressä on isoja kiviä, joiden päälle se nytkin oksiansa nojaa ja kukkii, osa ottaa tukea puukehikostani. Aurinko tulee joka suunnasta, mutta ei niin, että se kuivattaisi liikaa maata. Paikka on pieni kohouma, joten ei se liikaakaan saa märkyyttä.


Innostuin tästä ruusukavaljeeristani sen vuoksi, että omistan Ilo-tyttären, joka huimasti kasvaa tuolla saunaliiterin edustalla. Ilon äiti on ihkasuomalainen löytöruusu (villiruusu) Kempeleen kaunotar ja isä kanadalainen John Davis. Pitäähän koko perheen olla koossa tarhassani! Eikö!

Kempeleen kaunotar



Etsin tämän ruusun historiaa tällaiselta sivulta: http://www.1001-landscaping-ideas.com/

Siinä kerrotaan, että John Davis on tullut myyntiin Kanadassa 1977 Dr Felicitas Svejdan kasvattamana. Tätä on kehitelty kordessimaisella siementämisellä Red Dawn-ruusun ja Suzanne-ruusun kanssa. Eli taustalla on Kordes-ruusut, joita on kehitelty taudinkestäviksi ja hyvin talvehtiviksi. Mutta ensi talvi sen näyttää, miten käy. Aion kuitenkin ostaa jonkinlaisen 'viltin' sille suojaksi, joka on helppo levittää aidanteen päälle.

Oikeastaan aika hauskaa ajatella, että ruusutarha voi olla myös hyvin kansainvälinen. Minulla on jo suomalaista, norjalaista ja ranskalaista ruusua tämän kanadalaisen lisäksi. Varmaan löytyy enemmänkin maita, kun lähden tutkimaan esim. Rugosa-ruusujani. Pitäiskö liputtaa sen mukaan!?

Olen nimennyt tämän ruusun suomalaisittan "Jussiksi". Ei kai se haittaa. Mukavampi jutella sille suomenkielellä, kun se on Jussi. Tässä vähän hehkuttelen tätä 12 sentin leveää kukintaa, joka on näköjään melkeinpä tertussa. Tässä olen kuvannut samaa kukkaa sen aukeamisessa.






Pitäkää Jussille peukkuja!

Ps. Seuraava vuosi! John Davis menestyi hyvin täällä Raahen seudullakin puutarhassani. Tosin se oli peitetettynä pensaspeitteellä. Korkeutta se ei vielä ole kovin kasvanut, mutta kukkii komeasti. Ehkä runsaan kukinnan vuoksi kukat ovat vähän pienempiä kuin ensimmäisenä vuotena.

Jännitän siis taas seuraavaa talvea, sillä ruusun varsi on niin vahva, ettei sitä taivuta maahan suojaan, kuten joissakin ohjeissa neuvotaan. Joten peitän sen taas suojakankaalla tukea myöten.



Taustalla takana kukkii vaaleanpunainen neilikkaruusu.
Ps. ps. Koska tätä sivua luetaan usein, varmaankin tietolähteenä siinä, miten tämä John Davis menestyy näin pohjoisessa V-vyöhykkeellä, voin kertoa sen viihtyvyydestä vähän lisääkin. Tein varmaan virheen peittämällä sen talveksi, sillä se oli paikassa, johon lumi ei sitten kasautunut. Kahden hyvän vuoden jälkeen se viime keväänä meinasi menehtyä. Leikkasin varret pois ja odottelin. Tulihan sieltä esiin heikko verso. Kuitenkin niin heikko, että kaivoin sen ylös varjoisesta kolostaan ja istutin sen isoon purkkiin, jonka saatoin asettaa lämpimään ja aurinkoiseen paikkaan. Siinä se kasvoi hyvin. Vaikka sanotaan, että ruusu ei pidä siirtämisestä, niin tässä tapauksessa toivon, että siirsin sen parempaan paikkaan. Nyt se kasvaa samassa ryhmässä kanadalaisten kanssa. Olen rakentanut niille tukiaidan, sillä useimmat niistä on köynnösruusuja pitkine varsineen. Tosin pelkään, etteivät ne täällä pohjoisessa koskaan nouse kovin ylös, koska kevätahava palelluttaa niiden oksat, joita joudun kovastikin leikkaamaan. Mutta pensaanakin ne ovat tosi komeita. Nyt en peitä niitä mitenkään. Painan vain pisimmät varret maata pitkin ennen lumen tuloa. Davis tuossa oikealla innostui kovasti syyskuussa kukkimaan. Kuten muutkin työnsivät kovasti vielä nuppujaan.



Jussista saan miehen armaan...Metrotytöt!

maanantai 8. syyskuuta 2014

Ryhmä rugosaruusuja!

Olen lisännyt ruusutarhaani tusinan verran rugosa- eli kurttulehtiruusuja! Heillä on ihan oma ryhmänsä sammalsohvan edessä pienen kivistä tehdyn ruusupolkuni kiemurassa.

Viime syksynä istutin siihen jo Rosalinan, Ritausman, Monte Casinon, Moje Hammarbergin, Martan, Schneekoppen (Lumipallon), Wasagamingin ja Pappilan neidon. Lumettomassa kevätahavassa sainkin sitten tehdä töitä, että pystyin rugosalapsoset (osa heikohkoja alennusmyyntitaimia) pitämään hengissä. Peittelin niitä jos minkäkilaisilla suojilla pahvilaatikoista säkkeihin asti. Pysyivät hengissä.

Istutin niiden juurille samettiruusuja pitääkseni tuholaiset poissa. Nyt olen reunustanut ne isoilla pyöreillä kivillä. Kivet lämmittävät. Siirrän ne pois sitten, kun pensaat ovat varttuneet. Näin ne on helpompi myös työstää trimmerillä ruohonleikkuussa, Kompostimulta pysyy paremmin ja vesi kun kastelee.




Kesä oli myös niille aika hankala paahtavan auringon ja kuivuuden vuoksi. Ne ovat selvinneet siitäkin. Sitkeää sukua ovat nämä ruusut. 

Pappilan neito avasi vähän rähmäiset silmänsä vasta syyskuussa.

Vaaleanpunainen 'lumipallo' näyttää aika nuhruiselta myös.

Tänä kesänä lisäsin joukkoon polun toiselle puolelle seuraavat: Sofia, Karjasillan Kaunotar, Pohjolan kuningatar,  Pink Pavement, Hansa, Rosa Rugosa ja Sävel. Nekin selvisivät, kun vikkelästi kannoin niille sadevettä.

Pink Pavementin kukka on suuri ja painava niin pienessä pensaassa.
Pengoin viime kesänä erään toimistotalon ylöskaivettuja, roskiin jo viskattuja ruusunjuuria. Tiesin, että ne ovat rugosa-lajia myös. Istutin ne väliaikaisesti tuonne kahvila-aitan ikkunan alle. Osa niistä on lähtenyt kasvamaan ja ainakin tavallinen yksinkertainen rugosa kukki mukavasti. Myös tämä hyvin violetinpunainen, jota en vielä tunnista. Olisiko Hansa? 


Muutamia kukkia nämä pienet pensaat  ovat jaksaneet tehdä, aivan kuin kurkistaneet minuakin silmillään, mutta vaivalloisesti. Nyt syksystä ne kyllä työntävät innolla nuppujaan. Jännitän, kestääkö lämpö ja valo aukaisemaan ne 'silmänsä'.

Kurtturuusuista ja muistakin ruusuista teen tarinoita vasta sitten, kun tiedän, että ne menestyvät ja viihtyvät pihallani (tai pellossani).

Ps, Nyt kahden märän kesän (2015-2016) kurtturuusuni ovat kasvaneet komeaksi rykelmäksi. Onneksi viime kesänä nostin ruohikkotason niiden ympäriltä pois, peitin kankaalla ja päälle ajoin kivimursketta. Huomasin ensimmäisenä kesänä, että ruohonleikkaus ja trimmaus voi käydä tosi vaikeaksi piikikkäin varsien kasvaessa. Nyt niinä harvoina aurinkopäivinä kivitys on lämmittänyt mukavasti maata. Siinä kasvaa upeinpana myös Sointu-ruusu, jonka olen tukenut, sekin osaltaan kuuluu rugosalajeihin. Tässä kuva viime kesältä. Kolme karhuakin on paikalle ilmestynyt.




Jospa niille laulaisi kauniisti; Sarah Brightman Live in Las Vegas (= Elävänä  Leilan Vainioilla)