tiistai 28. helmikuuta 2012

Ruusufantasia


Vuosia sitten, kun purimme tätini huoneiston jäämistöä, nappasin talteen hänen vanhan keittokirjansa. Sen välistä löytyi yhdessä nämä kaksi korttia, käyttämättöminä, mutta tallennettuina. Ihmettelin vähän, sillä ne eivät oikein sopineet tätini luonnekuvaan. Mutta mitä tiedät sukulaisistasi? Ei paljoakaan. Joka tapauksessa henkäisin ihastuksesta, ja nämä kortit ovat olleet kehystettyinä seinälläni siitä asti. Maalaukset eivät ole saman tekemiä, eivät ehkä ihan samalta aikakaudeltakaan. Kortit sinänsä ovat arvottomia, sillä tsekkasin ja yksi euro maksoi yksi näistä Huuto-netissä. Minulle ne ovat arvokkaita tätini muistona, tätini salaperäisestä alueesta, jota en tuntenut.

Tässä taiteilijat, joiden nimet löytyivät korttien takaa.


Ja nyt itse tarina, joka syntyi sydämessäni. Luostareiden puutarhoissa kasvatettiin ruusuja ja tunnettiin niiden tenhovoima, joka joskus rikkoi jopa jumaluuden lupausten rajat.

" Oli kaunis sunnuntai-iltapäivä, pieni hetki levolle aterian jälkeen, pieni hetki itselle, sydämelle ja unelmalle. Luostarin avoimista ikkunoista kantautui heinäkuun alussa avautuvien voimakkaiden ruusujen tuoksu. Lähellä pensaikossa sirkuttivat linnut. Ja sitten... se sama kaihoinen viulun melodia, jota munkki oli kuunnellut jo vuoden päivät. Se kantautui viereisestä nunnaluostarista. Munkki tiesi melkein täsmälleen sen kellon ajan, milloin tuo nunna tarttuisi viuluunsa ja levittäisi nuo sulosoinnut pitkin puutarhoja ruusupensaiden ylle. 

Munkki oli saanut kuulla tarinan nuoresta naisesta, joka sukulaisten pakottamana kätkettiin luostarin uumeniin. Lohduksi sinne hän oli saanut viulunsa, jota hän sai soittaa vain tuona sunnuntain hetkenä. Sävel ei ollut aina sama, mutta toinen toistaan surullisempia ne olivat. Munkki ei ollut koskaan nähnyt nuorta naista. Kuitenkin hänen raskas, jumaluudesta paatunut sydämensä liikahti joka sunnuntai. Muina päivinä hän kovalla työn teolla pakotti tunteen pois. Sunnuntaihetken hänenkin sydämensä sai laulaa. Syvään mutta hiljaa hän hengitti kuin sulkien jokaisen soinnun sisäänsä voimaksi ja antoi unelmille siivet. Se hetki kesti puoli tuntia, ja siksi hetkeksi hän etsi aina luostarin hiljaisemman kolkan ja sen, missä hän saisi häiriöttä kuunnella melodiaa. Viulun taottua hän huokaisi syvään ja poistui.  Loppupäivän hän vietti paastoten ja kuritti itseään neljän tunnin rukouksilla hämärässä ja kylmässä kellariholvissa."

Tämä on tositarina.

Kuuntelethan tämän, niin kaunis....Surullinen viulu

maanantai 27. helmikuuta 2012

Ase- eli asennevarastossa käynti

Silloin kun tuntuu siltä, että jotakin kaatuu päälle tai maa jalkojen alla vapisee, täytyy tarrautua siihen, mikä on hyvää. Onhan minua nimetty jopa yltiöpositiiviseksi olennoksi. On nimetty myös sinisilmäiseksi taivaanrannan maalariksi, jota elämän realiteetit lyövät.

Nyt pyrin realismiin. Kuitenkin siinäkin voin valita aseet, miten sen kanssa kamppailen. Ja ne aseet valitaan asenteista. Oikeastaan ihana sana ASENNE. Siis siitäkö poikii tuo sana 'ase'. Voin valita vanhaa kulunutta, raskasta ja vääränlaista tilanteeseen. Voin valita helppoa ja hyödytöntä. Voin valita 'aseita' liian paljon, tietenkin suhteessa pelkooni. Ja voin valita tarvittavan oikeankin 'aseen'.

Kun tutkiskelen, valitsen jotakin uutta, joka tuntuu turvalliselta, mutta joka ei olkapäille jää taakaksi. Valitsen luottamuksen tulevaan. Valitsen pienen huumorin 'puukon' millä iskeä, jos tosi paha uhkaa. Tämä on minun pikkuelämääni, enkä ole siinä yksin. Joten valitsen myös yhteisöllisyyttä. Otan mukaan läheiseni tähän kamppailuun. Ja otan vastaan kaiken mahdollisen avun.


Jotta ei unohtuisi. On minulla jotakin mukavaakin. Työhuoneeni alkaa näyttämään aivan toisenlaiselta. Tämäkin paikka missä juuri istun, oli ennen täynnä raskaita hyllyjä kansioineen ja kirjoineen. Seinällä iso muistilappulevy. Nyt siinä on paljastettu kotoisan lämmin hirsiseinä, pieni hylly vain niille tärkeimmille kirjoille. Alla pieni ruusukankainen vanulla täytetty tyyny muistilapuille ja vieressä tilava kirjahylly. Ihan mukava tässä on istua ja purkaa ajatuksia.


Samoin makuunurkkaukseni. Koulumuistoiset taulut ja pikkulahjat ovat siirretty pois ja tilalla on 'aarrekarttani', jonka tein pari viikkoa sitten; uuden elämän suunnitelmat. Muutama uusi ruusutaulu ja ikimuistoinen kauristaulu biisoninnahalle maalattuna YK-talosta ostettuna. Sekä unisieppari! Hyvät unet siinä saa.

Nauratti kovasti eräs astrologinen tulkinta:

Juhlavia hetkiä tiedossa

Venus avautuva kolmio Jupiter
Alkaa:25.02.2012 Päättyy:28.02.2012

Hyvä päivä tehdä elämästäsi hiukan juhlavampaa kuin tavallisesti. Näistä hetkistä jää aina jotain pysyvää hehkua sisimpääsi. Ja hehku sisimmässäsi johdattaa aina rikkaampaan elämään.

 Katinkontit! No, minulle on juhlaa, kun poika tuli kylään ja vähän auttamaan minua! Ja kai sitä 'hehkua' on jossakin.

Nyt tarvitaan Brucen 'Hehkutusta'...Fire!

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Talo itkee isäntäänsä



Muuta syytä, muuta tarkoitusta, muuta merkitystä en tuohon kamalaan jääpatoumaan katolta tiedä.

Poika vinoilee minulle, että isäntähän sen aina korjaili, tilasi apua. Minun ei tarvinnut siitä huolehtia. En muista hänen viimeisinä vuosina ainakaan katolle kiipeävän, jos koskaan lumen vuoksi. En muista kuin yhden kerran lumityöapua pyytävän. Muistan kyllä yölläkin havahtuvani kun jää ja lumitelit katolta lähtivät liikkeelle ja ryskyen maahan putoilivat.

Mutta en tuollaista valumaa jääpadon muotoilemaksi muista! Sydäntä kouristaa sitä katsellessa. Tiedän toki, että kaikkihan johtuu siitä, että katto falskaa lämmön ulos harakoille. Ja nyt ei talven säihin ole mahtunut väliin suvikautta, jotta tuo jää olisi välillä sulannut tai poistunut lumen kera. Nyt on ollut vain lunta ja pakkasta, ja kaikki se kerryttää jäätä. Hirvittää kun kiipesin tikapuita ja tiirailin tuota kaikkea. Jäätä valuu joka raosta, ikkunapielistä, välikatolta. Se on kuin jäätynyt virta, putous.


Ei tällaista ennen ole ollut. Siksi tulee mieleen, että ’talokin itkee isäntänsä’ perään. Aivan kuin koko talokin haluaisi isäntänsä mukaan, mennä pois meidän käsistä.

Sillä se on isäntänsä luoma alusta pitäen, noin 65 vuotta sitten. Rintamamiestalon kaavalla tehty. Puut kaadettu omasta metsästä, sahattu omalla kylällä, hirsiksi muotoiltu. Paksut parrut raahattu seiniksi, tilkitty taitaen. Sodan jälkeen kaikki tavara oli vaikeasti saatavilla. Nauloja ei tahtonut saada. Muistan kun mieheni kertoi, että hän jostakin anoi sitten nauloja ja sai postissa niistä tiedon. Hän kertoi että meni yksin kirjekuorta avaamaan. Itku meinasi tulla, kun hän sai lukea että anomus oli hyväksytty. Nauloja tulossa.

Ei rintamamiestaloja alkuunsa ole tehty helposti. Ne ovat pula-ajan luomuksia. Vaateliaita ja rakkaita, uskosta tulevaisuuteen  ja rakkauden unelmista rakennettu. Tarinoiden myötä olen oppinut antamaan niille arvon, varsinkin tälle. Siksi sitä hoitaa haluaisin, parantaa sen vaivoja, myötäelää ja huoltaa. Onhan se ollut minunkin kotini yli 30 vuotta. Vaikka tiedänkin, että ei talo yksin, vaan lapsillenikin tärkeintä on se ympäristö metsineen ja polkuineen, mikä tekee talosta toisenlaisen kodin. Se kotiympäristö. Palanen maata mitä jalkasi tallaavat, ja missä unelmasi ovat syntyneet.

Oli pakko purkaa tunteita…

Sanoin jossain tuolla vähän virheellisesti. En ole yksin. Kiitos pojalle, joka on luonut esiin kaikki tarvitsevat polut pihalla, puhistanut kaikki irtoilevan lumen katoilta. Tilasin toki ammattimiehet irrottamaan tuota jäätä.


Sattumaa ei ole, sanotaan. Tarkoitus on. Ehkä sekin, että tänään itämaisen tanssin taitava koreografi, opettajamme, sai valmiiksi meille luomansa tanssin Kirkan laulamasta 'Surun pyyhit silmistäni pois'. Kuinka se sopiikaan tähän! En tohdi edes kertoa, kuinka paljon surua siihen kätkeytyy, paljon meillä tanssijoilla, mutta myös opettajalla, sillä hänen sukunsa asuu Syyriassa.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Ruusumelankoliaa

Tässä vain katselen ruusukankaita, ruusukortteja, ruusukuvia, kirjoja, lehtiä. Silloin tällöin silmä lentää ikkunasta tulevaan puutarhaani. Siellä on lunta. Tuskin metrinmittaiset aidan seipäät enää näkyvät.

 Vanha kangas, josta ystäväni työsti työhuoneeseeni lisäväriksi ruskean joukkoon. 

Nuo ruusut tuossa kankaassa kuvaavat jotenkin tätä tunnelmaa; vielä kylmää epävarmuutta, kevään odotusta, johon sekottuu kaipuuta, kaihoa ja jopa pelkoa. Jännitystä. Katselen luminietosta, jota en pihaltani ole jaksanut luoda mihinkään, vain polun ovelle autolta. Tuulen tuivertamaan nietosta on joka puolella, katolla varsinkin hyvin uhkaavana. 

Tuli mieleen, että jos maa ei ole kunnolla routinut, tuo kaikki lumen vesi pääsee syvälle maahan, lilluu ja velloo siellä. Miten käy ruusujeni juurien? Mihin tuo kaikki lumen vesi mahtuu keväällä, jos se tulee samanlaisena rytinänä kuin viime keväänä? Toivoa vain voi tuon maan kaltevuuden vievän veden tuonne lähellä virtaavaan puroon. Vettä, vettä on mielessä. Neptunus yhtymässä Kalat-Kuuhuni. Se on vetistä, tunteilevaa energiaa, kaunista kotiini lupailevaa. Yhtä kaunista rakentaakseen totta tai illuusiota.

Lueskelin Suomen ruususeuran Ruusunlehtiä. Siellä ylistetään viime kesää. Kuinka hyvää se teki ruusuille! Monet pensaat kurottuivat uhkeaan korkeuteen, korkeammaksi kuin koskaan. Kukinta on runsasta ja useilla ruusulajeilla kesti syksylläkin pitkään. Siellä kuulutettiin myös ilmoittautua. Pienienkin kotipuutarhojen tulisi ilmoittaa ruusuistansa. Jos vaikka sattuisi löytymään jokin vanha kantalaji. Niitähän olen kerännyt. Olen laittanut muistiin vanhan ruusun tarinan ja sen mistä paikasta se on kotoisin. Mutta en kehtaa vielä mihinkään ilmoittautua, ennen kuin tiedän, miten versoni ovat alkaneet kasvaa.

Vuoden 2012 ruusuksi on valittu Rosa pimpinellifolia 'Ruskela'. Oi kuinka rehvakkaan tuuheasti se lähti kesällä kasvamaan! Nyt mietin, jätinkö sille tarpeeksi tilaa rehvastella. Jos se ollenkaan nousee sieltä rehvastelemaan. Jos se nousisi edes varoen ja nöyrän pienesti. 

Poika oli tehnyt lasikukkahelmiä työpajassa koulussansa. Niitä ihailtiin ja pyöriteltiin tuossa tuvan pöydän ääressä. Ne olivat kauniita. Se vähän rauhoitti, suorastaan paransi. Tunnen voimaantuvani viikon lentsusta. En tarvitse antibiootteja. Lentsu jäi toiseksi. Saunan lauteille taisin sen tällä haavaa jättää.

Voi Hugo,Hugo (Dedicado) kun soitat Soittajan kaipuuta tuntojani hivelevästi!!

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Metsämuori Eestistä

Minä sain eilen kummallista postia. Ruskeassa kirjekuoressa oli nimeni. Ja kuoren sisällä oli aikakausilehti nimeltä Viru.Nyt.

Kyllä ihmettelin, että olenko johonkin vastaillut, että 'saa lähettää' vai mitä tämä onkaan. No, selasin kiltisti lehteä läpi, ihan mukava kulttuurilehti, esitteli virolaista taidetta ja Viron ihmisiä.

Sitten viimeisellä sivulla oli otsikko: Salaperäinen nainen, Metsämuori. Silloin muistin, että ystäväni Kokkolasta soitteli ja kertoi eräästä toisesta muorista, josta hänellä oli Ruusumuori tullut mieleen ja lupasi lähettää minulle lehden, jossa hänestä kerrottiin.

Siis jossain Viron metsissä asuu Metsämuori, Metsamoor, joka on saanut aikamoista aikaan. Siellähän on kokonainen kylä mielenkiintoisine taloineen, joista löytyy sienivaaria ja yrttimuoria, vanhan käden taidon tekijää ja loitsujen lukijaa. Nappasin netistä Metsamoorin sivut tähän ja skannasin lehden sivunkin.


Olishan tuossa tulevaa vinkkiä. Mutta....yksin tässä. Kyllä aloittelen niin pienesti kuin mahdollista. Ruusumuorilla ei ole vielä sitä ruusutarhaakaan kuin alulla vasta. Mutta olenkohan niin yksin? Mistäs minä tiedän, mitä tässä ympärillä ajatellaan ja touhutaan. 

Minulla on juuri nyt Neptunus yhtymä Kuu, jossa viime yönä oli myös Uuden Kuun yhtymä syntymä-Kuuhuni Kaloissa. Sitähän ei tiedä mitä kosmos suunnittelee, mitä tulevaisuus tuo tai tarjoaa. Vettä vettä, ainakin poski- ja nenäontelot täynnä tällä haavaa. Ei jaksa muuta kuin istua höyryävän carmeliksen kanssa sohvalla. Vettä se Neptunus ja Kalatkin edustavat. Ei sen kummempaa vielä.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Pannulle potkua! Hygieniakurssi suoritettu!

Kannatti istua vähän lentsusenakin (tosin istuin kaukana muista) pitkä päivä kursseilla, kun pystyin keskittymään testinkin suorittamiseen. Se on jo TOINEN ASKEL kohti Ruusumuorin kesäkahvilaa!
Onnea muorille!


Serkkuni edesmenneen isän kaapinnurkasta löytyi hylätty kahvipannu, jonka sain mukaani. Jotenkin se näyttää vahvalta, kuin kevätauringon paistetta ruskeine lepännorkkoineen. Hm... En kai vain ala keräämään noita kahvipannuja? En kai. Minun käsiini juuri nuo emaliset pannut jotenkin vain tarttuvat, huomaan.

Hygieniakurssi oli oikeastaan mielenkiintoinen. Muistan kun poikani kävi sen läpi ja oli niin tietoinen kaikesta, että tuskin uskalsi minun kaapistani mitään suuhunsa laittaa. Kyseli kovasti, että milloin ostettu, milloin otettu pakasteesta, milloin laitettu jne. Nyt ymmärrän häntä oikein hyvin, sillä itsestäkin tuntuu, että bakteereita on joka paikassa. Ei ennen ollut.

Juttelin kurssin vetäjän kanssa ja päädyin Hypyt-hankkeen mahdollisuuteen. Aivan kuin olisin yhtäkkiä 'hypännyt' johonkin mukavaan kyytiin. 'Hypyt' tarkoittaa 'hyvinvointipalveluyrittäjyys toimivaksi'. Ja mikäs tuota ihmisen henkistä hyvinvointia palvelisi paremmin kuin RUUSUT! 

Ja postissa tuli kaunis lehti 'Ruusunlehti', jonka sivuihin paneuduin heti levon merkeissä. Kerron siitä vähän lisää myöhemmin...

Jotenkin tuntuu mukavalta, vaikka lentsu runteleekin. (Tähän se hymypoika tai sydän.)

Jotenkin halusin nyt kuunnelle Tapio Rautavaaraa ja hänen hummaansa...

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Nokkoskeksiä ja kukkasia!


Vähän uudelleen järjestetyssä keittiössäni on myös kevätkaihoiset kukkaisverhot, siniset, ja niistä ystäväni ompeli joutessaan ruukunpäällisen, arkunpäällisen ja pari pöytäliinaakin muovaeli. Kyllä ne piristävätkin kummasti.


Ja ystävänpäivän kimppu koristaa kaikkea nätisti. Kiitos kukkasista Marja!

Nyt on se aika, että kannattaa ottaa kaikesta rohdoksesta vaarin! Tietenkin ne vitamiinit, tyrnit ja marjat ja pakurikääpä! Mutta myös yrtit, mitä kesällä tuli kerättyä.

Ja tärkein niistä on nokkonen. Pyrin käyttämään kuivatut nokkoset pois ennen lumen sulamista, jolloin jo nousee uusia punertavia ja raudantuoksuisia maasta esiin.

Olen käyttänyt nokkosta sämpylöihin ja paistanut monet nokkosletut. Tänään tehdään nokkoskeksejä. Olen lähdössä pienelle hautaansaattomatkalle, jossa nuo keksit ovat oiva lisäravinto ja vaikka lahjaksi surevalle viedä.

Pyhäjoen Puttaansuun kartanon keittokirjasta olen tämän reseptin löytänyt. Eipä silti. Kerran ystäväni kanssa hoidattelimme siellä itseämmekin ZONE-ruokailun merkeissä ja hyvältä se tuntui, laihduttikin kummasti. Siinähän keskitytään saamaan tietyt vitamiinit ja kivennäisaineet ja ravintona proteiini, hiilihydraatti ja rasva siten, että niitä kaikkia tulee syödä suhteessa yhtä paljon.

Nämä keksit ovat olleet mukana monella matkallani. Varsinkin patikkamatkoilla ne ovat olleet yhtä voimaannuttavia kuin ne leivät, mitä hobitit saivat haltiattarelta vaikealle matkalleen Tuomiontornille (jos olette lukeneet).

Varmaankaan Virkkalat Pyhäjoella eivät huonoa tykkää, jos netissä jaan tämän mainion reseptin:

Maitoa (jugurttiakin voisi kokeilla)          3 dl
Kuivattua hienonnettua nokkosta  vajaa   1 dl
Kaurahiutaleita                                       2 dl
Ruisjauhoja                                            2,5 dl
Grahamjauhoja (itse käytän spelttiä)         2 dl
Leivinjauhetta                                         1,5 tl
Suolaa                                                   0,5 tl
Hunajaa                                                  1 rkl
Kylmäpuristettua rypsiöljyä                      0,5 dl
Pellavarouhetta                                        2 rkl
Soijaproteiinijauhoja                                 4 rkl

Turvota nokkoset ja kaurahiutaleet maidossa puoli tuntia, sekoita muut aineet joukkoon. Kaaviloi suorakaiteen muotoinen levy ja leikkaa siitä ruutuja 4x4 cm. Pistele haarukalla ja paista 200 astetta noin 10-15 min. 

Tämä ohje on vähän muunneltu Marttaliiton kirjasesta "Kanankaalista karpaloon". Eipä silti. Soijaproteiinijauhon sijasta laitoin mukaan karpalojauhetta ja jopa teelusikallisen kuminoitakin. Tässä tulos!


Lisää nokkosaihetta Mars-blogissani.

Tämä oli minulle outo laulu, mutta kannattaa kuunnella: Jukka Kuoppamäki ja Kukkasen valta...
Taisi olla kannanotto nuriseviin vanhoihin ja hippinuoriin!

maanantai 13. helmikuuta 2012

Yhdeksän ruusua ystävälle, viisi rakkaalle!

Hyvää ystävänpäivää kaikille!


Kurkistin viime vuoden ystävänpäiväsivuani ja sieltä löytyy tuota numeroviestiä eri kukkapuketeille.
http://ruusutarha.blogspot.com/2011/02/on-aika-muistaa-ystavia.html


Minä kuitenkin laitan vain yhden ruusun, sekin vielä nupulla, mutta ihan aito, omaa käsialaa. 

Tuolta Mallan blogista luin, että Valentin oli pappi, joka vastoin keisarinsa käskyä vihki rakastavia pareja.
Keisari kun keksi kieltää kaikki kihlaukset ja vihkimiset. Valentin tietenkin sai surmansa, martyyrikuoleman ja jäi elämään ystävänpäiviin. Hurja tarina! Tätä ja lisääkin historiaa voit lukea Mallan blogista

Minusta ystävyys on maailman tärkeimpiä asioita, joskus se tärkein. Ihanaa että ystävyyttä on arvostettu almanakassakin! 

Yhden kauniin Satu Pusan (jonka koulutuksessa opiskelin ihanan intialaisen päähieronnan) runon toivon teidän lukevan:


Ystävänpäivänä

Ystävyys on
mansikan maku keskellä talvea,
kermavaahtoa ja nonparelleja
kirkas väri harmaudessa,
kartta tuntemattomassa maastossa,

paras kakkuresepti,
kassillinen omenia,

ruusuntuoksu,
perhosen siivet,
kukan taimi,

halaus. 


sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kahvipannu kuumaksi, maailmanmestareita odotellen!

Kyllä jo alkaa kovasti polttelemaan nuo Ruusukahvila-suunnitelmat.

Hygieniapassikoulutuksen paperit tuossa penkillä odottavat lukijaansa. Monet asiat pyörivät päässä jo.


Näin tosissani siis olen! Kaapin hyllylle on kertynyt alennuskoreista ylijäämäkuppeja jos minkälaista. Tykkään, että ei mitään tuulessa lenteleviä paperimukeja, vaan reilu kupponen, jonka voi ottaa käteen ja siirtyä sen kanssa istumaan minne silmä vetää. Ehkä kakkuvati voikin olla sitten paperista... 


Eräältä kauppareissulta jäi käteen tällainenkin tarjoilukannu, niin pettämättömän ruusuinen että....!

Kirjaston esittelyhyllyltä löytyi mitä mainioin kirja suomalaisesta kahvinjuonnista, Pannu kuumana, suomalaisia kahvihetkiä, Tuija Saarinen. Kirja on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1330, Tieto.
SKS:n keskeistoiminnot liittyvät kansanperinteen, kielen ja kirjallisuuden tutkimukseen ja tunnetuksi tekemiseen.
SKS on perustettu 1831.
Sanan kirjallisuus keksi Elias Lönnrot seuran nimeä varten (tiedot SKS:n sivuilta).

Suomalaiset ovat nimittäin KAHVINJUONNIN MAAILMANMESTAREITA!

1900-luvun alussa suomalaiset kuluttivat kahvia neljä kiloa henkilöä kohden. Nyt se kipuaa jo 10 kiloon henkeä kohden. Oijoi! Ja kun tykkään, että suomalainen kahvilakulttuuri on niin köyhää. Sitä juodaankin työpaikalla ja kodeissa. Toivon, että myös usein vieraiden kanssa pöydän ääressä. En kuitenkaan usko, että pannu on kuumana lieden laidalla odottamassa ohikulkevia ja tuvassa pistäytyjiä kuten ennen maalaistaloissa. Vaikka Ranska onkin niin kuulu kahvilakulttuurista, sielläkään ei juoda kahvia kuin viisi kiloa henkeä kohden. Voi voi, lisää vain kahviloita Suomen upeaan luontoon!

Minuun on kai tarttunut se vanha maalaishenki, kun pannussa poreilee aina se ylimääräinenkin kuppi siltä varalta jos naapuri pistäytyy. Sanon poreilee, sillä edelleenkin olen pysynyt pannujauhatuksessa ja kiehautan ne sakat ihan oikeasti ympäri. 'Klaaraan' nokan parilla kupposella kaataen sen takaisin pannuun, ja usein kun pannu on täydempi, laitan tilkkasen kylmää vettä säikyksi kahvinporoille. Jätän sen laskeutumaan.

Mutta valitettavasti kun yksin tässä oleskelen, olen usein ottanut murukahvia. Senkin sekoitan ensin kylmään maitoon ja sitten vasta kuuma vesi päälle.

Ja onhan se juhlahetki aina, yksinkin! Usein teen jotakin askaretta ahkeraan, niin se kahvihetki tuntuu ansaitulta.

torstai 9. helmikuuta 2012

Yrttimummon aarteita

Sain tuolta Chocochilin blogista idean kertoa vähän talven varalle säilötyistä yrteistäni. Hän oli tehnyt inventaaariota maustehyllystään. Minä otin tuon korkeimman ja näyttävimmän hyllykön tuolta kaapiston päältä. Itse viljelemiäni ja luonnon omia yrttejä.


Varmaan niin kauan kuin tuo kaapisto on talossa ollut, liki 30 vuotta, olen noita vanhoja purkkejani tyhjennellyt, pessyt välillä ja taas täyttänyt. Eikä se tapa ole tippunut pois silloinkaan, kun kesä tai syksy on ollut niin kiireistä, että tuskin henkeä on ehtinyt vetää. Äkkiäkö sitä ennen saunaa juosta hilipasee hakemassa muutaman hiirenkorvalla olevan koivunoksan tai leikkelee nokkospöheikössä ja muuta sellaista. Ritilän päällä saunan jälkilöylyissä ne ovat mukavasti kuivaneet.


Nuo purkit, joita olen yrittänyt välillä päällystää, välillä tehdä siistejä etikettejä, välillä vähemmän siistejä, kun on kiirus ollut, ovat yhtä vanhoja. Ne ovat ajoilta, jolloin saattoi vielä ostaa mielestäni parasta teetä mitä Suomesta saattoi löytää. Pauligin Hienoa Teetä. Se oli oikeaa ja hyvää ja siihen oli mukava sekoitella noita yrttejäni aina ajankohdan mukaan. Surin kovasti kun Paulig lopetti sen. Tiesin sen, että mitään yrttiä ei saa käyttää kovin pitkään, joten vaihtelin niitä aina sen mukaan miten oli tarvis. Ja välillä teen niistä yrttiteesekoituksen, sillä kaikki eivät juo kahvia eikä teetä. Ja itsellekin väliin maistuu pelkkä yrtti.

Nytpä tein inventaaria tuolla ylhäällä. Huomasin taas kuinka helposti tölkkien kannet siellä pölyttyvät, mutta eipä pääse pöly laatikkoon sisälle. Samoin ne ovat hyvät säilytykseen tinapaperoidun pahvin ja muovisen kannen vuoksi, joka on kuitenkin tiivis, mutta myös hengittävä. Peseminen onkin ollut hiukan vaikeaa, joten olen välillä desifioinut ne 100-asteisessa uunissa. Purkkeja on nytkin nätissä rivissa 24, tosin jotkut ovat tyhjiä. Mutta tässä saalis ja hieman käyttötarkoituksesta myös.

Nokkonen.............ehdoton ykkönen, käytän ohukaistaikinaan, sämpylöihin ja kastikkeisiin esim.
Kynteli..................jota kasvatan silloin tällöin, on hyvä liharuokiin ja esim. sieniruokiin pippurin asemasta
Basilika.................sitähän tarvitsee tomaattiruokiin
Intian minttu......... voi jukra, olin jo ihan unohtaa, pitänee tehdä ihan oma tee joku ilta
Siankärsämö........ kaikkeen tautiin, lentsusta yskään ja vatsaan
Rantaminttu......... hyvä sekoitus teehen, piristävä ja voimaannuttava
Piparminttu.......... ehdoton kreikkalaisiin lihapulliin
Kehäkukka.......... kipulääkitykseen esim.
Koivu................. nesteiden irroittaja, joka oli miehelleni muinoin erittäin tärkeä
Persilja............... rakkain ja käytetyin yrttini, jota mieluummin käytän pakastettuna
Meiram.............. kaali- ja herneruokiin
Rakuuna............ meillä ehdoton siankyljyksien mauste ja usein myös munakkaassa
Vadelma............ myös nesteenirroittaja, vauvantekoaikoina tissimaito virtasi
Maahumala........ liman irroittaja lentsun aikaan
Lipstikka........... lihakeittoihin ja jopa kaalilaatikossa oli erittäin hyvää
Vuohenputki...... joku sanoi, että sitä kasvia mitä pihalta paljon löytyy, on tarvis käyttää! Ja nyt en       muista mihin se oli tarkoitettu. Pitänee kaivaa yrttikirjat esiin.

Jotkut yrtithän menettävät ajan saatossa makunsa ja elinvoimansa, joten tyhjentelen niitä välillä. Valitettavasti osa voi mennä kompostiinkin, mutta melko hyvin ne talven mittaan olen käyttänyt. Uskon, että ovat osana terveyttäni.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Mielen puutarhaa...


Helmikuun heilahteluissa mieli vaeltaa monenlaisissa valtakunnissa, vanhoissa ja uusissa. Hyvä ystävä tuli kylään ja tukee minua näissä elämän realiteeteissa, kuten metsätuvan uudelleen järjestelyissä (neitsyt-merkkiä) ja pitää minua kiinni tässä ja nyt.

Mutta kyllähän mieleen vaikuttaa kaikki ympäristönkin tapahtumat, Suomen tapahtumat ja koko maailman tapahtumat. Lähiympäristössä on rauhallista ja vakaata, ystävyyttä ja toisen huomiointia. Asunhan ’Maailman kauneimmassa kylässä’, kuten olemme alustavasti kylähistoriankirjaa nimittäneet. Sitähän työstetään siellä sun täällä kylien ’savuissa’ ja aika mittava siitä tuleekin. Olen välillä kyynelehtinyt liikutuksesta, väliin naurusta sitä lukiessa. Siellä on ihmistarinat läsnä niin elävästi. Toivon, että tällaisia kirjoja syntynee ympäri Suomea, sillä ne tulevat tukemaan ja olemaan läsnä lastemme elämässä.

Mieli vaeltaa Suomen merkityksessä Euroopan tulevilla koitosten kentällä, sillä en usko, että siellä asiat noin vain selviytyvät. Toivon uudelle presidentille kykyä arvioida asioita oikeilta kantilta.

Vielä otin esille tuon vanhan Minä Olen -lehden vuodelta 1999 numero 3 ja filosofimme Maija-Riitta Ollilan ajatuksia. Kun opiskelin filosofiaa, mielenkiintoni kohdistui silloin ennen kaikkea naisfilosofeihin, sillä edelleenkään heitä ei ole maailmassa montaa. Eihän siitä ole sataakaan vuotta, kun oli pinnalla ajatus, että naisten aivoilla ei ajatella. Tässä lehdessä hän puhuu henkisyyden (spiritualisuuden) haasteesta. Vielä nytkinhän on vallalla ajatus, että järkevä ja koulutettu ihminen ei lähde tavoittelemaan asioita mitä ei oikeasti ole olemassa. Kuten henkisyyttä. Tai ajattelee sen olevan amerikkalaista markkinarihkamaa.

Maija-Riitta on eri mieltä. Hän on ollut kiinnostunut henkisestä alueesta vuosikymmeniä. Hän kritisoi tiedettä sillä, että ihminen on siinä pilkottu tutkittaviin kappaleisiin, jossa ei ole henkisyyttä, eikä ole olemassa tiedettä, joka liimaisi nämä kappaleet ihmisessä yhteen. Vuosituhannen alussa hän näki uhkakuvana myös mielikuvituksen ja kuudennen aistin voimakasta tavoittelua, jossa osa ihmisyydestä taas uhkaa unohtua. Globaalisuudessa hän näkee oppien ja aatteiden, jopa henkisyyden kulkeutuvan kulttuurista toiseen jota on ohjaamassa markkinamekanismi. Ihmiset ottavat vastaan aatteita ja tuotteita, mitä eivät ymmärrä. Idän ja lännen yhteistyö olisi parhaimmillaan sitä, että oppisivat toisiltaan, sillä kummallakin on annettavaa. Jos länsimainen ihminen heittää omansa roskikseen tullakseen oikeaksi itämaisella ajattelulla, ollaan riskialttiilla retkellä.

Maija-Riitta Ollila on löytänyt henkisyyden sisällöksi sovinnollisuuden, palvelun halun ja auttamisen hengen. Hänen mielestään henkinen ihminen ei välttämättä ole se, joka lukee ja tietää paljon, vaan se voi olla juuri se tavallinen tallaaja, joka huomaa toiset, eikä keskity itseensä.

Voi kunpa suomalaiset muutkin kuin Ahtisaari, Rehn tai Haavisto ulkomailla, niin myös täällä lähipiirissä muistaisimme nuo kolme suurta henkistä sisältöä.

Lisäksi Maija-Riitta luottaa myös intuitioon eikä kiellä enkeleittenkään olemassa oloa sanoen: ”On olemassa jokin sinänsä minulle nimetön ja selittämätön ulottuvuus, josta todella on mahdollista saada voimavaroja”.

Kiitos Maija-Riitalle! 

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Valamonruusun ja Minetten henkinen vaikutus

Kun kova pakkanen koettelee meidän energiavarojamme sekä ulkona että sisällä, on ihana jutella ruusujen kanssa ja alkaa haaveilemaan keväästä. Näen sitä kaipuuta kaikkialla blogeissa.


Yhden jutun olen päättänyt, olkoon sitten tämän talven lupaus. En laita itämään yhtäkään siementä. Minulla on 'itämässä' tämä talo kaikkinensa (en suinkaan halua sädesienien itiöpölyn kuitenkaan itävän enää, vaan kohottaa talon kuntoa). Tähän menee oma aikansa, voimavaransa ja rahaakin. Siis tyydyn hoitelemaan kaiken sen, minkä puutarhassani laitoin alulle viime syksynä ja hoitelemaan sen vanhentuneita penkkejä. Ja ennen kaikkea rakentamaan kahvilaani.

Mutta viivähdän nyt tuolla ruusujen eliksiirisissä ruusutipoissa, kesällä niistä tuskin ehtiikään kirjoittelemaan.
Jatkan Kaija Puron juttua ruusuista. Hän väittää, että on tullut aika ottaa ruusu tietoiseen käyttöön, sillä jokainen ruusu hoitaa omalla ainutlaatuisella tavallaan meidän sydäntämme ja sydämemme energioita.

Mietin mitä tuo kaikki tarkoittanee. Mitä on tietoisuus? Se ei ole sitä että tiedämme miten puuro keitetään, vaan enemmänkin, mitä energiaa ja terveyttä tuo puuro antaa meille. Miten se hoitaa kehoamme. Tein eräälle ihmiselle astrologisen tulkinnan. Hänen lyhyt kommenttinsa siihen oli, että 'kaikki piti paikkansa'. Petyin. Eihän se noin yksinkertaista voi olla! Ystäväni lohdutti minua sanomalla, että 'tuo ihminen oli jo ennenstään tietoinen omista heikkouksistaan ja vahvuuksistaan'. Ymmärtäisin, että se ei riitä, että tiedän ruusun nimen ja miten sitä hoidetaan, vaan että olen tietoinen myös sen sisäisestä kyvystä elää ja herättää merkityksiä. Me sairastumme ja luotamme lääkärin tippoihin. Mutta olemmeko tietoisia sisällämme tapahtuneesta, josta tuo sairaus on lähtöisin? Ymmärsinköhän itsekään mitä on tietoisuus...?


En muista tilasinko itselleni Valamonruusun tippoja. Mutta kun luen tekstiä siitä, ymmärrän myös miksi juuri tämä ruusu veti miestäni aikoinaan puoleensa. Oi kuinka hän olisi tarvinnut sen tippoja! Sillä Valamonruusu hoitaa sydämen lisäksi keuhkoja (mieheni kuoli 11. keuhkokuumeeseen) ja auttaa pelkoihin. Minulla on vuodeksi eteenpäin Neptunuksen helpot kuviot ja silloin on myös vaarassa sortua illuusioihin. Tuo ruusu estää noita illuusioita ja auttaa löytämään todellisuutta itsessämme ja ympäristössämme. 


Toista ruusua Minette eli Mustialan ruusua kutsutaan armon ruusuksi. Se on tukena rakkaudessa ja anteeksiannossa, voimakkaasti sydäntä hoitava, irrottaa kaunaa ja kateutta. Minette auttaa meitä avaamaan sydäntämme ja vahvistaa sen positiivisia tunteita.

Minulla on ystävä, joka on erikoistunut näihin tippoihin, mutta hänellä ei ole vielä ruusutarhaa. Jospa hän opettaisi minua noihin saloihin ja jospa voisin jakaa sitten kokemuksia muidenkin kesken.

Nyt voimme kuitenkin nauttia talven kauneudesta. Sehän on niiiiin kaunista!

Hetken voi vaikka meditoida kuunnellen talven ääniä ja katsella kauniita kuvia! Joku on kulkenut pakkasessa aivan sinun silmille katseltavaksi...