tiistai 21. toukokuuta 2019

Neuvoksettaren ruusu 'Spek's Improved'





Neuvoksetar-ruusun kanssa olen ajatellut omahyväisesti itseäni. Mieheni useiden kyselyjen jälkeen suostui ottamaan  eläessään vielä vastaan kunnallisneuvoksen arvonimen. Se olikin Einolle kaunis kunnianosoitus työstään. Kyselin kerran taimistolta neuvoksenruusua, sillä sehän kuuluisi ilman muuta hänen muistolleen rakennettuun ruusutarhaan. Ei ollut 'neuvosta' taimistolla, mutta oli neuvoksettarenruusu. Silloin naurahdin, 😏, olenhan neuvoksetar, ja oitis tämä ruusu lähti mukaani. 

Rosa x spaethiana 'Spek's Improved', Hollantilaisen ruusumiehen Spekin parannettu versio kai neuvoksenruususta (Hollandica), vanha piharuusu. Se on risteytetty vuonna 1888 Rosa Palustris x R. Rugosa, kerrottu vaaleanpunainen tuoksuva kukka, aika iso, jopa 10 cm.

Ennen kuin istutin tämän ruusun, otin tarkasti selvää sen ominaisuuksista. Ensinnäkin sitä kutsutaan ruusupuuksi sen korkeuden vuoksi, yli 3 metriä. Se viihtyy puolivarjossakin. Se on herkkä ruusuruosteelle. Kuten Pirjo Rautio kirjoitti, että yhden vuoden se kukki komeasti, seuraavana vuonna siihen iski ruoste. Kun hän sitä myrkytti, se kuoli kokonaan. 

parissa vuodessa se jo komeili yli metrin, mutta
ei vielä paljoa kukkinut.

Joten istutin sen yksinään olemaan talon itäistä seinää vasten nurkalla, jolloin siihen ei paista koko päivää aurinko. Ja viime vuonna rakennin apumiesteni kanssa siihen kunnon tuen heinäseipäistä. Ei ainakaan lumi tai tuuli sitä maahan kumoa. 


Tuo tuki on vähän romuluisen näköinen, vanha kun on, niin viime viikolla pääsiäisen aikoihin poimituista pajuista tein siihen vähän koristeluja. Yritin keventää sen jyhevää muotoa. Siitä tuli humosristisen oloinen ruusupuun tuki.


Pensas itse on vähän ruipelo vielä silmuineen keväällä. Parempi näin, että silmut aukenevat hitaasti. Nyt vain odottamaan sille runsaskukkaista kesää. 

Luin ruotsinkielisiltä sivuilta siitä vähän lisää. Sen 'Hollandica-versio tekee yksinkertaisia kukkia ja paljon kiulukoita. Tämä paranneltu Improved-muoto ei juurikaan tee kiulukoita. Sveriges lantbruksuniversitet- sivuilta löytyi myös tieto, että molempia on käytetty vahvasti kasvavana juurikasvina vartettuna ryhmäruusuille ja pylväsruusuille. Siksi vanhoista pihoista usein onkin löydetty ryhmäruusujen kuoltua neuvoksetar-ruusu. 

Tuosta tulikin mieleen. Istutin Europeanaan vartetun ruusun torniolaakson ruusun viereen. Mikähän ruusu se on? Ties vaikka olisi tuo yksinkertainen neuvoksetar. Se ei ole kuitenkaan metsäruusu. Toivon että se kukkisi tänä kesänä, jotta voin tutkia sitä enemmän.

Uteliaisuuttani katsoin vielä tuota ruusuni toista lajia Rosa Palustris. Sehän on villiruusu Pohjois-Amerikasta kotoisin, sieniruusuksi siellä kutsuttu. Suomessa sitä kutsutaan luhtaruusuksi. Tässä kuva Pirjo Raution sivulta. Herkän kaunis ruusu! Tarkistin heti saatavuutta, mutta ei tätä ruusua löydy taimistoilta. Ihastuin siihen.

Toisaalta ihmettelen, miten tämän 'suoruusun' ja rugosaruusun risteytyksellä voi syntyä neuvoksetar. Täytyy olla kyseessä jokin kerrottu rugosa-lajin muoto. Vai tarkoitettiinko tällä neuvoksetar Hollandicaa? 



maanantai 13. toukokuuta 2019

Ruusun kumppanikasveja 2019

Ruusujen kumppanikasveja 2019

Vuonna 2014 kirjoitin blogin ruusujen kumppanikasveista tässä.

Koska se on hyvin luettu sivu, ajattelin sitä vähän päivittää paremmalla kokemuksellani. Silloin oli osa ruusulajikkeistani hyvin pieniä. Sieltä ne ovat nyt kuitenkin ponnistaneet korkeuksiinsa ja yrtit yrittävät selvitä parhaansa niiden juurella. Huomata täytyy, että puhun nyt ruusupensaista, en ryhmäruusuista, jotka varmasti tarvitsevat hyvin peratun ympäristönsä. Ja sekin on syytä ottaa huomioon, että puutarhani on etupäässä puolivilli. Perkkaan ja puhdistan mitä yksin kerkiän, mutta en stressaa järjettömiin itseäni tarkkuudella. Nautinto ennen kaikkea.

Kun istutan ruusun, juurelle on helppo istuttaa myös jotakin matalaa kasvia, joka ei vie ruusulta voimia, mutta varsinkin keväällä näyttää nätiltä. Useiden juurelle olen istuttanut krookuksia. Mutta enemmän suosin yrttimäisiä kasveja, koska niillä on montakin merkitystä. Ensinnäkin usein ne kukkivat kauniisti ruusun kanssa (mäkimeirami, ajuruoho, minttu, iisoppi), ne pitävät tiettyjä hyönteisiä loitolla eteerisillä tuoksuillaan, mm. punkkeja ja kerään niitä talven varalle.

E-Suomesta löydettyjen ruusujen juurelle on mukava istuttaa nille tuttuja kasveja kuten vuokkoa, pientäkäenrieskaa, kevätlinnunsilmää ja kevätkaihonkukkaa. Olen kylläkin repinyt enimpiä pois silloin, kun ruusuntaimi on vielä pieni, mutta se kasvaa kyllä syvillä juurillaan voimakkaasti ja voittaa kumppaninsa. 

Akankaali on kamala rönsyineen, mutta leikkaan enimpiä ruohonleikkurilla surutta pois, samoin tuoksukurjenpolvi ottaa liikaa alaa. Revin niitä jo syksyllä liikoja tiettyjen ruusujen juurilta. Violetti akankaali on kyllä kaunis, kun se kukkii yhtä aikaa kellanvalkeiden kiiminginruusujen kera. 

Valkoisia akilleijoja olen istuttanut ruusujen joukkoon, ne ovat herkän kauniita. Valitettavasti valkoinen väri ei aina niissä onnistu, usein taimi onkin lila. En tiedä teinkö virheen, kun istutin konnantatarta ruusupuskien väliin. Se on kova leviämään ja voimakaskasvuinen. Ehkä revin sitä pois. Harjaneilikkaa on joidenkin ruusujen juurella, mm, Paavolan ja Wasagamingin, eikä varmasti haittaa, se kun kukkii oikeastaan vain joka toinen vuosi. Joissakin paikoissa pensaiden välissä kasvaa jaloangervoja, joiden röyhelömäiset vaaleanpunaiset kukinnon on kauniita myöhään syksyllä.

Yritän poimia tähän tuoreempia kuvia:

Eri väriset esikot pilkuttavat väreillään ruusuaitaa ruusujen takana eivätkä vie ruusuilta
juurikaan voimia, 

Pienikäenrieska Suorsa-ruusun juurella kukkii keväällä.

Syysasteri on kaunis loppukesästä ja saa tukea Olkkalan tuesta. Kukkii Olkkalan
jälkeen, kuvassa muutama kukka vielä, eikä haittaa ruusun kasvua. Ehkä sitäkin
saa vähän silmällä pitää, ettei liikaa ota valtaa.



Jalometsäkurjenpolven sinisyys on niin kaunista valkoisten ja vaalean-
punaisten ruusujen keskellä.
Lukkaroistenperän metsäruusun mukana on tullut pikkusydän, mikä
sopii ihan hyvin.

Kevätlinnunsilmä on kaunis ruosteenpunaisen nukkeruusun varsien
lomassa.

Pikkunarsissi sopinee Katri Valan juurille.

Rugosaryhmän väliin olen istuttanut akilleijoja ja tuoksukurjenpolvea.
Sen vaaleanpunaiset kukat maanrajassa näyttävät hyvältä.

Tuolla blogin kansikuvassa näkyy valkoisen akilleijan herkkyys Valamonruusun rinnalla. 

Mielestäni muut perennat vain korostavat ruusujen kauneutta. Tosin yksi väri ei onnistu;
Palavarakkaus ja Hansaruusu, värit eivät käy yksiin ollenkaan!

Villikukatkin ovat kauniita. Minulla on tullut varkaana nurmitädyke, minkä annan kukkia Kempeleen kaunottaren ja Teresaruusun juurella, kunnes kuihtuu, sitten ajan ruohonleikkurilla nurin. Niin kaunis sininen väri sillä on. Samoin pihallani on paljon kuminaa. Kuminankukat ovat herkän kauniita ruusupensaiden lomissa eivätkä haittaa. Yritän ehtiä poimia siemenet ennen kuin ne putoavat, omaan yrttipurkkeihini. Harmi kun en nyt löytänyt kuvia näistä. 

lauantai 4. toukokuuta 2019

Mullan alla hyvä olla

Jotakin olen oppinut. Kiitokset siitä lukuisille ruusuihmisille, jotka auliisti jakavat neuvojaan.

Jo toisen talven ajaksi kaivoin ruukkuruusuni mullan alle. Kyltti vain pystyssä siinä kertomassa, mikä ruusulajike missäkin makaa. Ennen vappua, heti kun maa suli, kaivoin ne sieltä esille, en malttanut odottaa enää. Istutin ne hyvään multaan isohkoihin ruukkuihin.

Niitä löytyi sieltä useita, lahjaksi saatuja ruukkuruusuja sekä joitakin itse ruukkuun istutettuja, kuten Arthur Bell ja Symphony. Iloitsin kaikkien vihreydestä ja innosta puskea silmuja, mutta eritoten noista mainituista ruusuista odotan paljon. Viime kesänä kaikki kukkivat innolla. Varsinkin Arthur Bell, joka tuoksui kauniisti terassillani. Tässä enemmän tästä ruususta.


Arthur Bell

Ja kun silmäni ovat kiertäneet ja tarkastelleet kaikki muutkin yli 100 ruusulajia (lajiketta), niin ilolla huomaan, että kaikki ovat hyvissä voimissa. Jopa kanadalaiset koeruusutkin siellä ovat vielä elossa, vaikka viime kesänä ne olivat hyvin surkeita ja näyttivät kuolevan kokonaan. Vain Peace-ruusua odottelen vielä ilmestyväksi. Se tosin voi huonosti jo viime kesänä.

Flammentanz
Näille kahdelle punaiselle ruusulle tein havupedin, kaadoin ne siihen nukkumaan, Flammentanzilla oli jo pitkät varret köynnöstämässä. Sitten laitoin paksun pensaspeitteen niiden päälle, koivuhalkoja peitteen ja köynnösten pitimiksi. Hyvin siellä nukkuivat!

Joulunpunainen Robusta ja sen kauniit lehdet

Etenkin Flammentanz ja Robusta puskevat innokkaasti silmuja. Kahvila-aitan eteläseunustalla alkaa jo kummasti viheriöimään Nils ja Rupincola. Viime kesänä kukinta oli kehnoa, nyt odotan sitä paljolti. 

Nils vaalean vihreine lehtineen

En voi olla miettimättä tuota "mullan alla" oloa. Kun ihminen kuolee, hän joutuu mullan alle. Monivuotiset kasvit taas säilyvät elossa mullan alla. Ihminen ja eläimet liikkuvat, hankkivat ravinnon muutoin kun taas kasvit ottavat ravinnon juurillansa siellä mullan alla. Mutta kyllä kasvitkin liikkuvat siellä mullan alla kuin jaloilla ikään. Ne kurottuvat syvälle maan uumeniin ja laajentuvat pitkin maan pintaa tuottaen uusia versoja. Kerrotaan jopa, että juuret maan alla voivat olla vuorovaikutuksessa muiden kasvien kanssa. Kirjassa Puiden salattu elämä, Peter Wohlleben on erinäisissä tutkimuksissa todennut, että kasvit viestittävät toisilleen erilaisin hajustein. Jos juuret voivat huonosti esimerkiksi puilla, ne ilmoittavat siitä lehdistöön, jotka tuottavat erilaisia hajusteita varoittaen muita. Näin viestitetään myös tuholaisista. 

Paljon tapahtuu siellä mullan alla.  Ensin siellä ennen kuin maan päällä. Toiveikkaana niistä ihmeistä laitoin muutaman kuvan.

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Bulgarian ihme puutarhassani

Tein seuramatkan Bulgarian Ruusulaaksoon 8 vuotta sitten. Lähdin silloin etsimään sieltä ruusun salaista voimaa ja on sitä kyllä minulla riittänytkin. Sain rakennettua ruusutarhan pihamaalleni.

Siellä luonnossa kulkiessamme, huomasimme kaikki erään kauniin sormijakoisen lehden, aika isoja. Oppaamme Anne Paalo tiesi sen olevan Bulgarian luonnossa villinä kasvavan jouluruusun. Hän ehdotti, että voisimme ottaa siemeniä, joita juuri oli kypsymässä ja kokeilla jos se itäisi ja kasvaisi puutarhassamme.

Senhän tein. Siemenet jopa itivät. Ja noita sormiliuskeisia suuria lehtiä on ilmestynyt joka kesä. Mutta kukkaa ei vain ole näkynyt. En ole hävittänyt sitä, koska lehdetkin ovat kauniita ja usea on niitä ihmetellytkin.

NYT SE KUKKII!!



Tuossa on kyllä jotain taianomaista. Ihmettelinkin mitä keltaista nousee eräässä kukkapenkissä. Ja hämmästyin valtavasti. Kahdeksan vuotta meni, että tuo vieraan maan kasvi kukki. Kiitos siitä tämän lämpimän huhtikuun. Tai sitten ihme kerrassaan. Kaunis keltainen kukka. Voi olla että se tuosta vielä vaalenee. Kun tietäisi nimen, etsisi miten se kukkii Bulgarian vuoristomaisemissa. Mahtaa olla kaunista, jos se tiheästi siellä kukkii, ehkä ensimmäisenä keväällä, kuten meillä valkovuokko. Tai teillä siellä etelässä. 

En voi olla näkemättä jotain merkitystä tässä mystisessä kukassa. 

Se tuo varmaan hyvän kesän tullessaan!

Löysinkin kuvan villistä jouluruususta Helleborus viridis. Viittaisko tuo nimi Kreikkaan. Tuossa kuvassa näkyy vähän lehtiä, mutta uskoisin, että kun kasvi ei kuki, sen lehdet ovat sitäkin suuremmat. Luin siitä lisää. Helleborus viridis on vihreä jouluruusu. Siitä käytetään myös nimitystä karhun jalka tai karjan jalka, viridis tarkoittaa vihreää. Tuosta voisi ymmärtää, että karhun tai karjan jalkaan tarttuu tämän kasvin siemeniä ja näin se leviää.

Innostuin kasvista, onhan se ...ruusu ja pengoin lisää tietoa.

Helleborus viridis -valmistetta ei usein löydetä, mutta joskus se muodostaa suuria pesäkkeitä metsäissä kalkkikerroksissa. Se on nurmikas, ja keväällä muodostaa suuria, karkeita, hammastettuja palmuja, jotka ovat noin 18 tuuman korkeita. Kukat ovat kuin suuret vihreät perunat, jotka haalistuvat ikääntyessään.
Helleborus orientalisia on käytetty perinteisessä lääketieteessä laksatiivisena ja emeettisenä. Huomattavaa, kasvi on myrkyllinen! Kasvi kuuluu leinikkien sukuun.



Tässä löytyi kuva sen lehdistä myös. (kuvat Alamy Stock Photo) Tosin näin tiheäksi tämä kasvi ei sentään ole vielä äytynyt, mutta juuristo näytti aika mahtavalta, mutta ei haittaa, jos nyt yhteen paikkaan leviääkin.




keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Rakkaus ja ruusu

Haluan puhua rakkaudesta ja ruususta. En rakkaudesta ruusuun, vaan rakkaudesta ja ruususta. Sillä uskon, että rakkauden ja ruusun välissä on aina ihminen ja ihmiset, rakas ja rakkaat.

rugosa-tarhaa

Kun olen monia vuosia jo seurannut ihmisten ruusuharrastusta, varsinkin miesten, olen huomannut, että he usein puhuvat hyvin rakastettavasti vaimostaan, lapsistaan tai lastenlapsistaan, myös kotitilastaan rakkaana paikkana.

Uskon, että tällaisesta rakkaudesta kumpuaa usein myös rakkaus ruusuun, rakkauden symboliin. Voiko ruusutarhaa syntyä ilman noita rakkaita ihmisiä ja ilman rakasta paikkaa? Ruusujen jalostajat antavat usein uuden ruusun nimeksi rakkaimpansa nimen.

Heinrich Ilmari

Ihmettelen myös voiko ruusutarhaa rakentaa vihan ja katkeruuden pohjalta.

Annemarta Borgen rakensi rakkaudesta mieheensä talon ympärille ruusutarhan ja täytti talonkin ruusujen tuoksuun. Kun mies kuoli, suri Annemarta itsensä kipeäksi ja ruusutarha kuoli.

Minä rakensin toisinpäin. Rakensin suruuni ruusutarhan mieheni muistolle. Suru on niin lähellä rakkautta. Joensuussa on rakennettu puisto ruusuineen sotaveteraanien muistolle.

Mutta kuka hoitaa rakkaudella rakennettua ruusutarhaa, kun sen hoitajasta aika jättää?

Onnekseni sain tavata nyt luotamme poismenneen Pirjo Raution viisi vuotta sitten. Olin puutarhojen tutustumismatkalla ympäri Suomea. Rohkenin soittaa Pirjolle ja kysyä, olisiko minulla mahdollista käydä hänen rosariossaan. Hän oli vasta tullut Saksasta ja oli varmaankin väsynyt matkasta, mutta otti minut vastaan. Olin siitä tosi kiitollinen. Lämpimästi onkin muistoihin jäänyt hänen opastamansa kierto ruusutarhassa, jossa hän kertoi ruusuistaan. Istuimme myös hetken hänen miehensä ateljeessa nauttien virvokkeita, joten sain tavata myös itse taidemaalarin. Omassakin ruusutarhassani kasvaa varsin rehevänä  Heinrich Ilmari-ruusu, jonka Pirjo on luonut risteytyksillään. Olen huolissani hänen puolisonsa jaksamisesta ja ruusutarhan tulevaisuudesta.

Yhteen aikaan sain kirjelähetyksiä eräältä vanhemmalta mieheltä. Hän oli huolissaan kuolleen ystävänsä puutarhasta ja sen hoidosta. Kirjeessä hän esitteli ystäväänsä ja puutarhaa ja "itki" sitä, kuka tai mikä taho nyt sitä huolehtisi. En tiedä sainko vahingossa noita kirjeitä vai lähettikö huolestunut mies niitä kaikille puutarhureille, joita netistä oli löytänyt. Hän todella arvosti ystävänsä työtä.

Totuus kuitenkin on, että puutarhoille ei aina löydy jatkajaa. Se on palvellut aikansa ihmisiä. Hoitamattomana herkemmät ruusut kuolevat pois ja villit ruusut usein valtaavat alaa, jos ei paikkaa raivata juurineen puhtaaksi. Näin kävi tälläkin kylällä Rosa-emännän ruusutarhalle. Vain Belle Poitevine (Rudolf?) on säilynyt talon vanhan pihlajan varjossa. Sitä on istutettu kylän muihinkin pihoihin, kuten tähänkin.

Belle Poitevine

Muistona monista puutarhoista on kuitenkin "karkulaiset", monet suomalaiset löytöruusut, joita on löytynyt ojanvarsilta ja ratapenkoilta tai unohdetuilta pihamailta. Hyvä näin!


maanantai 11. helmikuuta 2019

Haaste Kevään kaipuusta!

Sain Titalta Unelmia ruusuista-blogista haasteen vähän haaveilla kevään tulosta ja kertoa mitä mielessä liikkuu. Tämä haaste on lähtenyt liikkelle Tiiulta Puutarhahetki-blogista. 

Olen viime vuotena niin vähän blogeja päivittänyt, että jäin miettimään, osaanko enää. Tulikohan nuo linkitykset oikein?

Minulla on haasteena saada eräs kirjani valmiiksi huhtikuulle. Kirjoitin juuri myös pitkän listan niistä toimista, joita olisi hyvä tehdä nyt helmikuun aikana. Kevään kaipuussa pitää olla hiukan itsekuria myös. Se keväthän tulla tupsahtaa aina liian aikaisin.

Pakkasten päätteeksi ostin ison nipun ruusuja, eikä maksanut kuin vähän yli 3 euroa, ale-juttuja, mutta pitkään kestävät. Olen hajoittanut niitä keittiön ikkunallekin, kun viimeinkin luovuin jouluverhoista ja muusta sellaisesta. Amarylliksen leikkasin vaasiin myös. Ikkunasta se kevätaurinko ensimmäiseksi lämmittävästi kurkistaa!


Katsoin puutarhapäiväkirjastani, että ensimmäiset terassikahvit on juotu viime vuonna 23.2, kun edellisenä vuonna se oli peräti jo 7.2. Sitä odotan kovasti Ruusa-kissani kanssa. Tietenkin haaveilen jopa, että Majuri olisi seuranamme myös. Hän on ollut kadoksissa jo yli kuukauden. Huolestuneena olen kuunnellut naapureiden huomiosta kotkasta ja huuhkajasta. Kun musta iso kissa kävelee keskellä tietä, on se helppo saalis. Petoeläinten jälkiä ei ole näkynyt. Kuvissa viime kesän terassinautinnoista.



Voimme kiittää suojaavasta lumesta tänä vuonnakin. Näin on vielä maisemat. Katto tosin ääntelehtii putoavan lumen kanssa kevättä vihjailevasti.



Se on sitten kumma, kun itse sairastaa, sairastaa huone-
kasvitkin. Jopa vanha rahapuu henkäisi viimeisen kerran. Ja moni muukin huonekasvi on jostakin kummallisesta syystä kuolleet.

Viereinen vanhan ajan amarylliskaan ei ole vielä alkanut kukkimaan, kuten viime vuonna tähän aikaan. Sipuli on sentään vielä elossa. Samoin odotan kliiviasta jotakin kukkivaa, kun se saa aurinkoa. 

Muutamat pelargoniat ovat onneksi talvehtineet hyvin viileässä vinttihuoneessa.

Mutta kevään kukkasia saan odottaa. Viime vuonna krookukset  avautuivat 27.4.

Ruusut, jolle tämän bloginikin olen omistanut alottivat kukintansa 15.6. viime kesänä. 

Siis miten tulevana keväänä? Olen luottavaisella mielellä sekä itseni että puutarhani kanssa, kuten myös tulevan kesän kahvilakaudesta. Olen voinut hyvin ja mielenkiintoa riittää vaikka mihinkä. Olen aloittanut myös tanssin. Eilen joogasin aamulla ensimmäisen kerran ja tänään kävin hiihtämässä. Leikattu käteni jaksaa ihan hyvin, kunhan en kiihkoile! Malttia muori, malttia!

Toissa syksynä istutin posliinihyasintteja. Haaveilen, että ne nousevat omenapuun juurella. Olen usein huomannut, että puhun melkeinpä ruusuista. Mutta on minulla perennojakin kertynyt joka puolelle. Avoimina puutarhapäivinä sitä ihan sadatteleekin, kun pitää noita nimikylttejä laittaa ympäriinsä. Huh! Tulppaaneja löytyy myös hyvin monenlaisia. Ihania nuo kevätkukat! Jotenkin niiden kanssa ehtii seurustella enemmän.

Posliinihyasintti



valkoinen esikko

Ja näin unelmani etsii maalin. NE RUUSUT! Testasin tässä yksi päivä, ruusujani ikövöiden, että muistanko jokaisen ruusuni ja missä ne sijaitsevat. Järjestelmällisesti kirjoitin niitä ylös. Muistin kaikki! Jokaisen 107 eri ruusupensasta. Muistan jopa, mistä ne ovat lähtöisin. 

Tuossa ylhäällä on mukana punalehtiruusu, jonka vartta vasten olen istuttanut omalle paikalleen siten, että se näkyy tiellä tulevalle ensimmäisenä. Ja varsinkin keväällä, sen punaiset lehdet herättävät huomiota ja ihastusta. Se on koristepensas jo lehtineen!

Ja tässä ne kevään ensimmäiset ruusut, jotka avautuvat kesäkuun puolivälissä, toivottavasti kesäkuun lopulla tänä keväänä, toivon! Sillä mitä on juhannus ilman ruusuja!


Nils on korea ihan vaalean heleänvihreine lehtineen. Ainakin tuossa punaista kahvilan seinää vasten ne tulevat hyvin esiin. Ihana ruusu kaikin puolin!



Jotta juhannuksen aikaan on muutakin kuin valkoista juhannusruusua ja sen sukulaisia, niin punaistakin olla pitää. Kempeleen kaunotar, vasemmalla, on kaunis ja kukkii aika pitkään kesäkuussa, kuten monet metsäruusunikin. Ja keltaisena tai kermankeltaisena tuo Kiimingin keltaruusu on upea kukkiessaan!

Näitä kevään ruusuja suosittelen!

Ja unelmoin, että kaikki nuo minun 107 lajia ovat hengissä, kun pensaat pukkaavat silmuja!

Minä taidan haastaa ystäväni Liisan haaveilemaan keväästä! Ruusu-Liisan myös sekä Ritavuoren juurella-blogin.

Toivon kaikille mukavaa unelmakevättä! 

Kirjoittaessani minä usein etsin youtubesta musiikkia taustalle. Tähän ihastuin eilen! Ja ilmanko, kun nimi on Rosalia!













tiistai 15. tammikuuta 2019

Mieleni puutarhasta

Jo aivan blogikirjoitukseni alkuajoista tajusin, että olen rakentamassa kahdenlaista ruusutarhaa. Toinen on fyysinen ruusutarha luonnon helmaan. Ja toinen ruusutarha synnyttää nuppujaan ja kukintaansa oman mielen puutarhasta, sisimmästäni.

Nyt kun olen seitsemän vuotta rakentanut ruusutarhaani, huomaan, että yhtälailla olen rakentanut mieleni puutarhaa. Tarkoitan sillä sitä, että kun kerrankin olen saanut aikaa ja tilaa itselleni tällaisiin "turhamaisuuksiin", niin niitä on helpompi luoda nyt. Tosi kuitenkin on, että monen ihmisen arvoissa ruusutarhakin on turhamaisuutta ja turhaa yhtälailla kuin mielen kuvat; mielikuvitus, intuitio, sisäinen oma luovuus. Maailman turhuuksia, voisivat realistiset ihmiset sanoa! He eivät ymmärrä. He eivät tiedä. Ja siinä heidän tasapainonsa.

Fyysinen ruusutarhani on ruokkinut mieleni puutarhaa ja päinvastoin.

Yli sata ruusulajia tuolla pihallani kasvamassa! En olisi uskonut! Mutta mitä kaikkea voi kasvaa mielen puutarhassa?!

Kaksi Ruusutarinakirjaa siitä on syntynyt osittain faktana, mutta myös iloisesti mielikuvistani. Kolmaskin melkein valmis. Odottelen vielä, miten selviän kanadalaisten, ranskalaisten ja muidenkin arempien ruusujen kanssa. Turha niistä olisi mitään kirjoittaa, jos ne huonosti tässä menestyvät. Kun kuitenkin tarkoitus on kirjoittaa oman tarhan ruusuista.

Ja vihdoin syntyi mieleni salaisista sopukoista esikoisromaanini, Thelban tarina, jonka alkukappaleessa kerron unestani, jonka näin kauan sitten niin selvänä ilmiönä, että se jäi kummittelemaan mielessäni. Ja siitä oli helppoa jatkaa koko tarina!

Nyt olen kirjoittanut oikolukua vailla siihen jatkon; Audetan, jättölapsen tarinan.

Ja tämä mielen puutarha on runsauden lähde, pohjaton, olen todennut. Mutta kuten ruusutkin, mielen puutarhassakin kasvatan kaikenlaista. Ideoita tulee ja ideoita menee. Niin kuin ruusujakin puutarhassa.

Se, että synnyttää ruusutarhan, pitää omata jotakin: rohkeutta, hulluutta, päämäärää, unelmia, tietoa, taitoa, työtä, kärsivällisyyttä ja luovuutta.
Se, että mielen puutarhasta syntyy jotakin, pitää myös omata paljon rohkeutta, hulluutta, päämäärää, unelmia, tietoa, taitoa, työtä, kärsivällisyyttä ja luovuutta, jos tekee sen fyysisesti esille. Olen uskaltanut tehdä sen.

Kumpaakaan ei synny "sitku-menetelmällä" eikä "eihän minusta-ajatelmalla". Eipä silti, kyllä itsekritiikki on hyvä ystävä mukana. Mutta jos aina on pinnalla se, että "en kai minä osaa", "en ole tarpeeksi" ja  pahimmillaan voi löytyä häpeää, niin elämättä elät ilman puutarhoja!

Tässä siis näitä mielen puutarhan tuotteita:

Thelban tarina    Tätä kirjaa saa netin kautta tilaamalla Adlibriksestä tai Suomalaisesta kirjakaupasta . Kansikuvassa Thelba nuorena ja vanhana, oma piirros.


Näitä kirjasia voi vain tilata minulta. Mukana omia kuvia puutarhastani.

 

Tänä vuonna on isäni Matti Tuhkalan syntymästä 100 vuotta. Hänen muistolleen, isäni tyttärenä tämä ihana kappale Romanssifantasia, jonka hän sävelsi elämänsä tuskaisessa tilassa, mutta rikkaasta sisimmästään!