sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Oi kuusipuu, oi kuusipuu...

Nyt ollaan kuljettu ja kurkittu metsän reunoja, jos löytyisi se sopivan kokoinen joulukuusi. Yhden sellaisen olen jo löytänyt ihan oman pellon päästä.

Mutta kun kuusien juhla-aika lähestyy, haluan esitellä muutamia kuusipuita.

Kuusi kuuluu korpimaisemiin, mutta yhtä hyvin se voi olla pihamaan kuningas jylhänä, suurena varjona ja suojana puutarhapöydälle ja sen syliin on hyvä istahtaa. Olenkin kuullut surullisia tarinoita siitä, jos sen pihakuusen on kaatanut tai salama siihen iskenyt, on talon onni mennyt sen mukana. Hohhoh, ei pidä uskoa kaikkea.

Minä olen nimennyt puita perheelleni. Kuusi on ehdottomasti edesmenneen mieheni puu. Naapurin mies pienellä kauhalla siirsi tien vieressä olevan pienen nätin näköisen kuusenpoikasen tuonne pellon päähän. Ja huh kun kuusi kasvaa sekä leveyttä että pituutta. Pikkuinen kuusi varmasti ilahtui kun sai oman paikan ojan varrelta, josta se saa vettä ja aurinkoakin riittämiin. Ja se on selvästi ylpeä kunniastaan, kun nimesin sen "Einon puuksi".


 

Eino aina kunnioitti metsän puita. Kuljimme paljon metsäteitä ja suunnistimme linjoja myöten. Usein kävimme tervehtimässä myös salaperäistä "käärmekuusta" ja sen käärmemäisiä maata myöten laskeutuvia oksia. Onkin ollut mielessä, että pitäisi käydä katsomassa, onko käärmekuusi vielä siellä olemassa. Toivon niin. 

Toinen tällainen käärmemäinen kuusi on Merjan pihalla, olenkin tehnyt siitä joskus juttua facebookissa. Sekin aivan oma persoonansa kuusipuiden joukossa. Nykyään uusille pihoille istutetaan vähän oudoimpiakin kuusipuulajeja, mutta ne eivät sovi minun puolivilliin pihaani. Tavallisia toinen toistaan komeampia kuusia kasvaa taloni ympärillä. Salaperäisin paikka on vanhan saunan takana, jonne rakennettiin pojantyttären kanssa leikkipaikkaa ja pikkukeinuja. Nytkin olen katsellut, miten upea pieni mökki niiden välille syntyisikään.... pojanpojalle, mutta sitä en ainakaan minä pysty rakentamaan.


Vähän pelolla katselen joskus noita huojuvia kuusenlatvoja syysmyrskyissä kodin lähellä.Vanhoja kuusia näkee metsissä usein myrskyn kaataneina. Kunhan lähimmät kuuset eivät kaatuisi talon päälle. Niiden kaatamisesta minä en voi päättää, kun metsä on naapurin omaa. Mutta aina kuiskaan, että 'olkaa vielä vahvoja ja mökkiäni kunnioittavia, pliis'.

Kiitän kuusenkärkkäsiirapista, joka hoitaa kurkkua kutkuttaessa. Oravatkin hyppelevät niin riemuissaan, kun käpyjä riittää. Kuinka paljon kuuset antavatkaan lahjaansa meille muille eläville olennoille! 

Kysyin naapurin isännältä, jos saisin noita kuusien kuivia alaoksia karsia pesän syttypuuksi. Sain luvan. Ja arvata voi kun annoin 3-vuotialle pojanpojalle sahan käteen, että hän voisi auttaa. Miten ihmeessä pikku käsi jaksoi niin sahata! Oli vaikea irrottaa häntä tästä hommasta. Kun kerroin hänelle, että harakkakin käyttää tällaisia risuja pesävärkiksi, niin hän alkoi heti erotella: - Tämä pieni oksa harakalle ja tämän suuremman saat sinä.

Kiitos kuusipuu!

lauantai 29. lokakuuta 2022

Sembramänty, lasten kiipeilypuu, ruusutarhan varjostaja ja C-vitamiinin varmistaja

Vaikka blogini on nimenomaan ruusuista kertova, en voi sivuuttaa myös ruusutarhani varjostajia, liiallisen veden kerääjiä ja monella lailla iloa ja hyötyä antavia puita. Puutarhahan on PUUtarha, joten siinä kuuluu olla puita. Piha, jossa ei ole yhtään puuta tai pensasta, on usein märkä veden kerääjä.

Ps. Minua kovistettiin tuon kirjainvirheen vuoksi "sembramännyssäni", joten korjasin sempran sembraksi. Otan aina ilolla vastaan ohjeita. Minulla on aina ollut jonkinlainen sokeus kirjainten ja numeroiden suhteen. Ehkä keskityn aina enemmän sisältöön. Vaikka minulla on astrologisella kartalla Mars Neitsyessä...hah!

 

 

 

 

Pihallani kasvaa yksi sembramänty, Pinus sempra sipirics, eli siperianmänty, jonka puutarhanimike on VILHO. Vilho sen vuoksi, että vanhan Kastellin isäntä, joka vielä yli 90-vuotiaana kasvatti sembramännyn siemenistä taimia, lahjoitti meidänkin pihaan sellaisen. Siinä pätee vanha sananlasku, että vielä vanhanakin kannattaa istuttaa puita ja luoda jatkumoa elämälle. Sembramäntykin saavuttaa yleensä100-vuoden iän ja luulen, että Raahen Härkätorin semprat ovat vieläkin vanhempia.

Sembramänty on nyt ollut pihallani jo noin 40 vuotta, kasvanut pituutta, leveyttä ja korkeutta ja tutkimukseni mukaan sen rungon vuosikasvu on noin 8 cm vuodessa riippuen kesistä. Huomata pitää, että ei se pienen taimen runko kasva tuossa vauhdissa. Läpimitaltaan sembran runko voi kasvaa  noin 1,5 metriä paksuksi. Ei ehkä enää näin pohjoisessa. 

Puu voi kasvaa korkeutta jopa 30 metriin, omani ei kuitenkaan ole vasta kuin 8-9 metriä. Ja varmaan jääkin 10 metriin. Mutta sellaisena se on ollut ihanteellinen kiipeilypuu lastenlapsille, joista toinen saavutti latvaosan 10-vuotiaana ja toinen (pian 3 vuotta) katselee sitä vasta toiveikkaana tietyllä kunnioituksella. Toisin kuin tavallinen mänty, sempramännyllä on sileitä oksia alhaalta asti, eikä puu ole pihkainen. 

Kevättalvella käytän sembramännyn havuja uutteena C-vitamiinina. Eli nyhdän havut kattilaan, kaadan melkein kiehuvan veden niiden päälle ja suljen kattilan kannella. Jos mahdollista, niin pidän sitä lämpimän 'puuhällän' päällä yön, jolloin annos oikein muhii hyvässä lämmössä. Sitten kaadan veden suodatinpussin läpi, jolloin juomaan ei tule roskia. Juomaan voi lisätä hunajaa (myös omenaviinietikkaa) ja näin saan hyvän annoksen c-vitamiinin puutokseen. Suomalaisen männyn havu käy samalla tavalla.

Sembramännyn kävyissä on hyödyllisia siemeniä, mutta kilpaa oravat niitä ryöstävät, joskus pähkinähakkikin puussa, joten itselle ei jää mitään muuta kuin korjata roskat niiden jäljiltä. Varsinkin orava jättää roskat saunan kuistille ja kävyn raatoja pitkin pihaa, jolloin ne tuntuvat ruohonleikkurissa.

Siperiassa tämä puu nimetäänkin elämänpuuksi, se on siellä pyhä puu ja usein elinehtokin. Olen joskus lukenut Siperian helisevästä sembrapuusta ja Anastasiasta, on ihan mielenkiintoista luettavaa! Anastasia-linkki tässä , jos olet kiinnostunut. Anastasia-liikkeestä seurasi eräs Putinia kiitettäväkin seikka. Hän nimittäin lahjoitti jokaiselle maaseudulle muuttavalle yhden hehtaarin maa-alaa sillä ehdolla, että käyttää sen viljelykseen. En tiedä, toimiiko tämä yhä.

Joka tapauksessa olen kiitollinen naapurin Vilho-isännälle tästä puusta. Se kasvaa tuossa pelto-ojan varressa, imee siitä voimansa, pitää vieressä olevan savusaunapuuliiterin pohjan kuivana ja sopivasti ympärillä olevien ruusujenkin alueen. Tämä on alenevaa, tosin ei tasaista maata, koska Linnakankaalta (50 m korkea) virtaa alas jatkuvasti vettä lumen sulaessa ja rankkasateissa. Puita tässä siis tarvitaan!

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Mänty ( Pinus sylvestris), metsiemme uljas urho!!

Puutarhaani ja taloani ympäröi pohjoisesta ja idästä havumetsikkö. Pihallani kasvaa vain yksi mäntysukuinen puu; sempramänty. Se on suuruudeltaan ollut sopiva kiipeilypuu lastenlapsilleni. Toinen heistä 10-vuoden iässä saavutti latvuksen ja huuteli sieltä maailmalle valloittajana. Toinen on vasta 2,5 -vuotias ja katselee puuta vähän empien. Ehkä ensi kesänä ohjeistan häntä kiipeilemiseen. 

Mänty on kiinnostanut minua aina. Se on niin voimallinen ja lämmin halata! Tuolla Linnakankaalla Jätinkirkon vieressä kasvaa oikein kaunis hongisto. Vähän sydän kylmänä olen sitä tarkkaillut, etteivät vaan ala kaatamaan noita. Mieheni aikoinaan jo kerran pelasti tuon metsän. Se metsä kuuluu Raahen seurakunnalle. Salainen toiveeni on, että se suojeltaisiin. Kun turistitkin jo ihailevat sitä.

Mänty voi elää 500-vuotiaaksi ennen sen keloittumista riippuen sen kasvupaikasta.

Kuvittelisin, että sitä 5-10 metristä mäntylasta voisi nimittää männyksi. Ja kun se kasvaa muuttaen kuortansa kymmeniksi metreiksi, sitä voi kutsua jo nuoreksi männyksi eli hongaksi. Oikeastaan tämä nimitys männystä on enemmän käytössä länsimurteissa. Ja kun se ikääntyy, sitä voi kutsua petäjäksi. Oikeasti tätä nimitystä on käytetty itämurteissa. Ja kun se on vanhus havunsa ja kaarnansa karistaneena, siitä tulee kelo. Kelokin pysyy pystyssä vielä vuosia. Kaatunutta keloa sanotaan maapuuksi. Siis männyllä on monta eri nimeä. Sitten on vielä runollinen lakkapää petäjäkin. Tällaista keräilin nettisivustoilta. Vanhoille yksityisille ikipuille annetaan myös omia nimiä liittyen siihen, mitä sen männyn likellä on tapahtunut.

Mänty - honka - petäjä - kelo - maapuu.

Tutkin valokuvia ottamalla miten nämä puut kehittyvät. Näitä kaikenikäisiä löytyy tästä ympäristöstä.

Kuvassa havumetsää ja oikealla tuollainen nuori mänty, jonka kuori on kauniin oranssinruskea, oikein hohtaa ilta-auringossa.

 

 

Kasvaessaan männyn kuori alkaa lohkeilla ja pian tulee päälle myös jäkälää ja se kaarnottuu. Olisko oikealla jo honka?

Sitten onkin korkealle hongan runko paksuuntunut ja syntynyt vahvasti kuviollisesti kaarnaa. Oikealla kuvassa puulle alkaa kelottuminen. Linnut ja monet muut eläimet ovat jo rikkoneet ja hajoittaneet puun lahonutta kuorta. 100-vuotiaalle männylle alkaa kasvaa tuo vahva, niin kutsuttu kilpikaarna. Silloin myös puu alkaa sisältäpäin punertaa, jota rakentajat kutsuvat punahongaksi. Se oli vähän arvokkaampaa rakennusainetta.

Ja voi ihme, mihin kaikkeen mäntyä voi käyttää. Se onkin sitten ihan toinen tarina!


tiistai 11. lokakuuta 2022

Puutarhan puiden kasvun näkee myös rungoissa

Kun nyt olen vuosia tutkinut ruusuja, niin tuo tutkiminen kutkuttaa yhä. Viime vuonna keksin aloittaa taulukon puutarhassani kasvavien puiden runkojen paksuudesta. Tarvitseehan puut kasvaessaan aina vain tukevamman rungon. Suurimpana puita puutarhassani on tällä hetkellä talon edessä varjoa antamassa vaahtera (oikealla), joka on 40 vuotta vanha ja tammi (vasemmalla), 38 vuotta vanha.

Olen kuullut juttua, että kun lehtipuut ovat pihalta hävitetty, kellariin on tullut vesi. Eli lehtipuut ovat niitä parhaimpia veden imijöitä. Hirvittää tuo vaahterankin kasvu, mutta se on antanut kahvilavieraillekin hyvän varjon ja lehvistöllään leyhyttänyt kuumaa ilmaa. Uskon myös, että se varjelee taloa liialta lämmöltä varjostuksellaan. Myös siltä, että vesi ei jää seisomaan alueelle.

Samoin tammi, joka kasvaa kaltevalla maalla, jonne vesi kertyy. Uskon, että sen juuret ovat jo niin laajalla alueella, että se imee nestettä ja ravintoa myös saostuskaivon alueelta. 

Puilla on siis tärkeä tehtävä puutarhassa, mutta istuttaessa tulee miettiä tarkasti, mihin niitä istuttaa. 

Nyt laitan tähän vähän rungon paksuuden kasvutaulukkoa:

                                     kevät 2021 - syksy 2021      kevät 2022  -  syksy 2022
Tammi                          106 cm         114 cm             119 cm          127 cm          se nopeimmin lihova
Sempramänty               117 cm         120 cm             125 cm          128 cm          vanhin näistä puista
Vaahtera                        94 cm           97 cm              100 cm          102 cm
Pilvikirsikka                  34 cm           36 cm              39 cm            42 cm            noin 6 vuotta vanha
Lehmus                          21 cm           28 cm              30 cm             32 cm           4  vuotta vanha
Koivu tien varressa        39 cm           44 cm              48 cm             51 cm
Pihlaja tien varressa       38 cm           40 cm              40 cm             41 cm

Koivu ja pihlaja ovat vierekkäin kasvamassa tien varressa. Ajattelin antaa niiden kasvaa, ne ovat pojantyttäreni ja miniäni nimikkopuita. Näin olen ominut tammen ja vaahteran pojillenikin, ovat yhtä vanhoja kuin poikani. Minun lempipuuni on tuo lehmus. Odotan kovasti sen kukkivan, jotta voin poimia siitä teevärkkiä. Seuraan myös hieman uusien omenapuiden ja luumupuunkin kasvua, mutta siitä ei ole vielä vertailua. 

Kuten voi huomata, tammen kasvu on voimakasta, noin 13 centtiä vuodessa ja vaahtera noin 5 cm vuodessa. Sempramänty kasvaa ojan varressa, joten sekin saa vettä kovasti, kasvaa noin 8 centtiä vuodessa. Koivu ja pihlaja kasvavat kuivemmalla paikalla, koska tien toisella puolella on vankka kuusimetsä. Se luultavasti kaadetaan tai ainakin osa siitä pian, joten sitten varmaan näidenkin kasvu voimistuu. Mutta sittenkin koivun kasvu on vauhdikasta, 7 cm vuodessa. Lehmuksen kasvu on vasta alussa, sekin kasvaa ojan varrella, mutta juuret nähtävästi eivät vielä ulotu sinne. 
 
Pilvikirsikan ei pitäisi kasvaa noin nopeasti, mutta se saa veden kun maa laskee siihen. Se puu yllätti minut nyt syksyllä, kun kuvasin sen kaunista ruskaa. Se on kasvattanut pienen sivutaimen savusaunaliiterin viereen. Saa se siinä kasvaa!
 


 
Tosiaan, puiden korkeutta en ala mittaamaan, hehheh. Mutta  vauhtia on siinäkin!

sunnuntai 28. elokuuta 2022

Uusia ruusuja 2021-2022

Useita uusia ruusuja on ilmestynyt puutarhaani senkin jälkeen, kun kirjoitin puutarhani ruusuista kirjan "Ruusutarhani tarinoita". 

Seuraavat uudet ruusut olen ostanut vuosina 2021-22.

Rosa 'Annala' (yläkuva vasemmalla) on lähtenyt hyvin kasvamaan, vaikka perenna Dorian villakko on suurena sen rinnalla. Luulen, että Annala vie vielä voiton. Annala on hansaruusun ja valamonruusun risteytys. Kaunis ruusu! Rosa 'Lac Majeau', Bugnetin ruusuja 1900-luvun alku, (oikealla) on samassa ryhmässä teresanruusun ja 'Luiese'-ruusun kanssa. Saapa nähdä, kasvaako se kavereitaan korkeammaki, sillä sen mitaksi luvataan kahta metriä.  Alakuvissa vasemmalla 'Mont Blanc', jalostajana Baum 1986 ja on lajikkeen 'White Hedge' siementaimi. Laitoin sen kasvamaan savusaunaliiteriin viereen. Siinä se saisi tukea, koska se voi kasvaa 2-metriseksikin. Saas nähdä, vielä se on aika pieni. Toinen Baumin ruusu on  'Rotes Meer', 1986, joka kuuluu Pavement-sarjaan (oikealla) on punainen rugosalajike.  Kolme viimeistä ovat rugosalajikkeita.




Sain Särkän Jarilta ruusun, jonka hänen edesmennyt ystävänsä oli antanut kasvatettavaksi. Ruusu nimettiin Liiaksen ruusuksi. Se on lähtenyt hyvin kasvamaan Iitin Tiltun vieressä. Saman rivistön eteen aurinkoon istutin myös 'Henry Hudsonin', kaunis valkoinen rugosaruusu (kuvassa oikealla). Lajike on Svejdan ruusuja Kanadasta vuodelta 1976, matalakasvuinen.


Keväällä 2022 kävin viimeisen kerran Oulujoen Taimistolta hakemassa varaamani ruusut vähän kaihoisin mielin. Se oli auki enää juhannukseen, Matti Kulju siirtyi eläkkeelle, eikä kukaan halunnut jatkaa taimiston hoitoa. Paikka myytiin yksityisen haltuun.

Rosa caroliina, Karoliinanruusu (alla vasemmalla) on jo yllättänyt minua kauniilla kukinnollaan. Se on kilpaa kukkinut viereisen suorsanruusun kanssa. Karoliinanruusu risteytyy helposti kiiltoruusun kanssa ja sitä kutsuttaneen myös marianruusuksi. Mikä on siis mikä, en tiedä, mutta Oulujoen Taimistolta tämän ostin Karoliinaruusun nimellä. Oikealla on Siikajoen oma ruusu, 'Siikajoki', Rosa metsäruusu x majorugosa (kutsutaan myös pietarinruusuksi), jonka Anneli Hannus kävi minulle lahjoittamassa jo edelliskesänä. Sekin on lähtenyt hyvään kasvuun. Se on rugosalajike.


Olen tykännyt villiruusuista, joten nytkin olin varannut niistä taiganruusun, Rosa davurica, jonka muistelen olevan Koreasta kotoisin. Oikeastaan se kasvaa villinä Itä-Siperian alueella, Pohjois-Japanissa, Mantsuriassa ja Koreassa). Taiganruusua on risteytyksenä 'Pohjolan Kuningattaressa' ja mukana myös teresanruusun perimässä. (Tietoa Suomalainen ruusukirja, P. Alanko...) Lännenruusua tapaa villinä Pohjois-Amerikassa, tämä 'Max Hagman' on risteytys ruusuista 'Woodsii' ja jostakin rugosalajikkeesta. Nämä ruusut eivät ole vielä kukkineet. Istuttaessani ne istutin niiden juurelle samettiruusua, jotta ilkeät tuholaiset eivät niitä turmelisi. Noin hentoisia on niiden alku puutarhassani. Toivotaan kasvua niille!


Ruusuystäväni Anne on lahjoittanut minulle kaksikin ruusua. Toinen on synnyltään ranskalaisia ruusuja joten niiden joukkoon sen istutin. Ruusu nimeltänsä 'Mikko' mikonruusu (vesemmalla), on Mikko Erolan luomus vuodelta 2005, Valamonruusu x Dart's Defender. Se muistuttaa valamonruusua, mutta on piikkisempi ja kukat karmiininpunaiset. Se voi kasvaa 2-metriseksi, joten tukea varmaan joudun sille rakentamaan. Saa nähdä miten sen parivaljakko vieressä Rosa 'Pakila' pärjää sen kanssa. Pelkään, että ne on istutettu liian liki toisiaan. Anne toi minulle erään toisenkin ruusun, 'Above and Beyond' (oikealla), joka pitäisi olla köynnösruusu, mutta epäilen sen menestymistä. Istutin sen alkajaiseksi isoon ruukkuun, jossa se on kovasti kukkinut. 


Ostin ruukkuruusuina kaksi lajiketta. Toisen piti olla 'Peace', mutta kukkiessaan en tunnista sitä samaksi ruusuksi. Onhan se ollut puutarhassani aikaisemminkin useita vuosia ennen kuin menehtyi. Mutta sekaannuksia sattuu. Kaunis keltainen ruusu siitä kasvoi. Toista ruusua olen syvästi ihaillut, mutta se ei tehnyt kuin kaksi kukkaa, nimittäin suuri kukkainen Rosa 'Queen Elisabeth'. Oi kun se hohtaa herkkää vaalean punaistaan! En vielä tiedä mitä näille ruusuille teen. Hautaanko ne maahan vai istutanko jonnekin? Pelkään niiden menestystä talven yli.


Vielä esittelen yhden ruusun, joka on tuottanut iloa minulle. Matti Kulju antoi sen minulle mukaan ilmaiseksi, koska se oli niin heiveröinen ja Matti epäili sen kasvua. Se virkosi ja on kauniisti kasvanut. Nyt mietin vain mihin sen istutan. Se ei ole vielä kukkinut. Ruusu on nimeltään kiiltoruusu, Rosa virginiana ja se on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Suomessa se on löydetty Kajaanista hautausmaalta, siis ainakin tämä lajini. Luoja antakoon sille voimia!

Jospa ruusulajikkeeni ovat sitten tässä. Yritän ainakin olla lisäämättä niitä enää. Ruusutarhani on kaiken kaikkiaan oikein valmis!

 

lauantai 6. elokuuta 2022

Rugosalajikkeiden erilaisia kukkia

Yhä on epätietoisuutta siitä, mikä on se kamala rugosaruusu, joka pitäisi poistaa. Sen olen todennut kahvilassani, kun asiakkaat kyselevät tai ruusuesittelyssä syntyvästä ihmettelystä. Useimmille on jo kuitenkin tuttua rugosan tunnistaminen eli sen ruttuiset lehdet, mutta erottaa niitä toisistaan, on se aika hankalaa.

En esitä tässä kaikkia rugosalajikkeita mitä minulla on, vaan joitakin toisistaan poikkeavia ruusunkukkia. 

Tässä ensimmäisenä se villi rugosalaji; Rosa rugosa, josta nyt halutaan päästä eroon. Minulla on yksi pensas, jota en aio poistaa.  Pitäähän minun voida esitellä se kaikkien rugosalajikkeiden esiäiti, joka tuli Eurooppaan 1700-luvun lopulla Japanista, ja jonka tuoksua, pitkää kukintaa ja kestoisuutta ihasteltiin. Kaunishan se on ja tekee paljon juurivesoja. Ruohonleikkurini pitää sen kurissa ja oma suuni. Poimin sen mehevät marjat eli kiulukat ravinnokseni.

 

Vasemmalla villi rugosa ja oikealla vanha englantilainen löytöruusu 'Scubrosa', joka on muhevampi kukinnaltaan kuin villi rugosa. Sen kiulukat ovat myös isommat, kuin pienet tomaatit, ja tuoksu vaniljamainen. Alla oleva rugosalajike on suomalainen löytöruusu 'Suorsa'. Sen kukat ovat vaaleammat ja suuret.

Muita tutumpia rugosalajikkeita ovat 'Hansa' (vasemmalla) ja 'Keiju' eli 'Darts Defender', hollantilaisia lajikkeita molemmat. Hansa on erityisen tumma, melkein violetti voimakkaasti tuoksuva ruusu ja tuon herkemmän terävälehtisen keijuruusun (oikealla) "isä-lajike".



 


 

Sitten on joukko rugosalajikkeita, joita on vaikea erottaa toisistaan. Esittelen muutaman. Vasemmalla ensimmäisiä Suomeen tulleita rugosalajikkeita, 'Pohjolan kuningatar', joka ainakin minun pihassani on ollut hidaskasvuinen ja kukka tummahko ja aika pienikokoinen verrattuna muihin. Oikealla sitten puolestaan aivan hurjakasvuinen ja runsaasti kukkiva on raahelainen löytöruusu 'Sofia', sekin rugosalajikkeisiin kuuluva.



Jotkut rugosalajikkeet tunnistaa kukkien koosta. Esimerkiksi 'Monte Cassino' (oikealla) on niin suuri ja painava, että se taipuu aina nöyrästi alaspäin. Ruotsalainen löytöruusu 'Moje Hammarberg' (vasemmalla) taas on ylväästi ylöspäin kukkiva.



Väritykseltään vaaleampia ovat mm. 'Belle Poitevine' ('Rudolf', 'Anna-Liisa'), jonka kukassa näkynee valkoista ja suloinen herkkä 'Jens Munk' (oikealla). 

 

Tässä pari vaaleanpunaista lajiketta, kanadalainen 'Suzanne' ja saksalainen 'Schneekoppe'.



On myös ihania valkoisia lajikkeita, tässä suomalaisia löytöruusuja 'Pappilan neito' (oikealla) ja 'Karjasillan kulkuri' (vasemmalla), jonka heteet korostuvat röyhelöisinä sen keskellä.

 

Lajikkeita on todella runsaasti. Minun rugosa-suosikkejani ovat lilan värinen runsaasti kukkiva 'Wasagaming' ja ihana suuri, vähän ryppylehtinen yksinkertainen 'Nyveldt's White'.


 

Ihania ne kaikki ovat! Kauniita ja tuoksuvia! Ja kamalan piikkisiä ja usein ahkerasti versovia. Niitä pitää välillä kurittaa kovastikin, mutta kyllä ne paljon antavatkin!


lauantai 9. heinäkuuta 2022

Harhamatka Kemiin yllätti!

 Tämä metsätonttu tonttuilee muaallakin kuin puutarhatöissään!

Olin menossa Kajaaniin siskoni Minna Tuhkalan Edith Piaf- ensi-iltaan (kuva la Samoil). Menin Oulussa väärään junaan (kaksi junaa lähtee minuutin välein ja lähtölaiturikin vaihtunut) ja menetin upean konsertin, ääh.

En itkenyt hölmöyttäni, vaan kun jouduin Kemiin, oli minulla aikaa tutkia kesäkaupunkia paremminkin noin neljän tunnin ajan ennen kuin pääsin taas oikeaan junaan ja Kajaaniin. 

Yllätyin Kemin upeista rannoista ja bulevardikaduista. Olin kai saanut vähän negatiivisempaa informaatiota Kemistä. Kemiläiset eivät osaa kohottaa kaupunkinsa imagoa puheissaan ... aivan samoin käy usein Raahessakin. Näkemäni Merisataman ranta Kemissä voitti vertailussa Raahen rannat. Raahella on paljon töitä saavuttaa samaa.

Tässä muutamia kuvia.

 

 

 

Yksi Kemin bulevardikaduista kulkee suoraan asemalta meren rantaan!

      


         

      

Kuvien asettelu on yhtä hataraa kuin minun matkustamiseni tuona päivänä, epämääräistä, harhauttavaa... Tuo hauska reikä oli patsaan alla, pissireikäkö?

Aivan suloisia kahviloita ja baareja oli ranta täynnä. Aseman luona myös tasokas kahvila Hertta, jonka vessasta löysin kangaspyyhkeitä. - Paljon edullisempaa, sanoi kahvilan pitäjä. 

No ainakin fiksumpaa!

Kiitos Kemille ja kemiläisille, joita tapasin ja jotka auliisti kertoivat Kemin historiaa ja tapahtumia! 

Se oli mukava hetki kaikesta huolimatta.

Käykää kesälläkin Kemissä, ei vain talvella lumilinnassa!