tiistai 16. helmikuuta 2021

Ruusut kukkivat lumipalleroita

Sanotaan, että ruusu kukkii monta kertaa kesässä. Remontoivat ruusut tuottavatkin pari kertaa kesässä ruusunkukkia ja rugosaruusut kukkivat pitkälle syksyyn.

Mutta kukkivat ne muutenkin. Kiulukoitten kypsyessä loppukesästä ne kukkivat oransseja, ruskehtavia, kirkkaan punaisia, rubiininpunaisia, tumman verenpunaisia ja mustia kiulukoita. 

Mutta vieläkin ne kukkivat, kun syksyn ruska leimahtaa niiden lehvistössä. Pensaat saattavat olla kellanvihreitä, keltaisia, oransseja ja punaisen eri vivahteissa. 

Ja kukkivat ne talvellakin. Silloin, kun pehmeä lumi on kasautunut niiden kiulukoiden ja oksien haaroihin muodostaen kauniita lumitupsuja tai lumipalleroisia. Varsinkin tämä talvi 2021 on todella kaunis. Pehmeä lumi ei paina pensaiden oksia maahan ja niiden päitä ympäröi kimmeltävä kuura. Tuuli on pysynyt poissa, mukava pakkasaurinko porottaa täysillä. Koko maailma on ihmeellisen kaunis.

Täällä, vyöhykkeellä V, Raahen kupeessa lunta on ollut yli puolen metrin. Pupujusseja on paljon. Olenkin vähän ollut huolissani siitä, mitä ne poskiinsa pistävät. Ovat kierrelleet ruusupensaista, mutta eivät ole näykkineet varsia, vaan ovat makustelleet kiulukoita. Näin on hyvä!












torstai 31. joulukuuta 2020

Luovia voimia vuodelle 2021!

Lipsuttelin menemään aika liukasta Linnalanperäntietä kynttilälyhty kädessäni. Läksin viemään sitä tuonne tienpäähän Kastellintien varteen. Näin halusin toivottaa kyläläisille hyvää uutta vuotta, pienellä elävällä lyhdyllä.

Tie oli kaunis kulkea, sillä naapurit ovat laittaneet parastaan eri värisiä jouluvaloja pihoillensa, jopa eläviä lyhtyjä sinne tänne. Toivoin näkeväni myös ilotulitusta. Ympärillä paukkui kuin sota olisi. Valoja välähteli kuin elosalamoita, mutta ilotulitusta en nähnyt. Taivas oli sankassa pilvessä. 

Kun pääsin kujan päähän ja asetin siihen kynttilälyhtyni, kuulin hiissaavaa ääntä ja laulun hyrinää isommalta tieltä. Enhän voi ihan hiljaa olla, joten kysyin tulijoita. Isä ja äiti potkurilla olivat liikkeellä, kummankin kyydissä lapsi. Iida-tyttö se laulaa hyräili. Toivotimme uudenvuoden tulevaksi ja pyysin Iidan jatkavan hyräilyä. Sen hän tekikin. Oli mukava tavata!

Tulin kotiin ja iltapalaksi tein nuudelista ja kinkun viimeisestä palasesta, kuinkas muuten, vähän arkisen aterian, mutta taidan ottaa siihen päälle brandylasin ja pohjalle vähän kullan väristä. Näin toivotan uuden vuoden tulleeksi! Hyvää Uutta Vuotta kaikille lukijoilleni! 

torstai 24. joulukuuta 2020

Jouluinen runokalenteri 24.12.20

Olen tehnyt hurjan matkan ympäri Eurooppaa tavoitellen runoilijoita eri maista. Se on ollut hyvin mielenkiintoista. Valitettavasti suomennos on ollut aika puutteellista. Oli vaikea löytää suomennettuja kirjoja. Ne, jotka jäljitin eri kirjastoista ympäri Suomea, ilmestyivät parin kolmen päästä kotikaupunkini kirjastoon. Kiitän kirjastopalvelua siitä! Oli helppoa netin kautta tilata kirja ja hakea se valmiina nimelläni hyllystä! Miten upea kirjastopalvelu meillä onkaan!

Nyt palaan runojen parissa takaisin Suomeen ja ihan Raaheen asti. Löysin kotoisan ja jouluisan runon paikallisesta vuoden 2020 Joululehdestä Raahe-Seuran toimittamana. Kiitos siitä ja kiitos Hely Kokolle, joka lupasi avata runonsa tähän viimeiseen kalenteri-luukkuun.

Ja tämän vuoden postimerkki on oikein kotoinen suomalainen, jopa runoon sopiva.

Jutta Luukkonen, "Joulutupa"

Mukava katsella suomalaisia joulumerkkejä. Ne löytyvät seuraavasta linkistä vuodesta 1973 lähtien :

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_suomalaisista_joulupostimerkeist%C3%A4


Eräs lapsuuden joulu


Muistan erästä lapsuuden joulua
ei lapsilla enää ollut koulua.

Me pipareita leivoimme, torttujakin.
Teki äiti pullaukot, joululimputkin.

Jouluaattona sauna kun lämpeni
tuumasi äiti, jospa kylpemässä kävisi.

Kun pirtinoven jälkeensä oli sulkenut,
oli joulupukki pihalle jo kulkenut.

Se ovelle koputti ja pirttiin tuli,
vaikka äitimme saunan löylyssä suli.

Jakoi säkistä sukat, kintaat ja leluja.
Saimme hältä myös paljon kiitoksia ja kehuja.

Läks' pukkikin matkaansa jatkamaan
muille lapsille lahjoja jakamaan.

Hetken päästä kun hän oli lähtenyt,
kas kummaa oli äitikin jo pirttiin ilmestynyt.

Tuli sisälle hän ihan ihmeissään,
miten ihmeessä oli pukki jo ehtinyt lähtemään.

Mutta eräs arvoitus pikkutytön mielen täytti:
Kuinka joulupukin kädet niin äidin käsiltä näytti?

Hely Kokko
Raahen Joulu 2020
Raahe-Seura ry

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Jouluinen runokalenteri 23.12.20

Tällaisena aikana tarvitaan rohkaisevia ja sanoisinko positiivisesti ja kuitenkin järkevästi rakennettuja sanoja. Uskoisin, että tähän sopisi myös Carl Jung, yhtä lailla parjattu kuin rakastettukin sveitsiläinen tiedemies (1875 - 1961). 

Jotenkin tunnen samaistuvani hänen ajatuksiinsa.


Olen hämmästynyt, pettynyt,
ilahtunut itsestäni.
Olen surullinen, masentunut,
innostunut. 
Olen kaikkea sitä,
enkä osaa laskea sen loppusummaa.
En pysty määrittelemään
sen lopullista arvoa
tai arvottomuutta,
en voi arvioida itseäni ja elämääni.
Mistään en ole täysin varma.
Minulla ei ole mitään
ehdotonta vakaumusta -
ei oikeastaan mistään.
Tiedän vain että olen syntynyt
ja olen olemassa
ja minusta tuntuu
kuin minua kannettaisiin.
Olen olemassa jonkin sellaisen
perustalla, jota en tunne.
Kaikesta epävarmuudesta huolimatta
tunnen olemassaolon kiinteyden
ja oman olemisentapani jatkuvuuden.

Carl Jung

Elämän viisauden kirja
koonnut Hannu Tarmio

WSOY 1991


maanantai 21. joulukuuta 2020

Jouluinen runokalenteri 22.12.20

Nyt on sellainen aika, että ihan tarkoituksella pyrin etsimään positiivisia runoja, sellaisia, jotka osoittavat toivoa ja jotakin, jota kannattaa odottaa. Ukrainalainen joulupostimerkki kuvaa jotenkin odotusta. 

Jaroslav Seifert on tsekkiläinen runoilija Prahasta. Hän ilmaisee pienillä sanoilla odottamisen tuskan, toivon ja sitten täyttymyksen, kun jotakin tapahtuu.


Elämämme etenee
kuin sormet hiekkapaperilla,
päiviä, viikkoja, vuosia, vuosisatoja.
Oli aikoja, jolloin itkimme itsemme
pitkien vuosien yli.

Kierrän yhä sitä pylvästä
jonka juurella niin usein odotin 
ja kuuntelin veden solinaa
apokalyptisista kidoista,
joka kerta ihastellen
kuinka lemmekkäästi vesi keimaili
ryöpytessään pisaroina altaan pintaan,
kunnes pylvään varjo lankesi kasvoillesi.
Se oli Ruusun hetki.


Elämän viisauden kirja
koonnut Hannu Tarmio
WSOY 1991



sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Jouluinen runokalenteri 21.12.20

Itävalta, enkä löytänyt suomennoksia sen runoudessa. Luulisi kyllä, että noin kauniista maasta olisi löytynyt runoilijoiden suomennoksia. Löysin kuitenkin erään mielenkiintoisen seikan liittyen maan kansallislauluun ja runouteen.

Ennen vuotta 1938 itävaltalaiset  lauloivat Haydnin sävelmään hymniä "Sie gesegnet ohne Ende". Samalla sävelmällä laulettiin Saksassa "Deutschlandlied". 
Toisen maailmansodan jälkeen pidettiin mahdottomana, että lauletaan samaa melodiaa kuin natsi-Saksa on laulanut. "Tonava kaunoista" oli pidetty kansan salaisena kansal-lislauluna, mutta haluttiin löytää muuta.

Päätettiin pitää sanoituskilpailu, joka sopisi Mozartin erääseen kantaattiin. Kilpailun voitti runoilija Paula von Preradovic runollaan "Land der Berge, Land am Strome".

Naisjärjestöt, vihreä liike ja liberaali ryhmä kritisoivat laulun sanomaa "olet suurten poikien kotimaa". Vuonna 2005 se muutettiin tasa-arvon vuoksi "Suurten poikien ja tytärien kotimaa" .

Jotta näin!

Se tunnelma, jonka Wien minulle rauhallisuudellaan, kauneudellaan ja viihtyvyydellään vuosi sitten tehdyllä matkalla koin, loi kauniin kuvan Itävallasta. Siksi nämä laulun sanat tai runo suomeksi tähän. Käännös on nettisivuilta ja on epävirallinen (ja vähän hankala).

Vuorten maa, maa virran äärellä 
peltojen maa, tuomiokirkkojen maa,
vasaroiden maa, tulevaisuuden toivo.
Suurten poikien ja tyttärien kotimaa,
kansa, joka on armoitettu kauneuteen,
kuuluisa Itävalta,
kuuluisa Itävalta!

Ankarasti hyökätty, tuimasti sodittu,
on sinusta, joka olet keskellä maanosaa
niin kuin sen vahva sydän.
Jo esi-isien muinaisista päivistä
olet kantanut korkean kutsumuksen taakkaa,
kovin koeteltu Itävalta,
kovin koeteltu Itävalta!

Katso meidän astuvan uuteen aikaan,
rohkeasti ja luottavaisina,
iloisina työtä tehden ja 
tulevaisuuteen uskoen.
Vannokaamme riemukuoroissa sinulle
yksimielisesti uskollisuutta, oi isänmaa!
Rakastettu Itävalta.
Rakastettu Itävalta. 




Jouluinen runokalenteri 20.12.20



Koska kaikista Euroopan maista ei löytynyt suomennettuja runoja, laitan postimerkin tilalle,.


Arvasin, että useat lukijani ihastuvat aika konstikkaidenkin runojen jälkeen keveämpiin ja huumorilla höystettyihin Sandor Petöfin (1823-1849) runoihin. Lupasin ammentaa hänen tekstejään lisää. Tuon sivulleni sunnuntaipäivän ratoksi erään tarinamaisen, jopa opettavaisen runon.

Sandor jakoi eläessään unkarin runoja lukevan kansan kahteen ryhmään; he, jotka eivät pitäneet hänen runoistaan ja he jotka ihastuivat niihin. Poimin tähän Sandorin omia ajatuksia: "Suuri osa yleisöä minua ehdottomasti puolustaa, suuri osa arvostelijoita minua ehdottomasti vastustaa... Kertoelen sellaisella avomielisyydellä, mikä teeskentelijäin maailmassa niin monelle on  vastenmielistä - mutta siitäpä minä en suuria välitä. Mieluummin hankin itselleni suoruudellani sata vastustajaa kuin teeskentelyllä kymmenkunta ystävää. Toden totta - suoruus ja vilpittömyys on minulle suuriarvoinen, sillä se on hyvän haltiattaren lahja; kehtooni hän sen pani minulle kapaloksi, ja ruumisarkkuuni minä sen vien silmieni peitinliinaksi... Monta katkeraa hetkeä on ollut, mutta nyt minä jo, Jumalan kiitos, olen parantunut tästä heikkouden tilasta ja osaan makeasti nauraa, kun näen näiden uusien titaanien, voimiaan ponnistellen vyöryttelevän vuoria päälleni."

Hän kuoli 26-vuotiaana vapaustaistelijana. Hänet kohotettiin Unkarin kansallisrunoilijaksi. Franz Liszt sävelsi hänelle omistetun pianokappaleen. Budabestissa on hänestä patsas.

Kolme poikaa

Kielsi esikoistaan taatto: "Poika nuori,
suitsiin, satulaan äl' orhiasi suori!
Laske hepo jälleen syömään nurmen nukkaa,
älä lähde, älä hylkää taatto-rukkaa!"

Poika vastaa; "Taatto, en voi jäädä kotiin,
saamaan nimen, maineen riennän suuriin sotiin!"
Satulaan jo sinkoo, polkee jalustintaan;
kiitää ratsu, kantaa taajan taiston rintaan. 

Ratsu palaa, tyhjän satulan se tuopi;
portilla se seisoi, hirnui, maata kuopi.
Miss' on isäntänsä? Pään jo poikki listi
vihollinen, ilkkuin piikkihinsä pisti.

Kielsi poikaa toista taatto: "Poika nuori,
suitsiin, satulaan äl' orhiasi suori!
Laske hepo jälleen syömään nurmen nukkaa,
älä lähde, älä hylkää taatto-rukkaa!"

Poika vastaa: " Taatto, kuinka jäämään joudan?
Kullat kukkuraiset maailmalta noudan!"
Satulaan jo sinkoo, polkee jalustintaan;
kiitää ratsu, katoo synkän metsän rintaan.

Ratsu palaa, tyhjän satulan se tuopi;
portilla se seisoo, hirnui, maata kuopi.
Miss' on isäntänsä? Monta ryösti, riisti -
tuot' ei enää siedä piirikunta siisti.

Viiniä joi kerran huoletonta huima,
siinä kiinni pantiin, peri tyrmä tuima.
Märkä tyrmän seinä, tihkui selkään vesi,
niinpä hirteen vietiin, jotta kuivuis kesi.

Käski nuorintansa taatto; "Poika nuori,
lähde, satulaan ja suitsiin orhia suori!
Hanki kullat, maineet, veljiäsi matki,
hylkää sinä myös jo taatto-raukka ratki!"

Mutta poika vastaa: "Taatto, täällä pysyn.
Kultaa, mainetta, mä vähät niitä kysyn.
Oman kylän mailt' ei pyri aatos pakoon, 
niiltä muutan pois, kun muutan mullan rakoon!"

Sai kuin pyhä vala sana työssä ponnen.
Kultaa, mainett' ei hän saanut, vaan sai onnen,
saman haudan sai kuin taatto. Nurmen nukka
päälle nousevi ja kevään kirjokukka.

Sandor Petöfi
Runoja
suomentanut Otto Manninen
WSOY 1956

ps. Löysin kuin löysinkin samaisen vanhan kirjan netistä ja tilasin sen itselleni. Ei paljoa maksanut. Otto Manninen, saman aikansa sukupolvea, on hienosti suomentanut näitä runoja! Kiitos hänelle!