perjantai 4. joulukuuta 2020

Jouluinen runokalenteri 5.12.20

Antiikki - Italia - Kreikka - viinilaulut                     

Tarvitseeko tästä kertoa enempää?

Vähän sentään: 
Käsissani on kirja nimeltä Lainehtiva malja 
Raahen kirjastosta.
Arto Kivimäki ja Sampo Vesterinen
ovat valikoineen, suomentaneet ja selityksin
varustautuneet kirjan runoihin. 



Valitsin vähän summassa erään runon, jonka roomalainen Quintus Horatius Flaccus (65 - 8 eaa.)
on kirjoittanut. Henkilön tekee mielenkiintoiseksi sekin, että hän on vapautetun orjan poika ja keisari Augustuksen ystävä. Mutta ihmettelen.... onko maailma tästä mihinkään muuttunut?

Talvilaulu

Katso, hohtaa hangen peittämä Soracte-vuori,

lumitaakan alla metsät painuvat,

joet ovat jääksi jähmettyneet.

Nyt kylmästä tee loppu,
pistä lieteen puita paljon
ja vielä runsaammin
kaada viiniä, Thaliarkhos,
vahvaa, nelivuotiasta
sabiinilaisesta ruukusta, kaksikorvaisesta.
Jumalten huomaan usko kaikki muu. 
Ulappaa riepottavat puhurit he asettavat,
eivät enää taivu sypressit,
ei edes vanha saarni.
Mitä tuo huominen, älä sitä mieti.
Olkoon voitto
jokainen uusi päivä
jonka Kohtalo suo. 
Älä makeaa rakkautta ylenkatso
kun nuori olet, 
älä tanssia kun olet voimissasi
ja kaukana on vielä
 äreys valkohapsinen.
Nyt sinun ovat aukiot ja torit,
ja sovitulla hetkellä, illan suussa,
kuuluu vieno kuiskaus,
petollinen, suloinen nauru
paljastaa piileksivän tytön hämärässä,
häneltä pantiksi sieppaat jotakin,
tyttö hiukan vastustelee,
näön vuoksi.

Leinehtiva malja, Antiikin runoja viinistä
Gummerus  2004


torstai 3. joulukuuta 2020

Jouluinen runokalenteri 4.12.20

Olen usein kuullut puhuttavan Rainer Maria Rilkestä, Prahassa syntyneestä runoilijasta (1875-1926) ja törmännyt hänen runoihinsa kirjoissa. Ne kertovat yksinäisyydestä, köyhyydestä ja kuolemasta. Tuskin tohdin kirjaa avata! En halua vajota hänen synkkyyteensä. Mutta kuitenkin se on suuri osa ympäristömme todellisuutta ja jotakin osaa itsessämmekin. 

Tämä runo kosketti minua.

Rakastan pimentoja sisälläni,
hetkiä, joina aistin syvemmin;
kuin kellastuneet kirjeet löytäisin
ja niistä nykyhetken, elämäni
kuin legendan, jo taakse jättämäni.

Saan tiedon, että tila valmistuu
jo toiseen elämääni, ajattoman laveaan.

Ja usein tunnen olevani puu, 
kohoan oman latvukseni kohinaan
eräällä haudalla ja täytyn unelmasta,
jonka se poika, jota juurillani lämmitän,
kadotti lauluihin ja huoliin elämän.

Raine Maria Rilke
Henkien kirja
Runoja vuosilta 1899-1908
Wsoy 1992

Toimittanut ja saksankielestä kääntänyt 
Anna-Maija Raittila



keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Jouluinen runokalenteri 3.12.20

Englantilainen Charlotte Mew (1869 - 1928), rohkea edelläkävijä, mutta niin surullista oli hänen elämänsä. Hän rakastui kolme kertaa, mutta ei koskaan saanut vastarakkautta. Hänen rakkaudenkohteensa olivat naisia, jotka torjuivat hänet. Mutta ottaen ajankohdan ja viktoriaanisen elinympäristön kasvatuksen saaneena hän oli häpeilemättömän moderni ja kokeilunhaluinen.

Postimerkistä en voi olla kertomatta sitä, että englantilaisissa postimerkeissä esiintyy usein punarinta, myös jouluisissa, kuten meillä punatulkku. Sillä täytyy olla heille erityinen merkitys, jota en nyt lähtenyt tutkimaan. Englantilaiset ovat antaneet tälle linnulle nimen "Robin". 



Charlotte ymmärsi luonnon merkityksen ja suri, kuinka ihminen sitä raiskasi. Otin esille hänen runoistansa sellaisen.

Puut on kaadettu
- ja hän huusi kovaan ääneen:
Älkää vahingoittako maata, tai merta, tai puita -
(ilmestyskirja)

Suuria plataaneja kaadetaan puutarhan perällä.
Monen päivän ajan on kuulunut sahan kirskuntaa, oksien
suihketta kun ne putoavat,
runkojen rysähdyksiä, lehtien kahinaa kun niitä tallataan,
ja "hupsista" ja "varokaa", karkeaa rahvasta puhetta, miesten 
rahvasta karkeaa naurua, kaiken yllä.

Muistan yhden illan keväällä kauan sitten, tulin portista, nousin vaunuista
ja löysin suuren kuolleen rotan pihatien mudasta.
Muistan ajatelleeni: kuollut tai elävä, 
rotta on luojan hylkäämä, 
mutta silti, toukokuussa, rotankin pitäisi olla elossa.

Tämän viikon työ on melkein valmis. On vain yksi oksa
köytetyssä rungossa, harmaassa tihkusateessa
vihreällä ja korkealla
ja yksinäisenä taivasta vasten.
(Alas sieltä!-)
Ja ilman sitä vaikka vanha rotta vainaa
saisi hetkeksi kevään väistymään,
en olisi ajatellut häntä kertaakaan.

Ei kevät väisty tänään helpolla;
nämä olivat mahtavia puita, se oli niissä juurista silmuun;
kun miehet jotka sanovat "hupsista" ja "varokaa"
ovat kärränneet kaiken kuiskaavan sulouden pois,
puolet keväästä on mielestäni kadonnut heidän mukanaan.

Siellä se menee, ja sydämeni on on hakannut 
plataanien sydänten tahtiin:
puolet elämästäni on sykkinyt niiden kanssa, auringossa,
sateessa.
    maaliskuun viimassa, toukokuun vireessä,
suurissa puuskissa jotka tulevat kattojen yli valtameriltä.
    Oli vain hiljaista sadetta kun he kuolivat;
    heidän täytyi kuulla pääskyjen lentävän.
Ja pienet ryömivät eläimet maassa jossa he makasivat -
    mutta minä, koko päivän, kuulin enkelin huutavan:
    "Älkää vahingoittako puita."

Hatullinen sanoja
Charlotte Mew

Oppian 2018
suomentanut Tuomas Kilpi


tiistai 1. joulukuuta 2020

Jouluinen runokalenteri 2.12.20

Tämä runo on omistettu ihanalle Ruusa-kissalleni!

Löysin kotikaupunkini kirjastosta Jean de la Fontainen Faabeleita sisältävän kirjan. Koska minua on kiehtonut aina sadut, on hyvä tänä pimeänä ja monesta syystä niin synkkänä aikana tuoda esiin satu, runomuodossa. Sana "Faabeli" liitetään usein eläintarinaan, kuten tässä, mutta sillä on laajempikin merkitys. 

La Fontainesta  (1621-1695) kertoo paljon hänen hautakirjoituksensa. "Jean lähti sellaisena kuin oli tullut, hän söi pääoman siinä kuin sen tuototkin". Aikanaan hänet koettiin laiskana tuhlarina. Onneksi Fontainella oli rahakkaita suojelijoita, jotka ymmärsivät hänen kirjallisen lahjakkuutensa. Hänen kiinnostuksensa kohteet liittyivät antiikin Aisopokseen ja Faidrokseen. Eläintarinoilla Fontaine toi esiin myös yhteiskunnallisia ristiriitoja. Tarinoilla oli opetus taustalla. Ja näitä eläintarinoita on kerrottu ympäri maailman!


Kissa ja kettu

Kuin kaksi pientä pyhimystä kissa, kettukin
tekivät matkaa toivioretkikohteisiin.
On meillä siinä kunnon teeskentelijät!
Niin oivalliset mustan valkeaksi vääntäjät!
He monta kanaa, juustoa saalikseen napsivat
ja kelpo matkakorvauksen sillä hankkivat.

Alkoivat ajankulukseen viimein väitellä,
kun puulta maistui tuo vaellus pitkästyttävä -
kas silloin keskustelusta on paljon apua,
jos täytyy pitää varansa ettei nukahda.
He siinä kailottelivat täyttä kurkkua,
kumpainenkin alkoi itsään kehua.
Tokaisi kettu kissalle: Sinua sanotaan
niin taitavaksi, onkohan se totta ollenkaan?
Minulla on pussissani sata keinoa. -
Minulla, sanoi kissa, vain yksi keino,
vaan se mielestäni tuhannen arvoinen. -

Noin luisti itsekehu molemminpuolinen.
Ties kuinka kauan jahnaus olisi jatkunut,
jos koiralauma paikalle ei olis sattunut.
Nyt kissa sanoi ketulle: Pengohan pussiasi,
vetäise varma sotajuoni esiin aivoistasi.
Vaan mitä minuun tulee, turvaan omaani. -
Sen sanottuaan kissa puuhun ponkaisi,
ja kettu pakoon vilisti. Sen reitti mutkainen
vei sinne tänne, kaniininkoloihin poiketen. 
Noin kettu etsi turvapaikkaa joka taholta
onnistumatta eksyttämään ajokoiria.
Kaniininkäytävistä pois sen savu karkotti -
kun kettu syöksyi ulos, sen kimppuun karkasi
parikin koiraa vikkelää, sen otti hengiltä.

Voi liian moni vaihtoehto kaiken tärvellä,
jos parhaan keinon valintaan aikaa tuhlataan. 
Parempi yksi temppu mutta varma kerrassaan.

Jean de La Fontaine
Faabeleita
Faris -kustannus Oy 2005

Suomentanut Aarno Saleva



maanantai 30. marraskuuta 2020

Jouluinen runokalenteri 1.12.20


En voi jättää tätä vanhaa joulu-kalenteriani, jossa tuon esille runoja. Nyt poimin niitä Euroopan maista. Liitän mukaan sen maan postimerkin, jonka runoilijan runon poimin tähän. Olen pinterestissä joskus kerännyt eri maiden joulumerkkejä. Valitettavasti runoilijat poimin vähän oman mieltymykseni mukaan siten, että tunnen ne erityisesti. Joten mitään modernia runoutta en tuo esiin. 

Ensin menen naapurimaahan Viroon eli Eestiin. Sieltä minulle tuli heti mieleen Jaan Kaplinski. Olin häntä kuulemassa kerran filosofian päivillä Tampere-talolla. Muistiin jäi hänen huomionsa siitä, että jos suomalaisia filosofeja kuunneltaisiin enemmän maailmalla, länsimaalainen filosofia olisi saanut aivan erilaista näkökulmaa. Se jo siksi, koska suomenkieli on niin rikas merkitykseltään. 

Jaan Kaplinski on tunnettu runoilija, kääntäjä ja hyvin monipuolinen kirjailija. Hän on syntynyt 1941 ja tiettävästi on yhä elossa. Se, minkä huomioin hänestä Suomen Kuvalehden vuoden 2010 sivuilla, täytynee laittaa tähän. Kaplinski kritisoi Sofi Oksasen kirjaa Puhdistus ja väittää että hän on vääristänyt Viron historiaa rahastuksen vuoksi. Hän kirjoittaa: ”En halua, että elämäni mitätöidään ja että siitä tarjotaan vääristynyt kuva tietämättömille ulkomaalaisille”, Kaplinski kirjoitti. 

Hän ihastui runoudessa siihen, että pilkuista ja pisteistä ei tarvinnut välittää, vaan sanat, pienet lauseryhmät saattoivat kertoa kiteytettyinä hyvin paljon ja ymmärrettävästi.


Pyhät tulevat
syntymäpäivät ristiäiset ja hautajaiset
korot kopisevat asvaltilla viimeinen bussi lähtee
tuskallista on uskoa pelastukseen 
hanhet ovat menneet kurjet ovat poissa
väistämättömästi kauhistuttavan kaukana
lapset ylittävät multaa ja sepeliä
jokin eksynyt kyyhky jokin hurraa jokin lippu
liian vähän elämiseen liian vähän luomiseen
mutta kuitenkin
laskeutuu iltaan ja yöhön niin syvää hiljaisuutta sateenvihmaa
kuin kaikki olisi vasta uutta niin kuin olisi alku
olematta eilinen ja tämä sumu se sama jossa
pää polviin käpertyneenä hengittää syntymätön maailma

Jaan Kaplinski, Sama meri kaikissa meissä, Otava 1984

Suomentanut Anja Salokannel


tiistai 20. lokakuuta 2020

Haaste: Kevään ja kesän muistoja 2020

 Kiitos Tita muistutuksesta, että syksyn pimeänä iltana on kiva palata kesän muistoihin! Siis haasteesi "Kevään ja kesän muistoja 2020" blogista Unelmia ruusuista. Lähetän edelleen haasteen seuraaville blogeille: Tertun kasvimaailma, Ritavuoren juurella ja Takalo-Roppolan puutarha- ja mansikkatila

Metsätontulla, sillä puutarhurilla, joka usein tonttuilee, kun on epävarma, ja samalla Ruusumuorille (virallisempi roolini), joka on pikkuisen itsevarmempi kahvilansa ja muun touhun kanssa.

Minä en juuri ole blogeja ehtinyt kirjoitella, saati sitten lukea. Kerran eräs ystäväni sanoikin, että kirjoitat niin paljon neljään blogiin, että olisit jo monta romaania siinä ajassa kirjoittanut. 

Otin siitä onkeeni. Kesällä -20 tuli kolmas trilogiasarjan osa valmiiksi kolmen naisen eli kolmen sukupolven parantajista. Olihan siinä työtä, että pysyi itse juonessa mukana. Samana päivänä, kun avasin kahvilani ja julistin kolmannen romaanini, minua juhlittiin Raahen Fian kunniakirjan saajana. Se olikin kyllä elämäni yllätys ja ensimmäinen kunniakirja! 

Kaiken kukkuraksi ilmestyi juuri silloin ViherPiha-lehdessä juttua ruusutarhastani. Siis hyvä että pysyin lestissäni! Kaikkea liikaa yhdellä kertaa! Kaikessa siinäkin ystävien tuki oli suurin iloni!



Kaikki tuo synnytti minulle vilkkaan kesän erilaisine tehtävineen ja paljon kirjoitustöitä. Koronan vuoksikin puutarhaihmiset nyt olivat bonganneet ruusutarhani ja pistäytyivät Suomi-retkillään tässäkin. Kiitos, oli niin mukava nähdä ja usein ilmatkin olivat suotuisia heinäkuussa, silloinhan pidin Ruusumuorin Kesäkahvilaa auki.
 
Siltikin, omistauduin ruusuilleni ja perennoillekin. Uutta oli tänä kesänä kahdesta joustinpatjan vieteriosista tehty portti korkealle Wasagamingruusulle ja pursottavalle Sofianruusulle. Nyt on tuki tehty myös vieressä kasvavalle Heinrich Ilmarillekin. Muitakin tukitelineitä olen joutunut korjaamaan ja tukemaan. Kun on mitä ruusun kiivetä, niin nehän kiipeävät ja pursuilevat.



Hetekkaportti, kuten sitä nimitän, oli eräänlainen poseerauskuva monille tarhassani kävijöille. Naurattihan minua. Hurdal-ruusu tuossa oikealla. 

Tuon tässä esiin enemmän noita villiruusuja ja sellaisia, joita ei niinkään taimistoista mukaan tartu. 

Nimittäin huomaan, että minun tulee keskittyä enemmän juuri villiruusuihin, joita rakastan, ja löytöruusuihin ja jättää aremmat ja jalommat ruusut toisten kasvatettavaksi. Nyt kun päivitän ruusutarina-kirjojani yhdeksi kokonaisuudeksi lisäämällä siihen ranskan- ja kanadanruusut, niin korostan siinä todella Suomen pohjoista osaa ruusulajeissa ja -lajikkeissa. Tämä kirja ilmestynee ensi kesänä ja olen sen teossa aivan töpinöissäni. 



Rosa gallica, luonnonruusu


Rosa glauca, luonnonruusu


Rosa 'Altaica' ja Rosa 'Nyvelt's White'


Ja kiitos ihanalle kahvilakissalleni Ruusalle, se hoiti tehtävänsä hienosti ja kävi asiakkaita tervehtimässä, sekä sadat näkymättömät keijut ja näkyvät keijut puutarhassani. Kiitos! 
Keijukuva Vappu Kalliolta.

Saatikka sitten ihanat perennat, joita niitäkin on liki sata puutarhassani, mukavasti nekin kukkivat eri aikaa kesää kuten ruusutkin. 

Vasemmalla morsianleinikki aukoo nuppujaan.
Alhaalla yleiskatsausta pihastani.

Nautin vapaasta elokuustani pitkästä aikaa vierailemalla sukulaisteni ja ystävieni luona. Ja mistä olin onnellinen, niin metsän ja puutarhan antimista. Vielä eilen tein retken metsään suppilovahverojen perään. 

Ja tänään hain pienen korillisen oman puun syksyn omenia, joita säilytän kahvilan kylmässä tilassa. Haluan nähdä kuinka kauan punakaneli kestää.

Kevät oli upea, kesä ihanan lämmin ja syksy antoisa! Hyvää talven tuloa kaikille lukijoilleni!





Syksyn ruusut


 

perjantai 25. syyskuuta 2020

Näin säilön ruusunmarjoja eli kiulukoita

 Tänä syksynä ruusupensaiden kiulukkasato on erityisen runsas. Pensaat suorastaan pullistelevat upeita terveyspommejaan.


En voi ohittaa pensaita keräämällä talven varalle noita supermarjoja. Näin niitä olen laitellut:



Kerään eri astiaan ne marjat, jotka ovat todella kypsiä ja erikseen melkein kypsät. Liian kypsiä marjoja on vaikea työstää siemenien poistossa. Ensin on poistettava verholehdet ja varret kiulukoista. Siemenet ovat helpompia poistaa, jos halkaisen saksilla marjat ja kuivattan niitä päivän kaksi. Sitten lusikan varsipäällä on helppoa kaivaa siemenet pois. Teen näitä hommia usein TV-ohjelmaa katsellen. 

Minä en tykkää kuivauslaitteesta, jota kerran lainasin kokeillakseni. Äänekäs, hidas. Joten kun syksystä kostea ja kolea tupani lämpiää mukavasti lämpöpunpulla, niin siihen alle laitan nämä kuivumaan. Siinä kuivuvat mukavasti myös esim. sienet ja lehtikaali. Tosin laitan niitä myös uunin jälkilämpöön kuivumaan. Ja puuhellan päälle jälkilämpöön ne käyvät myös.

Rapiseviksi kuivuneet kiulukan puolikkaat jauhan sitten tehosekoittimen erityisellä terällä hienoksi. Tätä jauhetta on sitten helppo käyttää kaikessa mahdollisessa; smoothissa, jugurtin kanssa, puuroihin, leipiin jne.  Ja se jopa maistuu ihan hyvältä. 

Kypsät kiulukat vaativat toisenlaista aherrusta. Tosin voin laittaa niitä mehumaijaankin muiden marjojen kanssa. Kokeilin kahdenlaista pehmittämistä. Kiehautin ne pikaisesti vedessä ja siivilöin siivilän läpi. Se oli aika työlästä ja siihen jäi arvokas kuoriosakin. Ja osa arvokkaista vitamiineisa häviää. Parempi vaihtoehto oli kaataa peratut kiulukat tehosekoittimeen. Lisään joukkoon vettä, että kone jauhaa marjat kunnolla. Mutta siemeniä se ei jauha, joten taas on käytettävä siivilää. Huomasin, että käyttäen vanhaa puukapulaa (mikä ihme sen nimi olikaan) jota käytetään perunamuusin tekoon, on kätevämpi kuin jokin kauha tai lusikka, jolla painella.

Sekoitan soseeseen sitruunan mehua ja hunajaa. Soseen laitan minigrippipusseihin. Nyt minulla loppui ne pienimmät pussit, jotka olisivat kätevämpiä, koska sosetta ei kannata syödä kerralla liikaa. RUUSUNMARJA, KUTEN MYÖS KUKAN TERÄLEHDET, SISÄLTÄVÄT LAKSATIIVIA. Siis hyvä kovalle vatsalle, mutta herkälle vatsalle voi tulla ongelmia. 




Pakastan, kun siellä on tilaa. Sose keitettynä kuumana voi tietenkin myös purkittaa, mutta mihin laittaa purkkeja, kun jääkaappikin on jo täynnä kaikenlaista ja kellari ei ole toiminnassa. Nettitieto kertoo, että parhaiten säilyvät vitamiinit pakastetuotteissa. 

Sekoitin omenasosetta ja ruusunmarjasosetta keskenään hillosokesrin kera ja huomasin, että sain ihanaa sosetta, joka maistui esim. paahtoleivän päällä. 

En tähän ala ylistämään ruusunmarjan terveellisyyttä, mutta tässä vähän linkkejä siitä: 

https://waku-organics.fi/blog/post/ruusunmarja-ihon-ja-syovan-hoidossa

https://www.iltalehti.fi/ruoka/a/2014092618697149