torstai 23. joulukuuta 2021

Jouluinen runokalenteri 24.12.21

Rauhallista Joulua ja parempaa Uutta Vuotta, toivoo Metsätonttu!


Kaikilla tontuilla, muoreilla ja vaareilla, kaikilla joulun rakentajilla on kiirus. Siksi hyvin yksinkertaisen lyhyesti terveiseni tässä aivan kotimaasta, jopa kotoisesti oman perheen keskeisesti.

Minä olen saanut kasvaa viimeiset 40 vuotta luovassa kirjoittajaperheessä. Siihen kuuluu kauniisti laulavia jäseniä, soittajia ja kirjoittajia. Esittelen viimeisessä luukussa Jouko Kastellin, jonka runoja ja kirjoituksia on ollut esillä erilaisissa raahelaisissa julkaisuissa. Tämän runon poimin kylähistoriamme kirjasta "Maailman kaunein kylä", jossa on luku kylän taiteilijoista. Kiitos Joukolle!

Jos reseptin saisin laatia,
niin määräisin ystävän hymyä
ja iltateen lämpöä
tähän kaamosajan ikävään.
Ja paljon jäniksenjälkiä hangille,
hoksotinta huomata
kimalteiset kiteet korsilla
kun punertava pakkasaurinko
luo niille aran valonsa
keskipäivän tietämillä.

Jouko Kastelli 1987

keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Jouluinen runokalenteri 23.12.21

Suloisessa Suomessamme! 

Palasin runomielimatkaltani Amerikasta tuttuun kamariin. Sytytin takkaan valkean, levähtelin vuoteessa sitä tarkkaillen, kissa vatsan päällä kehräillen. Joulu on tehty metsämökkiin! Tontuille ja kaikille jouluvieraille tervetuloa!

 


Nyt haluan runolle jotain hyvin tuiki suomalaista. Kaivoin vintin hyllyltä esiin laulukirjan vuodelta 1913, Koulun laulukirja, Aksel Törnudd. Kirja on kuulunut isälleni, hyvin paljon käytetyn näköinen. Koska Topelius oli tuolla esillä jo aikaisemminkin, otan kirjan sivuilta esille laulun tai runon nimeltä "Runoruhtinas". Nämä sanat (ja sävel) on osoitettu Z. Topeliukselle Kasimir Leino. Nähtävästi sävel on löytynyt Tuuloksesta. Ihmettelen, jos jollekin tämä olisi tuttu. Sävel on mollivoittoinen, kuten runon raskaat sanatkin.

Runoruhtinas

Viikatteineen vihlovine kulki Tuonen tyly mies,
Korjas tyynnä tallehensa, mitä parahinta ties.
     Suomen toivon, Suomen voiman
     tallas alleen vankkurit,
     jotka roiskuin ihmisverta 
     raskahina vyörysit.

Talven henki, hengen talvi vallan merkit maahan löi.
Korven helmaan kaikos kansa, piillen pettuleipää söi.
    Palui siellä polvillansa 
    auttajata itkien,
    kunnes Luoja vaikerrukset 
    kuuli kansan viluisen.

Nosti päivän taivahalle, päivän terään tulta kaas,
Päivä ratkoi roudan sillat, luonnon keiju heräs taas,
    Purki talven valkokankaat, 
    hankki morsioksi maan.
    Nosti nurmen silkkiverhon, 
    nosti onnen apilaan.

Z.Topeliukselle Kasimir Leino

tiistai 21. joulukuuta 2021

Jouluinen runokalenteri 22.12.21

Ah, nyt kääntyy Maapallo kohti valoa! Talvipäivän seisaus oli eilen.

Paistoin joulumuoripullia rusinasilmineen. Vien niitä hyville naapureille iltapalaksi näin joulun alla. Mutta ei meinannut leipomuksesta tulla mitään. Ensin unohdin juuritaikinasta hiivan ja ihmettelin, kun ei poreile. Sitten laitoin liikaa jauhoja ja yritin vedellä sitä notkistaa. Voisulalla jotenkin. On eri juttu leipoa kuumina hellepäivinä kahvilaan nisua kuin kylmän kourissa talvella, huomaan. Mutta ihan syötäviä tuli. Toivottavasti. 


Lapsia alkaa jo jännittää aika paljon. Kun koulu loppuu, kodeissa ollaan helisemässä tuon jännityksen kanssa. 

Siksi valitsin inuiittien tarinoista suloisen pienen sadun, jonka voi lukea lapselle joutessa. Sadun nimi on 

Utelias hiirilapsi

Kun hiirilapsi kurkisti eräänä päivänä ulos kotikolostaan, se huomasi korkeita puita oven edustalla. Se tuumi itsekseen:
" Voi tavaton! Mitä mahtaa olla sinisen taivaan yläpuolella? Nämä korkeat puut varmaankin kannattelevat sitä."

Se mietti asiaa lisää ja puheli taas: " Minäpä aion ottaa siitä selvää. Jyrsin poikki tämän rungon, jota vasten taivas on nojallaan."

Pikkuruinen hiiri ahkeroi niin kauan, että sen leukoja särki. Aina kun ees taas huojuva puu tuntui kallistuvan hiirtä kohden, se kipitti kotikäytävään. Sinä päivänä hiirilapsi ei vielä saanut puuta kaatumaan. Levolle käydessään se ajatteli yhä pystyssä seisovaa mahtavaa puuta, kaunista sinistä taivasta ja kaikkia niitä puita, joita se vielä joutuisi jyrsimään.

Herättyään hiirilapsi sanoi vanhemmilleen; " Äiti ja Isä, tänään minä tipautan sinisen taivaan sijoiltaan."
Hänen vanhempansa vastasivat: "Anna mennä vain, pikku hiirulaisemme. Ethän muuten saa selville, mitä sen tuolla puolen on."

Hiirilapsi meni ulos ja katseli tovin pilviä, lintuja ja kärpäsiä. Sitten se alkoi taas jäytää poikki taivasta kannattelevaa puuta. Ja äkkiarvaamatta puu kaatuikin tärisyttäen voimalla maata pikku hiiren jalkojen alla, eikä se ehtinyt edes pinkaista käytävään suojaan.
"Huh sentään!" Olenpa iloinen, että puu ja taivas eivät sittenkään kaatuneet päälleni."
.....

Selityksenä tarinan lopussa: Oikeastaan "puu" oli vain paksuvartinen ruoko, mutta tällä tavoin utelias hiirilapsi sai selville, että korret ja puut eivät oikeasti kannattele taivasta.

Kirjassa "Miten sumu syntyi ja muita inuiittien ja jupikien taruja"

maanantai 20. joulukuuta 2021

Jouluinen runokalenteri 21.12.21

Koronarajoituksia tulee vain lisää, mutta ymmärrettävästi! Kuinkahan moni ehti nauttia vanhan ajan pikkujouluista?  Varjostikohan sielläkin korona tunnelmaa?

Merenhelmien eli tanssiystävieni kanssa vietimme jo kauan sitten sellaiset pikkujoulut etten ole pitkään aikaan saanut nauraa niin paljon. Leukalihakset kipeytyivät. Arvata voi, kun mummat löytää juttuja! Ei ne isoja tarvi olla, kun nauraa käkätetään. Suurkiitokset niiden järjestäjille!


Runojen ja tarinoiden maailma on ihmeellinen. En jätä vielä Amerikan puolta aivan kokonaan. Siirryn inuiittien asuinsijoille ja vanhaan tarinamaailmaan. Kun tuolla 10.12. runoluukun sisältö kertoi E-Amerikan Quishe-heimon tarinaa maailman synnystä, niin nyt on inuiittien vuoro. 

Löysin kirjastosta pienen mielenkiintoisen kirjan "Miten sumu syntyi ja muita inuiittien ja jupikien taruja", Kamely, suomentanut ja toimittanut Mika Vaaranmaa. 

Ihmisten saapuminen

Kauan sitten, kun maan oli aika syntyä,
se putosi alas taivaalta.
Maa, kukkulat ja kivet sekä kaikki muu
putosivat taivaalta
ja sillä tavoin maailma syntyi.

Ja kun maailma oli valmis,
saapuivat ihmiset.
Kerrotaan, että he tulivat esiin maasta.
Pajupensaiden peittämästä maasta
ilmestyi pieniä, pajunlehtien peittämiä lapsia.
He makasivat potkiskellen 
pienten pensaiden keskellä,
sillä he eivät osanneet edes ryömiä,
ja maasta he myös saivat ravintonsa.

Sitten kerrotaan jotain miehestä ja naisesta,
mitä oikeastaan!
Sitä ei tarkalleen tiedetä. 
Milloin he löysivät toisensa
ja milloin he olivat varttuneet?
Minä en tiedä.
Mutta nainen ompeli lapsille vaatteita
ja lähti sitten vaeltamaan.
Ja hän löysi pieniä lapsia, puki heidät
valmistamiinsa asuihin
ja toi heidät kotiinsa. 

Tällä tavoin ihmisten määrä lisääntyi. 

.....

..... jos haluat lukea tarinaan jatkoa ja lisää, voit lainata tämän kirjan, sillä kun ihmisiä syntyi liian paljon, ei tarinan loppu ollut mukavaa luettavaa. Ei  koronajoulun alla!



sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Jouluinen runokalenteri 20.12.21

Pienissä kaupungeissa valojen herkkyys on erilaista kuin suurissa keskuksissa. Ennen käveltiin katselemassa jouluisia näyteikkunoita, joissa oli paljon jouluista tunnelmaa, tonttu saattoi pyöriä ja enkelit liikkuivat ja oli kaikkea muuta jännää tarjottavan taravan lisäksi. Ei enää.

Raahessa kuljetaan nyt katselemassa toisenlaisia ikkunoita; joulukalenteri-ikkunoita, joissa on saatu aikaan upeita joulutunnelmia enkeleineen, tonttuineen ja valoineen. Yrittäjät ja yksityiset ihmiset omissa kodeissaan ovat luoneet näitä ikkunoita kaiken kansan nähtäville jalkakäytävillä kulkeissa. Ikkunat esitetään valoineen joulukalenteripäiväyksien mukaan aloittaen ykkösestä. Väki kulkee katselemassa niitä iltakävelyillään kalenterikartta mukanaan.  Tämä tapa on ollut Raahessa jo monta vuotta, mutta nähtävästi ottanut mallia Kokkolasta.

Kalenteri-ikkuna numero yksi läytyi kirjastosta. Ikkunassa on taustalla jokin kirjastotilaisuus lapsineen. 


Nyt sanon hyvän joulun toivotukset ja näkemisiin eräille Amerikan runoilijoille ja intiaaneille. Löysin kauniin nettisivun, jossa oli intiaanien aforismmeja (saakohan tuota i-sanaa sanoa); https://www.tunturisusi.com/aforismit/intiaanit.htm
jolta sivulta kopioin erään ajatelman:


"Luojan ohjeet on kirjoitettu meidän 
sydämiimme ja ajatuksiimme, 
luonnon pyhiin kirjoituksiin, 
jotka jokainen osaa lukea itselleen 
- päivittäin pieniin luonnonilmiöihin, 
ruohoon ja puihin, kaikkeen kasvavaan, 
tuuleen ja ukkoseen ja sateeseen, 
meriin, järviin ja jokiin, vuoriin, 
kallioihin ja hiekkaan, 
auringon valtavaan voimaan, 
Isoäiti Kuun lumoukseen, 
tähtien salaisuuksiin. 
Kaikki nämä henkiset olennot ovat 
meidän oppaitamme. 
Myös meillä on 
sisimmässämme henkisiä olentoja, 
ja ne voivat opettaa meille jotain 
sydäntemme viisaudesta. 
Luoja on antanut meidän sydämiimme 
tiedon kauneudesta ja rakkaudesta, 
ilosta ja rauhasta, jotta ne opettaisivat meitä 
ja johdattaisivat meitä elämän todelliselle polulle." 

- Akwesasne





lauantai 18. joulukuuta 2021

Jouluinen runokalenteri 19.12.21

Raahe todella kylpee jouluvaloissa. Vanhan seminaarin pihaan on jo useana jouluna pystytetty kaunis valomaisema, jota on käyty ihailemassa. Nyt tosin tämä kaikki on esillä vain lauantain. En itsekään muistanut sitä, kun kaupungissa kävin. 

Kuva Taina Kivelä

Viivyn vielä hetken Margaretin luona... ihastuin hänen runoonsa "Punainen paita", josta tähän kuitenkin otan vain alun ja lopun. Pari muuta runo-osiota menevät niin verenpunaisella vauhdilla, että jätän ne pois, suonettehan. Margaret on ihana ihminen, mutta hän porautuu niin syvälle aiheessa kuin aiheessa, että ihan hirvittää, niin totta kuin se kaikki on, ihmisen elämää mielikuvine kaikkineen. Voitte kuvitella, mitä kaikkea Margaretin mieleen tulee punaista paitaa ommellessa.

Punainen paita I

Siskoni ja minä ompelemme
tyttärelleni punaista paitaa.
Hän neulaa, minä päärmään,
ojentelemme saksia
pöydän puolelta toiselle. 

Lasten ei pitäisi pukeutua
punaiseen, muuan mies 
sanoi minulle.
Nuorten tyttöjen ei pitäisi
pukeutua punaiseen.

Joissakin maissa se on 
kuoleman väri,
toisissa intohimon,
toisissa sodan, toisissa vihan,
toisissa uhrista vuotavan
veren väri. 

Tytön pitäisi olla harso,
valkoinen varjo, veretön
kuin veteen heijastuva kuu,
ei koskaan vaarallinen.
hänen pitäisi pysyä vaiti
ja välttää punaisia kenkiä,
punaisia sukkahousuja,
tanssimista.
Punaisissa kengissä 
tanssiminen tietää kuolemaa.

.....

V

Paita on valmis, punainen,
tummanpunakukkainen,
helminapit.
Tyttäreni panee sen päälle.
pyörii värissä,
joka ei merkitse hänelle 
muuta kuin että se on lämmin
ja heleä. Hän juoksee
paljasjaloin lattian poikki,
pakenee meitä, 
se on uusi leikki,
huiskii punaisia käsivarsia
riemuissaan, ja ilma
räjähtää täyteen lippuja.

perjantai 17. joulukuuta 2021

Jouluinen runokalenteri 18.12.21

Olen laittanut monenlaista jouluvaloa huoneisiin. Se on mukavaa. Ehkä ei niin mukavaa riisua niitä taas pois. Tunnelmaa pitää kuitenkin olla. Ja arvaan, että se kaikki on jännää ainakin 2-vuotiaalle pojanpojalle, kun tulee joulua tähän viettämään.


Runoratsuni vie minut jälleen maailman ääriin, toiselle puolelle Atlantia, Kanadaan. Olen lukenut Margaret Atwoodin runoja. Ne ovat aivan toista kuin Topeliuksen runot. Realistisen armottomia!
Olette varmaan katsoneet Orjattaren sarjaa (Hand Maid's Tale). Atwood on syntynyt Ottawassa 1939 ja uskoisin, että vielä on elossa. Uskomaton persoona! Olen katsonut dokumenttia hänen elämästään, enkä voi muuta kuin ihailla hänen totuudellisuuttaan.

Kaupunginkirjastosta löysin hänen yhden runokokoelmansa "Myös sinun nimesi", suomentanut Tero Valkonen 2001. Sieltä valitsin runon Leipä, joka on ihan totta, mutta ei kovin hempeätä luettavaa.


Kaikki leipä

Kaikki leipä on tehty puusta,
lehmänlannasta, tiiviistä sammaleesta,
kuolleiden eläinten ruumiista, hampaista
ja selkärangoista, siitä mikä korpeilta yli jää.
Se maa virtaa varren läpi jyvään,
käsivarteen, yhdeksään kirveeniskuun,
puun tuoheen, puhtaaseen veteen 
(lahjoista ensimmäiseen), neljään tuntiin.

Se haudataan elävältä hopealautaselle
kostean liinan alle, rivi vaaleita aliravittuja
vatsoja paisuu ja pingottuu uunissa
vetäen sisäänsä vanhan auringon 
hengityksen lämpöä.

Hyvässä leivässä maistuu yhdeksän 
kirveeniskua lyöneen käden suolaisuus,
oman suusi suolaisuus, se tuoksuu
omalta pieneltä kuolemaltaan,
menneiltä ja tulevilta kuolemilta.

Nosta siis tomu suuhusi, vereesi.
Kun tiedät mitä syöt, pyhität sen, melkein.
Kaikki leipä on murrettava 
jotta sen voi jakaa. 
Yhdessä syömme maan.