tiistai 17. tammikuuta 2017

Tiedätkö mikä?

Hei puutarhurit!

Onko teistä tullut sellaisia asiantuntijoita, joilta ihmiset tulevat jonkun kukan kanssa luoksenne kysymään: "Mikähän tämä mahtaa olla?"

Minä jo lapsena kyselin äidiltä koko ajan kasvien ja eläinten nimiä. Jos äiti ei tiennyt, menin kylän opettajan luo. Näin sain tietää rantamintun, lehtosinilatvan ja sinirintalinnun. Hassua, sillä ei kaikkia kiinnosta nimet. Pääasia kun on kaunista. Usein kyselen puutarhoissa nimiä, ja toinen puristaa päätä. Ei muista. No, näinhän käy itsellekin usein, varsinkin perennoiden kanssa. Pidän kyllä puutarhapäiväkirjaa, johon kirjaan istuttamiani uusia taimia tai niitä mitä saan ystäviltäni.

Outoja ruusuja minulle on tippunut silloin tällöin tänne, melkein vuosittain. Ihmiset tuovat minulle juuritaimia jostakin oudosta ruususta, jonka ovat löytäneet tai joka on iän kaiken kasvanut jollakin vanhalla tontilla. Kun olen niitä hoitanut ja ne ovat alkaneet kukkia, niin usein on nimi löytynytkin. Viime kesänä sain yhden ikivanhan ruusun Keuruulta asti, jota nyt odottelen kukkivaksi ensi kesänä. Mielenkiintoista nähdä mitä eteen tulee.

Vanhojen ruusulajien etsintöihin on Suomen Ruususeura innostanut ihmisiä, ja niinpä niitä onkin löytynyt paljon. Useat niistä onkin rekistöröity ainutlaatuisena lajissaan, kuten esimerkiksi Raahen Malvaruusu ja kaupattu eteenpäin.  Mutta monet muistuttavat paljon toisiaan, eikä niistä tehdä myyntiin taimia.

Juttelin Kuljun Matin kanssa Suorsa-nimisestä löytöruususta ja muutenkin ihmisten kyselyistä. Hän kertoi, että vuosittain hänellekin tuodaan outoja ruusuja, joiden alkuperä on sitten löytynytkin. Joskus tulee esiin todella ainutlaatuinen yksilö, kuten esimerkiksi tämä Rosa 'Suorsa', joka yllättää todella suurilla kukillaan.

Matti kirjaa ylös kaikki tiedot uudesta ruususta. Näin hän kertoi minulle Suorsa-ruusun tiedotkin:
Johannes Saastamoinen (joka toi alun siitä minulle) on saanut sen Ängeslevältä Tyrnävältä (Suorsa Heikki ja Vappu), jonne se on tuotu Muhokselta Karhun talosta Karhunperältä. Siellä se on kasvanut ainakin jo 1950-luvulla.
Laitanpas tähän kuvia Suorsasta, jonka istutin viime keväänä. Vielä se ei ole ehtinyt suureksi kasvaa, mutta yllätti minut suurilla kukillaan. Nämä kukat katselivat minua kuin suuret lapsen silmät ihmetyksestä selällään. Mihin nyt on tultu? Kasvilla on rugosavaikutteita, mutta jotakin muutakin. Kasvin dna:ta ei ole tutkittu, jotta selviäisi sukulaisuus. Ehkä se ihan oma luonnostaan risteytynyt laji. Minusta tällaiset ruusut ovat jotenkin ihmeellisiä ja salaperäisiä luonnonoikkuja tai näyttö siitä, miten luonto toimii itse! Mielestäni ruusun nimi olisi yhtä hyvin voinut olla karhunruusu. 




Tämä ruusu kukkii kesäkuusta syyskuuhun, mikä on ominaista rugosalajikkeelle ja voi kasvaa kaksimetriseksi pensaaksi. Sen kukat ovat melkein kämmenen levyisiä. Istutin sen kahden löytöruusun Kerisalon  ja Ristinummen viereen. Ne ovat jotenkin samankaltaisia, yhtä voimallisia ja persoonallisia, vaaleanpunaisia kaikki!

torstai 12. tammikuuta 2017

Taidetta metsämökissä

Metsätontulle talvi pimeyksineen, pakkasineen ja tuiskuineen on hyvinkin mieluista aikaa. On aina ollut. Se on aikaa käpertyä vilttiin ja tehdä sitä mistä tykkää. Myös tykkää. Lukea ja taiteilla! Vaikka joskus tuntuu, että tuo talvikin menee aivan liian nopeasti.

Olen ottanut tämän talven haasteeksi todella kirjoittaa ja maalata. Ruusutarhan tarinoita, osa 2, pitäisi valmistua kevääksi. Myös lupailemani taidenäyttelyn 6 suurta maalausta ruusutarhaani sinisen taivaan alle pitäisi saada talven aikana tehtyä. 

Oikeastaan asiat ovat mallillaan. Kirjan aiheet tutkimuksineen ovat selvillä ja tieto paperilla. Ja minun taiteilijakaverini, 6-vuotias pojantytär on nytkin viikon luonani minua innostamassa ja kannustamassa maalaamisessa. Se on meidän yhteinen projekti. Hän seuraa ihmetellen ja kysellen siveltimeni vetoja ja mielessään jo suunnittelee siihen omaa osuuttaan. Minä siis maalaan taulun suureksi osaksi valmiiksi, ja hän sitten tekee loppusilaukset kaiken päälle.

Eikä se ole pieni työ. Hänen pitäisi luoda 100 keijua maalauksiini, jotka käsittävät ruusuja, tietenkin. 

Eräs muurarihan näytti toteen viime kesänä, että puutarhassani on ainakin 100 keijua ja yksi tonttu. Se sata on hyvä luku, kun Suomi täyttää 100 vuotta, ruusutarhassani on 100 ruusua ja tauluissani 100 keijua. Kolme tärkeää asiaa!

 

Ensin se tuntui pienestä tytöstä, että huhhuh. Hän katseli minua silmät pyöreinä, kun asiasta ilmoitin. Mutta nyt niitä keijuja ilmestyy vauhdilla, ja moniin muihin töihin (6 suurta työtä) hän jo suunnittelee niitä innolla. En itse osaisi noita keijuja tehdä. Ne lentelevät ihanina persoonina siellä. On laihoja ja lihavia. On pää alaspäin ja ylöspäin, sivuttain ja lomittain olevia keijuja. On istumassa ja roikkumassa, liitelemässä ja osittain piilossa ruusujen takana kurkistelemassa. Niitä ilmestyy mitä arvaamattomimpiin paikkoihin. Ne piirretään hiilellä. Minä sitten maalaan vähän kuultavaksi ne sen mukaan millä luonteella ja liikkeellä hän ne on halunnut esittää. Tänä päivänä ilmestyi keijuille pitkiä hiuksia. Ja yhdelle piti tehdä legginssit jalkaan. 


Keijuja on jo ilmestynyt tauluihini yli 20 kappaletta. Talvea on vielä pitkästi jäljellä. Ja tilaa tauluissa.

Tämä on jännää!! Minun ei ole tarkoitus tuottaa jotakin hienoa taidetta, jotakin omaa tyyliä. Tarkoitus on vain tehdä jotakin hauskaa ja toisenlaista. Vanhat toimistosärmit, jotka sain lahjaksi, sadutetaan nyt toiseen muotoon. Hauskaa on myös kokeilla akryylivärejä. Niillä voi maalata vaikka keittiössä, kun ne eivät haise. Minulla on yhtä aikaa nyt neljä niistä työn alla, kaksi melkein valmista. On kätevää maalata monta yhtäaikaa, käyttää kaikki maali paletista. Akryylimaali kuivuu niin nopeasti, että se pitää saada käyttöön heti.

Toisekseen voisin ajatella niinkin, että jos tulee huono ruusuvuosi, niin ainakin tauluissa ne kukkivat. Ja sitten niinkin, että jos ihmisillä ei täällä vieraillessa ole muuta tekemistä, he voivat tutkia missä niitä keijuja oikein lenteleekään. Varsinkin lapsille se voisi olla hauskaa.

Miten se Saara Aalto sanoikaan? - Tee sellaista, joka tekee mielen iloiseksi. 

tiistai 10. tammikuuta 2017

Ostaa ruusuntaimia ulkomailta?

Olen facebookissa Pohjolan ruusut- osiossa mukana lukemassa ja kirjoittamassa ruusuista.

Siellä tulee esiin, kuinka useat ruusuista hullaantuneet tilaavat ruusuntaimia ulkomaiden tarhoista, etupäässä sellaisia ruusuja, joita ei ole myynnissä Suomen taimitarjoilla. 

Ymmärrän, että tässä hulluudessa ei riitä se mitä on lähellä, tuttua ja turvallista. Olen selaillut joitakin ulkomaan tarhojen ruusulajeja. Voi hurja sitä ruusujen komeutta ja runsautta! Esimerkiksi saksalaisesta tarhasta nimeltä Rosen Tantau, josta monetkin suomalaiset tilaavat kokeillaakseen erilaisia ruusuja.

Mikä ettei! Mutta... siihen tarvitaan vähän kieltä, jonkin verran rahaakin rahtimaksuun ainakin ja viitseliäisyyttä. Katselin hintoja eri taimistoilla ulkomailla ja maksu oli noin 8 eurosta 25 euroon. Mitä lie maksaa sitten rahti? Joten yhtä ainokaista tainta sieltä ei kannata tilata. Kimppatilaus olisi kannattavampaa. 

Minä ajattelen omalla kohdallani muutamaa seikkaa, jonka turvin en tartu tuohon houkutukseen.
1. En halua panna pientä rahaani sellaiseen, joka ei ehkä anna mitään muuta kuin seikkaulua.
2. Luotan suuresti suomalaisten taimistojen kasvattamiin ruukkutaimiin.
3. Ilmastolliset olosuhteet ovat hyvin vaihtelevia.
4. Tämä voi olla pikkuisen huuhaata, mutta ajattelen kasvia elävänä olentona. Jos se on tottunut liiaksikin tiettyyn maan kolkkaan, sen ilmastoon ja maaperään, se säikähtää toisenlaista olosuhdetta. Sitä voi verrata esim. ruukkukukkiin, jotka tuot kasvihuoneelta omaan tupaasi. Aina se ei kotiudu. Kasvit ovat herkkiä muutoksille ja varsinkin jos se tuodaan kaukaa muualta. Sen vuoksi usein juuri lähistöltä saadut juuritaimet juurtuessaan viihtyvät hyvin.
5. Lopuksi se suru, kun kukka on upea ja sen menettää ensimmäisen talven jälkeen.

Eipä silti.  MINULLA ON YKSI TANTAUN kasvattama laji: LAWINIA!

 

Tässä näkyy hyvin kukan suuruus ja värikin on oikeanlainen.

En tilannut kaunista Lawiniani Saksasta, vaan puutarhamatkallani 2013 ostin sen ruukkutaimena Ainolan Pihasta Savitaipaleelta, missä ruusua oli jo kasvatettu useita vuosia. - Kokeilepa. Jos se kasvaa puolivillinä tuonne maantien varteenkin levinneenä, voi se kasvaa sinunkin pihassasi, sanoi itse puutarhuri. Luottavaisena toin ruusun omalle pihalleni.

Lawinia kutsutaan loistoköynnösruusuksi. Siinä on suuret, tuoksuvat lohenpunaiset kukat, jotka eivät menetä väriään auringossakaan. Se kasvaa, ainakin Saksassa, jopa 3-metriseksi tuettuna. Lawinia myydään E-Suomen taimistoilla. Sen vyöhykkeeksi määritellään I- tai II-vyöhyke. Minulla vyöhyke V.

Siis kaiken tuon mukaan minun Lawiniani säilyminen omalla pihalla on suorastaan ihme! Sehän on kestänyt nyt kolme talvia. Viime kesänä siirsin sen lämpimämpään paikkaan seinustalle, jossa se oikein röyhisti itseään, kun alkuun pääsi. Suurin osa nupuista ei ehtinyt kuitenkaan kukoistukseensa. Mutta odotan innolla ensi kesää. Siis tämän kolmen vuoden ajan Lawiniaani ei suinkaan voi kutsua köynnöstäväksi. Se on nostanut päätään noin puolen metrin korkeuteen ja sillä hyvä. Ensi kesä voi tehdä sille ihmeitä. Jännittävää!  

Aina minä kuitenkin ihailen näitä ruusunjalostajasukuja, kuten tämä Tantau. Kerron siitä vähäsen.

Tantau-yrityksen perusti Mathias Tantau (1882-1953), joka oli kuuluisa myös ruusujen jalostuksesta. Nähtävästi hänen poikansa, myös Mathias (1912-2006), on jalostanut Lawinian vuonna 1980, josta ruususta tuli hyvin suosittu Euroopassa. Sitä myydään useissa taimitarhoissa. Tantaun yritys on perustettu vuonna 1906 ja on voimissaan yhä. Mathias myi kuitenkin tämän yrityksen Hans-Jurgen Eversille, joka oli jo aikaisemmin liittynyt yritykseen mukaan. Tällä hetkellä yhtiöllä on työntekijöitä 90 ja myyntipaikkoja 50 ympäri maailman. Itse Mathias nuorempi sai useita palkintoja ruusuistaan. Maailman suosituin ruusu vuonna 1981 oli "Fragnat Cloud", tumman punainen ruusu, jota ymmärtääkseni myydään vieläkin ympäri maailman leikkoruusuna.

Omasta mielestäni en ole ihan suuruuden hullu tai hullun sairas ruusujen suhteen. Uskon, että noita houkutusruusuja ulkomailta tarhat tulevat itsekin kokeilemaan Suomen olosuhteissa. Varmempaa on ostaa sieltä, ainakin täällä pohjoisessa osaa maata. Etelä-Suomen puutarhoissa on mahdollista kasvattaa yli 200-300 eri ruusulajia. Minusta se on aika hyvin, jos se täällä yltää 100 eri ruusulajikkeeseen.

Kaksi viime kesää ovat olleet runsaita sadekesiä. Nyt toivotaan, että kolmas kerta toden sanoo.


torstai 5. tammikuuta 2017

Onko Hollanti unohtanut maailman kauneimman ruusunsa, Hansaruusun?

Netti on oivallinen sivu tutkimiselle ja vertaamisille ruusumaailmassakin.

Hansaruusu on varmasti juhannusruusun kanssa yksi tutuimmista ruusuistamme. Niin laajalle levinnyt ja omittu, että melkeinpä kaikkia kurtturuusuja kutsutaan hansaruusuiksi. Siitä on tullut päivänselvä asia! Sitähän löytyy jokaisen pihalla ja jokaisessa puistossa . 

Nyt hehkuttelen sen eräänlaisella ihmetykselläkin esille:
- Kordes: Maailman kaunein ja kestävin ruusu!
- Historiallinen, hollantilainen ruusu, vuodelta 1905, Schaum ja Van Tol
- perimä tuntematon
- Se löytyy ympäri maailman eri taimitarhojen tilastoilta
- käytännöllinen aitaruusu, josta koirakaan ei tule sisään.
- ruusun väriä ei yleensä valokuvissa tunnista, sillä Hansan väriä kutsutaan magentaksi, punavioletiksi ja jopa purppuraksi. Se ei ole vaaleanpunainen!
- Ruusun syntymäkaupunki (näin tulkitsin) Boskoop ei maintise siitä sanallakaan.

Hollanti on unohtanut maailman suosituimman ruusulajikkeensa! Kun selailin sen ruusutarhoja, se kauppaa enimmäkseen jalostettuja tertturuusuja. Hansaruusun pitäisi olla jopa Boskoopin vaakunassa ja etusivulla! Ja koko Hollannin historian sivuilla!

Miksi näin ei ole? 

Ehkä se on trendi! On tarkoituksellisempaa kasvattaa jalo- ja leikkuuruusuja, koska niille on yleistä kysyntää runsaammin. Jaloruusut ovat suomalaistenkin puutarhoissa jotenkin hienompia ja jännittävämpiä. Halutaan kokeilla ja testata puutarhataitoja ja yleensäkin Suomen uudenlaista ilmastoa. 



Minullakin on pari hansaruusua. Roskalaatikosta poimittuja juurakonpätkiä, joista jonkun sain kasvamaan. Osa juurakonpätkistä osoittautui yksinkertaiseksi rosa rugosaksi, mikä sekin on tervetullut puutarhaani. Hansaruususta olin iloinen jo senkin vuoksi, että ne on istutettu Pattijoen kunnantoimiston pihaan, kun rakennus valmistui. Yhdellä tapaa se oli mieheni ylpeys ja hänelle rakas paikka. Tässä taas tunteikas Ruusumuori!

Minä olen vanhanaikainen ruusujen kasvattaja. Suosin villiruusuja, löytöruusuja ja historiallisia ruusuja. Näin olen löytänyt nimen näille vanhimmille, vielä säilyneille ruusuille. Nehän ovat kuin rotukissoja! Roturuusuja! 

Siis ihmettelen 15.000 asukkaan Boskoopin kaupunkia, joka oli jo keskiajalta kuuluisa taimitarhoistaan ja omenapuutarhoistaan. Siellä on viljavaa turvepohjaista maata. Sieltä on muuten kotoisin erään toisenkin ruusulajin kasvattaja, nimittäin Albert Nijveldt, jonka kasvattama Nyveldt's White, valkoinen yksinkertainen rugosaruusulaji, on kasvamassa savusaunapihalla. Se on tosin uudempaa mallia.

Ihmettelen myös, miten Hollannissa on yksi ruusu nimeltään Rosa 'Hansa'. Tutkiskelin vähän tuota Hansa-nimikettä. Muistan toki historiastakin Hansaliiton 1600-luvulta, jonka Pohjanmeren kauppiaat rakensivat kaupankäynnilleen. Se perustettiin 30-vuotisen sodan rauhan jälkeen. Hansayhdistyksiäkin syntyi Pariisiin ja Alankomaihin saakka. Luin, että jo keskiajalla oli Boskoopissa käyty taimikauppaa saksalaisten kanssa. Ehkä tästä onkin syntynyt ajatus ruusun nimelle. Sain vinkin jostakin, että hansa-sana tarkoittaa vanhassa saksankielessä kauppaliittoa tai jopa puntaria. 

Olisikohan Hansa-nimellä kunnioitettu kansainvälistä kaupankäyntiä? Joka tapauksessa ruusu on valloittanut rauhan ja kansainvälisyyden merkeissä koko maailman!

Miksi yleisesti hyljeksitään noita tummanvioletteja ruusuja, kysyttiin eräässä englantilaisessa blogissakin? Tehdäänkö niin? Miksi yleensä hyljeksitään rugosaryhmän ruusuja, kysyn minäkin. Jos etsii tuoksuruusuja, niin nämähän sitä huumaa parhaimmillaan tuovat puutarhaan jo sillä että ne kukkivat runsaasti ja pitkään, jopa vielä marraskuussa.




maanantai 2. tammikuuta 2017

Uuden vuoden lupaus! 100 eri ruusulajia pihassani Suomen synttärin kunniaksi!

Tuossa viime syksynä laskin jokin päivä, että pihallani ensi kesänä tulee olemaan 99 ruusua. Joku nokkela blogiystäväni huomautti silloin, että kait sen sadannen istutat Suomen syntymäpäivän kunniaksi. KYLLÄ! Kiitos ystävän vinkistä!

Mutta ensin täytyy nähdä kevät, mitä talvi on ruusuille tehnyt. Ja miten riittävät rahkeet kaivaa ja tehdä "ranskalainen salonki", jota olen mielessäni suunnitellut kahvila-aittani viereen.

Onhan minulla jo neljäkin alkuperältään ranskalaista ruusuja, taitaa olla enemmänkin, kun rugosat lasketaan siihen mukaan. Valamonruusu ja Olkkala ovat ranskalaisia, samoin Iitin Tiltu on ranskalaista alkuperää geeneiltään eli lähtöisin gallian ruusuta. Tiltu lähti mukavasti kasvamaan viime kesänä. Kas tässä! Tätä ruusua en vielä erikoisemmin olekaan tuonut esiin, mutta tuo nimi juontaa omaa tarinaansa.


Kukinnosta tulee mieleen Karjalanruusu, joka väriltään on samanlainen, mutta Tiltu on isompi ja lehdet ranskalaisruusujen näköisiä.

Haluan käydä läpi vähän blogi-inventaariotani. Koska aihepiirini on aika erikoistunut juuri ruusuihin, ei se monipuolisuudella innosta lukijoita. Mutta kun muistan alkua, millä aloitin blogini, oli tarkoitukseni tehdä siitä ruusupäiväkirja. Sitten hämmästyin lukijoistani. Aika runsaalla teorialla lähdin liikkeelle 2010 toukokuussa, kun heräsin prinsessaunestani ja NÄIN RUUSUT ympärilläni, ne vähät mitä oli. Siitä se lähti, haave omasta ruusutarhasta! Nyt kuuden vuoden jälkeen voin sanoa, että olen sen rakentanut! En olekaan taivaanrannan maalari  tai unelmoitsija. Olen tekijä!

Näinä vuosina vierailijoita tässä blogissani on ollut noin 170 000, kuukaudessa noin 2000-3000 ja päivittäin vaihdellen tietenkin vuodenajan mukaan 30-150 lukijaa. Siis näin pystyy blogikirjoittelua seurailemaan omassa profiilissa. Tietenkin jos itse pysyviä lukijoita katsoo kaikkien neljän blogieni pohjalta, niitä on kuitenkin 100. Joten en ehkä turhaan kirjoittele, en ihan itselleni. Näin ollen kriteeripohja pitää pelata, etten ihan jonnin joutavia kirjoittele, koska paljon netissä etsitään oikeaa tietoa. Tietoni kuitenkin pohjautuu pitkälle muuhun netti- ja kirjatietoon. Niistäkin löytyy puutteellisuuksia, mutta ei kukaan ainakaan tarkoituksella valehtelisi ruusuista mitään.

Mielenkiintoista on myös nähdä, mistä maista päivittäin pujahtaa lukijoita. Yhdysvalloista ja Venäjältä vieraillaan aika paljon. Tänään lukijoita löytyi mm. Kiinasta ja Ukrainasta. En oikein luota noihin ilmoituksiin. Saattaahan se olla pelkästään musiikki tai tanssi, jota pidän yllä blogeissani, mikä ohjaa lukijaa. 

Musiikista puheenollen, olen huomannut, että monet linkkisivut eivät enää toimi. Tietty musiikki viipyy yleensä netissä vain kuukauden verran. Ei voi mitään. 

Uusi aika pukkaa ajatusmaailmaa ja suunnitelmia vähän virikkeisemmästi ja energisemmästi esiin. Yhden uuden suunnitelman löin lukkoon jo eilen. Kalenterikin tälle viikolle täyttyi, kun yritän lupauksiani täyttää. Ensi viikolla alkaakin iltaopiston tunnit. 

SIIS 100 RUUSULAJIA TULEE LÖYTYMÄÄN ENSI KESÄNÄ TARHASTANI!! SEN LUPAAN! JIPPII!! Seitsemän vuotta siihen meni! Seitsemän-lukuhan on tietty jakso. Sitten mietitään kaikki uudestaan!

perjantai 30. joulukuuta 2016

Energistä Uutta vuodelle 2017!!

Joulutouhut menivät. En kyllä ennen ole sellaiseen pukkiin törmännyt minkä löysimme terassilta lahjasäkkeineen. Hän nukkua kuorsasi siellä korituoliin vaipuneena. Kyllä pojantytärtä pelotti sellainen pukki! Heräsi pukki kuitenkin, kun ympärillä häntä ihmettelimme, ja virkeänä astui sisään. Mukava pukki hän oli, mutta matkastaan väsynyt.

Pihalle oli aattopäivänä ilmestynyt tällainen lumiukkokin, komea kuin mikä!!

Sen myötä toivotan kaikille HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! 

Toivon kuitenkin ettei kenellekään käy, kuten tälle lumiukolle...





torstai 29. joulukuuta 2016

Onko Pohjolan Kuningatar nimensä arvoinen?

Paluuni ruusujen maailmaan alkaa niiden aateluudella. Kyseessä ei ole aateluuden perintö, vaan ruusun itse ansaitsema aateluus.

Ruusu on aina kukkien kuningatar, mutta miten sen aateluus mitataan ruusujen keskuudessa. Mielikuva tuo eteen villiruusut ruusujen kansakuntana, sitkeänä rahvaana, joka omilla voimillaan kukoistaa ja pitää itseään hengissä. Se aateluuden voimakkain pohja! Aateluuteen lasken sellaiset ruusut, jotka oman risteytyksen tai ihmisen käden kautta luovat klassisuuden, ovat iki-vihreitä, kunnioitettuja ja rakastettuja läpi vuosikymmenien, jopa vuosisatojen ajan kukkien eri maiden puutarhoissa. Niitä ei unohdeta taimitarhoissakaan, vaan ne ovat aina kaupan, aina nimensä veroisia, aina puutarhureitten huulilla.

Tällaiseksi katsoisin ainakin kaksi rugosaruusulajiketta; Pohjolan kuningatar ja Hansaruusu. Olen tutkiskellut molempien tietoa netistä ja kirjoista ja hämmästynytkin niiden maineen taustasta.

Ensin tuo Pohjolan Kuningatar

Muistan erään kahvila-asiakkaani, jonka huulilla tuo ruusun nimi pyöri erittäin kunnioitettavasti, oikeastaan sen kasvupaikan tähden. Hänen lapsuuskodissaan tai mummolassa, en nyt muista kummassa, oli kasvanut tuollainen Pohjolan Kuningatar. Ehkä jo ruusun nimi oli saanut taianomaisen tunteen tuossa naisessa jo tyttösenä. Kun hän sai sitten aikuisena kuulla, että tämä lapsuuden paikka oli myyty ja raivattu uusiksi, tuli hänelle hätä tuon Pohjolan Kuningattaren puolesta. Hän kulki vanhalle pihamaalle ja puhutteli nykyisiä asukkaita kysellen ruusun perään. Uudet ihmiset eivät tienneet muuta, kuin että traktorikauha oli kuljettanut vanhoja pensaita läheiselle maansiirtopaikalle.aKoska tämä vierailijani oli ollut toiveissa siirtää tuota Pohjolan Kuningatarta omalle pihalleen muistoksi, ei hän jättänyt asiaa sikseen. Hän sai tietää kauhakuormaajan nimen ja meni tapaamaan häntä. Näin hän sai tietää mihin tuota maata oli siirretty. Siellä tonkiessaan hän löysikin etsimänsä ja vieläpä elossa! Iloisena hän kertoi tätä tarinaansa ja kiitteli ruusua, joka oli jo hyvin alkanut kasvaa hänen pihallansa. Pohjolan Kuningatar oli nostettu sille kuuluvalle jalustalleen!

Hänen kertomansa liikutti mieltäni. Ruusu ei ole vain ruusu, vaan se kantaa mukanaan rakkaita ja tärkeitä muistoja. 

Minäkin löysin eräänä syksynä alennusmyynnistä Pohjolan Kuningattaren ruukkutaimen. Se oli aika raihnaisen näköinen, mutta yritin istuttaa sen hyvin ja hoidin sitä syksyn. Se kumminkin kuoli. Ehkä sillä oli liian heikot juuret, eivät jaksaneet ravinteita imeä. En jättänyt asiaa sikseen, vaan viime keväänä hankin uuden ja voimakkaan ruukkutaimen tästä. Kun se kesän etsi uudella paikallaan voimia, se oli jo hyvällä kasvulla syksyllä ennen talven tuloa. Luotan kuningattareni kasvuun.

Itse tuo ruusun nimi loi minullekin pohjaa alunperin ruusuinnostukseeni. Pienellä pyhiinvaellusmatkallani Hämeessä, jota kuljin parantaakseni mieheni menetyssurua, etsin myös tarhoista juuri tuota kuningatarruusua. Uskon sen löytäneenikin eräästä vanhasta puutarhasta, tässä blogisivu vuodelta 2011.

Oman pihani ruususta en ole vielä saanut kukkivaa kuvaa, mutta alla oleva sieltä vaellusmatkaltani. Tästä ruususta olikin maininta, että se on hidaskasvuinen. Ehkä sitäkin sitkeämpi sitten.

Ruusukirjat kertovat tuosta ruususta, sen historiasta ja nimi-tyksistä: venäjäksi 'Tsaritsa Severa' silloisen tsaarittaren kunniaksi, saksaksi 'Keiserin des Nordens', ruotsiksi 'Nordens Drottning' ja suomeksi Pohjolan Kuningatar. 

Mutta onko ruusu nimensä ja maineensa arvoinen?

Ainakin sitkeä ruusu se on pohjoisiin olosuhtei-siin. Sitkeyden se onkin nähtävästi saanut villiruusu taiganruusun geeneistä, osaltaan ru-gosaruususta. 

Henry Väre kertoo Ruusunlehdessä 1/2006 siitä näin: Venäläinen kasvitutkija K.J. Maxi-mowitcz lähetti Pie-tariin Japanista kerää-miään siemeniä. Kasvi-tieteellisen puutarhan esimies E.A. Von Regel kiinnitti huomionsa kauniiseen kerrannais-kukkaiseen pensaaseen, joka otettiin lisäykseen ja nimettiin tsaariperhettä kunnioittaen lajikkeeksi 'Tsaritsa Severa' (Alanko ym. 2002). ”

Ei siis tiedetä, onko tämä kuningatar jalostamisen tulos, vai onko siemenristeytys tapahtunut luonnostaan. Joka tapauksessa ruusu poikkeaa rugosaruusulajikkeista lehtiensä ansiosta ja vähäisen kiulukoittensa kasvulla. Itse kukka on voimakastuoksuinen ja violetinpunainen, kuitenkin hansaruusua pienempi.

Vanha ja arvokas sen täytyy olla, kun sitä vieläkin kunnioitetaan. Samainen laji on löytynyt Suomen vanhoissa taimiluetteloissa vuodesta 1952. Vielä se on ainakin Oulujoen Taimistolta ostettavissa, josta minäkin sen pihaani toin. 

Katselin varsin ulkolaisiakin taimitarhoja ja sieltäkin sen löysin. Löysin mm. Puolasta erään taimitarhan sivut nimeltä Szkolka Roz Rosarium, mikä näytti mielenkiintoiselta. Siellä kerrotaan tästä Pohjolan Kuningatteresta ihan ylistäviä lausuntoja. Sen kerrotaan kasvavan ja hyvin menestyvän jo vuosia Suomessa, Kanadassa ja Alaskassa asti.  Sen historiasta mainitaan sen kasvattajaksi Edward August von Regel Venäjältä vuonna 1860. Villiruusun ohella sen toinen esivanhemmista on kurtturuusu nimeltä Rubra Plena. 

Siis olisiko sittenkin jalostustulos!

Toki tätä kuningatarta mainostetaan yhä muidenkin maiden taimiluetteloissa, mm. Saksan. Joten hyvällä syyllä minun on uskottava, että ruusu on nimensä veroinen. Näiltä näkymin se on kantanut uljaasti kunniaansa ja näkyvyyttänsä 150 vuoden ajan, kun useat jalostetut kauniit ruusut häipyvät unohduksiin siinä kuin päivän iskelmät ja tähdenlennot. 

Siis kumarran ja kunnioitan ruusutarhani ansioitunutta kuningatarta; POHJOLAN KUNINGATARTA! Uskon, että se kohoaa vielä arvoonsa tarhassanikin, vaikka sen kasvun kerrotaan yltävän vain 150 senttimetriin. Vuonna 2006 se kohotettiin Suomen Ruususeuran ansiosta vuoden ruusuksi.