torstai 23. helmikuuta 2017

Sattumien johdattelua!

Kyllä pitäisi enemmän ajatella sitä omaisuutta, mikä on tärkein jokaiselle. Eli omaa kehoa ja sen hyvinvointia.

Juon liikaa kahvia. Vatsa alkaa vastustaa.

Sitten sain selvän merkin, että juominen pitää vaihtaa muuhun juomaan.  ROOIBOSTEE tuli nokkani eteen tällä tavalla:

Olen lukemassa jo kolmatta kirjaa afrikkalaisesta naisetsivästä Mma Ramotswe. Hän juo joka sivulla roosibosteetä. Sihteeri sitä osaa hyvin valmistaa. Se joka sivun viesti ei mennyt minulle perille.

Tänään kävin kampaajalla. Hän tarjosi välillä kahvia. - Tai saisiko olla rooibosteetä? 

Korvani terävöityvät. Miten se on mahdollista? Taas tuo tee nenäni edessä. Pitäisköhän tuota maistaa?

Sain ison motillisen rooibosteetä. Se tuoksui hyvälle. Se maistui hyvälle. Ja se teki olon hyväksi.

Johan uskoin! Vatsani tarvitsee rooibosteetä. Ostin kaupasta sitä kolme pakettia. Kolmannen vien eräälle ystävälle, kun lähden hänelle kylään. Olen jopa aika varma, että siellä sitä jo käytetäänkin.


                          

Eipä silti. Joskus nuorena ostin sitä rouheena. Join sitä paljon. Koko kotini tuoksui sille. Silloin sen nimi oli masai-tee. Sitä suositeltiin hyväksi vatsalääkkeeksi. Miten olen voinut sen unohtaa elämäni varrella?

Tämä tee valmistetaan afrikkalaisesta yrtistä nimeltä rooibos. Se on kofeiinitonta, sopii illalla nautittavaksi. Oikeastaan se ei ole teetä ollenkaan. Teehän on sitä, mikä valmistetaan teepensaan lehdistä. Tähän juomaan käytetään punapensaan lehtiä. 

Punapensas eli rooibos sisältää runsaasti antioksidantteja ja parantaa vastustuskykyä. Se sisältää myös monia tarpeellisia kivennäisaineita, mm. magnesiumia, sinkkiä ja kalsiumia. Sen flavonoidit rauhoittavat vatsaa ja estävät kramppeja. Tältä sivulta voit lukea siitä lisää. Sitä nimetään jopa maailman terveellisimmäksi juomaksi. Tämä juoma alentaa verenpainetta ja kolestrolia. Se rauhoittaa ja antaa hyvän unen. 

Se on hyvää! Nytkin minun tekee mieli ottaa toinen kupillinen ja nautiskella.

Nautin kyllä noista kirjoistakin. Samalla opin ymmärtämään jotakin afrikkalaisesta, tässä tapauksessa Bostwanan alueen, kulttuurista ja elämäntavoista. 

Kiitos oppailleni, yksityisetsivä Mma Ramotswe ja kampaaja Katrille!!



lauantai 18. helmikuuta 2017

Elämän eliksiiriä

Höhhöh....
Nyt on alkanut se ihanuus, josta olen jo muutamia päiviä nautiskellut. Auringosta! Eliksiiri-sana muuten tarkoittaa ihmelääkettä!





Näin emännällä

Ruusallakin mukavaa siinä


















Ja Majurinkin piti tyytyä omaan tuoliin, kun emännän syliin ei oikein mahtunut.

Huomenna mennäänkin sitten Laulu- ja soitinyhtye Raahen konserttiin! Tässä eräs raahelainen sävel:

Raahen rannat, sävel Veikko Honkavuori ja sanat Paulu Ylitalo


torstai 16. helmikuuta 2017

Se vihreän ikävä!!

Ilman vihreää ei voi elää!

Muistan, kun olin kerran jossakin terapeuttisessa istunnossa, missä piti maalata kuva. Kuvan käsittelijä oli vähän huolestunut, kun ei löytänyt vihreää väriä kuvastani. Vihreä on kuulemma sydämen väri siinä missä vaaleanpunainenkin. Eihän se ihme silloin ollut, jos ei vihreää. Sydän oli täynnä surua tuohon aikaan. Se oli harmaa.

Eli kuolisin, jos minun pitäisi olla ihan valkeassa, jossa ei olisi vihreää. Sisätiloissa pitää olla aina viherkasveja. Jotakin muutakin vihreää. Tykkään tummanvihreästä pikkusohvasta. Autonikin on tummanvihreä. Talvella jokin tummanvihreä vaatekin on hyvä. Mutta kesällä pitää olla melkein kirkuvan vihreää päälläkin. Kuin ei luonto riittäisi.

Vihreä on parantava väri. Se lohduttaa ja hoivaa. Se kasvattaa unelmasta totta. Nyt etsin kuvistani jotain vihreää, jotta saan sitä aistia hetken aikaa. Ikävästä kevääseen!







 










Vihreän musiikki on klassista, kuten Smetanan Moldau tai New World tai Peer Gynt...

Peer Gynt ja Aamu

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

- Keltainen!

Keltainen on D-vitamiinin värinen! Se tuo kevään ja pukkaa talven pois! Olisikohan keltainen myös se rikkain väri perennoissa. Niitä on niin paljon! Keväällä, kesällä ja syksyllä.

Kevään keltaisia:

 





Kesän keltaisia:






 

Syyskesän keltaisia:



  

En koskaan voinut mennä polkkaa naama vakavana, sen riemu nauratti aina!

Keltainen on ilon musiikkia: Säkkijärven polkka ja Vili Vesterinen

perjantai 10. helmikuuta 2017

- Oranssi!

Oranssi on minun värini! Minulla on kesäisin päällä paljonkin oranssia. Huushollissani on oranssin ja okran väristä tyynyä, mattoa ja kaikkea mihin tarvitaan lämmintä väriä.  Oranssi väri vahvistaa ja antaa voimaa. Jo puupintakin on oranssille vivahtavaa. Siihen kaikkeen sopii tummanvihreää ja jopa se sininen. Ei sentään siten, kuin joissakin vanhoissa tuvissa näkee vieläkin; keittiön kaapit oranssilla maalilla, jopa vanhat tuolit ja penkit. Sekin oli joskus muotia. Ehkä kaivattiin jotain lämmintä...

Joskus minua yököttää, kun joku harrastaa täysin esim. ruskeaa tummissa väreissä. Se melkein syö sisäänsä. Se alkaa painaa. Siihen tarvittaisiin piristävää sinistä, edes matossa tai jossain, edes lasinen kirkkaan sininen jokin. Vastaväriä. Liika lämmin on pahasta, liika kylmä yksin on kamalaa myös. Mutta en tosiaankaan ole mikään sisustaja! Puhun värien tunteskaaloista.

Oranssin värisiä perennakuvia en montaa löytänyt. Vain pari liljan kuvaa. Tuttuja varmaan kaikille, vanhan ajan keisarinkruunu ja toinen syksymmällä kukkiva, ruskopäivänlilja. Tulppaanitkin ovat kaikki melkein kellaisen sävyisiä.




Siperian unikko kukkii myös oranssina, mutta eipä osunut kuvia esiin. 

Kesäkukissa onkin sitten oranssia pilvin pimein. Tuo samettiruusu on minulla jokakesäinen ilmiö, joten se näyttää melkein perennalta. Laitan niitä vähän joka puolelle, varsinkin uusien ruusupensaitten juurille. Niiden haju pitää tietyt madot ja hyönteiset loitolla. Samoin tekee kehäkukka. Molemmat muuten syötäviä kasveja. Samoin krassi. Ostin nytkin oranssinvärisiä matalia auringonkukan siemeniä. 

Tuntuu niin rehevältä, kun syyskesästä valtaavat nuo lämpimät oranssin vivahteiset kukkaloistot, kun kylmä usein jo karsii iltoisin. Pakkasyöt ovat sitten toinen huoli. Juuri kaikki nuo luettelemani kesäkukat kun ovat hallanarkoja. Usein niitä peittelen syksyisin. Krassin menehtyminen on jotenkin talven tuloa jo!

Oranssi tai okra musiikki kuuluu romanimusiikkiin!


maanantai 6. helmikuuta 2017

- Sininen, taivaansininen

Ensinnäkin, huomasin, että olen saanut 60. lukijan. En ole varma, näkyykö uusi lukija aina ensimmäisenä tuossa taulukossa, mutta ymmärtäisin, että uusin lukijani on Birgitta. Olen iloinen! En vain päässyt kuvastasi sinun blogiisi, joten ottaisitko yhteyttä minuun. Haluaisin tutustua blogiisi ja sinuun!

En tiedä miten bloggarit pelaavat keskenään, ainakin lukuisten kommenttien kanssa. Jotkut niitä kirjoittelevat päivät pitkät varmaan lukiessaan blogeja. Minä olen nyt seurannut aika vähän muita blogeja, kun kirjoitusvimmani kohdistuu vähän muualle, mutta silloin tällöin kommentoinkin, kun näen aihetta. Itselläni on senkin vuoksi varmaan hiljaista. 

Nyt on oikean sinisen värin vuoro tässä väriterapiahaasteessani, jossa kuitenkin taidan olla ainut hullu, joka siihen kevään- ja puutarhaodotuksen kaipuussa innostuin. Olen kuitenkin tyyppiä, joka innostuu ja aloittaa, mutta usein suorittaa loppuun sen mitä aloittaa. Tavalla ja toisella, pitkästymisiin asti!

Nyt on minulla ollut sellainen aika, että sininen, varsinkin vaalean hailakan sininen inhottaa. En laittaisi päälle millään. Ainoa sininen on tumman sininen. Ei sinistä näy muutenkaan huushollissani. Keittiössä on ollut kyllä monet vuodet siniruudullista verhoissa, pöytäliinana ja tuolin päällyksissä, mutta nyt ostin uutta kangasta, beigea ja vanhaa roosaa. Mutta on minulla ollut joskus sähkönsinistä raitaa hiuksissanikin. Ja ne silmät ovat jään siniset.

Mutta kun etsin sinisiä perennoitani ja sinistä katselin, tuli kummallinen tunne alkaa puhdistamaan tupaa. Punainen väri hiivattiin ja pölyjä pyyhkimään, kaapin ovia pesemään jne. Puhdistamisen tarve! Sininenkö sen tekee? Sinistä sanotaan haaveilijan väriksi. Haaveilen kyllä, mutta laitan niitä käytäntöön. En jää haaveissani lillumaan, kuten usein vaaleansiniset ihmiset. Vai onko näin?

Olen kerran nähnyt sinisenä hohtavan pihamaan, jossa kevään ensi kukat, skillat, huojuivat tuulessa. Se oli upea, ja sellaisesta itsekin aloin haaveilemaan. Tosin ne leviävät hitaasti. 


Sitten tulevat helmililjaryppäät ja lemmikit. Tämä puistolemmikki on minulla siementänyt sinne sun tänne ja saa sen tehdä. Se on niin kaunis ja kuitenkin harmiton.



 
Lehtotädyke on niin kaunis villikukka, että hoidan sitä melkein kuin muitakin perennoita. Näiltä seuduin sen on tehoviljely melkein tappanut. En näe enää sellaisia niittyjä. Minullekin tämä tuli varkaana vaahterantaimen kanssa Lammin metsistä. Annan sen järvenä kukkia Kempeleen kaunottaren juurella sen kukinta-ajan, ja sitten leikkaan ruohonleikkurilla pois. Helppo hoitaa.


On tuolla pihamaalla hyvinkin monenlaista sinistä perennaa, mutta enpäs ole huomannut ottaa kuvia. Ritarinkannus hohtaa niin monensävyisissä sinisissä, että otin tähän ne taivaansiniset.




 
Viulu on minusta sinisen ääni!


Ps. Jälleen Ruusa-kissani hyppäsi syliini kuulemaan ja katselemaan tätä musiikkia.