Inventariaa ja pohtimista

Joulukuuelämäni Suomen juhliessa 100 vuotta sujui runojen merkeissä. Nyt juhlistan tulevaa aikaa  Csardaksella. Minulle rakas kappale, jota isä usein soitteli.  Jos lueskelette tätä, on kiva kuunnella samalla musiikkia.

Runot olivat mielestäni hyvää juhlintaa! Lukijoita oli päivittäin noin 120-240. Sivuillani oli monta vakituista seuraajaa. Se tuntui hyvältä. Kuin olisi tehnyt jotain hyvää. Ainakin itselleni tein. Samalla olen inventoinut runokirjojani sieltä täältä ja laittanut ne yhteen paikkaan. 

Yllätyksenä joulupukilta sain lahjaksi yllättäen Raahen Runoseuran "Jälkiä hiekassa" CD:n vuonna 2009. Jouduin sitä lainaamaan. Pukki oli nähtävästi löytänyt sen kirpparilta. Olin siitä tosi iloinen, sillä se on tuttujen lausujien luoma.

Uskon, että runokalenteriani luetaan edelleenkin. Runoilijat löytyvät Hakupalkista. 

Joulustakin olin onnellinen. Sain paljon läheisiäni tupaan ja yhdessä loimme joulun. Ihaninta oli kylpeä uudistuneessa savusaunassa ja nauttia lumesta.

Aloitin ruusuisen blogini kirjoittamisen noin 7 vuotta sitten. Syntymäpäivä on 9.01.11, otsikolla Miksi juuri Ruusu? Olen ollut perinteisesti uskollinen tyylilleni ja ruusuilleni, en juuri ole mitään muuttanut, en ottanut mainoksia mukaan enkä muitakaan lukijahoukutuksia. Minusta se tukahduttaa luovaa kirjoittamista. Olen perinteiden vaalija jo rapu-merkkisenäkin astrologisesti. En muuntele paljoa kuvianikaan, en puhelinnumeroa enkä muutakaan. 

Suurin muutos minulla Uutena tulevana vuonna on työhuoneeni muuttaminen tuonne Aleksin perheen huoneeseen. Siinä tulee käytyä läpi tämänkin huoneen tavarapaljous.

Jonkinlaista inventariaa tulen kyllä pitämään blogeissani. Kaikki tietävät, että Youtubesta lainattuja musiikkivideoita ei enää löydy kuten ennen. Toki aina on ollut musiikilla yleensä tietty aika, minkä verran ne siellä pysyvät. Tulevaisuudessa se tulee olemaan kriittisempää. Musiikki-ihmisenä minusta on ollut mukava etsiä sivuilleni musiikkia. Monet niistä ovat tippuneet kokonaan pois. 

Mutta voiko tiputtaa pois Ruusutarhan rakentamissivuja? Ehei! Seitsemän vuotta on oikeastaan juuri se aika, jolloin ruusutarha valmistuu, rehevöityy ja näyttää voimansa. Ja tämä blogi on sen tarhan tarina. Ja tarha ei koskaan ole yksin, siellä on emäntä sen polulla ja emäntä asuu siinä. Siinä on monta muutakin tarinaa sivussa. 

Ihmettelenkin, onko kukaan rakentanut blogiaan kirjaksi asti? Vai onko se niin, että blogi on blogi, sähköinen kirja sähköisessä maailmanarkistossa? Kirja on painettu paperituote. Kummallakohan on pysyvämpi säilyvyys? Tai luetumpi kestävyys?

Minulla on ollut aika pieni lukijamäärä. Tuolla sivussa näkyy 71 lukijaa, joista niistäkin moni on kuvioista häipynyt. Olen kirjoittanut tätä sähköistä kirjaani 1016 sivua yhteensä. Aikamoinen kirja! Lukijamäärä on noin 100-200 lukijaa päivittäin. Kaikkina seitsemänä vuotena lukukertoja noin 202.000.  Ei paljoa. Eikä tarvitsekaan. Kuitenkin on tunne, että en ole yksin. 

Luetuimmat sivut ovat Jiaogulan eli kuolemattouskasvin sivu, 3030 lukijaa. Seuraavana Mustanmerenruusu, 1138 lukijaa. Kanadalaisista ruusuystävistä on ollut kiinnostuneita 1104 lukijaa, samoin Ruttojuuresta. Ruusumekot ovat kiinnostaneet ja Ley-linja ja sitten vasta tulee varsinaiset ruusut eri lajeiltaan. Toivon, että lukijat saavat sieltä ihan tarpeellistakin tietoa. Eri maista on lukijoita paljon, mm. Yhdysvalloista, Venäjältä, Saksasta, Irlannista, Ranskasta ja Ukrainasta. Toki on monta muutakin maata. Yleiskatsaukseltaan linja pysyy aika tasoissa, tosin pieniä hyppyjä on. Kevät erottuu ajanjaksonaan.

Mutta kaikki tuo on taustahelinää. Ei se vaikuta kirjoitusintooni. Aina olen päiväkirjoja kirjoitellut.

Kokeilen uudenlaista musiikin tuomista blogiini. En osaa sitä laittaa vielä loppuun? Nyt musiikki aloittaa sivuni.

Runollinen joulukalenteri 25.12.17

Nyt on joulu jo mennyt, mutta löysin vielä yhden kalenteriluukun, jonka olin jo  valmiiksi tehnyt, mutta päivämäärä puuttui. Eräs kaunis, kaunis runo vielä raahelaisten runoilijoiden lisäksi! Se kertoo joulun herkkyydestä, johon sisältyy kaiken runsauden ja ilon lisäksi usein myös pelkoa ja surua. Olen hyvin ylpeä löytäessä tänä jouluna itseni runomaailman keskeltä ja ylpeä raahelaisista runoilijoista. Olen varma, ettei heidän luovuutensa jää tähän. Olemme muutenkin menossa valon voimaa kohden.

Maila Jyrinki on minulle ennestään tuntematon henkilönä. Hänen runojaan lukiessani löydän niiden keskuudesta ihmisen, jolle lapset ovat tärkeitä. Kun hänelle soitin kysyäkseni lupaa tuoda esiin hänen runojaan, tulikin ilmi, että hän on työskennellyt Raahen Lastenkodissa ja auttanut monia lapsia kasvamaan. Yhden hän otti kasvattipojakseenkin. Hänet minä tunnen, sillä hän on kaupungin mukavin linja-autokuski. Yhdessä on tehty montakin retkeä oppilaiden kanssa.

Mailan runokirjan nimi on Kevään verso muuttaa muotoaan, Gummerus Kirjapaino Oy, 2002. Tuo nimi voisi olla lauseena metafoora, johon kätkeytyy elämä ja ihmisen kasvu. Tässä yksi hänen paljon puhuva jouluinen runonsa.

Pihkalle tuoksuva kuusi oli kannettu

keskelle huonetta,

saanut latvaansa tähden, 

ympärilleen lauman lapsia

ripustamaan omatekoisia koristeita;

enkeleitä, tonttuja, tähtiä.

Kaikkien mielet odotusta ja iloa täynnä.

Sitten äkkiä poika hätäisenä kysymässä:

- Eihän minun tarvitse mennä jouluksi kotiin?

- Ei, ellet halua, kuiskasin.

Poika piiloutui, hänen pelkonsa oli

maailman suurin,

muistoilla mustat varjot.

Oviaukossa huojui humalainen isä

vaatimassa lasta kotiin.

Kynnyksen rintamalinja oli lyhyt ja suora,

siinä käytiin nopea taistelu

rukouksen näkymättömin asein.

Jouluyönä poika sanoi:

- Tämä on paras joulu.

Katselimme pohjoisen taivaan tähtiä.

Olimme turvassa.

Puhuimme joulun lämpimiksi eväiksi

elämän mutkaisille poluille.

Runollinen joulukalenteri 24.12.17

Olen viettänyt joulukuuni runokirjoja lukien. Se on ollut rauhoittavaa, inspiroivaa ja juuri sitä joulumieltä antava, mitä tarvitsinkin. Suuri oli kuitenkin ihmetykseni, kun runokirjoja ja runoilijoita löytyikin ihan polkuni varrelta, Raahen seudulta. Nimittäin keräsin Södergrania, Eino Leinoa, Saima Harmajaa ja kymmeniä muita kirjoja tuohon pöydälleni, joista halusin ammentaa kalenteriin sopivia runoja. Ne jäivät pöydälle koskemattomina tällä kertaa. Löytyi läheisten rikkaus!

Veli Matti Mathlin on kotoisin tuosta naapurikylästä, opettaja ja runoilija. Istuimme vierekkäin kerran Raahen Kirjamessuilla ja tottakai ostin häneltä neljännen runokirjansa " Kuunsolmu", BoD, 2015. Kirjasta löytyi juuri aattopäivään sopiva runo:

Jouluruno

Lyhdynvalo pimeässä

paljastaa punaisen seinäpinnan

tuli kynttilässä

polttaa läpi huolen pinnan

on hiljaista, kaunista

tuoksuu hyasintti ja kuusi

otan kiinni tunteesta

kadonneesta, joka on kuin uusi

pieni lapsi konttaa 

nousee tuolia vasten

katsoo silmiin, jokeltaa

löydän hänestä ihmeen

sydän täyttyy lämmöstä

mieli rauhan syleilystä

aika pysähtyy, ikuisuus laulaa

lyhdynvalo sisälläni loistaa

Runollinen joulukalenteri 23.12.17

Tämä luonnonlahjakas helisevä lauluääni on Aila Nikolan, joka vasta aikuisemmassa iässä toi musiikkilahjojaan esille. Ensitöikseen hän teki oman kanteleen. Sitten hän tutustui tietotekniikan antamiin mahdollisuuksiin, mm. musiikkisäestyksen osalta. Ja luovuuden kanava alkoi rohkeasti pulputa esiin. 

Aila on ollut kaikkien kesien viihdyttäjä Kesäkahvilassani, suurkiitokset ystävälleni niistä! Hän on kiertänyt esiintymässä vanhainkodeissa ja pienissä tilaisuuksissa, mutta kertoo, että ei viihdy isommissa paikoissa.

Se iso paikka löytyy kuitenkin netistä, Youtube, jossa on avoimesti esillä hänen monia laulujaan. Aila on erikoistunut kansansävelmiin. 

Tähän kalenteriluukkuun otan esille hänen oman runonsa ja sävelmänsä, Kiitoslaulu elämälle, jota hän itse säestää tekemällään kanteleella ja taustamusiikilla. Suomen 100-vuotisjoulukalenterin täyttymys on näissä lauluesityksissä. Huomenna vielä yksi oikea jouluruno!

Runollinen joulukalenteri 22.12.17

Lauluntekijä on aina myös runoilija. Lähelläni asuu kaksi taitavaa ihmistä. He eivät ole pelkästään runoilijoita. He ovat sanoittajia, säveltäjiä, sovittajia ja laulajia. Neljä maagista taitoa, jotka tekevät heistä rohkeita. Nämä ystäväni löytyvät nimittäin Youtubesta.

Raakel Pistemaa on sanoittanut ja säveltänyt monta musiikkikappaletta. Hän on itse laulanut soittajien kanssa niitä ja myös äänittänyt levyiksi. Reipas Raakel on tuttu esiintyjä myös monista karaokekilpailuista ja mieluisa siintyjä tanssilavoilla.

Youtubesta poimin Raakelin kauniin kappaleen, jonka hän teki viisi vuotta sitten kuolleen nuoren pojan muistolle. Sanat, sävel, sovitus ja laulu, Raakel Pistemaa, Enkeli lapseni

Ensimmäistä kertaa osasin tuoda musiikin blogiini tällä tavalla. Kuunnellaan ja herkistytään.

Runollinen joulukalenteri 21.12.17

Seuraavakin runonkirjoittaja löytyy kotikylältä. Näillä syrjäkylillä, syvänmaalla, asuu ihmisiä, joille luonto, metsä ja sen eläimet ovat tärkeitä. Kaikki se virittää auki luovuuden kanavia. Päivi Takkunen on yllä olevan kuvan ottaja. Hän kertoi, että se kuvaa hänen sielunmaisemaansa, sammalmättäiden pehmeää tilaa. Kun Päivin äiti kuoli, suoritti hän surutyönsä kirjoittamalla oman runokirjan. Hänen runojaan on julkaistu myös paikallislehdessä. Hän kertookin, että parhaat runot syntyvät voimakkaassa tunnetilassa. Surussa. Ilossa. Hädässä. Toivossa. 

Tämä Päivin runo on syntynyt herkästä luontokosketuksesta. Sillä on symbolistakin syvyyttä, jota kukin voi tulkita omalla tavallaan. 

Untuvat heiluvat tuulessa.

Sinulla on oikea höyhenpeite,

sulkia, kuin aikuisilla.

Hapuileva lentosi jää lyhyeksi.

Istut oksalla huojuen,

pienet jalkasi kiristävät

otetta oksan ympärillä.

Sinun elämäsi tuoreus

tulee läpi höyhenpeitteen.

Heiluvat untuvat tuulessa.

Et tiennyt, että katselin.

Jokohan sinä huomenna lennät?

Päivi Takkunen, Jarkko Alatalo
Sydämessäin sun äänes aina kuulen

Runollinen joulukalenteri 20.12.17

Elän runollisessa ympäristössä, kuten eräällä sivulla kerroin, mutta elän myös runollisessa perheessä. Mieheni Eino lausui vielä yhtenä viimeisimmistä jouluistaan ulkoa muistamansa runon oikein komeasti. Hänen kaikki lapsensa, molemmista avioliitoista, kirjoittelevat runoja ja tarinoita. Minun ei tarvitse runoilla. Kuuntelen ja luen niitä. Kirjoittelen blogeja.

Tämän sivun runonkirjoittajalla Soile Ylikuljulla ja minulla on moniulotteinen tuttavuus, hän on tytärpuoleni ja ystäväni, samanikäinen ja myös luokkatoveri kouluajoiltani. Elämän polut risteilevät joskus yllättävästi. Soile on myös kulkenut useita vuosia kirjoittajapiireissä ja ollut mukana Raahe-Opiston antologioissa. Nyt joulun alla hän kuitenkin halusi tuoda esiin vähän jouluisemman runonsa. Tuolla sivun maisemassani on hänenkin vanha kotitiensä, juuri se sama, missä hevosella reessä istuen karautettiin kyläkoulun joulujuhliin.

Tähdet näkyivät jo,

kun isä valjasti Tähti-hevosen reen eteen,

vällyjen alle kömmimme

lähekkäin.

Lumiset puut tien reunoilla 

aurausvallit valtavan korkeat

kuin tunnelissa matkasimme

Kuu saatteli meitä

elämäni ensimmäiseen

kuusijuhlaan

Jännitys kiristi keränä vatsaa

Miten selviytyisin hiutaleleikistä,

entä yksinlaulu?

Yläkerran luokassa

harsomekkoja rivissä

varpaita paleli hämärässä portaikossa,

kun esitysvuoroa odotimme,

me valkeat lumihiutaleet

Lempeästi liikkuivat 

kynttilöiden lämmössä

lankaan pujotetut pumpulipallot,

seimen oljistakin heijastui liekkien valo.

Joulupuun juurella

pienen tytön varmuudella

minä lauloin:

"Tuiki taivaan tähtivy

pyhä nyt on jouluyö!"

Vai lauloiko joulu minussa?

Runollinen joulukalenteri 19.12.17

Tämän runokirjan ostin eräällä kirjoittakurssilla Kempeleessä vuonna 2013. Runoilija kirjoitti kauneimman omistuskirjoituksen mitä koskaan olen saanut. En kehtaa sitä kuitenkaan tähän laittaa.

Leila Marketta Haarala on kirjoittanut runokirjan Kuka olet ihminen, josta hän takakannessa kertoo näin: "kerron sinulle salaisuuden, josta kenellekään hiisku en, olen hauras, samalla sitkeä, sade lankeaa kukilleni, silloin minunkin ... on aika itkeä!"  Runon teksti on arvoituksellinen. Mikähän on  se suurin valo?

Ota kristalli kädestäni

Aurinko on katsellut sinua kaiket päivät

miettinyt: kuka olet ihminen?

Kohmeisen maiseman keskellä

olet avannut valolle ikkunan

ladut aiot raivata

yksinkö pystyt siihen?

Ystävät pitävät etäisyyttä

olet ollut suurisuinen,

sinäkin kaihoat yksinäisyyttä

voimaksi ja vastapainoksi.

Minä olen sinun elämäsi edellytys;

aurinko, tämän telluksen suuri valo.

Mutta tiedän valon suuremman

jolla valaista voi koko maailman;

sydämet murskautuneet

mielet pohjaan palaneet.

Se voittaa kaikki loistollaan

eikä paina silmiänsä umpeen

kuten minä.

Taivaan toisella puolella

kristallia hiotaan

joka täsmälleen sopii

sinun pirtaan..

tähän sielusi maisemaan.

Voi, rakas ihminen

joka lymyilet edestäni

ota jo kristalli kädestäni

kuin sen valoa leikkaava prisma

on sielusi värikäs oleva 

ja minun puoleeni halajava.

Runollinen joulukalenteri 18.12.17

En voi olla kehaisematta, että seuraava runoilija on ollut  myös luokkatoverini joku vuosi Raahen Yhteislyseossa. Silloin hän oli arka ja hiljainen tyttö eikä paljoa tunnilla kommentoinut, mutta veteli kaikista kokeista kymppejä. Nyt hän on kirjoitetun sanan suuri Äiti monelle sitä harrastavalle ympäri Pohjanmaata ja Kainuuta. Hän kiertää vetämässä kirjoituspiirejä ja kursseja päivätyökseen ja on nähtävästi siitä löytänyt elämänsä tarkoituksen. 

Hän on jo tuolla edellisilläkin blogisivuillani mainittu Pirkko Tellervi Böhm-Sallamo.  Hänestä löytyy pitkästi tietoa tältä sivulta, josta lainaan myös hänen kuvansa. Taiteilijaelämää on kertynyt pitkästi ja monipuolisesti. Sivullani tuon hänet esiin runoilijana. Runogallerian  vuonna 1996 julkaisemassa runokirjassa " Rakkaudellani on maisema Sinussa" on runo, joka kertoo hänen sisimpänsä suunnasta ja tulesta.

Elämäni mottoruno

puhu heidän puolestaan

sorrettujen

vaiennettujen 

mykkien

alastomasta

hiljaisuudesta 

laula

kun laulusi 

on valmis, ojenna

hänelle takaisin

hänen helmensä

kimaltava tuli

hänen laulunsa 

on valmis

meidän

Pirkko ei enää ole arka eikä hiljainen.

Runollinen joulukalenteri 17.12.17

Tuo yllä oleva kuva ei ole minun. Se on taidekuva ja esittää Pattijokea. Kuka uskoisi! Mutta tältä voisi näyttää tänäkin päivänä jäähän riittyvä ja vuoroon sulava Pattijoki. Kuvan on ottanut ystäväni Vappu Kallio, joka kerran suurimman murheeni keskellä lahjoitti minulle upean kirjan eri väreistä ja niiden voimista. Kirja, josta tuo kuvakin on, todella lohdutti ja voimaannutti. Minulle se on väriruno-kirja.

Nyt on kaamoksen sininen aika. Mitä muinaiset suomalaiset tekivät tällaisissä hämärän päivissä? Luulen tietäväni. He selvittivät kurkkunsa, lauloivat runojaan illat pitkät, opettivat vanhoja taruja toisilleen, tekivät uusia, ja näin tuli hämärän hetket täyteen. He käyttivät ääntä, muistia ja luovuutta.. Heillä ei ollut kirjaimia silloin.

Tiedän, että Vappu kirjoittaa myös runoja, on painattanutkin niitä itselleen. Tässä kirjassa hänen tekstinsä soljuu runon tapaan ja kertoo jotain tärkeää meille kaikille. Hän on kuvia taiteillen taittanut ja painattanut kirjan netin kautta Ifolor-ohjelmassa 2011.

Ja kaiken muun hyvän lisäksi

meille annettiin sinisiä ajatuksia.

Puhu, kirjoita, kerro mielipiteesi

niin kurkkusi pysyy kunnossa.

Jos vaikenet,

kun sinun pitäisi puhua,

saat flunssan.

Runollinen joulukalenteri 16.12.17

Eeva Heilala on tunnettu ja rakastettu runoilija ympäri Suomenmaan, usein pyydetty, toivottu ja tervetullut lausujanakin moniin tilaisuuksiin. Hän ja hänen miehensä olivat mieheni ystäviä jo vuosien takaa, joten vierailimme joskus heidän maatilallaan Ruukissa, naapurikunnassa. Viihtyisä taiteilijakoti kaikin puolin! 

Tämä seuraava runo on hänen kirjastaan "Omenat omasta puusta", 2006, Gummerus Kirjapaino Oy. Siitä nousee esiin pohjoisen ihmisen postiivinen ylpeys ja ilo näistä maisemista.

Älkää mainostako tätä maata

kiuluilla ja tuohivirsuilla

ei täällä enää käsin lypsetä

eivätkä runoilijat kerää säkeitä virsut jaloissa.

Tämä on valistunut maa

pienenkin talon porstuan hyllyltä

löytyy tohtorinhattu

kondomibussit kiertävät maakunnassa

ja minä, Pohjois-Suomen nainen,

kerään omenoita omasta puusta.

Runollinen joulukalenteri 15.12.17

Tässä runokirjojen runsaan kirjon vaiheessa lähetän ihailuni niille kirjoittajapiirin raahelaisille vetäjille, jotka ovat tehneet suuren työn antologioita rakentaessa. He ovat keskustelleet kirjoittajien kanssa mahdollisesta tiivistämisestä tai muusta parantelusta, puhumattakaan siitä tuesta, mitä he kirjoittajille ovat antaneet. He ovat käyneet läpi antologeihin liitettyjä tekstejä, tarkastaneet virheitä ja taittaneet kirjaa. Siinä on aikamoinen työ! Perimmäinen tarkoitus heillä on ollut kuitenkin tuoda esiin näitä sanojen rikkauksia, tunnemaailmoja ja niiden kirjoittajia.

Jouko Kastelli, joka myös kuuluu raahelaisena lähipiiriini, on aina kirjoittanut paljon; runoja ja tarinoita, mutta myös muuta painettua tekstiä sanomalehtiä myöten. Hän on mukana myös monessa antologiassa. Tässä Joukon kaunis luontoruno.

Alati muuntuva valo,

pakkasillan kuutamo,

kaamosajan arka auringonhäivä

hangella

keskipäivän tietämillä

kun luetaan päivän mietelause radiossa.

Taikka hämärän valo,

yksinäisenä yönä

ikkunasta.

Jokunen jääkide 

tanssii

kuuraisessa illassa.

Vuosi 1996

Vanhusten ja kaikkinaisten muiden

eläkeläisten asutusalueella

vanha mummu selkä kumarassa

tekee lumitöitä.

Nuoret miehet

nukkuvat vielä.

Runollinen joulukalenteri 14.12.17

Olen hurjan hämmentynyt runoilijoista ympärilläni. En ole aikaisemmin ajatellut, että heitä on näin paljon. Suorastaan tunnen pröystäileväni runoilijaystävilläni ja runoilevalla raahelaisuudellani. Se ei ollut  tarkoitus. Olen yllättynyt itsekin, suorastaan ahdistunut. Tunnen olevani ihmeellisten ihmisten keskellä yksin. Minä en ole runoilija. Mutta jos Runoilija on Hän Joka Näkee, niin runoilija tarvitsee ihmistä, ystävää, joka NÄKEE HÄNET. Silmäni ovat auenneet aivan uudella tavalla.

Monta raahelaista runoilijaa odottaa vielä vuoroaan, mutta aivan kuin poiketen tavallisesta, otan nyt esille sen runokirjan, jonka sain yllättäen postista joulutoivotuksena. Una Reinman on blogiystäväni, jonka kanssa tulin juttuun talon remontti- ja luontoasioissa. Hän on myös mitä herkin sanan käyttäjä. Usein olen ihastuksella lukenut hänen runojaan blogisivuilta. Nyt minulla on käsissäni hänen runokirjansa Tarinankertoja, BoD, 2017. Valitsin siitä erään jouluisen pienen runon, mikä ihastutti minua moniulotteisuudellaan ja kristallinkirkkaudellaan.

Kysyipä rakkaani

mitä haluaisin

joululahjaksi

Enkelinsiivet

vastasin

Hän totesi

ettei luule minun 

niitä vielä ansainneeni

Rakkaiden ollessa poissa
voin kääriytyä
elämänväriseen villapaitaan
Kuvitelmien kudelmaan
Voin viipyä
valitsemissani hetkissä
paidan lohdullisessa lämmössä
lankojaan tunnustellen 
kuin sokea
Yksi kuvio kerrallaan

Runollinen joulukalenteri 13.12.17

Rohkeus on sitäkin, että uskaltaa tuoda esiin sieltä pöytälaatikostaan omia tekstejä ja antaa muiden niitä lukea tai lukee niitä muille. Vielä rohkeampaa on se, että sallii niiden tulla painetuksi johonkin kirjaan. Olen kiitollinen, että kaikki runoilijat ovat sallineet minun laittaa runonsa blogiini. Nythän se tulee nettiin asti. Rohkeaa! Bloggarina omalle tekstilleen jotenkin turtuu.

Isoserkkuni Annikki Luukkonen on myös kirjoittaja. Hänen tekstejään on julkaistu useissa Raahe-opiston Antologeissa.  Yhdestä valitsin erään kauniin luontorunon, josta kovasti tykkäsin.

Pensas

lehtensä menettänyt,

kuihtunut.

Kuusi ei tarvitse

partakonetta.

Kasvakoon 

harventunut naavaparta.

Ei ole ketään,

joka sivelee

puhelee

kirkkaasta lähteestä

nauravista lastensilmistä.

Maasta kasvaa

ikävä

omille juurilleen.

Tyytyväisyys.

Kerran lauloivat

linnut,

vihreät kädet syleilivät.

Aurinko paistaa.

Vuosi 1992

Runollinen joulukalenteri 12.12.17

Yllä otettu kuva on suurennos eräästä talviaiheisesta kuvastani. Näitä "valoilmiöitä" kutsutaan orbeiksi, ja niitä on tutkittu mm. U.S.A: ssa paljon. En tiedä mitä ajatella, mutta tänään tuli postista kaksi runokirjaa, toinen aivan todellinen yllätys ja toinen divaarista tilaamani. Olkoon tuo kuva esittämässä yllätystä, jollaista kameran kuvakin joskus voi tarjota.

Tämä tilaamani kirja on Martti Merenmaan (mukana myös Einari Vuorela ja Heikki Asunta) runokokoelma nimeltä "Kolmen teinin lauluja". Siitä yllätyskirjasta kerron tuonnempana. Olen tiennyt, että Martti Merenmaa on asunut Raahessa, käynyt saman koulun kuin minäkin nuorena eli Raahen Porvari- ja Kauppakoulun. Sitä en tiennyt, että Martti oli oikealta nimeltään Martti Karjala. Hän innostui täällä päin merestä kohoavasta maasta (100 vuotta ja 1 metri), kuten hän tästä sanoo "Rannan kohotessa pakenee meri - ja sen alta paljastuu merenmaa". Siitä hän otti itselleen taitelijanimensä Merenmaa.

En tämän enempää tässä henkilötietoa. Wikipediasta löytyy sitä paljon. Mutta olin iloinen, kun löysin netistä hänen nuoruutensa ajan runokirjan vuodelta 1928, Gummerus Osakeyhtiön kirjapaino, ja sen oitis tilasin. Nyt on sellainen henkilö kyseessä, että otan tähän häneltä kaksi runoa. Ensin tuo sadunomainen kuvaus suosta.

Ilta Suolla

Kas noron kerran löysin

suon aavaa kulkien, 

miss' saaneet hiisiäiäiset 

oli kodin kesäisen.

Kuin aineettomin jaloin

ne tanssi, tanssi vain,

kuin henget, joita joskus

oon nähnyt unissain.

Jo kaukaa lehmänkello

soi aavan ikävään,

kun kuolon kuiskeet kuullen

kanervaan painoin pään.

Niin nukuin, unen teitä

ja noroon vaivuinkin.

Pois haihduin, hiisiäiset

vain jossain tajusin.

Ne tanssi aavepolkan

kuin seitin kutoen

yli hillan kukan varjon

ja äidin katsehen.

Sitten tuo kirjan sisältö lahjoitti minulle yllätyksen! En voi olla siitä kertomatta. 

Olin nuorena mukana Raahen Yhteislyseon Teinikuorossa, jota johti silloin Hilja Vuola ja niitti kuoron kanssa mainetta. Kuoro sai palkintopokaaleja laulukilpailuissa. Muistan erään laulun, joka oli minusta se kaunein. Laulu nimeltä "Kissankello". Osaan laulaa sen vieläkin.

Nyt löysin sen runona tästä vanhasta kirjasta! En tiennyt, että se on Martti Merenmaan runosta tehty laulu. Kun tietäisin vielä, kuka sen kuorolle sovitti. Hilja Vuolako? Mutta voi kuinka nautin kuorossa sitä laulaa.

Laitan tähän tämän kauniin runon mukaan vielä. Jos vaikka joku raahelainen sen tunnistaisi nuotinkin mukaan....

Ps. Niinhän se löytyi. Eräs lukijani tiesi laulun olevan jopa Youtubessa. En tosin oikein tykännyt sovituksesta, koska Hilja Vuola teki siitä aivan toisenlaisen. Sävelen on tehnyt Lassi Utsjoki.

Kissankello

Yli kuljimme illan saatossa

sen vihreän, varjoisan pellon, 

ja kymmenen kukkaa taitoimme 

ja yhden kissankellon.

Sinä sait ne muut, minä pyysin vain

sen pienen kissankellon,

oi, muistoksi sinisten silmien

ja sen illan ja varjoisan pellon. 

Runollinen joulukalenteri 11.12.17

Tämä runoilija-ystäväni on Pattijoella jäänyt monen äidin mieleen. Hän on ollut lämpimästi tervetullut kätilö Inkeri Sipola, joka kävi kodeissa auttamassa uuden vauvan kanssa. Onkohan enää sellaista apua ollenkaan? Inkerin runot ovat taas tuttuja monista juhlista ja tilaisuuksista, vaikka hän ei koskaan vaatimattomuudessaan ole omaa kirjaa niistä tehnytkään. Mutta opiston kirjoittajapiireissä ja antologioissa hän on ollut melkeinpä aina mukana.

Tämä runo, jonka poimin Raahe-opiston antologiasta vuodelta 2005 ei ole yhtä hellä kuin hänen kätensä uusia vauvoja nostellessa. Ajatuksia herättävä se on!

Kissa, koira, kakara

Puhuttelet

hienoa ulkomailta hankittua

kissaasi Teiksi

kutsut rotukoiraasi

sir Mustiksi

Iloitset 

eläintarhan käärmeen

synnyttämisestä

huolestut

kissasi karieksesta

Kannathan huolta myös

viemäreissä imppaavista 

murrosikäisistä ihmisistä

ja narkomaaniäitien

äskensyntyneistä 

lapsista

Kannathan

Runollinen joulukalenteri 10.12.17

Minulla on äänite raahelaisen Risto Sassalin runoista, mutta ei hänen runokirjaansa. Sain sitten eräältä Riston ystävältä hänen yhden runonsa, jonka liitän tähän. Varmaan moni muistaa hänen aforisminsa radiosta.

Risto oli älykäs ympäristönsä tarkkailija. Hän oli maailmanmatkaaja, seikkailija, monen alan työntekijä ja vanhoilla päivillään kunnon pummi Lännen lokarin tapaan. Minua vieläkin kaduttaa eräs tapaaminen Riston kanssa. Hän pummasi minulta muutamaa lanttia janoonsa tai ruokaansa, tiedä sitä. Minä en antanut. Sain kyllä kuulla huutia kylmänä ihmisenä. Ehkä sen ansaitsinkin sillä kertaa, sillä olimme tavanneet nätimmissäkin merkeissä hänen kanssaan. Kuitenkin hän oli minulle suuri ja jollakin lailla ihailemanikin persoona. Hän oli oma itsensä ja uskalsi elää omalla rytmillään. Wikipediassa olikin paljon tietoa tästä raahelaisesta runoilijasta. Tässä toin esille oman näkökulmani hänestä. Wikipediasta kuitenkin lainasin tuon alla olevan kuvan.

Tänä 

Orwell'in jouluna

ihmisen esineellistymisen 

ja yhdenmukaistumisen 

ollessa likipitäin täydellistä

tietokonein lasketuin

käyttö

varastoimis ja 

poistoarvoineen

on herännyt toivo

jonka ilmenemismuotoja

näemme kaikkialle

jos me vain haluamme nähdä

Me näemme valheellisuutta

vääryyttä

vihaa

ja välinpitämättömyyttä.

Koska useat pitävät niitä

olemassaoloonsa

välttättöminä oikeuksina

mutta me myös voimme 

nähdä yhä useamman 

luopuvan niistä

huomatessaan niiden arvottomuuden

tehottomuuden 

ja voimattomuuden

Totuuden

Oikeuden

ja Rakkauden astuessa esiin

ja asettuvan niitä vastaan.

Runollinen joulukalenteri 9.12.17

Seuraava runoilija ja taiteilija on myös raahelaisia, ystävä jo nuoruuteni ajoilta. Muistan kesäyön, kun kävelimme keskellä Raahen katua leveästi. Hän haaveili taiteilijan urasta ja minä maailmalle lähdöstä. Hänestä tuli taiteilija. Eikä hän ollutkaan pelkkä haaveilija, vaan hän todella pystyi rakentamaan kaikki haaveensa todellisuuteen. Rohkeutta ja toiminnallisuutta ei uupunut, vaikka hopeatarjoittimella ei mitään eteen kannettu. Hän muun muassa rakensi Piehingissä vanhasta nuorisoseuran talosta upean gallerian ja konserttitilan.

On kyse Jari Janssonista. Taiteessaan hän tiivistää sanansa ja maalauksensa hyvin pelkistyneesti, mutta rikkaasti. Otan erään tällaisen runon hänen kirjastaan Kauneutta ja kaihoa  Hän esittelee itse kirjaansa näin: Taidemaalari Jari Janssonin neljäs kirja Kauneutta ja Kaihoa taivaltaa lakeuksien ahtailla poluilla, kuivuneessa joen uomassa, talvien hukuttamissa lähteissä, hullujen heinäseipäiden saroilla.

Itse 

olet 

tyhjyytesi

tehnyt

pelännyt 

paljastaa

himoinnut 

sairaan

lahjoja

luullut 

luovuutta

lujaksi

jäljen

jälkeä

jättämättä

herkkyyttä 

huolettomaksi 

Runollinen joulukalenteri 8.12.17

Aunimarjut Kari on raahelainen hyvin tuottoisa runoilija ja kirjailija. Häneltä on ilmestynyt lukuisia teoksia. Kari Chydenius ja moni muukin on säveltänyt hänen runojaan lauluiksi.

Tämä kirja, minkä tässä esitän, on vähän toisenlainen kirja. Se sisältää tämän seudun mystisiä tarinoita, muun muassa jätinkirkkokin on saanut oman tarinansa. Tämä kirja sopii luettavaksi lapsillekin; Metsänmörkö ja Valonpiika, 2014 BoD, kuvittanut Milka Peltokangas. Uskon, että näin joulupukkia odotellessa tällaiset tarinat ja runot ovat viihdyttäviä. Tähän tuon esille Aunimarjutin  runon eräästä raahelaisesta surullisesta rakkaustarinasta nimeltä Gunilla. 

Gunillan talo on kuuluisa nuoren naisen haamusta, joka silloin tällöin nähdään ikkunassa merelle katselevan. Leikkisäkin hän on, ottaa tuolin alta vieraan ihmisen siihen istuessa. Kulkee huoneissa ja pelästyttää vieraita. Talon asukkaita se ei kuitenkaan ole pahemmin häirinnyt. Saattaa käydä niinkin, että vieras koira ei tohdi sisälle tulla, vaan jää murisemaan oven taakse. Näin kerrotaan. Gunillan talo sijaitsee Raahen Lapaluodossa vieläkin. Tämä runo sopisi hyvin balladiksi.

Gunilla

Kerronpa nyt tarinan

kohtalosta Gunillan.

Aikaan purjelaivojen 

eli tämä neitonen.

Monin paikoin julmakin 

kertomus on, jättäisin 

pienimpien pilttien

vielä kuulematta sen.

Paljon meille tapahtuu.

Paljon meistä unohtuu.

Kuka saattaa sanoa, 

miten kävi todella.

Pohjanlahden pohjalla,

mahtavalla Ahdilla,

meren kuninkaalla on

kartanonsa suunnaton.

Näkinkengät, simpukat,

seinissänsä miljoonat

hohtavat hopeasta! 

On kimallusta vasta!

Kuka koko komeuden 

näkis, pyörtyis samaten.

Enempää ei sanoja

ole, millä runoilla. 

Se on itse nähtävä, 

unessa tai näkynä.

- Kysymykseen seuraavaan!

Tyttäristä kuninkaan

kertomaan käy! Neidoista 

ken on kaunein katsella,

nuorimmainen arvaten?

Kyllä, ennen ihminen,

kaltaisemme sielultaan, 

silmäterä kuninkaan,

evätön, ei ensinkään

pyrstöä, vaan leikkimään

ehtii, ui kuin lentäen

kala kaksijalkainen.

Ihmettelet? Varrohan,

Lapaluodon Gunillan.

rakkaudesta kertova, 

kuule tapaus kuuluisa, 

kuinka astui aaltoihin

onnettomin askelin.

Isä, kiivas kapteeni,

tytärtänsä rakasti.

Äitiä ei ollutkaan, 

ruusupuu vain kummullaan.

Laivat toi ja laivat vei,

Gunilla vain saanut ei,

niin kuin neidot, liinojaan

huiskutella milloinkaan.

Tyttärelleen riittänyt 

mies ei mikään. Kiittänyt

ketä isä oliskaan?

Miten kukaan sopiskaan

vävykokelaaksi, ha!

Isollakaan rahalla!

Vannoi:

- Saavatpa sällit

persauksilleen ne tällit...

Eikä ollut se pilaa.

Pyssyille oli tilaa

heti jo verannalla

kauriin silmien alla.

Näin siis  varttui Gunilla.

Luultiin, ilman sulhasta.

Mutta ...Salaa isältä

oli yksi ystävä -

Anders, köyhä, taloton,

joka juuri saanut on 

pestin tämän kapteenin

laivaan, kuinkas sattuikin.

Salaisella paikalla,

suojaisella lahdella, 

kuulee kuiskeen kuutamo.

- Odotatko, tahdotko?

Ikuisesti yhdessä,

niin kuin aallot vedessä?

Minä tienaan vuoden ja 

sitten voimme karata?

Vastaa kyynel silmässä

tähän sydänystävä:

- Vaikka ääriin aikojen

odotan, jos kuole en.

Eroavat nuoret näin.

- Kaikki vielä parhain päin

kääntyy! Viime sanoikseen

sanoo Anders rakkaalleen.

Mutta joka sadussa 

on myös käärme katala.

(Kapteenille kerrotaan, 

mitä salaa aiotaan.)

Aika mataa hitaimmin.

Laiva viimein takaisin 

palaa - ei Andersia!

Vain suru-uutisia...

Kerrotaan nyt ikävä:

- Kadonnut on myrskyssä.

Aalto miehen syvyyksiin

vei ja vaikka etsittiin,

minkä meri ottaa, sen,

sen se pitää peitellen

huokauksilla, lauluillaan

ikiuneen rauhaisaan.

Turhaapa on lohtu tuo.

Isälleen ei sanaa suo.

Mielessänsä Gunilla

päättää: - Rakas, odota...

Mitä sitten tapahtui?

Arveltu on, meni, ui,

öisen meren aaltoihin

kääntymättä takaisin.

Etsittiin, vaan mitään ei

löydetty, niin meri vei,

kapteenilta kalleimman, 

tyttärensä ainoan.

Mutta mikä kauheinta,

Anders onkin elossa.

Nuorukaisen kuolema

julmaa oli petosta.

Isän juonta kokonaan

saada rakkaus murtumaan.

- Anders on vain jungmanni.

Löytyy toki parempi!

Tukholmasta kukaties

laivanvarustajamies,

taikka vaikka tuomari,

suunnitteli kapteeni.

(Suunnitteli omin näin.)

Katkerasti jälkeenpäin

katui. Yössä harmaantui.

Annas olla, ilmaantui

Anders viimein: - Ehtoota!

Tyttärenne Gunilla,

onko totta, kuolleena

makaa meren omana?

Kapteeni on lyöty mies.

Nyökkää vain: - Herra ties...

Mitään enää salaa en,

yksin olen syyllinen.

Kertoo juurta jaksaen

koko kylmän petoksen.

Anoo anteeksiantoa.

(Silmä etsii asetta.)

Anders huomaa! Samalla 

sisään astuu  - Gunilla!

(Haamu tuo nyt ihana

kumpaisenkin kohdata.)

Isä: - Anna anteeksi!

Anders: - Oma rakkaani!

(Ah syleilevät heti.)

Kapteeni aseen veti!

Kuultiin laukas. Andersin 

saiko luoti kapteenin?

Kerrotaan, he utuna 

katosivat kauniina. 

Paljon meille tapahtuu.

Paljon meistä unohtuu.

Kuka saattaa sanoa,

miten kävi todella?

Kirjattiinko sittenkin

siirtolaisiin Brooklynin?

Vaiko Ahdin omiksi

ikuisiksi ajoiksi?

Yhtä kaikki, Gunilla 

kerran näillä rannoilla

kulki, kuuli ulapan

ihanasti laulavan.