lauantai 30. huhtikuuta 2011

Blogin mielenkiintoinen elämä!

Tällainen välisoitto blogimaailmaani.

Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut blogia, yksi vuosi vuorotteluvapaalla ollessani. Silloin pojat pyysivät, että sellaista kirjoittelisin, joten he voivat seurata vähän mitä täällä kotona tapahtuu. Tässä blogimaailmassa tutustuin kahteen murrosikäiseen tyttöön, jonka toilauksia pääsin seuraamaan vähän yllättävällä tavalla ja sain varmaan jonkinlaisen luottamuksen, koska antoivat minun lukea ja jopa kuuntelivat äidillisiä neuvojani. Tytöt olivat loistavia kirjoittajia, ja minä opin nuoren tuskaisesta maailmasta aika paljon. Muilta en mitään kommentteja saanutkaan. Tosin poikani ilkkui kielioppivirheilläni ja varmaan kyllästyi lukemaan 'huonoa tekstiäni'.

Myönnän, että pitäisi enemmän tarkkailla, miten vääntää ja mihin järjestykseen noita sanoja, että tulee ymmärretyksi ja ainakin oikealla tavalla, mutta sittenkin pidän kiinni jonkinlaisesta 'päiväkirjavapaudesta', jossa se syvin arvo on kirjoittamisen kanavana purkaa jotakin. Tosin täällä painaa vähän se, että tämä on avoin päiväkirja, jossa on pikkuinen kynnys siinä mitä kirjoittaa ja mitä ei. Sikäli se on hyvin opettavainen areena. Siinä on vastuussa itsestään ja osin ympäröivästä maailmastakin, miten siihen vaikuttaa.

Blogimaailmaan on tullut paljon uusia vinkeitä. Yksi on kommenttien kasvaminen ja se rikastuttaa vuorovaikutusta paljon. Kommentti on kuin pikkuinen lahja, 'ah, joku huomaa minut'.

Toinen hauska juttu on tilastot. Naurattaa monta kertaa niitä silmäillessä. Voin kertoa, että minun blogisivuni 'Ruusumekkoja kautta aikojen' johtaa hurjasti tilastoa. Muotimaailma aina vaan innostaa, mutta toisaalta tiedän, että jo hakusanana 'ruusumekko' osuttaa lukijoita blogiini. Liikuttavaa on se, että sivu 'Hyvästi rakas ruusumieheni' on toisella sijalla. Ehkä uskallus kirjoittaa avoimesti kipeästä asiasta herättää mielenkiintoa. Mutta sittenkin ruusumekot johtaa kaksinkertaisesti :D. Luettuja ovat myös astrologiset sivut, joten ehkä siellä vierailee astrosta kiinnostuneita. Myös sivut, jossa on 'tarina' mukana, ovat luettuja. Ja kumma kyllä  nuo 'piikkisivut' myös. Tuossa piikki-käsitteessä on kyllä muitakin ulottuvuuksia, valitettavasti. Kuitenkin....se että tilasto merkitsee sen luetuksi, ei tarkoita sitä, että sitä lueteen, ehkä silmäillään. En tiedä. Ja ehkä luetuksi se tulee sillonkin, kun itse selaa sivuja, vaikka esto onkin päällä. En tiedä.

Kuitenkin etupäässä blogi on minulle kanava, jossa saan purkaa ajatteluni maailmaa siinä missä huomiot, mielenkiinnot, ihmettelyt ja ideat sinkoilevat, myös tunteet (aina mukana). Olen enemmän kirjoittaja kuin puhuja. Lapsesta asti olen päiväkirjoja kirjoittanut, kuten varmaan monet muutkin blogikirjoittajat. Sitä pitää vain saada jotakin kirjoittaa. Se on tarve ja vähän pakkokin. Samalla blogien maailma on tutkimusareena ja jopa vuorovaikutuksen suuri rikastaja. Kurkkaan toki välillä muuallekin.

Nyt toivotan kaikille, jotka sattuvat kurkistamaan tänne Hyvää Vappua sinikellojenn kera, joita kukkii siellä täällä pihamaallani!


Tässäkin puhutaan kirjeistä, terveisiä Nasse-sedän Vapusta!

torstai 28. huhtikuuta 2011

Rosa-asteroidi Härässä maata mylläämässä

Palaan tuohon ihmeelliseen asteroidimöykkyyn, joka kulkee tuolla Marsin ja Jupiterin välimaastossa ja on tällä hetkellä Härkä-merkissä. Siitä kerrottiin enemmän tuolla Rosa-asteroidin karttatiedoissa, sen löytöhetkestä ja taustahistoriasta, mikä oli minulle tosi mielenkiintoista Wienin ja Itävallan historia mukaan luettuna.

Minusta on hauska rakentaa mielikuvia tuosta ehkä hyvin jäisestä kivestä nimeltä Rosa, kun minäkin löysin sen olemassa olon samoihin aikoihin kun aloin haaveilemaan ruusuista, ruusutarhasta ja jopa Ruusutarhakahvilasta. Silloin se oli Oinaassa tulen kipinää intohimoineen iskemässä.

Siksi kuvittelen, että sillä on merkitystä koko ruusuiseen maailmaan, sekä yleiseen että minun. Kuvittelen että jos muillakin taivaankappaleilla on omat energiansa, on myös tällä Rosalla. Ja ennen kaikkea mielikuvani kulkee Rosan rataa suhteessa merkkeihin (eli isompiin tähtijärjestelmiin), Aurinkokunnan planeettoihin, Aurinkoon, Maahan ja Kuuhun, mutta myös ihmisen muokkaamaan maahan ja minun pikkuplänttiini. Kutkuttaa myös se ajatus, että pikku Rosaa ei mitenkään yleisesti ole astrologiassa otettu huomioon lainkaan. Tämä tonttu vain!


Nyt Rosan karttalla näkyy löytösynty sekä tämän hetken transiitit, kun keväinen aurinko ulkona hehkuttelee.
Tuo tunteellinen löytöperältään Kalat-merkkinen möhkäle on nyt kulkemassa Härässä (ulkokehä) ja on ollut vahvassa yhtymässä suureen löytökartan stelliumiin (sisäosa) sen monine planeettoineen. Siellähän Aurinkokin lämmittää maata ja mantuja. Horus myös luo katseensa Maahan ja ihmiskunnan uusiin kypsyviin ajatuksiin.

Rosa on yhtymässä Jupiteriin ja varmaan joka puutarhassa on silmät tarkkana katseltu ruusujen olotilaa rankan talven jälkeen. Onko paleltumia, onko hometta iskenyt vai onko menetetty koko pensas?
Vuorovaikutteet ja sosiaalisuus kovassa vauhdissa yleensäkin kukkien ja ihmisten kesken. Maan ja kevään kesken. Näin on asiat ainakin minun pihamaallani. Totuus löytyy viimeistään ruusun mahdollisuuksista, kun Rosa-asteroidi saapuu yhtymään Pluton kanssa. Silloin näkyy kuolema ja silloin näkyy tulevan kesän ruusu-menestys.

Kun Rosa kulkee Kaksosten merkkiin, alkaa todellinen juttelu! Ruusunjuuret ovat imeneet maasta kivennäisten voimaa (ehkä lannoitettakin tai kompostia) ja vettä. Vielä Härän maastossa olevat silmut (ainakin näillä leveyksillä) alkavat viheriöimaan ja juttelemaan Aurinkoenergian kanssa. Myös pienet nuput puhkovat kauneuttaan! Ja ihmiset kulkevat ympärillä katselemassa, arvioimassa ja ihastelemassa. Ja mikä parasta, suunnittelemassa jo puutarhan laajentamista, useamman ruusun hankkimista ja vaikka mitä. Täytyy vain muistaa, että Kaksosten ideat eivät aina kanna hedelmää. Usein ne jäävät ilmaan roikkumaan ilman että niihin tartutaan fyysisin käsin.

Mutta ruusut eivät välitä onko idealistista vai ei. Ne vain kukkivat kesän tullen siellä missä ovat, sydämensä pohjasta!



Ruusun iloa tässäkin!    

Mutta tässä on vähän vakavammat olosuhteet!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Ruusutarhan 'harrastajat' ja ruusujen metsästäjät

Luen Suomalaista ruusukirjaa. Olen lukenut muutaman sivun. Opiskelen syvällisesti.

 
Tykkään. Sieltä nousee heti esille sellaisia asioita, joita minäkin arvostan.

Ensinnäkin kirja alkaa:" Ruusut ovat suomalaisen puutarhan sielu." Jee, sanoo tonttu. Kirjasta on nyt 5.painos ja sen ansiosta Suomessa on levinnyt valtaisa ruusuharrastus.

Toiseksi ruusuasiantuntijat nimittävät tai heidät esitellään 'harrastajina'. Kuinka vaatimatonta. Sopii tontulle. Mutta yliopistoissa ei opiskella ruusutietoutta, ei ole vielä sen alan tohtoreita, liekö maistereitakaan. Väitöskirjaa ei ole vielä tehty ruususta. Olisi kyllä mukava lukea väitöskirjaa, joka on tehty siitä, kuinka ruusut hoitavat mielenterveyspotilaita kun he kulkevat päivittäin ruusutarhassa. Tai lääketeollisuus tekisi syvät laboratoriotutkimukset ruusun parantavasta voimasta. Hah!

Kolmanneksi eräs suuri harrastaja Aila Korhonen (esim.), joka on tehnyt ruusututkimusta ja vertailua niiden lajista, sanoo, että kasvattamisen arvoinen on vain sellainen ruusu, joka ilman huolta ja suuria ponnistuksia varttuu isoksi pensaaksi ja kukkii valtoimenaan. Hyvä neuvo!

Neljänneksi Suomessa on pyritty säilyttämään juuri alkuperäisiä ruusulajeja ja niitä etsitään vanhoista pihapiireistä yhä. Tämän taustavoimana on Maatiainen ry, johon olenkin saanut jo tutustua facebookin kautta. Tästä innostuu tonttukin!

Siinäpäs aluksi. Koska olen aina ollut kiinnostunut myös historiasta, olen lukenut kirjan alkulehtiä jopa jo kolmannenkin kerran. Ruusuja on harrastettu luostareissa, kartanoissa ja niitä on tuotu tuliaisina ulkomailta kokeiluna. Elias Tillandsin kasviluettelossa v.1673 on mukana ruusu. Suomalaisten puutarhaliikkeiden ruusuvalikoisissa 1800-luvulta on mukana jo 22 eri ruusulajiketta. Bengt Schalin (joka mm. suunnitteli kauniin Vanajanlinnan puiston, johon kävin tutustumassa kerran)  mainitaan ruusujen Grand Old Man, Helsingin kaupunginpuutarhuri 1946-57. Schalin mainitsee kirjassaan jo 150 eri ruusulajia. Ja hän sanoo tontun sydäntä hellyttävästi: "Tuskin mikään kukka on kansanomaisempi kuin ruusu". Siksi se on ollut runoilijoiden ja muusikoiden sydäntä lähellä. Suuria Grand Old Ladies löytyy myös. Annikki Palmén (esim) ja Leena Hämet-Ahti, jotka kartoittavat ja ovat ylläpitäneet vanhojen ruusujen metsästystä Lappia myöten. Kylläpä noilta 'harrastajilta' saa paljon tietoa!

Eikö kuulostakin jännittävältä. Minä, Artemis arkkityypiltäni, innostuisin tuollaiseen puuhaan hetikohta. Ja minulla onkin jo kolme paikkaa, missä minun pitänee vähän tonkia. Alan metsästää ruusuja! Sattuipa muuten, että talvella serkkuni jutteli tästä Leena Hämet-Ahdista. Kertoi hänen olevan sukulaisia. Nyt tahtoo kuulla enemmän...

Ja mikä parasta! Kirjan ensimmäisiltä lehdiltä löytyi minulle niin rakas paikka, josta aikaisemmin olen kertonut 'Ensikokemus ruusutarhasta'-sivulla, nimittäin oikein kaunis kuva Sigtunan luostarin ruusutarhasta.
Ihana kirja, josta kiitokset tekijöille! Pentti Alanko, Peter Joy, Pikko Kahila ja Satu Tegel.

Se metsästyslaulu!

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Täysi 'tonttu' puutarhuriksi!

Kaikkein helpointa on hoitaa puutarhaa myöntämällä ensin heikkoutensa. Se ettei tiedä puutarhan hoidosta juuri mitään perustavaa, ja vaikka hyllyt ovat täynnä puutarhaoppaita, en ole edes niiden ohjeita totellut. Olen joskus yrittänyt, mutta siuvaantunut sille, että useat kirjat puhuvat puutarhahoidosta, mikä tapahtuu melkeinpä eteläisellä pallonpuoliskolla. Tarkoitan sillä myös eteläistä Suomea. Suututti joskus jopa lasten biologikirjojen vuokkojen opettaminen. Eihän he täällä sellaisia koskaan näe. Sitten on oppaita, jotka keskittyvät näihin lannoitteisiin ja myrkkyihin. Ja on toki ihan viisaitakin kirjoja, mutta miksi ne joskus ovat tuntuneet niin kuivilta.

Kait oon peripohojolainen jääräpää, sillä oman käjen kautta tämä tahtoo kokeilla ja nähä.! Ihan itte. Ja tehdä kaikki virheet. Ja sitten kun perkkaan niitä penkkejäni, en raski tainnuttaa niitä pieniä hentoja varkaita, jotka leviävät joka paikkaan. Joten penkit pullistelevat kaikkea. Sittenkin joskus joku sanoo, että 'ihana'. Teoriaa ja ideaa on roppakaupalla, mutta ei järjestelmällisyyttä eikä taitoa. Kuitenkin kukat pelkästä elämisen innosta kukkivat!

Siis täysi TONTTU puutarhuriksi. Eikä se minua itketä. Sillä luovuutta, uskoa ja kekseliäisyyttä kyllä sitten riittää! Mutta kato nyt: 


Valtavat juhannusruusupuskat melkein varjostivat osaa saunapihaa. Kutsuin naapurin pojan apuun yksi syyspäivä ja hän leikkasi raivaussahalla pois koko laajan ruusupusikon. Kun ne olisi pitänyt vain harventaa kirjatiedon mukaan! Ja tehdä se mieluummin keväällä. Höh! Nyt toivon, että noita juuriversoja on tarpeeksi tervehdyttämään tilannetta. 


Ja olihan minulla pohjanneitokin. Parina ensimmäisenä vuotena se kukkikin, mutta oli liian kuumassa paikassa, ehkä välillä eleli liian vähällä vedelläkin, liian vähällä höystöllä ja liian vähällä hoidollakin. Hyvä että vielä jotakin oli jäljellä. Nyt pelastan ja hoidan sen kunnolla. Ramppasin koko pihan ympäriinsä ja mietin sille parempaa paikkaa. Löysinkin. Vanhan ladon seinän viereltä. Kuvittelen sen valkeat pienet kukat sitä vasten. Ja piikkiset oksat jotka helposti tarttuvat hirsiin kiinni.

Ja hansaruusu! Olenkohan sitä koskaan lannoittanut. Se on aina ollut vähän sellainen rääpäle, vähän hankalassa paikassakin, likakaivon kyljessä. Minä raukka en vain ole osannut nähdä RUUSUA, enkä arvostaa sitä. Saas nähdä osaanko ottaa sitä hoitoon.

Äitienpäiväruusuja istutin ulos kokeillakseni miten ne selviää, joskus ovat selvinneet. Sammaleella nukutin ne talveksi. Vihreää vartta vielä näyttävät ja laitoin verhon niille peitoksi auringon hehkulta ja yön pakkaselta. Tältä näytti syksyllä pienen pieni ruusutarhan alkuni. Ja tuossa taustalla nuo juhannusruusupuskat.



maanantai 25. huhtikuuta 2011

Kukka-arvoitus

Huomenta!

Minulla on koiravieraita, Nassu ja Justis, joten ensitöikseni lähdimme aamulenkille. Kuljimme Linnaraunion tietä, käännyimme Viinapolulle, siten kuin seuralaiseni tahtoivat. He joivat lähteestä vettä ja sitten hoksasivat naapurin isännän. Hän suunnitteli aurinkokelloa pellolleen suurista raivaamistaan kivistä. Hienoa!
Kotiin tultuani ohjasin koirat kylpyhuoneeseen ja suihkutin heidän matalat jalkansa ja massun pohjan. Kiltisti olivat. Sitten tein Aurinkotervehdyksen, pienen joogasession ja rentouduin punaisella joogamatollani. Aika hyvin!

Ja sain idean kirjoittaa ruusublogiini pienestä pääsiäispäivän ihmeestä, sitä mitä tapahtuu kukissa. Usein sellaista mitä ei aina tunnista heti. Sain ystäväni isältä tervehdykseksi valokuva-arvoituksen. En raukka arvannut mistä se kuva oli otettu.

Nyt laitan blogivierailijoilleni saman arvoituksen. Annan kaksi vihjettä. Tämä kuva on otettu aika tutusta kukasta. Se liittyy ruusuun tavalla tai toisella. 'Pikkuserkku'.



Siis mikä kukka? Nikki arvasi oikein ja tässä sama kasvi vähän toisesta näkökulmasta:


lauantai 23. huhtikuuta 2011

Jänistin kuin pääsiäispupu...Hyvää pääsiäistä!

Voi hyvänen aika, kun elämä yllättää. Ja kun se itseä yllättää, se hävettää.

Sonnustauduin aamulla jo tämän kevään neljänsiin läheiseni hautajaisiin, nyt toisen setäni. Kaikki meni hyvin, laskin kirkossa seppeleen siskoni ja hänen äitinsä kanssa. Laskin sen myös hautausmaalla.

Mutta matkalla sinne autossa yksinäni muistelin setääni 30 vuoden takaa, kuinka hän ja hänen vaimonsa juhlistivat yksinkertaiset häämme, jossa oli mukana vain pappi ja kaksi todistajaa. Emme kumpainenkaan jaksaneet järjestää isoja häitä, sillä molempien suvut ovat laajat. Setäni ja hänen vaimonsa antoivat meille häälahjaksi unohtumattomat päivälliset. Setäni kevensi tilaisuutta myös laulaen haitarinsa kanssa ja taisi siinä pappikin laulaa hänen kanssaan.

Kun astuin autosta ja kävelin kohti hautausmaata kukkalaite kädessäni, tuli vastaan osaan ottavasti mieheni poismenon johdosta halaten eräs tutun näköinen mutta outo ihminen. – Minä muistan kun teidät vihittiin ja söitte juhla-aterian setäsi ravintolassa. Minä olin siinä tilaisuudessa tarjoilemassa ja muistan aina sen. Te olitte niin onnellisia.

Olin kauhean hämmentynyt mutta iloinen kuulemastani. Hämmentynyt sen vuoksi, että ’toimiiko telepatia noin’? Iloinen sen vuoksi, että saatoin jakaa tuota muistoa jonkun kanssa.


 N. 30 vuotta sitten ja tietenkin ruusu hiuksissa, nyt senkin huomasin.

Pöydän toisella puolella työtoimessaan oleva setäni (jonka tänään 'petin').


Ja kun erosimme, tunsin yhtäkkiä itseni siellä kaikkien sukulaisten joukossa kamalan yksinäiseksi. Yksinäisyyteni todentui siinä ensimmäistä kertaa, sellainen, jota tuntee kun läheinen jättää.

Tein oudon teon. Käänsin autoni kuin arka pupu kotiin päin. En millään olisi jaksanut mennä muistotilaisuuteen, en millään. Ja olin armollinen itselleni.

Tulin istuttamaan kukkasipuleita ja vaalimaan tarhaani. Join kahvit kultaisina auringonvalosta hohtavien narssistien vieressä ja pyysin anteeksi Enska-sedältäni. Hän ymmärtäisi.

Jospa voisin jättää tähän valitteluni nyt kun pääsiäispyhät koittavat. Kevät uhkuu voimaa, jakaa sitä kaikille sureville! Hyvää pääsiäistä ruusulaatikosta!


perjantai 22. huhtikuuta 2011

Näkyykö kuolema kartalla?

 
Nyt annan tähän meidän molempien, edesmenneen mieheni ja omani kartat, joissa näkyvät surullisen päivän 9.3. transiitit. Oikein Pitkänperjantain juttu. Lisäksi kartalla on jo edellä tutkittuja asteroideja. Uskon tai luulen, että blogissani vierailee useita astro-ystäviä, joten nyt he voivat niitä tutkailla ja kommenttiakin saa antaa.

Olen miettinyt miten paljon uskoa astrologiaan. En ole ihka-uskovainen mihinkään. Taustalla on aina pieni epäillys, arviointinäkökulma, jopa kriittisyys ja oma elämän-ja ihmisnäkemykseni. Olen toki kokeillut aika vauhdikkaasti omia tulkintoja astrologiassa pieni pilke silmäkulmassa, johon on todettu loksahtavan jotakin. Mutta pelkään, että he ovat hiljaa, jotka sanoisivat poikki-mielipiteensä (enpäs löytänyt oikeaa sanaa). Ja heidän mielipiteensä olisivat olleet hyvin tärkeitä tähän epäilynäkökulmaan.


 Valitettavasti en tiedä mieheni syntymän kellonaikaa. Hän syntyi kotona kätilön auttaessa, eivätkä syntymäaikoja niin tarkkaan merkitty, joten se on kello 12.00. Planeetta-aspektit ovat kuitenkin kohdallaan.



Nuo pikkuasteroidit ovat vilkastuttaneet aina täällä kommenttien käyttöä, josta olen iloinen. Nyt laitan rohkeasti ruusutarhablogin pääkartat. Niihin voin palata ja muutkin saa palata, jos kiinnostaa.

Astroystäväni Ilmari (hyvin lämminsydäminen ihminen), kosmobiologi, pitkään alaansa harrastanut ja tuonut sitä avoimesti esiin sekä Ruotsissa että Suomessa, katsoi näitä karttoja. Kysyin häneltä, voiko kuoleman todella nähdä kartalta. Hän sen pystyi näkemään. Tosin jos luette, siinä tulkinnassa huomaa joustoa sinne ja tänne. Kaiken ei tarvitse juuri näyttää kuolemaa, mutta ’eroa’ ja ’kärsimystä’ esim. on nähtävillä. Planeettaenergiat puhuvat suoraa kieltä. Usea ei ymmärrä tätä ammattisanastoa, kuten en minäkään kaikkea, mutta monet ymmärtävät. Näillä sanoin hän kuitenkin tulkitsi karttaani.

Kyllä tapahtuma on koodattu karttaasi aivan selvästi.
   Miehesi prog. Aurinko aktivoi sinun syntymäkarttasi Mars/Saturnus keskipisteen, joka kuvaa sitä, että miehesi on sairas tai kuolee.
   Kosmobiologisessa paritulkinnassa on mahdollisuus tehdä parianalyysin edistyviä tulkintoja.

Sinun Solar arc MC on miehesi syntymä Saturnuksella ja keskipisteessä Neptunus/Pluto.
   Solar arc MC kertoo mitä sinä ajattelet hänestä juuri nyt. MC = Sinä ajattelet miehestäsi. SATURNUS = Eroa ja NE/PL = Raskas henkinen kärsimys.

Lisää on kohteita, jotka kertovat samaa.

Sinun kartallasi on Solar arc Uranus keskipisteessä Kuu/Saturnus = - Hermopaineita, äkillinen henkinen kärsimys, ero.
   Solar arc ASC on keskipisteessä Aurinko/Saturnus = Kohtaa vaikeuksia henkilökohtaisessa kehityksessä, on väärinymmärretty. - Ero.
Prog. Kuu muodostaa juuri Maaliskuussa jänniteaspektin tähän kohteeseen ja KdG-ssä lukee - Kuolemantapaus.

Lisää on, mutta en ota niitä esiin tässä.

Selityksiä ei koskaan keksitä itse vaan ne lukee selvästi KdG-ssä.
   Miehesi kartalla myös Solar arc Kuun Solmu muodostaa jänniteaspektin syntymäkartan Uranus/Neptunus keskipisteeseen joka kertoo = .....Yhteys henkimaailmaan.
   Tämän kaiken olisi pystynyt lukemaan kartalta jo silloin kun hän syntyi.

Yritä jaksaa. Alussa suru on raskasta, mutta hän on kuitenkin rinnallasi ja ottaa sinuun yhteyden.

Tässä on tulkitsijan sivuille osoite, jos joku haluaa tutustua tai ei tunne vielä Pentti Ilmaria: http://www.cosmobiology.se/

Mutta en tiedä vieläkään mihin uskoa…Joka tapauksessa olemme nyt eri maailmoissa.

Nyt on pitkäperjantai. Jeesus kuoli ristillä. Hänen kuolemansa ennustettiin. Ja hän tiesi sen itse. Joskus ihminen tietää. Miehenikin sanoi, että nyt hän ei enää jaksa, nyt hän haluaa päästä pois. Hän katsoi minua pitkään. Tiedän, mitä kaikkea olen koettanut, että hän jaksaisi. Ja kuinka sitkeästi hän on myös yrittänyt.  Nyt sanoin antaen periksi: - Ymmärrän. Minä päästän sinut lähtemään.

Ei minun ole paha olla, vaikka itkettääkin. Eräs ystävä sanoi kauniisti: - Sinun pitäisi päästää myös hänen sielunsa lähteä. 

torstai 21. huhtikuuta 2011

Tonttunoita ruusumaata virpomassa

Ihan totta! Minua kävivät pääsiäisnoidat virpomassa tervees tuoreeks, niin miksi ei tonttukin virpoisi. Ruusumaa tarttisi terveeks tulla.

Laitoin ikkunaan enkelin viereen kerran lahjaksi saadun mainion noitamuorin luudallaan lentelemään. Ja sain idean. Löysin toisen lahjan, Paula Havasteen  mainion Loitsukirjan ja sieltä selasin sopivan loitsun tuolle vielä routaiselle raa’alle ruusumaalle. Otin mukaan lasin hyvää viiniä ja lasin maitoa, sillä maahisten valtakunta pitää sellaisista lahjoista.

Menin keskelle märkää peltoa, kumarsin, luin seuraavan loitsun ja kaadoin viinimahlan maahan, kuten maidonkin.


Terve maa ja terve manner, terve mantereen eläjä.
Terve tantereen tuville, terve tervehdyttäjille.
Metsän ehtoisa emäntä, metsän kultainen kuningas,
ole tullessa suloinen, auvoinen erottuani.
Terve tuulet, terve tyynet, terve veen väkevimmille.
Maalle terve tultuani terveheks lähettyäni!



Nauratti. Enpä mokomaa ole ennen tehnyt. En oikeastaan ole koskaan edes virponut. Nyt jäin kuuntelemaan maan maahisten rapsahtelua, mutta hiljaista oli. Jossain kaukana teeri kujerteli. Kyyhky lensi pellon yli, ovat tulleet. Vesi litisi saappaan alla.

 Ja siinäpä noita keikkuu ikkunassa ruusuverhon alla ja nauraa ruusumaalle. Takana näkyy sempra-mänty, jonka viereen aion istuttaa surukuusen. Vieressä rakas ukkoni niityltä tuoma lato puuliiterinä ja varastona. Ja lumi on melkein lähtenyt.

Tulppaanin ja liljojen lehtivarret nostavat mehevinä päitään, sinililjat kantavat nuppuja ja ruusunvarret ovat hopeisen vihreät. Täytynee peittää niitä vähän, sillä tulossa on kuumia aurinkoisia päiviä ja arvaamattoman kylmiä öitä. Nyt on pihan haravoimisen aika. Mukavaa hommaa!

Mutta kaikkien noitien kunniaksi kaivan musiikin, jota en koskaan ole väsynyt kuuntelemaan ja aina siitä löytää uutta. Tuo taianomainen virtuoosi Paganini, (tässä mielestäni paras versio) taikoi viulullaan La Campanellan eli noitatanssin. Ihmetellä vain täytyy, kuinka taitaa hänen nuottinsa mutkikkuuden, ja soittaako siinä tosiaan vain yksi viulu.

Lennetään pitkäperjantai pois murheineen! Haudataan ne, ja otetaan se varsiluuta...tai lehtiharava kai se oli. Riivitään maasta kuolleet lehdet ja sallitaan vihreiden silmujen tulla esiin. Siellä peiton alla ne ovat.




tiistai 19. huhtikuuta 2011

Pohjolan 'ruusuinen' ginseng

Kuulin tässä korvia höristävän keskustelun. Nimittäin sattui eräs mies tulemaan harrasteiltaansa juoden tölkistään energiajuomaa. Toinen (nainen) sitä kamalasti kauhisteli ja puristeli päätään. Hän kaivoi kipakasti laukustaan esiin sen mitä hän käyttää, ruusujuurta. – Tällä on vielä virkistävämpi vaikutus!  Ja tästä ei tule mitään sivuvaikutuksia eikä riippuvuutta! Eikä tässä ole mitään kemikaaleja, vaan aitoa luonnontuotetta!

Mies kätki tölkkiään selän taakse ja näytti aika lyödyltä kaverilta, varsinkin kun nainen sai muut puolelleen. Hän ei ollut ruusujuuresta koskaan kuullutkaan. Ja nyt tuli naamalle aikamoinen tietopaketti.

Muistin minäkin, että yksi vuosi (2004) tämä ruusujuuri oli Suomessa vuoden yrtti ja sitä mainostettiin ja siitä kirjoiteltiin paljon. Minäkin käytin tätä Pohjolan Ginseng-juureksi (kasvaa villinä tuntureilla ja perennana pihoilla) kehuttua ainetta, mutta en muista miten se vaikutti.

 
Ja tässä jälleen törmäsin yhteen ruusujen pikkuserkkuun. Ja jukra vie! Juuri nyt se on minulle tarpeen, niin paljon on murhetta ja takapakkia monessa asiassa, että meinaa selkä köyrylle mennä. Kevät tulee ja suomalaiset masentuvat! Ja minulla on myllertämistä näiden elämän muutosten kanssa totta totisesti. Ruusujuuri on mielialalääkettä parhaimmillaan. Joten tilasinpa oitis itselleni pienen kuurin. Ruusutarhan muokkaaminen vaatii energiaa ja kaikki ruusuiset eliksiirit täytyy saada  siihen mukaan.

Ei ruusujuuri ole ruusuille kasvitieteellisesti sukuakaan vaikka latinaksikin se on rhodiola rosea. Sehän on maksaruohokasvi! Tässäkin tapauksessa tuo nimi on syntynyt RUUSUN TUOKSUSTA, kuten palisanterillakin (ruusupuu), sillä tämän kasvin juuri tuoksuu ruusulle. Netti onkin täynnä tämän yrtin ylistystä, tässä muutama:

http://www.tts.fi/Eliaksenyrttitarha/kasvit/maksaruoho.htm

Ja kun kaikki eivät (en minä ainakaan) jaksa lukea tuota runsautta, laitan tähän itsellenikin muistutukseksi sen mikä usein unohtuu, ne sivuoireet ja huomioon otettavat seikat, suoraan netistä:

”Onko Ruusujuuresta sivuoireita?
Tähän asti ei ruusujuuren käytölle ole ollut mitään esteitä. Nykyään suositellaan varovaisuutta ruusujuuren ja synteettisten masennuslääkkeiden samanaikaisesta käytössä.

Todella suuret annokset voivat aiheuttaa lisääntynyttä syljeneritystä, ahdistusta, levottomuutta, univaikeuksia tai pahoinvointia. Pahoinvointia voi lieventää nauttimalla ruusujuurta heti aterian jälkeen.
Ruusujuuren piristävän vaikutuksen vuoksi suositellaan sen ottamista aamuisin tai aamupäivisin. Iltaisin nautittuna se voi johtaa nukahtamisvaikeuksiin.

Verenohennuslääkitys, hiljattain tehty elinsiirto tai epilepsialääkitys ovat riskitekijöitä, ja näissä tapauksissa tulee ottaa yhteyttä lääkäriin ennen luonnonlääkkeen nauttimista. Norjan Lääkelaitos on rekisteröinyt seuraavanlaisia sivuvaikutuksia ruusujuuren käytöstä: kuukautishäiriöitä, allergisia reaktioita, pulssin kohoamista, psoriasiksen paheneminen ja maksa-arvojen kohoamista.”

Joten piikki se täälläkin piilee. Muistan nyt, että minullakin erääseen aikaa maksa-arvot kohosivat, ja heti minulta kysyttiin, mitä luontaistuotteita käytän. Syntypukki löytyi silloin esim. aurinkohattu-uutteesta.

Mutta Pohjolassa on taikaa...

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Routaa maassa ja mielessä

Katselen huolestuneena vanhaa perunapeltoani, jolla alkaa näkyä sulaneen lumen vesivirta. Viime keväänä vesi peitti pellon alaosan, jonne olin tehnyt laattakivialueen ja polkuja sekä istutuksia. Lampeni, mistä piti salaojan viedä osa vedestä alempana olevaan ojaan, ei toiminut. Olin huolissani siitä miten hennot juuret kestävät sellaisen märkyyden, ja miten hiekka käyttäytyy kivilaattojen alla.

Ei mitään pahempaa sattunut. Nyt syksyllä kaivoin pieneen pelto-ojaan toisen lammen samalla peitellen vanhaa vakoa. Talo ei ole suotta nimeltään Linnapelto. Tuolla ylempänä mäellä sijaitsee se ’linna’, jonka suunnalta virtaa lumen sulamisvedet alaspäin. Mietin myös miten jo istuttamani ja tulevat ruusuni tähän kaikkeen reagoivat ja kuinka paljon pitänee salaojittaa niiden ympäristöä. Kuinka saada kosteus pysymään sopivana?

Siis enhän tiedä koko hommasta mitään! Villinä ja sivistymättömänä koko puutarhanhoitoon haaveilen ruusutarhasta. Kuinkahan tässä käykään? Tahtoa ja illuusioita, symboleita ja myyttejä vain pää täynnä.

Tämä tietää juurialueen vahvistamista. Niin tuossa peltoalueella kuin itsellänikin. Olenkin pyrkinyt vahvistamaan koko talven mieleni maaperää, mutta nyt pitäisi hoitaa juurien olotila myös. Juurichakra ja sakraalichakra…elinvoima!

Mitä ruusunjuuret pitävät happamasta maaperästä? Olen huomannut, että koko piha-alueen maaperä on vähän hapanta, vanhaa turvesuota lienee. Olen saanut paljon kantaa multaa muualta ja hiekkaa mukaan kukkapenkkeihin. Pihanurmi kasvaa osittain sammalta. Naurattaa kun huomaan, että omakin vatsa-alue on liian hapanta katarine kaikkineen, Niin  sanovat asian-tuntijat.

Eli molemmat pitäisi hoitaa. Pihamaa kalkita, oma ’maa’ hoitaa jollakin Pascoe-tuotteella, väliin yritänkin. 



Tuo oranssi ja keltainen väri vahvistaa myös tätä kaikkea! Tämä kuva on ystäväni antamasta väri-ja chakrakirjasta! Rakastan tuota liikettä kuvassa. Minulle kerrottiin, että se on airon jälki vedessä.
Aikamoinen osuma! Airo vedessä kuvaa liikettä eteenpäin. Sitähän minäkin tässä yritän kaiken jälkeen, liikettä eteenpäin! Ruusun juurienkin voimalla. Pyydän luonnolta, että ne juuret jotka olen jo istuttanut, kestävät, nostavat elämää ylöspäin. Kuin siitä saisin voimaa minä itsekin.

Ystäväni oli kirjoittanut tuohon kuvaan näin: Paras tapa pitää kiinni elinvoimastaan on ilmaista tunteitaan eikä pitää niitä sisällään tai rajoittua vain yhteen tunteeseen.

Toinen ystäväni näki sulkeutuneisuuteni ja varoitti minua. Routakaan ei ole vielä sulanut.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Keväthommia ja piikin ikävää

Nyt se alkaa! Puutarhahommat ja nokan kuljettaminen pitkin maata.

Haravoin ensimmäiset roskat eteläseinustalta, missä krookukset kukkivat. 


Ja kaivoin lumen alta esiin ne kukan varret, joiden joukossa ruotsalainen villiruusu on monena kesänä nostanut päätään ja jonka olen aina katkaissut pois. Nyt haroin märkiä kukanoksia aivan mielettömänä, paljain käsin ja toivoin niissä tuntuvan ruusun varren tiheät piikit. Mutta mitään piikkiä ei tuntunut, vaikka kuinka tunnustelin. Että piikkiäkin voi noin kaivata!  Ehkä olen menettänyt tämän villiruusun. Viimeinkin se päätti jättää minut. Kuten mieheni teki. Yhyy!

Mutta Saarenmaalta tuotu villiruusu puskee vihreitä piikkioksiaan lumen alta uhmakkaana ja ylpeänä. Mietinkin jo, mihin sen siirtäisin? Missä se saisi vapaana rehottaa? En vielä keksinyt, mutta kyllä alhaalla kulkeva nenäni senkin löytää.

Surukuusen aion nyt keväällä istuttaa heti roudan sulaessa. Näin niitä pari vuotta sitten, ihastuin ja tiesin, että siinä on Einon puu. Vaikka oikeammin se on minun puuni, oman suruni puu, sillä Eino on luonteeltaan mahtava honka.

Tuolla puuladon vierellä kasvaa seepramänty, jonka Vilho-setä oli siemenestä kasvattanut vielä ollessaan lähellä 90 vuotta. Hän eli vielä ylikin ja ehti antaa sopivan taimen alun meillekin. Nyt se on jo kolmimetrinen komistus ja kaunis muisto mieheni sedästä. Kutsummekin puuta Vilhoksi. Nyt tulisi sitten hauskan käppyräinen surukuusi siihen vierelle ja nimitän sen Einoksi.

Siinä vierellä on myös kissojen hauta kivipaadeineen, johon taakse olen istuttanut valamonruusun. Lunta on vielä niin paljon, etten päässyt sitä tervehtimään.

Näin tekee Rapumerkkinen henkiin jäävä rakkailleen, raahaa muistoja perässään, tekee niistä fyysisiä. Mutta mitä sitten kaikki hautausmaat ja muistopatsaat ovatkaan!? Kaikki kansat raahaavat muistoja mukanaan. Eli varmasti niillä on merkityksensä, tarinaa ja historiaa muistuttamassa jostakin menneestä hyvästä ja siitä minkä varassa ja miksi olemme olemassa ja kulkemassa eteenpäin.

Jos ei tunne menneisyyttä, ei ymmärrä tätä päivää, sanotaan.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Mustalaisruusu

 
Anteeksi ilmaisuni otsikossa, se on kunnioitusta ja kiitollisuutta täynnä. Olen saanut harrastaa espanjan romanien kansantanssia, flamencoa, neljä vuotta. Olen saanut tutustua sen 12-jakoisrytmiin. Olen saanut syventyä sen itkuisiin lauluihin ja ennen kaikkea olen saanut tutustua espanjan romanien taiteeseen tanssin ja laulun myötä, myös heidän ylpeään olemukseensa ja sitkeyteensä. Flamencon kautta. Ole´!

Ja flamencoon on aina kuulunut ruusu. Ruusua minäkin kannoin monet kerrat tanssissa, milloin hiuksissa, milloin rinnallani. Ja se oli aina tummanpunainen tai syvän sinoperi. Enkä minä sitä koskaan huomannut, en ruusuna. Se oli vain jokin välttämätön lisuke esityksissä.

Nyt ymmärrän siitä paljon enemmän. Se ruusu edustaa romaniheimolle myös sitä kaikkea syvää surua ja tuskaa, mitä he olemassaolossaan ovat saaneet kantaa. Vain musiikki on vienyt heitä muita ylemmäksi, kannan hurja isku ja leuan asento, mikä kertoo periksi antamattomuudesta ja taidosta mitä harva osaa. Sietääkin olla ylpeä!

En minä oppinut flamencoa alkuunkaan. Olin liian vanha aloittaessani nuo monimutkaiset askelkuviot ja liian käyrä jo niskani suoristumaan. Mutta kerran koin mitä on tanssin ekstaasi ja upposin syvälle, aivan tavallisessa harjoitustilanteessa, kun hoimme samaa sarjaa aina uudelleen ja uudelleen. Upposin ja säikähdin. Kuin lattia olisi hetkeksi kadonnut altani. Upea kokemus. Tyhjä tila…vain hetkeksi. Mutta kokemus oli syvä ja  ikimuistoinen.

Minun piti tanssia flamencoa Marjatta-ystäväni synttäreillä. Tanssin itämaista hänen 60-vuotispäivänään ja olin luvannut, että kun hän täyttää 70, tanssin siellä flamencoa. Harjoittelin jo askelkuvioita, tai oikeammin muistelin. Ja vaikeaa se oli. Sitten tulikin hautajaiset. Flamencon sijaan lähetin hänelle tummanpunaisia ruusuja.

Flamenco on juurichakran tulen punaista voimaa. Olen asettanut TV:n eteen vanhan muovimatonpalasen sen vuoksi, että otan esiin vanhan videon ja vanhat flamencokenkäni harjoitellakseni noita kipakoita askelkuvioita. Nyt tosin vain siksi, että vanhat väsyneet nilkkani ja hapertuva luustoni tarvitsee juuri sen tärähtelyn tai värähtelyn, jota kannan takominen saa aikaan. Se pitää nilkkalihakseni kunnossa ja tuo värinä vahvistaa luitani. Näin olen kuullut. Kunhan en innostu liikaa.

Hah! Onneksi asun metsämökissä, jossa vain tontut ja metsäneläimet häiriintyvät kopinastani. Pinkovat varmaan  vähän vilkkaasti kauemmas. Vaatteita en tarvitse tähän tanssiin, enkä sitä punaista ruusua. Se on jo sisimmässäni, ainakin juurichakran tasolla. Sieltä se nousee kevään ja kesän myötä ja tavoittaa sydäntäni.

Näin ihmeellisellä tavalla ruusut ovat minua aina seuranneet, tukeneet ja vahvistaneet. Miksi en siis soisi heille omaa tarhaa!?

Muistojeni ruusut-melodian ovat monet laulaneet, mm. Anneli Sari, mutta tässä suoraan lavalta jotakin muuta.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Surulliset ruusuvesi ja kahvivesi


Kun ennen tulin töistä, oli ukko-kultani minulle aina keittänyt kunnon pannukahvit. Usein oli tuvan puuhellassa myös iloinen tuli. Ja tämä oli rituaali, jota mieheni suoritti vielä viimeisillä voimillaankin, viimeisinä päivinään kotona. Yyh. Anteeksi kun puran ikävääni, mutta tämä on minun blogini.

Minulle ei oikein kelpaa se kaasuinen suodatinkahvi. Naapurin isäntä sanoi, että siitä saa vatsan kipeäksi. Pannukahvista ei. Olen todennut saman.

Nyt keitän yksin pannulla itselleni sitä kahvia. Iso pannu ja vähän vettä! Mutta eipä silti. Nuorena kun asuin yksin, kahvinkeittooni kuului lähdevesi ja pannu, jolla kahviani keittelin, ja se oli iso! Enkä koskaan keittänyt vain sitä yhtä kuppia (mottia), vaan aina myös vierasvaran. Usein sattui, että sekin tuli käytettyä. Varmaan sitä isoa pannua naureskellen serkkuni sitten kerran osti minulle vähän pienemmänkin kahvipannun ja käytin sitäkin, mutta se oli niin heppanen, lähinnä koristepannu. Perhepannu oli sitten sellainen keskikokoinen tässä talossa, jossa vieraiden tullen usein sain tuplasti vettä porruutella.


 Ruusutarhakahvilassa sitten keittelen taas tuolla isolla pannulla. Heh, se unelma!

Tuon nykyisen ruusuveden synteettisyys surettaa myös. Lueskelin taas Ruotsin ’mummoni’ Harrietin kirjaa hänen Ranskan matkoistaan. Jo siellä hän totesi, että kun ruusuvesikään ei aina ole sitä aitoa. Jo 1900-luvulla ihmiset ostivat tuhansia litroja ruusuvettä joka vuosi. Se oli halpaa ja virkistävää. Ja vielä 1960-luvullakin, kertoo hän. Se maksoi Ranskassa kaksi ruotsinkruunua, mutta silloin jo epäiltiin sen alkuperää.

1000-luvulla arabialainen lääkäri Avicenna kokeili ensimmäisen kerran ruusuöljyn tislaamista höyrystämällä ja onnistui saamaan esiin ruusuveden. Sen suosiosta syntyi suuret ruusuviljelmät ja orjatyön avulla ruusuvesi. Kerrotaan, että rikkaat sulttaanit tuhlasivat ruusuvettä jopa lattioiden ja seinien pesuun. Sen salaista reseptiä vakoiltiin, juonittiin ja jopa taisteltiin. Salakuljettamalla se liikkui kauppiaitten mukana länteen.

Ja nyt se ruusuvesi pilataan kemiallisesti, kuten parfyymit ja kauneudenhoitotuotteet. Onko kauneus tosiaan tärkeämpi kuin terveys?! Miten ihmeessä ruusuvedelläkään voi olla enää samaa vaikutusta kuin ennen? Täytynee kääntyä Frantsilan tuotteiden puoleen.Tässäkin on jotain säilöntäaineita, mutta voiko ilmankaan olla mitään säilyvää?

Ikävä kahvinkeittäjääni. Ikävä aitoa ruusuvettä. Ikävä aitoa maailmaa. Ikävä kesää ja kukkia. Ne sentään ovat tulossa! 

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Horuksen kaikkitietävän silmän alla

Terveisiä 2012 konferenssista Espoon Tripolista! Pää on pahasti pyörällä ja täyteen ahdettu kuunneltuani mitä mielenkiintoisimpia luentoja. Luennoitsijoita oli ympäri maailman omine näkemyksineen, mutta ihmeesti kaikki tieto loksahti kuin palapeli paikoilleen ja syntyi kokonaisuus, jota kestää kauan pureskella.

Unohdin surut, ja toisenlainen tietous täytti mieleni. Sekin kantaa.

On pakko palata tuohon Horukseen. Horus-asteroidin syntymäkarttaahan ja muutakin tietoa esittelin tuolla maaliskuulla. Joskus vain poimii asioita ajattelematta ja törmää niihin mitä kummallisimmissa paikoissa. Siitä syntyy merkityksiä, joita on mukava punnita ja ihmetellä.

Kun näin konferenssi-ilmoituksen eräässä lehdessä, kiinnitin huomioni ensin ohjelmaan ja tartuin puhelimeen tilatakseni lipun ja paikan. Vasta paikan päällä Dipolissa kiinnitin huomioni tuohon julisteeseen, jossa oli esillä Horus-silmä. Ah!


Horus-silmäähän pidetään suojelevana, mutta sillä on muitakin symboleja. Egyptissä Horus oli taivaan jumala ja usein ajateltiin silmien olevan Kuun ja Auringon silmät, kaikki näkevät ja kaikki tietävät. Kreikkaan se sitten vietiin Harpocrateksen salaisuuksia kätkevänä jumalolentona sormi huulilla. Kaikkea ei tule kertoa.

Se mitä minä opin konferenssin eräästä luennosta, oli se, että Horuksen silmien eri linjat ja kuviot symbolisoivat neljää eri elementtiä; ilmaa, tulta, vettä ja maata. Siitä löytyy tasapainotus. Horusta esitettiinkin kaiken kokoajana ja yhdistävänä voimana.

Se jäi vahvasti mieleen, koska juuri sellaista tarvitsen. Ei takertua johonkin arkiseen kamppailuun, kuten saada tätä taloa järjestykseen. Ei siis maalliseen, ei liikaa ideoihin, ei tunteisiin eikä menneeseen. En tarkoita, että mieheni kuuluu eiliseen. Hän on edelleen kanssani ja ajatuksissani, mutta lämpimästi, tukien ja ohjaten. Kun muistelee kaikkia niitä asioita, mitä yhdessä suunniteltiin, en voi jättää häntä niistä pois.

Katsoin syntymäkarttaani ja tämän hetken transiitteja siihen vaikuttamassa. Enkä edes hämmästynyt löydöstäni! Horus on tekemässä tarkkaa yhtymää synt.karttani Pallas Atheneen Härässä huoneessa 5, joka edustaa luovuuden ja innokkuuden energioita.

Tuolta netistä löytyi myös tietona, että Horus-silmien symboliikka kertoo kuudesta eri aistista. Tässä tietoa siihen, tosin huonona nettikäännöksenä englanninkielestä.  http://translate.google.fi/translate?hl=fi&langpair=en|fi&u=http://www.aloha.net/~hawmtn/horus.htm

Ihminen etsii lohtua hassuista paikoista. Joku ihmisistä, joku alkoholista, joku työstä, joku syömällä kamalasti, joku mukavista tavaroista. Mikäs niissä!  Mutta minä etsin lohtua tiedonmurusista, symboliikasta ja myyteistä. En usko, että se minua vahingoittaa. Oikeastaan se naurattaa minua, hassu ihminen. Tarvitsen tämänkaltaista iloa.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Miten jaksaa Metsätonttu?

Monet ovat ihmetelleet kuinka rauhallisesti olen kantanut suruani ja kulkenut läpi kaikki siihen kuuluvat seremoniat.  Olihan minulla jo kahden vuoden ’koulutus’ tapahtuneeseen mieheni kunnon heiketessä. Mutta vieläkään en tiedä kuinka selviän. Tämähän on vasta alkua kohdata toisenlaista elämää. Tosin olen ollut aivan kauhean unelias ja hajamielinen. 

Eräs sukulaistyttö taiteili tällaiset kukkalaitteet pöytiin muistotilaisuudessa ja vieläkin yksi on tuossa tuvan pöydällä. Kuinka kauniisti kataja ja ruusu sointuvat yhteen, piikkejä molemmissa ja sitkeyttä!

Ehkä mielessä on pieni pako todellisuudesta, sillä kun huomasin erään konferenssin tartuin heti puhelimeen ja varasin lipun. Sattui näet olemaan sellainen viikonloppu, ettei ollut yhtään hautajaistilaisuutta. Niitä on ollut vähän monta nyt ja vieläkin odottaa yhdet sellaiset. Mieheni mukana on mennyt myös kaksi setääni ja muita tuttuja. Rankka kevättalvi! Ja kotona yksin täällä on alkanut sellaiset nyyhkyhetket. Ukko-kulta vain minulle valokuvassaan hymyilee.

Tarvitsen jotain muuta!

Katselin astrosivuilta transiittejani ja tällaiset energiat ovat olleet tukenani:

Chiron kolmio Aurinko

Tämän ohituksen voimakkuus on neljä tähteä.
Tarkka ajankohta 25.4.2011
Vaikutus alkaa 25.3.2011 ja päättyy: 9.5.2011
Tämä ohitus toistuu noin 16-32 vuoden välein.

Tulet tämän transiitin aikana positiivisella tavalla tietoiseksi elämän sinulle tarjoamista henkisistä mahdollisuuksista. Kohtaat ihmisiä, jotka osaavat kannustaa sinua toteuttamaan aidointa luovaa energiaasi juuri sinulle sopivalla tavalla. Huomaat että silloin kun itse nautit elämästäsi annat myös muille enemmän kuin millään muulla tavalla olisi mahdollista.
Tämän jakson aikana kannattaa osallistua henkistä kasvua käsittäville luennoille tai leireille, sillä pystyt sovittamaan kaiken kuulemasi ja oppimasi suoraan omaan elämääsi. Parhaimmillaan elämäsi tulee uudistumaan ja laajenemaan kokonaan uusiin ulottuvuuksiin samalla kun omat parantavat kykysi avautuvat voimakkaina käyttöösi. Pystyt auttamaan ja opastamaan läheisiäsi kaikissa elämään liittyvissä ongelmissa ja siksi olet tavallista suositumpi keskustelukumppani kaikkialla missä liikut.


Eikös astrologia olekin osuvaa!? En ollut lukenut tuota vielä silloin, kun päätin lähteä ’henkistä kasvua käsittäville luennoille’. Hoitaja Chiron-asteroidi on alkanut majailla 3. huoneessani, elämään sopeutumisen huoneessa, joten Chiron vahvistaa nyt pientä matkaani. Eipä silti. Viikkoja sitten se teki yhtymää Kuuhuni, jolloin istuin mieheni sairasvuoteen vierellä useaan otteeseen, sekä kotona että sairaalassa. Chiron on tällä hetkellä Kalojen merkissä, jossa vellovat syvät tunteet mm. kuoleman kokemukset ja mielen ailahdukset.

En tiedä vielä uudistumisista enkä laajenemisista enkä tiedä jaksanko ’keskustella’.

Mutta nyt ainakin testaillaan hiukan pitääkö astrologia ollenkaan paikkaansa.

Laitetaanpas tähän vähän avaruudellista musiikkia, musisoijana Saturnus!


keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Faabeli Ruusutarhan kuningattaresta


Siis ihastuttavia nämä blogit! Etsiskelin jälleen ruusutarhakuvia ja löysin kiehtovan taiteilijan (Kirsi  Neuvonen) ja taiteesta innostuneen ihmisen, Hietzun. Mihinkähän tuo ’ruusu’ minua vielä kuljettaneekaan? Huomaan, että sillä on selvästi aivan erityinen merkityksensä kasvattaa ja laajentaa minun maailmankuvaani. Ja huomaan palaavani sellaisen kulttuurin pariin, jossa kuljin nuorena, mutta josta olen jollakin lailla etääntynyt. On todella aika tutustua enemmän suomalaiseen taiteeseen  ja kirjallisuuteen!  

Siis tässähän minä olen, symboleine kaikkineen! Metsäkauris ja ruusut! Näin se kaikki loksahtaa yhteen! Aika hauska, että ensin kirjoitan projisoin-nistani ja sitten jatkan faabelilla. Minun täytyy myöntää, että minullekin sana ’faabeli’ oli outo. Joten opiskelin:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Faabeli

Faabeli (lat. fabula, ’tarina’) on vertauskuvallinen, yleensä moraalisen opetuksen sisältävä kertomus ihmisistä ja yhteiskunnasta. Se on usein puettu eläinsadun muotoon, jossa eläimille tai kasveille on annettu inhimillisiä piirteitä (personifikaatio).

Minulle metsäkauris, eläinsymbolini, johon olen samaistunut, symbolisoi monenmoista; vaistonvaraisuutta, arkuutta, jonkinlaista varovaisuutta, piiloutumista, viisautta, valppautta, viestintuojaa. Olen aina ihaillut Osmo Rauhalan kauriskuvia. Mutta mieleeni ei ole koskaan tullut kuva metsäkauriista ruusutarhassa. Kuinka hurmaava yhdistelmä! Se saa haukkomaan henkeä, mutta myös nostamaan kulmakarvojani. Mitä ihmettä se minulle kertoo? Juuri tässä piilee jotakin ruusun salaisuudesta ja metsäkauriin viestistä… 

Minulle on kertynyt monta kauriskuvaa, mutta tämä on varmaan ensimmäinen. Olen ostanut sen joskus 70-luvulla YK-talosta New Yorkista ja sillä on hyvin symbolinen merkitys minulle. Etsin siellä nimittäin kaikki musiikkiliikkeet ostaakseni alkuperäistä intiaanimusiikkia. Ei mitään. Ei mistään. Yk-talossa minulle kerrottiin, että tuo maalaus on intiaanitaidetta ja maalattu puhvelinnahalle. Ostin sen epäillen kuitenkin alkuperää. Mutta opin missä arvossa intiaanikulttuuri oli amerikkalaisille. Tuo arka kauris kuvassa on jotenkin alastoman riistetty ja samalla ahdistunut, kuten intiaanitkin.

Nyt Kirsi Neuvosen kuvassa kauris on itse valtias, itsevarma kuningatar tarhassaan, yhtä ylväs kuin ruusut. Ja kuitenkin korvat ovat valppaat. Siitä on tullut moraalin vartija puutarhaan. Minulla ei ole aavistustakaan mitä ajatuksia Neuvosella on ollut tästä etsauksesta, mutta koska hän on nimennyt sen faabeleiden joukkoon, hänellä on siihen varmasti oma tarinansa. Metsäkauris on tullut minulle opettamaan jotakin. Aika näyttää mitä…

Täällä kotometsässäkin on kauriita. Olen nähnyt niitä pari kertaa, jälkejä useammastikin. Joten en yhtään ihmettelisi, jos joku aamu herätessäni katselen sitä silmästä silmään. Jospa silloin tiedän jo jotakin enemmän.

Mutta yhä uneksijana...The beautiful dreamer, 

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Projisoida ruusu ja ruusutarha



Ruusun myötä aion myös sivistyä. Tutustun sanaan ’projisointi’, jota aika yleisesti jo käytetään puhekielessä. Mutta mitä sen todellisesta merkityksestä oikein ymmärretäänkään? Noin arkisesti sanottuna se voisi olla jotakin uneksimista, illuusiota tai jopa utopiaa, sen pahassa ja hyvässä merkityksessä.

Sivistyssanakirjassa sanasta ’projisointi’ sanotaan näin:  1.psykologisesti = siirtää ominaisuuksiaan tai mielentilansa toisiin, ulkoistaa. 2. kuvastaa, heijastaa 3. esittää projektorilla 4. geom. kuvata kolmiulotteinen kuvio kaksiulotteiselle pinnalle.

Kohta 4. on helpoin ymmärtää. Jos geometrisesti projisoin ruusua, piirrän sen varjoineen ja annan sille ulottuvuutta, vielä paremmassa tapauksessa se on hologrammi. 3.kohdassa näytän esim. diakuvia ruususta. 2. ja 1. kohdat ovatkin sitten jo vaikeampia selittää sanoin. Kokeilen ottaa ruusutarhani tähän esimerkiksi.

Avuksi otan myös vasta lukemani Deepak Chopran kirjan ’Ikuinen elämä’, jossa hän ottaa projisoinnin esimerkiksi 'enkelin'. Hän sanoo, että enkeleitä luodaan mekanismilla, jota sanotaan projisoimiseksi. Ja sen tuloksena voi olla silmille todellinen olento, jota nimitetään enkeliksi. En tiedä, uskooko Chopra enkeleihin, mutta ymmärrän tuon sillä, että ajatus voi luoda silmiemme eteen jotain, mikä ei ole aineellisessa hahmossa muuten. Ajatuksilla luomme myös mielikuvia, ennakkokäsityksiä, piintymiä, uskomuksia ja pelon myötä myös pakkomielteitä, neurooseja ja muutakin 'pahaa'.

Minä olen projisoinnut itselleni ruusutarhan. Ja se on ehdottomasti parempaa kuin esim. projisoida muihin kielteisiä tunteitaan, jota yleisimmin tehdään. Esim. uhanalainen yhteisö voi projisoida hurjia juttuja, joita varmaan juuri nyt tapahtuu Afrikan maissa. Länsimainen näkemys projisoi esim. muslimien uskonnon barbaariseksi, fanaattiseksi ja jumalattomaksi. He puolestaan projisoivat länsimaisen kristinuskon korruptoituneeksi, maalliseksi ja rappeutuneeksi. Emme näe todellisuutta, vaan luomme omien pelkojemme kuvan, kirjoitaa Chopra.

Projisoimalla jokin luonnollinen muuttuu myös yliluonnolliseksi. Minulla ei ole vielä ruusutarhaa, mutta kuvittelen sen. Deepak Chopra antaa tähän tällaisen reseptin:

Sekoitan seuraavat ainekset ja tuloksena on ’ruusutarhani’:
-       Symbolismia; eli kuvittelen ruusutarhan, kuten ruusunkin henkiseksi olotilaksi, jossa saa voimaa, lohtua ja tukea
-        Halua; uskon toteuttavani toiveen ruusutarhasta ja sen hyvästä ilmapiiristä
-       Fantasiaa; projektioni kuuluu maailmaan, missä ei ole fyysisiä rajoja…ei niin tässä vaiheessa ainakaan!
-        Myytit ja arkkityypit; merkitys on universaalinen eli siksipä kaivan myös astrologian ja asteroidit, joihin liitän myytit mm.jumalista, jumalattarista ja eläinhahmoista (metsäkauris).
-        Idealismi; ruusutarhani yhdistää ihmisiä ja ideoita ja antaa korkeampia arvoja

Miksi tällaisen reseptin toteutusta? En osaisi siihen vastata tavalla, miten Chopra sen tuo esiin:

Projektio kätkee taakseen voiman, joka tulee meidän sisältämme. Koko kulttuurimme on rakennettu projisoinnin varaan ja sitä jatkamme koko ajan. Projisointi luo merkityksen. Sillä tapahtumat ja näin ollen tämä bloginikin on itsesään merkityksetön, mutta kun kirjoitan sitä tunteilla ja jos sen joku lukee tunteilla, sille syntyy arvo.

Tätä kirjoittaessani luon RUUSULLE ja ruusutarhalle arvon ja se nostattaa minua!

Ja sille perustalle minulla on mahdollisuus se luoda myös fyysisesti.


maanantai 4. huhtikuuta 2011

KiinanRUUSUn kellohameet ja hibiscus

En voi sille mitään, mutta tämäkin kukka liittyy mieheeni. Mutta muisteleminenhan on tapa käydä surua läpi. Mieheni, rakas ukkoni, kuten olen häntä aina nimittänyt, kuoli 87-vuotiaana.

Lähdimme kauan sitten koko perhe juhlimaan mieheni 70-vuotisjuhlia Kanarian saarille. Pojilla oli ainakin hauskaa vesileikeissä. Ja mielenkiintoisia retkiä teimme kaikki. Minäkin sain pienen hetken ’vapaata’ ja sain vaeltaa sitä hiekkarantaa Inglesin rannalta Maspalomasin rantaan. Oi kuinka nautin kun sain kulkea omaan tahtiin märkää hiekkaa ja kuunnella valtameren kuohuja!

Ja totta kai tutkin siellä kasveja. Kysyin joltakin asiantuntijalta aloesta ja hän osoittikin minulle sellaisen aidon, josta napsautin ’kotin’. Sehän on helppoa, kun se saa olla kuivana parikin viikkoa ennen kuin istuttaa. Rahapuun napsautin myös mukaani ja lähtiessä taitoin kauneimman punaisesta kiinanruususta myös oksan.

Ne kaikki alkoivat kotona kasvaa tosi komeasti. Aaloesta riitti pian taimia jakaa ystäville, ja napsauttelimme siitä mehevää lehden tynkää hoidellen milloin palohaavoja, milloin hiertymää tai itikan puremaa. Rahapuu rehotti, ja silloin tällöin tippui hopealle kimmeltäviä kolikoita rungon juurelle.

Ja kiinanruusu kukki joka vuosi. Siitä maalasin tämän liitupastellityönkin. Annoin sille nimeksi ’Iloitse tytär Siionin’.  


Noin 12 vuotta nuo kasvit rehottivat upeasti. Kukkien lakastuminen alkoi samoihin aikoihin kuin miehenikin sairastui. Itsekin olin aika masentunut siihen aikaan. Ja kukat tuntevat sen kaiken. Näin uskon. Rahapuu nuupahti ensin, sitten aloe ja lopulta kiinanruusu tiputti kaikki lehtensä. Huokasin niiden perään.

Taas yksi Ruusu, mitä mieheni aina ihasteli. Mutta miksi kiinanruusu? Kukka joka ei ole ollenkaan ruusu ja kaukana siitä suvustakin. Ruusun pikkuserkkuja vain. No kerrotaan, että kasvi on Kiinasta kotoisin ja tieto kertoo, että se on Malesian kansalliskukka. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinanruusu

Egyptissä minulle suositeltiin ostaa kuivatettua hibiscusta, mikä kylläkin sitten jäi käyttämättä, kun en muistanut mitä se oikein oli ja mihin sitä käytetään. Enpäs hoksannut silloin, että tuttu kukka se on. Tässä on kerrottu teen vaikutuksesta vilustumiseen ja ummetukseen. 

The China Rose ja tässä aito Kiinanruusun kukka!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Suruadressit tukijana


Olen käynyt läpi hautajaiset suunnitelmineen kaikkineen. Rankkaa se oli, mutta myös antoisaa. Mieli on hyvä ja vakaa, mutta vatsaani kirvelee.

Olen horoskooppimerkiltäni Rapu, herkkä, mutta kova panssari päällä. Säilytän kasvoni, valitettavasti, ja käpristelen sisälläni.

Mars-planeetta on syntymäkartallani Neitsyessä. Sellaisilla energioilla voi selviytyä tunnemylläkästä. Alan arkistoida, tutkia ja analysoida. Mars - Oinas on ollut näinä päivinä sulkeutuvassa neliössä Uranukseeni. Ja taas miehelläni on parin viime vuoden ajan ollut Uranuksen paluu. Jotakin ollaan hoidettu loppuun ja jotakin aloitetaan. Ehkä tuli-Mars on antanut minulle ihme-energioita, sillä olen jaksanut kaiken ihan hyvin ilman draamaa tai masennusta. Vielä.

Nyt hautajaispäivän jälkeen kävin adressien kimppuun. Luin läpi ne kymmenet ja kymmenet kauniit painatukset, joita poikani suu kuivana luki (tosin lyhyemmän version kautta eli nimet mainiten). Kuinka kauniita ne ovat kuvineen, värssyineen ja nauhoineen. Ennen kaikkea lähettäjän nimet pysäyttävät, tuovat muistoja, lämmittävät, vaikka ne ovatkin usein kiireessä kirjoitettuja, velvollisuudesta ja muistamisen halusta lähetettyjä, tavan mukaan. Mutta on myös itse tehtyjä kauniita adresseja ja käsin kirjoitettuja runoja. Niitä pyysin poikani sieltä lukemaan runoineen kaikkineen.

Ruusuja, liljoja, kauniita maisemia adressit täynnä! Kauneus lohduttamassa! Hyvin paljon ruusuja, usein niitä valkoisia. Ihaillen katselin kuvia ja samalla tein surutyötä. Näin on hyvä alkaa, kun ystävät ja sukulaiset lähtivät kotimatkalleen, ja minä jäin yksin.

Lajittelin adressit kasoihin lattialle sen mukaan, mitä tukirahastoa ne edustivat. Se kiinnosti. Tiedän, että adressi maksaa noin 13 eurosta 20 euroon, mutta sitä en tiedä, kuinka paljon loppujen lopuksi siitä menee euroja kulloistenkin järjestöjen tukeen ja mihin se kaikki tuki lopulta päätyy. Kuitenkin se tieto, että se ei ole pelkkä kortti, vaan taustalla on tukijärjestöt, on jotenkin lohduttavaa. Minä saan kortin, joku toinen rahaa. Tässä tämän päivän tukijärjestösaalis:
Unicef, Kaatuneitten omaisten liitto, Hyvä Sanoma ry, Hyvän vanhenemisen tukisäätiö, Suomen mielenterveysseura, Suomen kansanterveysyhdistys, Suomen Lions-liitto, Kuulonhuoltoliitto, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Seurakuntia, Syöpäsiaraiden tutkimustyön edistämiseksi, Suomen Syöpäsairaiden lasten hyväksi, Suomen syöpäpotilaat, Syöpäsäätiö, Eläkeliitto, Ms-liitto, Suomen Sydänliitto, Suomalaisen koulutuksen ja kasvatuksen hyväksi, Suomen Sotaveteraaniliiton Kukkaisrahasto, Punaninen risti ja Suomen Rauhanyhdistyksen keskusyhdistys. Näistä runsaimmin oli lähetetty Veteraaniliiton adresseja.

Tutkin noita tukijärjestöjä netistä, mutta en löytänyt, mikä osa tuosta adressin hinnasta päätyy tukiaisiin. Hauskaa oli huomata, että adressit voi valkata, tilata ja postittaa suoraan netistäkin. Hyvä palvelu! http://suru.fi/product/23/raataloity-adressi  Täältä ei kuitenkaan löydy niitä tukijärjestöjä.

Tämä mm. laulettiin muistotilaisuudessa  Kevät on tulossa, ja linnut jo innoissaan!