keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Nyt sen keksin!!

Minua on alkanut risomaan nuo halvat ja enemmän kalliit aurinkokennovalaisimet. Ne ovat hauskoja niin kauan kuin kestävät. Eivätkä ne kestä kauaa! En ainakaan minä osaa niitä korjailla, jos siikseen tulee. 

Toinen juttu, joka minun silmääni on alkanut pikkuisen häiritsemään, on nuo kylttini puutarhassa. Ja varsinkin ne, jotka olen kyhännyt aivan avoimia puutarhapäiviä varten. Nehän saisivat olla enemmänkin näkyvillä, sillä usein kahvila-asiakkaani kuitenkin kyselevät perennoiden nimiä. Minähän olen rustannut noita kylttejä vähän niin ja näin, mitä olen kerennyt ja aivan kierrätysmateriaaliaalista, jopa pahvinpalasia käyttäen.

Nyt jotakin naksahti keväthurmiollisissa aivoissani. Poimin kaikki kennolamput yhteen, irrotin niistä akkuosan ja kas! Minullahan on siinä valmiina oivia ja kestäviä muovipuikkoja suoraan terävine päineen maahan iskettäviksi. 

Akkuosia vähän epäilin, tokko ne ihan jätepussiin voisi laittaa. Kävinkin naapurissa niitä kysymässä, josko laitan ne kaikki ongelmajätteisiin. Isäntä innostui ottamaan ne vastaan ja kyhää niistä jotakin ihmeellistä, hän kun on Pelle Pelottoman kaltainen keksijä. 

Netistä löysin kyllä, että aurinkokennoakut ovat ongelmajätettä, niin pieniä vaikka ne ovat!!

Sitten kipusin navetan vintille, josta löysin vanhaa muovimattoa. Siitä leikkelin palasen kokeeksi.

Ja HEUREKA! Nyt minulla on olosuhteisiin nähden paras mahdollinen kyltti! Kierrätysmateriaaleista.

 

Suon tämän idean mielelläni muillekin käyttöön. Tuon kantaosan leikkasin sen verran, että se on mukava taivuttaa tuohon kuppiinsa.

Tosin nyt täytyy kokeilla, mitä pelkkä tussi tykkää muovilla olla ja miten se säilyy ulkona auringossa. Sehän ei haittaa, jos se haalistuu. Sitä voi aina vahvistella. Mutta en tiedä kuinka pian se muuttuu näkymättömäksi. Laitan tuon kyltin pikimmiten ulos ja seuraan tilannetta.

Cheek - Kaikki hyvin on!

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Kevätahava on ruusuille pahasta!

Näillä ruusuilla en tarkoita niinkään kotoisia luonnonruusuja ja esim. juhannusruusun sukulaisia, mutta vähän arempia ruusuja, kuten ritausma ja vyöhykkeen III ruusut, jotka kyllä menestyvät minullakin (vyöhyke V), jos niitä hyvin hoidan ja otan olosuhteet huomioon.



Jos ruusunjuuri onkin selvinnyt talvesta, nyt kevätauringon ja -tuulen kuivassa ahavassa on ruusunvarret vaarassa. Jo viime keväänä kiiruhdin peittämään maaliskuussa jo pienempiä ja arimpia ruusuntaimia kaikennäköisellä varustuksella säkeistä ja pahvilaatikoista pitäen. Nyt olen niitä kannellut pellolle niiden turvaksi, mutta myös kannellut pois, kun on satanut. 

Kun liityin mukaan Kanadalaisten ruusujen koeviljelykseen, olen ikään kuin hyvällä kurssilla  tiedon annissa. Koskisen Jorma (eräänä kokeen vetäjänä) sieltä antaa meille ilmaiseksi neuvojaan ja tähän alle sain luvan kopioida hänen neuvonsa tätä kevään ahavaa vastaan ja myös tiedon siitä, miksi on syytä peitellä joitakin ruusuja. Siis miksi jo voimallisen näköinen ruusunoksa kuitenkin kuolee kesän korvilla?  Kiitos Jormalle!

Ahava

Aurinko alkaa paistaa, päivälämpötilat nousevat suojaisissa paikoissa reilusti plussan puolelle, mutta yöllä voi vielä olla kymmenen astetta pakkasta. Viimeinen ja usein suurin uhka ruusujen talvenkestolle on kevätahava, auringon ja tuulen kuivattava yhteisvaikutus. Päinvastoin kuin joskus luullaan, ruusut selviävät usein kovista pakkasista, vaikka se heikentää niitä. Kovien pakkasten kuivattamat versot ovat kuitenkin alttiita kevätauringolle, joka kuivattaa niitä lisää. Alkutalven pitkän ja lumettoman pakkasjakson jälkeen ruusut ovat tänä keväänä erityisen arkoja tuulen ja kevätauringon vaikutukselle. Vaikein aika on juuri nyt edessä.

Suojaisessa lämpimässä paikassa versot alkavat elää, mutta maa on vielä jäässä. Versot alkavat niissä olevan vararavinnon turvin hengittää ja silmut kasvaa ja turvota. Kun ruusu ei kykene juuriston avulla imemään jäätyneestä maasta vettä, saattavat versot kuolla janoon. Usein tämä tapahtuu aivan viime metreillä, juuri ennen kuin maa sulaa ja kasvukausi alkaa. Moni menehtynyt verso ei kuollutkaan kovien pakkasten aikaan, vaan viikkoa ennen kuin maa suli.

Olen itsekin joskus käynyt varhain keväällä tutkimassa versoja ja todennut, että ei näytä pahalta, useimmat ovat hyväkuntoisen näköisiä. Olen raaputtanut kärjestä vähän kuorta ja todennut että vihreä nilakerros on kuoren alla elossa, joten verso on hengissä. Sitten kuitenkin paria viikkoa myöhemmin, juuri kun silmujen olisi pitänyt puhjeta, verso onkin äkkiä selittämättömästä syystä ruskistunut ja kuivunut kokoon. Se on silloin kuollut ahavan vaikutuksesta janoon.

Ahava ei vaivaa kotimaisia luonnon- ja perinneruusuja, ei juhannus- eikä valamonruusua. Ahava ei myöskään yhtä usein iske matalakasvuisiin ruusuihin, joiden versot ovat alempana varjossa ja turvassa. Sen sijaan ruusut, varsinkin uudelleen kukkivat pensasruusut, joiden edellisvuotiset vuosiversot ovat 75-150 cm korkeita, ovat alttiina kevätauringon porotukselle, varsinkin avoimilla paikoilla. Erityisen vaarallisia ovat seinänvierustat, jotka päivisin lämpenevät kevätauringossa. Aikainen päivälämpö keväällä ei suojele ruusuja, vaan voi tappaa ne, jos maa on jäässä.

Kotikonsteja on vain kaksi: varjostus ja kastelu. Varjostusta tarvitaan aiemmin, uhanalaiset lajikkeet tulisi peittää viimeistään nyt. Melkein mikä tahansa käy, mutta parhaita ovat hengittävät materiaalit kuten säkkikangas ja kaupoissa myytävä varjostuskangas. Tiiviimpikin materiaali käy, mutta on huolehdittava, ettei siitä tule ilmatiivis. Vain auringonpuolen varjostaminen riittää. Pohjoisen puolelta peite on hyvä jättää avoimeksi, tai ainakin raolleen. Jotkut ruusulajikkeet ovat arempia kevätauringolla kuin havukasvit, joita meillä osataan jo keväisin varjostaa.

Toinen konsti on kastelu. Kun pintalumi ja -jää ovat jo sulaneet, mutta maa on syvemmältä vielä jäässä, voi ruusuja alkaa kastella. Huoneenlämmin vesi sulattaa tietysti nopeammin, mutta mikä tahansa kasteluvesi sulattaa vähitellen jäätä ja routaa. Lisäksi kevätkastelu auttaa ruusun vesitasapainoa talven jäljiltä muutenkin. Jotkut sekoittavat 10 litran kannuun edellisenä päivänä 3 dl kakkarakeita, joiden annetaan sulaa yön yli. Vettä sekoitetaan aamulla voimakkaasti. Kastelu tehdään aamupäivällä, kun lämpötila on noussut reilusti plussan puolelle eikä yöksi ole enää luvassa pakkasta. Lantaveden sanotaan vauhdittavan varsinkin uudelleen kukkivien pensaiden kasvuunlähtöä.

Onneksi kanadalaiset ruusut kestävät yleensä kevätaurinkoa melko hyvin, mutta korkeaversoisia pilari- ja köynnösruusuja jotkut varjostavat, ainakin I–II-vyöhykkeillä. Tilanne on pahimmillaan silloin kun päivisin auringossa seinän vieressä on 10 astetta lämmintä ja öisin 10 astetta pakkasta. Ruusut, joiden versot ovat puna- tai kanelinruskeita, tuntuvat olevan paremmin turvassa, mutta korkeakasvuiset ruusut, joiden versot säilyvät vihertävinä tai vihertävän ruskeina, ovat eniten vaarassa. Runsaspiikkiset versot kuten tarhakurttu-, tarhapimpinella- ja tarhaharisoninruusut selviävät yleensä paremmin.

Kirjoitin tämän oikeastaan niille, jotka kasvattavat paljon muitakin kuin kanadanruusuja. Tämä pakkastalvi oli ankara ja tänä keväänä ruusut ovat erityisen haavoittuvaisia kevätauringon paisteelle. Aurinkosuojan poistamisella ei keväällä ole mikään kiire, kunhan vain ilmankierrosta huolehditaan. Liian varhain tehty poisto on vaarallisempi kuin pidempään jätetty varjostus. Hyvin paahteisilla paikoilla tulee varmistua siitä, että maa on ainakin 20 cm syvyydeltä sulaa.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Metsätontun kukkamaalauksia

Eräs blogilukijani, Ticoliina, muistutti kommentissaan, että hän oli jossakin nähnyt minunkin omia maalauksiani. Kiitos hänelle huomiosta! Jospa tämä sivu sysäisi minua taas maalausten pariin. Pysähtyä jonkin tällaisen työn ääreen unohtuu kaikki muu maailma ja mieli vahvistuu.

Nyt kun lumi vielä peittää puutarhan, voisin kaivaakin noita maalauksiani tähän. Pidin viimeisen näyttelyn Hyvinkäällä lopputalvesta vuonna 2014. Joten tähän tuon niitä töitä, joista osa on jo maailmalla ja loputkin siellä vielä ystäväni varastossa. 

Villiruusu

Valkovuokko

Akilleija

Juhannusruusu

Unikko

Minette

Kiimingin ruusu
Yksi ruusu on kasvanut laaksossa - Tapio Rautavaara

torstai 10. maaliskuuta 2016

Esittävä kasvitaide - Jouni Pajavuori

Haluaisin tuoda täällä esiin nykyisiä taiteilijoita. Sellaisia, jotka tuovat esiin herkkää esittävää taidetta ja varsinkin kukkataidetta. Pitäydyn näin ruusutarha-ideani puitteissa.


Itse kävin Taidekouluopintoni 1970-luvulla, jolloin oli pinnalla ei-esittävä taide. Minulle, joka tavoittelin viivan ja muodon hallintaa, syntyi joskus epäillys ei-esitettävästä taiteesta: - Pystyvätkö he kaikki luomaan todellista viivaa ja esittävää taidetta esim. ihmisestä? Eräs tällainen taiteilijaystäväni, joka teki hyvin symbolista ei-esittävää taidetta, yllätti sitten meidät kaikki pitämällä näyttelyn, jossa hän oli piirtänyt ihmisiä hyvin herkillä ja kauniilla viivalla.

Tulinkin siihen tulokseen, että ei-esittävä taide räjäytti luovuuden voimaa uudella tavalla. Vanha piti kumota ja se tapahtui rajulla tavalla. Silloin tiettyyn asuntorakentamiseen ja uusiin suuriin tiloihin usein ei-esittävä istui hyvin. Ryijyt, gobelliinit ja romanttiset 'markkinataulut' joutuivat aika raa'asti syrjään.

En pärjännyt taidekoulussa niissä yrityksissä, joissa pyrin luomaan ei-esittävää taidetta. Myönnän, että silloisessa taloudellisessa ahdingossa minulla oli välillä käyttää vain kolmea väriputkiloa; valkoinen, napolin keltainen ja persian sininen. Siitä syntyi ensimmäinen öljyvärityöni!  Pikkuhiljaa ostelin lisää värejä. Nopeassa skitsipiirtämisessä pärjäsin, jopa paremmin kuin monet muut, mutta sille ei juuri arvoa annettu.

Tämä taiteellisesta koulutuksesta silloin. Ja huomasin nyt esille nostettavan taiteilijan Jouni Pajavuoren käyneen läpi vähän samankaltaisia kokemuksia. Hän kertoo blogissaan näin:
Synnyin Suomessa, Janakkalassa 1969. Opiskelin Kankaanpään Taidekoulussa 1994-1998 luvulla. Minun aikaisemmat maalaukset olivat realistisia. Taidekoulun vaikutuksesta syntyi minun ei-esittävä kausi, jossa oli omat ristiriitansa, koska ihanteet maalaustaiteeseen tulevat kauempaa mm. Rembrandt, Ilja Repin Ja Ivan Aivazovski. Aloin kaipaamaan uudestaan klassillista tapaa . Joten olikin luonnollista siirtyä realistiseen taiteeseen takaisin. Tällä hetkellä asun ja työskentelen Hämeenlinnassa. 

Kävisikö tuleville vuosikymmenille siten kuin musiikkia tekevä isäni joskus povasi? Romanttinen kausi tulee vielä takaisin. Minullakin on hyvin vankka tunne, että tulevina aikoina tarvitsemme hyvin paljon kauneutta ympärillemme. Romantiikka tulee takaisin ja toivon melankolia.

Ihastuin Jounin töihin. Minusta niissä hehkuu romanttinen viiva ja utuiset värit! Jotakin soljuu kuin virta, joka välillä jäätyen pysähtyy, varsinkin tässä talvisessa maalauksessa. Kuitenkin voima uhkuu piilossa puhjetakseen jälleen. Se ei ole rokkia vaan se on sinfoniaa, parhaassa tapauksessa suomalaista kansansävelmää suruineen ja iloineen. Vaikka työt ovat joskus valokuvauksellisia, niissä näkyy voimakkaasti käden ja siveltimen jälki.






Finland's Nature in Autumn & Finnish Folk Song "Röntyskät" (Kardemimmit)

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Toukoniitty, Ruusunlehti ja Suomen Ruususeura

Tuossa ylhäällä otsikossa kolme hurmaavaa asiaa! Seura, lehti ja itse ruusu!

Olen iloinen, että löysin Suomen Ruususeuran ja sitä kautta saan kannesta kanteen aina lukemani Ruusunlehden (alhaalla kuvassa). Uusimman lehden kansikuvassa on eräs löytöruusuista suosikkini, Rosa 'Toukoniitty'. 




Huomata voi, että olen oppinut kirjoittamaan ruusun nimetkin oikein. Siltikin, vaikka neuvotaan, että tekstissä ruusujen nimet kuten hansaruusu tai valamonruusu kirjoitetaan pienellä ilman latinalaista nimeä, niin otan omaan blogiini oikeudeksi kirjoittaa Valamonruusu ja esim. Toukoniitty isolla ja ilman heittomerkkejä, kuten pitäisi. Suotakoon anteeksi tämä! Kirjoitetaanhan usein Sinä-sanakin isolla, kun halutaan kunnioittaa toista, vaikka se on kieliopin vastaista. Kunnioitan ruusuja ja varsinkin Suomen löytöruusuja, joten kirjoitan ne isolla sen vuoksi. Aika hyvä perustelu, eikö totta? Siis samoin kirjoitan omaan tekstiini myös Juhannusruusu, vaikka virallisesti se on väärin. Ruusujen nimien oikeinkirjoituksesta oli hyvä artikkeli edellisessä Ruusulehdessä 3/2015. 

Eipä silti. Olen saanut satikutia myös siitä, että äidinkieleni kirjoitustyylissäni on aika kehnoa ja joskus jopa monimutkaista. Pöh! En jaksa aina tonkia tekstiä läpi enkä järjellä miettiä. Kun kuitenkin, käytän blogia etupäässä tunteiden, ajatusteni ja oivallusteni purkamiseen.

Ruusulehti on minulle todella tärkeä. Olen tilannut niistä jopa vanhoja numeroita, joista olen löytänyt paljon sellaistakin tietoa, mitä suuremmissa tietokirjoissa ei ole.

Kolmas iloinen asia oli, että Rosa 'Toukoniitty' julistettiin tämän vuoden 2016 nimikkoruusuksi. Kun selailin aikoinani Pirjo Raution Kauniit löytöruusut-kirjasta, ihastuin oitis tähän Toukoniittyyn, koska se erottui heti muista ruusuista tuon erikoisen kukkamuodon vuoksi. Nuo vaalean violetit terälehdet ovat jotenkin suorakaiteen muotoisia ja antavat aivan oman ilmeensä. Lehdet reunoistaan jotenkin taipuvat tuonne alas, josta tulee tuo muoto. Myös väri on aivan omansa. 

Minulla tuo lajike on vielä niin pieni, vasta 2-vuotias puutarhassani, mutta pari talvea jo hyvin säilynyt. Vaikka se ei ole vielä iso, niin kukkia on kuitenkin ollut mukavasti. Pikkuisen olen huolissani siitä sen vuoksi, että se on istutettu aika lähelle vaahteraa, joka ei vielä hirvittävän iso ole ja saattaa jopa menehtyä joku vuosi, koska siinä on runkovaurioita. Kuitenkin se kasvaessaan voi viedä voiman liian lähellä olevilta ruusuilta. Kerrotaan, että Toukoniitty tekee paljon juurivesoja, josta voisin levittää ruusua muuallekin. 




Toukoniitty-nimityshän tulee siitä, että ruusu on löydetty Toukoniittypuistosta Helsingissä. Kirjoittaja Ruusunlehdessä, Timo Saarimaa, toteaa sen olevan kanadalaisen blanda-villiruusun lajike. Vaikka hän ei yhdistä ruusua Bengt Schaliniin, niin mielessäni itse olen ajatellut siinäkin olevan Schalinin käden kosketusta. Toivon, että joku vuosi Toukoniittykin annettaisiin jonkun arvokkaan henkilön muistoksi ja omisi uuden nimen.

Tämä ruusu on siitäkin mukava, että siinä ei ole paljoa piikkejä ja se tekee suuria punaisia kiulukoita. Niitä en ole vielä maistanut.

Nyt vähän sydän kylmänä odottelen kevään merkkejä ja ruusujen kertomaa siitä, kuinka ne ovat tämän hankalan talven (varsinkin syystalven) kestäneet. Toivon, että kevät ei sulata lumia aivan äkkiä, sillä minun Toukoniittyni on paikalla, mihin paistaa kuuma kevätaurinko. Täytynee jollakin sitä vähän peitellä silloin.

Laskin, että minulla on 22 eri löytöruusua nimettynä. Joitakin outoja lajeja on tuotu minulle kasvatettavaksi ja tunnistettavaksi. Se on jännittävää.