torstai 31. maaliskuuta 2022

Rugosapohjaisia löytöruusuja

En tiedä voiko sanoa 'rugosapohjaisia', mutta tarkoitan kuitenkin löytöruusuja, joilla on jo silminpistävänä rugosamainen tunnusmerkki; ruttuiset lehdet.

Idästä tuli suuri maailmanvalloittaja ruusujen joukkoon 1800-luvulla, Rosa rugosa, tunnetusti se villi muoto, jota nyt tuhotaan ympäri Suomen. Mutta tuli myös kauniita tarhakurtturuusuja, jotka tuoksuivat, kukkivat pitkään koko kesän ja olivat kestäviä. Niihin ihastuttiin ja niitä on istutettu paljon puistoihin.

Rosa rugosa on risteytynyt monen ruusun kanssa, niin luonnonruusujen kuin viljeltyjenkin ruusujen kanssa omin neuvoin ja erilaisia kantoja on löytynyt ympäri Suomen maan.

Löytöruusujen suosijana tuon tähän esiin niitä mielenkiintoisia ja kauniita rugosa-sukuisia löytöruusuja, jotka kasvavat puutarhassani komeasti, jotkut liiankin komeasti.

Suosituin ja runsainkin kasvultaan on raahelainen löytöruusu 'Sofia'. Siitäkin olen lähemmin kertonut omalla sivullaan, jos laittaa hakuikkunaan nimen. Näille sivuille haluan tuoda erilaisia ryhmiä esille. Sofia on tosiaan aika hurja kasvultaan. Se kasvaa yli 2-metriseksi ja leveäkin se on, tekee myös juurivesoja. Se alkaa kukkia jo alkukesästä, aikaisemmin kuin monet muut tämän ryhmän ruusut. Toinen hurja kasvultaan ja aikaisin kukkija on haukiputaalainen 'Martta' (alempana). Molempia olen joutunut leikkomaan aika raa'alla kädellä. Sofia peittää helposti kahvilan ikkunan ja Martta levenee sammalsohvalleni asti.


 
Sitten on ihania valkoisia, joista toinen 'Pappilan neito' (vasemmalla), löydetty Piippolasta, ja toinen hassun näköinen 'Karjasillan kulkuri' (oikealla) Oulusta. Tällä viimeksi mainitulla on runsaan rönsyävä heteistö.

Kaksi aivan ihastuttavaa suurikukkaista rugosan geenejä kantavaa löytöruusua ovat yksinkertaisia kukinnoiltaan, mutta niiden suuruus ihastuttaa. Toinen on 'Suorsa', löydetty Muhokselta ja toinen ei niin kurttulehtinen on 'Ristinummi'. Joskus olen noita kukkia mittoillut, mutta en osaa sanoa, kummalla on suuremmat kukat. Ihania yksilöitä ne ovat. Ristinummi on korkeampi kasvuinen kuin Suorsa.

Parkkipaikan alueelle, vähän pihalta syrjemmälle, olen istuttanut kaksi voimakkaasti leviävää löytöruusua. Toinen tässä vasemmalla on iloisen punaisesti kukkiva 'Leskelä', löydetty Piippolasta ja toinen onkin Venäjältä kotoisin oleva Pietarinruusu, joka on selvä risteymä villeistä Rosa majalis- ja Rosa rugosa- ruusuista. Ruusut ovat kuin kaksoset, mutta kotoisin aivan eri alueilta. Nämä ruusut saavat rauhassa levitä paikoillansa kuten haluavat. Sen olen niille luvannut.

Matkustan edelleen ruusujen kanssa vähän Suomen ulkopuolelle. Yksi komea kerroksinen ruusu on 'Moje Hammarberg' Ruotsista (vasemmalla). Toinen muualta Suomeenkin myynniksi otettu ruusu on 'Scubrosa', jolla taas on yksinkertainan kukka. Tämä ruusu muistuttaa hyvin paljon villiä Rosa rugosaa, mutta sen kukka on suurempi, voimakkaasti tuoksuva ja kiulukat ovat kuin tomaatteja. 



Huomaan, että ruusutarhani on aivan villiintyneiden ruusujen puutarha, eikä nämä tähän lopu,
mutta tässä nämä rugosasukuiset löytöruusut. Minkähän olen unohtanut, mietin? 

Onhan niitä, mutta otan omalle sivulleen ne ruusut, joita on löytynyt Helsingin puistoista ja jotka saattavat olla puutarhuri Bengt Schalinin alkuperää.

maanantai 28. maaliskuuta 2022

Suomen keltaruusutkin ovat luoneet omia sisukkaita ja kauniita kantojaan!

Vaikka olen jonkinlainen boheemi luoden mitä milloinkin, eläen omaa rytmiäni ja työstäen puutarhaakin kuin pahanen 'tonttu', tykkään tietystä järjestyksestä. Ruusujakin tässä ryhmittelen omiin sarjoihin. Olen kertonut villiruusuista, niiden muunnoksista luonnossa ja spinosissimaruusujen löytöruusuista. Nyt kerron keltaruusujen muunnoksista (tarhaharisoninruusut). Sillä nekin ovat luoneet omia sisukkaita persooniaan, joita ihailen kovasti.

Alkuperäistä Rosa foetida,  Aasian keltaruusua, minulla ei ole. Eikä Persiankeltaruusua, josta ehkä nuo muut keltaruusut ovat saaneet geenejään. Mutta muutamia ihastuttavia ruusuja tästä ryhmästä minulla on niin kutsuttuina löytöruusuina. Osa niistä on kyseenalaisia siitä, kuuluisivatko ne pimpinellaruusuihin enemmän kuin keltaruusuihin, mutta laitan niitä nyt tälle sivulle.

Vanhin näistä puutarhassani kasvanut on Raahen oma Viljaminkeltaruusu, jota epäillään olevan lajiketta Harison's Yellow. Se ei ole oikein kukoistanut. Olen joutunut siirtämään sitä ja pelkään, että se ei tykkää minun happamasta puutarhamullasta. Joku kesä itikat söivät sen nuput ja joku kesä se on kärsinyt kosteudesta, vaikka vieressä menee salaojaputki. Mutta sitkeästi se kukkii harvakseltaan kesäisin. 

Vasemmalla tuo raahelainen lajike Viljaminkeltaruusu ja oikealla vähän tummemman keltainen väriltään Helsingistä löytynyt Rosa 'Aurora'. Siitä olen iloinen, sillä se on hieman kyseenalainen tullakseen toimeen näin pohjoisessa, mutta hyvin itsevarmasti se kasvaa ja nousee risuaidan vieressä. Keltaruusutkin minulla on omassa rivissään siinä.

Sitten on iki-ihana löytöruusu 'Kiiminki', jotka on istutettu molemmin puolin risuaidan porttia. Yksi kesän ensikukkijoista. Sen lehdet muistuttavat kapeudeltaan ja väriltään pimpinellaruusua, yhtä aikaa se niiden kanssa kukkii perisen viikkoa. Ihanat suurehkot kermankeltaiset kukat!


 

Yksi keltaruusujen geenejä omaava on löytynyt Paimiosta, Rosa 'Paimio' (alla oikealla), johon jo ensisilmäyksellä sen nähtyään ihastuin. Voi miten runsas kukinta! Toinen punertava ruusu on kyseenalainen, mihin ryhmään se oikein kuuluu, mutta jotkut ovat siitäkin löytäneet keltaruusun perimää, puolikerrannainen 'Kerisalo'. Kolmaskin punertava löytöruusu minulla on 'Oulu', joka on löydetty Oulusta, mutta siirron vuoksi se on vähän epävarma kasvaja. Siitä minulla ei ole kuvaa. Toinenkin Helsingistä löydetty keltaruusu on 'Hesperia' (en vielä tiedä onko se Maija vai Matti, koska se ei ole vielä kukkinut). 



Alla olevasta ruusustakaan, Ruotsista löydetty 'Nils', ei oikein tiedetä mihin ryhmään se kuuluu. Siitä on löydetty keltaruusuun viittaavia geenejä. Onhan sen lehdet jo hyvin erottuvat pimpinelloista; ihanan heleän vihreät ja pyöreähköt. Yksi lempiruusuistani. Sekin kesän ensikukkijoista, mutta valitettavasti kukkii lyhyen ajan, ehkä kuuma punainen seinä ja aurinkoinen paikka aiheuttaa myös sen.

Voi kuinka odotankaan kevättä ja kesää! Mutta nukkuos vielä rauhassa paksun lumikerroksen alla!


sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Spinosissimalajikkeiden löytöruusuja Suomessa

Tuossa edellisessä postauksessani arvelin, että Suomen ruusumme, juhannusruusu, olisi kotoisin Skotlannista. Melkein näkisin, että kaikki spinosissima- eli tarhapimpinellaruusut, joille ei löydy kasvattajaa tai risteyttäjää, on luonnostamme tai vanhoista kartanoista löytyneitä löytöruusuja. Olen huomannut, että ulkomaillakin kiinnostutaan näistä ruusuista. 

Englantia on pidetty spinosissimaruusujen eli tarhapimpinellaruusujen kotimaana, jossa on runsain mitoin risteytetty erilaisia tämän lajin ruusuja. Ja niitä on levinnyt ympäri maailmaa Suomeenkin saakka. Nämä ruusut olivat suosittuja ennen kuin idästä (Kiinasta, Japanista?) tuli piikikäs ja pitkään kukkiva rugosaruusujen suosio. Tämän vuoksi kapealehtiset spinosissimaruusut jäivät vähemmälle huomiolle. Nehän eivät kuki kuin tietyn ajan kesästä.

Ruusutarhassani ruusut kukkivatkin jaksoittain. Ensin villiruusut ja pian niiden vauhdissa alkavat kukkia spinosissimat, nekin omassa rivissään. Risuaidan toisella puolella villiruusut ja toisella puolella spinosissimat. Tosin näitä ruusuja olen sitten istuttanut muuallekin.

Näistä löytöruusuista komein on vaaleanpunainen Ruskelanruusu. Se kukkiikin pitempään kuin muut tämän ryhmän ruusut. Joka tapauksessa näillä ruusuilla on oma ihana tuoksuinen aikansa. Niiden mustanpunaisia kiulukoita en poimi syötäväksi. Mutta komeita nekin ovat punertavan syysvärityksen kera. Näitä ruusuja kannattaa istuttaa myös tuon syysvärityksensäkin vuoksi. Laitan näitä puutarhassani olevien ruusujen kuvia. Lähemmin näiden historiaa voi tutkia laittamalla nimen tuonne ylhäälle oikealla olevaan hakuikkunaan.




   Ruskelanruusu

 



Tässä ihana juhannusmorsian. Kukka muistuttaa juhannusruusua, mutta on vaaleanpunainen. Ylhäällä sen syysvärityskin kuvassa.

Olen huomioinnut sellaisen ilmiön, että nämä ruusut kukkivat joka toinen kesä runsaammin ja joka toinen kesä vähemmän. Uskon tämän johtuvan siitä, kun ne kukkivat aina uusiin versoihinsa, ei vanhoihin enää, joten ottaa aikansa noiden uusienkin versojen kasvamiseen.

Vasemmalla Papulanruusu ja oikealla Ruuhijärvenruusu, muistuttavat vähän toisiaan.


 
Vasemmalla Paavolanruusu ja oikealla Linnamäen kaunottaren upeaa syysväritystä. Taustalla näkyy Karjalanruusun keltainen väritys.
 


Vasemmalla hurmaava Linnanmäen kaunotar. Sillä on isommat kukat kuin oikealla runsaskukkaisella Altaicanruusulla, jota kutsutaan myös Idänjuhannusruusuksi. Niiden kukat ovat yksinkertaisia.

Ja annetaan tilaa vielä ihanalle Suomen ruusulle, joksi ulkomailla tätä lajiketta kutsutaan.

Näitä ruusulajikkeita ei yleensäkään pitä lannoittaa, kukinta on sitä runsaampaa, mitä köyhemmässä maassa ne ovat. Tuolla taustalla näkyy maakellarin katto, jonka päälle minun mieheni ilkikurillaan istutti tätä juhannusruusua. Ja se kukkii kuin valkoinen pilvi joka kesä. Maata tuskin siellä enää on paljoakaan, nokkosta kylläkin, ja vettäkin on vähän. Yhä ihmettelen, mistä se saa voimaa ja kosteutta siellä.

On se vain ihana!

torstai 24. maaliskuuta 2022

Onkohan juhannusruusummekin perimältään Skotlannista?

 Olen lukenut, kiitos Pirjo Raution keräämää tietoa, että Keski-Euroopassa on olemassa ja harvinaisena aivan Norjan ja Ruotsin etelärannikolla juhannusruususuvun (tarhapimpinellat eli spinosissimaruusut) villinä kasvava esiäiti Rosa spinossima. Kuva tästä ruusu muistuttaa minulla kasvavaa Rosa rupincolaa, joka on Venäjältä kotoisin. Kuva löytyy edellisestäkin postauksesta, mutta laitan sen vielä tähän, koska siinä on tyypilliset pimpinellaruusujen tuntomerkit. Piikikkäät tummanruskeat laihahkot varret, tummanvihreät, jopa punertavat kapeat lehdet ja runsas kukinta.

Skotlannissa tätä ruusua alettiin siementää ja risteyttää jo 1500-luvulla, jalostustyötä tehtiin 1700-luvulla ja 1830 taimikaupoissa sitä oli myytävänä jo 300 lajiketta.

Varmuudella ei tiedetä, kuinka ja mistä meidän oma 'Suomen ruusu', juhannusruusu, eli Rosa spinosissima 'Plena', on kulkeutunut Suomen Lappia myöten. Koska pimpinellaruusut kukkivat lyhyen aikaa, pari viikkoa, ne jäivät sivummalle, kun tuli pitempään kukkivia ruusuja. Lajikkeet vähenivät ja osa jäi unholaan maailmalla. Nyt vasta viime vuosina niitä on alettu jäljittämään ja pitämään arvossa jälleen.

Ja kuinkas kävikään! Suomesta niiden muunnoksia löytyykin aika paljon! Mutta en kerro tässä jutussa niistä, vaan niistä harvoista, jotka ovat jääneet jäljelle pimpinellojen hyvistä vuosista ja eri toten juuri skotlantilaisia ja englantilaisia ruusuja. 

Niitä varmaankin löytyy Englannin puutarhoista, mutta minulla on vain kaksi lajiketta:

Yksi on 'William III' ja toinen 'Red Nelly'.

William lähti kituliaasti kasvamaan. Jouduin etsimään sille uuden paikankin, koska sen juurella varkaana kasvoi hanhikkipensas. Pelastin Williamin uudelle omalle paikalle. Ja siinä se alkoi viime kesänä kukkimaan! Voi kuinka iloiseksi se mieleni teki, sillä luulin, että se ei selviäisi. Tämä punainen

juhannusruusun sukulainen on syntynyt Skotlannissa jo vuonna 1850. Siis historiallinen ruusu. Luullaan, että ruusu on nimetty kuningas William III:n muistolle. Hän hallitsi Englantia, Irlantia ja Skotlantia vuosina 1689-1702. Aikamoinen kuningas, mutta aikamoisen sitkeä on ollut minun pieni William-pensaskin. 

Tuolla se lumen alla nukkuu, niin matala vielä on, eikä se kovin korkeaksi nousekaan, ainakaan näin pohjoisessa. 

Ruusu nimeltänsä Punainen Nelly eli Red Nelly, ei sekään ole ollut ihan varma kasvaja minulla, vaikka annoin sille lämpimän paikan tuvan seinän edessä. Kuin se aikailis koko ajan, mutta aina se sieltä keväällä päätänsä nostaa. Sekin on karmiinin punainen ja kukan lehdet alapuolelta ovat hopeisen vivahteiset. Kun tuuli heiluttaa Nellyn kukkia, on kuin liuta perhosia pensaassa lepattelisi. 

Luotan kuitenkin Nellyn viihtyvyyteen täällä, sillä olen sen nähnyt erään naapuripitäjän pihamaalla ulkoeteisen vieressä hurjana.

Tarkoitan hurjalla sitä, että pensas on raivannut itselleen ison tilan seinustalla ja melkein peitti jo ikkunankin. Kaunis se kukinta-aikana on, mutta en ihan sellaista hurjimusta tahtoisi omastani. 

Otin nämä molemmat ruusut tälle sivulle yhdessä, koska niiden jalostajasta ei ole tietoa. Ei voida oikein sanoa niitä löytöruusuiksikaan. Historialliseia ruusuja ne kumminkin ovat!

Nyt vasta luin, että nämä, kuten ei muutkaan pimpinellaruusut tarvitsisi kovin lannoitettua maata eikä muutenkaan paljoa lannoitetta, jotta ne kukkisi kovasti. Pelkään, että olen antanut niille jo alussa liian vahvan biolanmullan ja ehkä vanhaa hevosenkakkaakin. Ovatkohan raukat jaksaneet edes hengittää kunnolla! Tuhkaa joudun vähän keväällä antamaan, sillä maa tässä on liian hapanta. 

Mutta tässä iloitsee olemassaolostaan Nellyn kukkanen!



lauantai 19. maaliskuuta 2022

Villiruusujen risteymiä luonnossa - löytöruusuja

Suomi on aikamoinen löytöruusujen maa. Luonnossa on aivan villistikin risteytyneitä ruusuja, joiden alkulähteitä tutkitaan sekä fyysiseltä ulkonäoltään että myös DNA:lta. En tosin tiedä, kuinka laajasti DNA:tä käytetään näissä tutkimuksissa. Usein pelkkä ulkonäkö jo kertoo paljon. 

Ehkä luontoäiti on pitänyt huolen siitä, että tietyt jaloimmatkin ruusut löytävät risteytyskaverin selviytyäkseen Suomen kylmyydessä. Tai voisi ajatella niinkin, että Suomessa on vielä niin paljon rauhassa rehottavaa luontoa, että ruusutkin voivat siellä häiriöttä risteytyä ja löytää kasvupaikkaa.

Villiruusujen rinnalla olen ihastunut myös noihin sitkeisiin villiruusupohjaisiin löytöruusuihin. Niitä haluan esitellä tässä sivulla.Tämän ohessa saan esittää kiitokseni Suomen Ruususeuralle, joka vuosia sitten laittoi liikkeelle erikoisten ruusulajikkeiden etsimistä ja tutkimista. Se on tuottanut tulosta ja monta ihastuttavaa löytöruusupersoonaa kasvaa puutarhassanikin. Kiitos myös niille henkilöille, jotka ovat näitä edelleen kasvattaneet ja levittäneet taimistoissaan! Esimerkiksi Matti Kulju on tässä tehnyt suuren työn. Surullista on, että hänen Oulujoen Taimistolle ei ole löytynyt jatkajaa nyt kun hän tänä vuonna myy viimeisiä ruusutaimia.

Esittelen tässä muutamia villiruusupohjaisia löytöruusuja. Usein nämäkin ovat saaneet geenejä joltakin toiselta ruusulajilta tai -lajikkeelta.

Arno Kasvi on monelle tuttu ääni radiosta ja TV:stä. Hän havaitsi kerran eräällä kaatopaikalla oudon näköisen ruusun. Ruususta kasvatettiin versoja ja ainakin Oulujoen Taimistolla niitä myytiin. Ruusu sai nimekseen Rosa cinnamomea 'Arno' eli Arnonruusu. Huomaa, että kirjoitan nimen rakkaudella isolla kirjaimella, vaikka se oikein kirjoitetaan pienellä. Blogini ei ole virallinen tietolähde, joten saan sen tehdä. Cinnamomea on metsäruusun latinalainen nimi, joten on todettu, että Arnonruusu on metsäruusun muunnos tai mutaatio. Toisin kuin metsäruusu, Arnonruusun kukkalehdet ovat melkein puolikerrottuja. Se kasvaa parimetriseksi ja kukinta on runsasta, vaikkakin lyhytaikaista. 


Kunnioitan tätä kaatopaikan ruusua niin paljon, että olen antanut sille aivan oman paikan. Sen pitkät oksat ovat tuettun tukirakennelmaan, jonka siihen olen rakentanut. Ja kun se ei ole ihan kuumimmalla paikalla, sen kukinta kestää pitempään. Sen runsaat kiulukat ovat syksyllä kauniita punaisia helmiä. Juuritaimia en ole löytänyt, ainakaan vielä.

Toinen metsäruusun muunnos on raahelainen löytöruusu Malvaruusu, Rosa cinnamonea 'Malvankukka', joka on tämän nimetty vuodenruusuksi 2022. Siitä on oma tarinansa Ruusunlehdessä no 1/2022. Nimensä se on saanut malvankukkaa muistuttavana. Ennen kukintaa tuo ruusu näyttää vähän surkealta. Sen lehdykät ovat jotenkin surkastuneet kolmeen lehteen muistuttaen apilanlehtiä ja nuputkin ovat niin huomaamattomat, ettei uskoisi, minkä kukinnan pensas niistä yhtäkkiä pursuaa. Siis aivan erilainen ruusupersoona todellakin. 

Minulla tämä ruusu on kasvanut aika kuivassa ja laihassa maassa. Joskus se on kärsinyt kevätahavastakin ja oksia on kuivunut. Mutta sitkeästi se siinä kasvaa noin puolitoistametrisenä ja kukkiessaan ihmetyttää loistollaan ja sulokkuudellaan. Juuritaimia on kasvanut aika hitaasti. 



Toinen tällainen marmoroitu kukkakuvio on eräällä ruusulla, jonka historiasta ei ole mitään varmaa tietoa, ei myöskään sen esiäideistä. Se on Lapsenruusu eli Rosa 'Alavanhovi'. Siitä minulla on enemmän tarinaa: https://ruusutarha.blogspot.com/2016/02/lapsenruusu-alavanhovi.html. 

Tässä ruusussa ei nähtävästi ole villiruusun pohjaa, mutta toin sen omana persoonanaan tähän, koska en osaa liittää sitä mihinkään ryhmään. Tämä ruusu on minulla vähän hidaskasvuinen. Olen joutunut sen siirtämään jo kerran liian kuivasta paikasta ja ehkä joudun sen siirtämään toisenkin kerran. Haluan sen viihtyvän puutarhassani. 

torstai 17. maaliskuuta 2022

Villiruusuja maailman eri kolkista

Lisää villiruusuja! Villi- eli luonnonruusut tunnistaa nimessä lajina; Rosa canina jne..... Heittomerkkiä ei löydy. Kun taas muut ruusut ovat heittomerkin kanssa lajikkeita, esim. Rosa "Ritausma". Ne muut eivät ole luonnonruusuja, vaan risteytetty tai risteytyneet jonkun toisen ruusun kanssa. Laitan tuon opin tähän, koska minulla kesti erottaa laji ja lajike. Oulujoen Matti Kulju huomautti tuosta muutaan kerran, ennen kuin tokenin, heh.

Kyllä on maailma pullollaan ihania, kauniita luonnonruusuja, minullakin niistä muutamia. Esittelen muutaman kuvina. Yleensä olen suositellut pihoille, varsinkin puolivilliin pihaan 


tai puupuistoihin, kaunista punertavaa punalehtiruusu, Rosa glauca. Se on kaunis lehtineen, kukkineen ja kiulukkoineen.  Eikä se tee yleensä juurivesoja. Yleensä se huomataan pihallani omassa paraatipaikassaan. Mutta huom, siitä tulee 2-metrinen pensas!

Punalehtiruusu on eurooppalainen ruusu. Toinen mitä näistä villeistä suosittelisin, on nystyruusu, Rosa glutinosa, kutsun sitä Kreetan ruusuksi, mutta toki se kasvaa muallakin Välimeren rannoilla. Nystyruusu on itse persoona. Siinä ei tuoksukaan kukat, vaan pensaan voimakkaat lehdet, joiden alapinta on kummia öljynystyröitä täysi.  Sieltä se tervan tuoksu tulee, kun niitä sormien välissä hankaa. Ja hellepäivinä se löyhkää ihanasti, kun siitä ohi kulkee. Se onkin aivan kulkuväylän vieressä eteisen edessä. Sekään ei tee juurivesoja, ei ainakaan minulla ole tehnyt. On komean näköinen pensas ja sekin ihan omalla paikallaan.

Sitten on enemmän viheliäisempiäkin pensaita. Halusin villiruusujen jonossa kokeilla Nina Weibullin juuritainta, kun itse ruusu kuoli, että mikä siitä tulisi. Viheliäinen ja voimakas vuoriruusu, Rosa pendulina, kotoisin Alppien rinteiltä, on nyt valtaamassa koko ruusuriviä. Viime syksynä nyhdin ja leikkasin ison joukon sitä viemästä tilaa muilta. Tiedän, että se on vuoriruusu, kun ostin sen nimisen taimistosta ja on aivan saman näköinen. Vuoriruusua käytetäänkin usein jaloruusujen juuritaimena. Hyvin voimakkaasti ja kauniisti kukkiva se on. 

Venäjän seutuvilta on kotoisin kaunis valkea ruusu Rosa rupincola ja Pietarinruusu, joka on rosan punainen. Rupincola ei paljoa pääse leviämään, sillä se kasvaa kivikolla seinän vieressä ja sen ympärillä on vahvat Sofianruusu ja Hansa. Se on kuitenkin kevätkesän ensimmäinen kukkija. Rupincolaa voisi kutsua pimpinellaruusujen esiäidiksi. Sillä on mustat kiulukat ja kaunis syysväritys.



 

Sitten on noita vaaleanpunaisia ruusuja, kuten P-Amerikasta nukkeruusu eli Rosa nitida, Rosa rugosa (punaisena ja valkoisena) sekä Rosa gallica. Gallicasta en ole vielä varma, miten se viihtyy näin pohjoisessa, mutta sillä pitäisi olla lämmin ja turvallinen paikka kasvaa. Kahtena kesänä se on vasta kasvanut ja jännänä odotan, miten se nousee kolmantena kesänä. Jotenkin se kauneudessaan ja herkkyydessään runsaine heteineen voittaa nuo muut villiruusut. 


Sitten minulla on kasvamassa muitakin villiruusuja; valkoinen metsäruusu ja raspiruusu. Tosin raspiruususta minun pitää kaivaa enemmän tietoja. Eikä tässä kaikki! Olen varannut ensi keväänä istutettavaksi ruusut Taiganruusu, Karoliinanruusu, kiiltoruusu ja lännenruusun, joiden uskon olevan jotain sorttia luonnonruusuja. Pitää ottaa selvää!

Onneksi ne saavat vielä nukkua lumen alla! Täällä on vielä puoli metriä lunta.


keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Suomen villiruusut

Arvostan luontoa sen luonnollisine kukkineen, pensaineen ja puineen. Ja arvostan ruusuista myös villiruusuja, joita olen ruusutarhaani kerännyt useita lajeja.

Suomessa kasvaa villinä kuusi ruusulajia, joilla on yksinkertainen kukinto;

Metsäruusu, orjanruusu, koiranruusu, karjalanruusu, iharuusu ja okaruusu. Kaksi viimeksi mainittua ruusua minulla ei vielä ole. Villiruusuista olen kertonut edellä tarinoita, jotka löytyvät myös kirjastani "Ruusutarhani tarinoita". Ja jos täällä blogeissani niistä haluaa tietää enemmän, voi hakuikkunaan laittaa niiden nimen, niin tulee kysytylle sivulle.



Noista ruusuista ehkä voimakkain, korkeimmalle kurottava on karjalanruusu, yllä. Se kukkii myös muita pisimpään. Se muistuttaa hyvin paljon täällä pohjoisessa tuttua Kempeleenkaunotarta. Kukkien väri on sama ja kasvu. Erottava tekijä näillä ruusuilla on kuitenkin kiulukassa.

Koiranruusu on tuottanut minulle aina proplematiikkaa. Sekin kasvattaa pitkiä voimakkaita varsia, mutta ne tahtovat aina keväthankien ja kevätauringon hehkusta palaa, kuivuvat. Olen yrittänyt niitä usein harsolla peitellä, mutta aina sekään ei ole auttanut. Sen vuoksi kukinta on ollut huonoa. Koiranruusu kasvaakin villinä vain E-Suomessa. 

Ei orjanruusukaan ilahduta minua runsaalla kukinnallaan. Se kyllä kasvattaa pitkiä maahan taipuvia piikikkäitä varsia, mutta ehkä sen sijainti voimakkaasti kasvavan tammen juurella on sen heikkous. Kuitenkin tykkään, että sekä tammi että orjanruusu sopisivat hyvin yhteen, sillä yleisemmin ne kasvavat E-Suomessa. Mutta kaunis ja herkkä on tuo vaaleanpunainen orjanruusu. Nyt kun sen kasvu on lähellä tammea, toivon, että varret nojautuvat sen lämpimään runkoon ja kukkivat enemmän. 

Metsäruusu, kuten karjalanruusu ja Kempeleenkaunotar tekevät runsaasti ruusuvesoja, mutta onneksi ovat sellaisessa paikassa, josta kuljen ruohonleikkurin kanssa. Siellä juurilla kukkivat sitten sininen, villi lehtotädyke, pientä särkynyttäsydäntä ja ruusupensaiden välissä syksyisin kukkivat kauniit vaaleanpunaiset angervot. Ja heinää kasvaa myös, jota yritän välillä repiä pois. Luontoa sekin.

Sitten on pari kerrannaiskukallista ruusua, jotka katsotaan kuuluvaksi Suomen luontoon myös; tornionlaaksonruusu ja mökinruusu. Ja vaikka mökinruusun (vasemmalla) toin taimistolta ja se pitäisi olla se lajiltaan, en voi erottaa kukintaa tornionlaaksonruususta (oikealla). 

 



Kaikki villiruusuni kasvavat ehkä liian rehevässä maassa, joten kukinta ei ole niin runsasta kuin voisi toivoa. Olen nähnyt metsäruusun paremmassa kukassa jossain kuivassa paikassa ja köyhässä maassa. Joten villiruusut sopisivat parhaiten varmaan johonkin metsänreunaan, jossa niiden juurivesojakaan ei tarvitse varoa. 

Kaikki villiruusut kukkivat ensimmäisinä kesäkuun puolivälissä ja kukinta ei kestä kuin pari viikkoa. Mutta iloa sekin! Varsinkin kun muut ruusut eivät ole vielä aloittaneet kukintaansa. Minulla nämä villiruusut ovat kaikki samassa rivissä, joten niiden kukkiminen näyttää runsaalta. 

Niin kaunis, mutta surullinen kappale on "Wild Rose".