Toiveita ruusuilleni!

Ei se ihan niin saa olla, että puutarhan ruusut, perennat, puut ja pensaat ovat aina vaatimassa sitä ja tätä ja että puutarhurilla olisi yksin velvollisuus hoitaa heitä kuin lapsiaan. Kyllä heiltäkin voi pyytää omia toiveitaan! Heilläkin on velvollisuutensa; näyttää kauneutensa! 

Näin tein tänä aamuna kun tutkailin ruusujani ja poimin niitä kääriytyneitä ruusupaholaisia pensaista. Taas kourallisen, pesään laitoin. Eihän niistä enää kukkia kuitenkaan tule, vaikka puristelisikin niitä. 

- Toivon, että edelleenkin tänä kesänä Ilo ja Onni kukoistaisivat pihani kesässä! Kiitos edellisis'ä!

- Olkkala, kaunis olet, mutta toivon, että työnnät noita juurivarkaita muualtakin kuin nurmikolta. Katsos, kun lähellä pääjuuria on tilaa vaikka kuinka. Ja häätäisit pois sen viime kesän oksienkatkojan. Toivon nyt runsaampaa kukintaa.

- Ruustinna, sinä siellä kirkontornituessasi, olet kasvanut ja tuuheutunut, mutta olet ollut aika laiska kukkija. Kerro minulle, mitä pitää tehdä, että kukkisit enemmän.

- Ranskalaiset ja kanadalaiset ruusuni, ettekö kuulu tänne näin pohjoiseen? Nyt näen Anais Segelasin juurella uusia versoja, kiitos. Samoin toivoisin, että Alan Blanchart, Adeleide Hoodles ja Peace nostaisivat päänsä myös. 

Adeleide

- Duchesse de Montebello! Ilahduin kovin, että kestit viime talvenkin, mutta et ole vielä kukkinut minulle. Nyt hartain toiveeni olisi, että saisin ruusutarhassani nähdä SATALEHTIRUUSUN  kukkivan.

- Viggo, tiedät että sinun luojasi Pirjo Rautio on mennyt taivaalliseen ruusutarhaan. Viime kesän olit varmaan yhtä sairas kuin hän ja minäkin. Nyt olet voimistunut. Tiedän runsautesi ja kauneutesi. Näytä se jälleen tänä kesänä!

Viggo

- Ja te salaperäiset ruusupensaat, joita olen jo muutaman vuoden hoitanut, ette vielä ole kukkineet, jotta näkisin millainen kauneutenne on ja voisin etsiä lajinimen. Utelias kun olen! Tuokaa kukka silmiini!

- Ja te rakkaat ruusuni, joita olen kaivanut ulos ja siirtänyt, mielestäni parempaan paikkaan, kuten Ainolan, Alavanhovin ja Nankin-ruusun. Toivon, että ette siitä panisi pahaksenne, vaan osoittaisitte, että löysin teille jotain parempaa maata ja tilaa.

Luumuruusu 'Ainola' Oulun löytöruusuja

- Ja te pienet vauvaruusuni; William II, Suzanne, Posliinikaunotar, Marzipan ja Huldra! Ette kukkineet viime kesänä lainkaan. Anteeksi, en jaksanut kastella teitä tarpeeksi, en hoivata. Nyt olen pitänyt teitä tarkemmin silmällä, joten hymyilkää minulle tänä kesänä.

Posliinikaunotar, Pirjo Rautio

- Yksi toive myös keltaruusuilleni; Viljami, Hesperia, Aurora! Ette ole kukkineet vielä. Anteeksi Viljami, tiedän, että loukkaannuit siirrostani, mutta olet jo varmaan kotiutunut. Ja Aurora, näytät olevan voimissasi ihan kukkaankin asti. Paimio tuossa rivin päässä, näytät upealta, joten odotan sinulta runsasta kukintaa! Viime kesän olit allapäin.

Paimio 2017

Voi, voi, toivoinko liian paljon?

Näin syntyi minun puolivilli puutarhani

Olen luonteeltani villi ja vapaa, vähän boheemi, mutta joissakin tilanteissa tarkka kuin porkkana ja hyvä organisoimaan. Minulla on kartalla Mars Neitsyessä.

Joskus kun tuossa oli perunamaa, vihannesmaa, mansikkamaa ja muutama kukkapenkki, mieskin apuna, olin tarkka rikkaruohojen kanssa. Nautin nyhtää ja harventaa.

Sitten kun jäin pienelle eläkkeelle ilman miestä, ilman koneita ja ilman muutakin puutarha-apua (pojat kyllä muuten auttavat ja remontoivat), ja halusin kuntoon koko tontin, oli pakko ajatella miten ehdin ja pystyn kaikkeen niin että saan välillä laiskotella, kirjoitella, lukea, viettää aikaa ystävien kanssa ja vähän matkustaakin. Olisin ehkä vieläkin lojaalimpi puutarhani suhteen, jos ei olisi tuota kahvilaa ja asiakkaitani, jotka tulevat nauttimaan luonnon rauhasta ja katselemaan jotakin kaunista. Ruusuja! Asiakkaat antavat pontta!

No joku fiksumpi olisi jättänyt koko vanhan talon ja pihapiirin ja muuttanut kaupunkiin! Mutta minkäs teet, kun tarvitset luontoa, tekemistä ja tilaa. Ihminen tekee aina valintoja ja yrittää hoitaa parhaan kykynsä mukaan valitsemaansa ja selviytyä. Eikö?

Harrastan jonkun verran katteiden käyttöä, mutta aika vähän. Laitan ruusujenkin juurelle maanpeittokasveja. Ja kun olen seurannut tiettyjä penkkejäni, huomaan että luonto hoitaa omansa, niin villit ja ihmisen luomat.

Tässä muutama esimerkki, miten säästän itseäni. 

Edessä villi verikurjenpolven ryhmä, tuotu Ruotsista

Vanha ihanan känttyrä omenpuu ei pane pahakseen tästä penkistä. Se kukkii ja tuottaa omenoita. Keväällä sen juurella on krookuksia ja sitten tulee nuo kirotut vuohenputket. Annas olla. Joskus yritin perkata niitä pois, katkoin syksyisinkin kuolleet kukkien rungot pois. Nyt monet vuodet olen vain tallannut kuivat rungot keskelle penkkiä höysteeksi. Keväällä annan vuohenputken rauhassa rehottaa. Mutta kun se on tarha-alpin penkki, niin sieltä ne nousevat voimakkaasti ja voittavat vuohenputken. Keskikesällä penkki loistaa kuin aurinko keltaisine kukkineen! Tällä hetkellä alla olevassa kuvassa näkynee jo kuinka tarha-alpi nostaa vaalean vihreitä päitään. Penkin reunassa kasvaa myös kultapiiskua.

Samoiten alla oleva penkki on yks sekasotku. Joskus istutin kauniisti jalolupiinia ja jaloritarinkukkaa, itse siemenestä asti. Oi kun ovat kauniita. Sitten en ehtinyt penkkiä hoitamaan. Joten olen tallonut penkin keskelle komeat kukanvarret nokkosineen ja juolaineen. Keväällä yleensä olen polttanut sitten koko penkin. Nytkin laitoin siihen tammenlehtiä, jotka palaisivat samalla. Eikö mitä! Aina tuuli niin, etten tohtinut kulotusta tuossa pitää. Ja krookuksia nousi niin kauniisti siellä täällä, nyt tulppaaneja. Tuolta nousee jälleen komeasti lupiinit, jotka kukkivat ensin ja sitten ritarinkannukset. Jopa yhden mesiangervopuskan tuossa edessä olen antanut kasvaa. Se on kaunis sinisten kukkien joukossa. Ja näin on ollut nyt ainakin 15 vuotta. Eivätkä ne ole siitä mihinkään levenneet, paitsi ritarinkukkia löydän joskus toisaaltakin. Nykäsen pois jos on tiellä. Lupiinin kukinnot katkaisen pois sitä mukaa, kun ne ovat kukkineet.

Tuolla kuvan taustalla kasvaa aitaa vasten myös ritarinkannuksia mesiangervojen kera. Etualalla on päivänliljoja, joiden ympäriltä nykin enimmät vuohenputket. Iloisesti siinä aloittavat rivistön kukinnat. Aita tukee hyvin 2-metrisiä ritareitani. Mutta huomaa, ettei minulla ole lähinaapureita tontin vieressä kiroamassa siementen tai rikkakasvien levittäytymistä. Olen onnekas siinä. Muuten lähistöllä mitä parhaimmat naapurit.

Ja tässä alla vuohenputken valtaama kivikkoryhmä, jolle alunperin istutin ruttojuuren, noin 20 vuotta sitten, kun muuten juolas valtasi muut kukkani. Multa jonka sain, oli rikkakasveja täynnä. Nyt siellä nousee esiin jo komeat ruttojuuren lehdet. Ylinnä on siihen löytänyt ritarinkukkakin ja saa siinä kasvaa. Aidan edestä nousee sitten Suomen tatar, josta olen kyllä huolissani. Se valtaa liikaa alaa ritarinkukilta. 

Näin pärjään ja iloitsen puolivillin puutarhani kanssa. Kunahan jaksan vain työskennellä ruohonleikkurini ja trimmerini kanssa. Nuo mainitsemani penkit eivät paljoa lannotteita tarvitse. Joskus annan tuhkaa sinne. En edes vettä niille kanna.

Ihmisen rakkaus paikkaan

Huomaan, että puhun paljon rakkaudesta. Sehän on ihmisessä kuin sateenkaarenvärinen aura ja siihen liittyy monenlaisia tunteita, vihaa ja suruakin. Se myös laajenee välillä kuin tulva, hyökyaalto tai soliseva puro eri ihmisiin, esineisiin, asioihin ja paikkoihin. Rakkaus on paljon laajempi kuin se mistä yleisesti puhutaan. Se kohdistuu paikkakuntaan, synnyinmaahan tai mitä voimallisinta, tähän Maapalloomme. Puhun varmaankin rakkaudesta ihmisen tärkeimpänä ominaisuutena myös siksi, että itse kävin läpi vakavaa sairautta ja sen myötä uudenlaiset arvot nousevat pintaan.

Nyt käsittelen ihmisen rakkautta paikkaan. Eräs ystäväni sanoi näin: "Siellä missä on hyvä olla ihmisten keskuudessa, siihen paikkaan rakastuu." Varmasti tosi. 

Jotkut rakastuvat paikkaan, koska arvostavat sukunsa esi-isien työtä, käsin raivattua, käsin koverrettua. Jotkut rakastuvat paikkaan, koska se on niin kaunis, kuten Suomessa usein sinisen järven rannalla tai vaaran rinteessä. Jotkut rakastuvat paikkaan, koska jokin mystinen vetää puoleensa. Jotkut, kun itse ovat sitä työstäneet ja jotkut, koska siinä on vanha elämä, kulttuuri ja tarinat. Juuri eilen kuuntelin erästä, joka kertoi, että on kiintynyt paikkaan ja taloon, koska se elää historiallisesti tarinoineen. Eipä silti, joku kiintyy moderneihin esineisiin ja paikan steriiliin puhtauteen, koska tarvitsee juuri sellaista. 

Papula

Olen joskus kuvannut ruusujen kautta sitä, kuinka pahalta tuntuu jättää rakas kotipaikka esimerkiksi muuttamalla maasta toiseen (Papulan ruusun tarina) ja silloin halutaan mukaan jotakin kaunista ja ikiolevaa. Usein se on puu, ruusu tai muu kasvi ja tottakai esineet. Eräs vieraili vanhalla kotipaikallaan Karjalassa ja otti mukaansa siitä "tupakkikukkaa", joksi hän karhunköynnöstä nimitti. Sitä on minullakin. Minäkin otin lapsuuden kotipihasta äitini istuttamaa saippuakukkaa ja iiristä. Niiden mukana tuli äidin puutarhaa hoitava käden lämpö.

kevätkaihonkukka

Puutarhakasveissa on usein mukana jokin ihminen ja tunne siitä ihmisestä. Minulla on aika hyvin muistissa, kuka on mitäkin perennaa minulle antanut. Vasta halasin ja kiitin Merjaa pienestä kevätkaihonkukan alusta, jota hän kerran minulle toi. Nyt se sinisyttää kauniisti kukkapenkkejäni ja ruusujen juuria.

Ruusujen myötä olen havainnut myös eräänlaisen ystävyyden osoituksen hyvin lämpimänä. Kun kävelin tuolla puutarhassani, huomasin kuinka kauniisti Riitan lahjoittama outo, hyvin vanha ruusu Keuruulta, on herännyt voimakkaasti eloon juuri tänä keväänä. Ja siinä oli kevään ensimmäiset nuput!! Voi kun ilahduin. Riitta halusi tuoda sen minulle muistoksi hänen vanhalta rakkaalta kotipaikaltaan, ei tosin tiennyt ruusun nimeä. Nyt näen pian sen kukan. Se voi olla metsäruusu, mutta epäilen sen vaalean vihreistä lehdistä sen aivan muuksi. Mutta että Riitta (blogiystävä) toi sen pitkän matkan takaa! Kyllä silloin sydäntä lämmittää ystävyys. 

Lisää kuvateksti

Tällä tavalla on moni muukin minulle osoittanut ajatustaan ja ystävyyttään, ruusun kautta. Eräs kyläläinen toi minulle toissa vuonna Jukolanmäen ruusun. Hän ajatteli, että kun Jukola on nyt hävitetty, sen ruusu säilyisi minulla. Ja nauratti kovasti yksi runopäivä tässä, kun eräs mies meni Jukolan ruusun luo ja lauloi minulle. Hän tiesi, että Jukolan seurantalolla tapasin mieheni Einon ja siitä kaikki alkoi. Rauha toi metsäruusun Lukkaroisten perältä, koska halusi sen tulevan Einon muistoksi hänen äitinsä kotikonnuilta. Terttu toi minulle vanhalta paikalta karjalanruusun ja muutakin pensasta ja perennaa on näin ilmestynyt pihalleni. Lämpimällä ystävän kädenojennuksella! Ette arvaa, kuinka se on lämmittänyt mieltäni!

karjalanruusu

Nämä lahjat kertovat myös ihmisen kunnioituksesta, arvostamisesta ja rakkaudesta paikkaan ja sen historiaan. Ruusun välityksellä he haluavat sitä osoittaa. Paikan mukana siirtyy mystinen muisto ja omaleimaisuus ruusussa uuteen paikkaan, paikkaan jota sitäkin rakastetaan. Mitä kaikkea kertoo ruusu, mitä kaikkea tunnetta tuo mukanaan, mitä tarinaa ja mitä hoitavaa voimaakin? Ei kaikkea tarvitse tietää ja ymmärtää.

Neuvoksettaren ruusu 'Spek's Improved'

Neuvoksetar-ruusun kanssa olen ajatellut omahyväisesti itseäni. Mieheni useiden kyselyjen jälkeen suostui ottamaan  eläessään vielä vastaan kunnallisneuvoksen arvonimen. Se olikin Einolle kaunis kunnianosoitus työstään. Kyselin kerran taimistolta neuvoksenruusua, sillä sehän kuuluisi ilman muuta hänen muistolleen rakennettuun ruusutarhaan. Ei ollut 'neuvosta' taimistolla, mutta oli neuvoksettarenruusu. Silloin naurahdin, 😏, olenhan neuvoksetar, ja oitis tämä ruusu lähti mukaani. 

Rosa x spaethiana 'Spek's Improved', Hollantilaisen ruusumiehen Spekin parannettu versio kai neuvoksenruususta (Hollandica), vanha piharuusu. Se on risteytetty vuonna 1888 Rosa Palustris x R. Rugosa, kerrottu vaaleanpunainen tuoksuva kukka, aika iso, jopa 10 cm.

Ennen kuin istutin tämän ruusun, otin tarkasti selvää sen ominaisuuksista. Ensinnäkin sitä kutsutaan ruusupuuksi sen korkeuden vuoksi, yli 3 metriä. Se viihtyy puolivarjossakin. Se on herkkä ruusuruosteelle. Kuten Pirjo Rautio kirjoitti, että yhden vuoden se kukki komeasti, seuraavana vuonna siihen iski ruoste. Kun hän sitä myrkytti, se kuoli kokonaan. 

parissa vuodessa se jo komeili yli metrin, mutta
ei vielä paljoa kukkinut.

Joten istutin sen yksinään olemaan talon itäistä seinää vasten nurkalla, jolloin siihen ei paista koko päivää aurinko. Ja viime vuonna rakennin apumiesteni kanssa siihen kunnon tuen heinäseipäistä. Ei ainakaan lumi tai tuuli sitä maahan kumoa. 

Tuo tuki on vähän romuluisen näköinen, vanha kun on, niin viime viikolla pääsiäisen aikoihin poimituista pajuista tein siihen vähän koristeluja. Yritin keventää sen jyhevää muotoa. Siitä tuli humosristisen oloinen ruusupuun tuki.

Pensas itse on vähän ruipelo vielä silmuineen keväällä. Parempi näin, että silmut aukenevat hitaasti. Nyt vain odottamaan sille runsaskukkaista kesää. 

Luin ruotsinkielisiltä sivuilta siitä vähän lisää. Sen 'Hollandica-versio tekee yksinkertaisia kukkia ja paljon kiulukoita. Tämä paranneltu Improved-muoto ei juurikaan tee kiulukoita. Sveriges lantbruksuniversitet- sivuilta löytyi myös tieto, että molempia on käytetty vahvasti kasvavana juurikasvina vartettuna ryhmäruusuille ja pylväsruusuille. Siksi vanhoista pihoista usein onkin löydetty ryhmäruusujen kuoltua neuvoksetar-ruusu. 

Tuosta tulikin mieleen. Istutin Europeanaan vartetun ruusun torniolaakson ruusun viereen. Mikähän ruusu se on? Ties vaikka olisi tuo yksinkertainen neuvoksetar. Se ei ole kuitenkaan metsäruusu. Toivon että se kukkisi tänä kesänä, jotta voin tutkia sitä enemmän.

Uteliaisuuttani katsoin vielä tuota ruusuni toista lajia Rosa Palustris. Sehän on villiruusu Pohjois-Amerikasta kotoisin, sieniruusuksi siellä kutsuttu. Suomessa sitä kutsutaan luhtaruusuksi. Tässä kuva Pirjo Raution sivulta. Herkän kaunis ruusu! Tarkistin heti saatavuutta, mutta ei tätä ruusua löydy taimistoilta. Ihastuin siihen.

Toisaalta ihmettelen, miten tämän 'suoruusun' ja rugosaruusun risteytyksellä voi syntyä neuvoksetar. Täytyy olla kyseessä jokin kerrottu rugosa-lajin muoto. Vai tarkoitettiinko tällä neuvoksetar Hollandicaa? 

Ps. Päivitys vuodelta 2019:

Neuvoksetar oli tämän vuoden eräs komeimmista ruusuista. Se todella kurottautuu tuonne kolmeen metriin jo, on ollut terve ja vahva, kukkinut runsaasti. Olenkin ollut vähän ihmeissäni sen kukasta, sillä se teevadin kokoinen, hennosti tuoksuva ja todella kaunis! Se kukki pitkään ja vielä marraskuussakin teki nuppuja. Se pudotti lehdet hyvin myöhään, oikeastaan ei vieläkään ja siksi olen siitä huolissani, mikä on sen kohtalo tulevana keväänä 2020. Tuo huono tuleentuminen näyttää pahalta. Myös tämä talvi, jolloin välillä on lunta, vettä ja jäätä, liekö kunnolla maa routinutkaan.

Ruusun kumppanikasveja 2019

Ruusujen kumppanikasveja 2019

Vuonna 2014 kirjoitin blogin ruusujen kumppanikasveista tässä.

Koska se on hyvin luettu sivu, ajattelin sitä vähän päivittää paremmalla kokemuksellani. Silloin oli osa ruusulajikkeistani hyvin pieniä. Sieltä ne ovat nyt kuitenkin ponnistaneet korkeuksiinsa ja yrtit yrittävät selvitä parhaansa niiden juurella. Huomata täytyy, että puhun nyt ruusupensaista, en ryhmäruusuista, jotka varmasti tarvitsevat hyvin peratun ympäristönsä. Ja sekin on syytä ottaa huomioon, että puutarhani on etupäässä puolivilli. Perkkaan ja puhdistan mitä yksin kerkiän, mutta en stressaa järjettömiin itseäni tarkkuudella. Nautinto ennen kaikkea.

Kun istutan ruusun, juurelle on helppo istuttaa myös jotakin matalaa kasvia, joka ei vie ruusulta voimia, mutta varsinkin keväällä näyttää nätiltä. Useiden juurelle olen istuttanut krookuksia. Mutta enemmän suosin yrttimäisiä kasveja, koska niillä on montakin merkitystä. Ensinnäkin usein ne kukkivat kauniisti ruusun kanssa (mäkimeirami, ajuruoho, minttu, iisoppi), ne pitävät tiettyjä hyönteisiä loitolla eteerisillä tuoksuillaan, mm. punkkeja ja kerään niitä talven varalle.

E-Suomesta löydettyjen ruusujen juurelle on mukava istuttaa nille tuttuja kasveja kuten vuokkoa, pientäkäenrieskaa, kevätlinnunsilmää ja kevätkaihonkukkaa. Olen kylläkin repinyt enimpiä pois silloin, kun ruusuntaimi on vielä pieni, mutta se kasvaa kyllä syvillä juurillaan voimakkaasti ja voittaa kumppaninsa. 

Akankaali on kamala rönsyineen, mutta leikkaan enimpiä ruohonleikkurilla surutta pois, samoin tuoksukurjenpolvi ottaa liikaa alaa. Revin niitä jo syksyllä liikoja tiettyjen ruusujen juurilta. Violetti akankaali on kyllä kaunis, kun se kukkii yhtä aikaa kellanvalkeiden kiiminginruusujen kera. 

Valkoisia akilleijoja olen istuttanut ruusujen joukkoon, ne ovat herkän kauniita. Valitettavasti valkoinen väri ei aina niissä onnistu, usein taimi onkin lila. En tiedä teinkö virheen, kun istutin konnantatarta ruusupuskien väliin. Se on kova leviämään ja voimakaskasvuinen. Ehkä revin sitä pois. Harjaneilikkaa on joidenkin ruusujen juurella, mm, Paavolan ja Wasagamingin, eikä varmasti haittaa, se kun kukkii oikeastaan vain joka toinen vuosi. Joissakin paikoissa pensaiden välissä kasvaa jaloangervoja, joiden röyhelömäiset vaaleanpunaiset kukinnon on kauniita myöhään syksyllä.

Yritän poimia tähän tuoreempia kuvia:

Eri väriset esikot pilkuttavat väreillään ruusuaitaa ruusujen takana eivätkä vie ruusuilta
juurikaan voimia, 

Pienikäenrieska Suorsa-ruusun juurella kukkii keväällä.

Syysasteri on kaunis loppukesästä ja saa tukea Olkkalan tuesta. Kukkii Olkkalan
jälkeen, kuvassa muutama kukka vielä, eikä haittaa ruusun kasvua. Ehkä sitäkin
saa vähän silmällä pitää, ettei liikaa ota valtaa.

Jalometsäkurjenpolven sinisyys on niin kaunista valkoisten ja vaalean-
punaisten ruusujen keskellä.

Lukkaroistenperän metsäruusun mukana on tullut pikkusydän, mikä
sopii ihan hyvin.

Kevätlinnunsilmä on kaunis ruosteenpunaisen nukkeruusun varsien
lomassa.

Pikkunarsissi sopinee Katri Valan juurille.

Rugosaryhmän väliin olen istuttanut akilleijoja ja tuoksukurjenpolvea.
Sen vaaleanpunaiset kukat maanrajassa näyttävät hyvältä.

Tuolla blogin kansikuvassa näkyy valkoisen akilleijan herkkyys Valamonruusun rinnalla. 

Mielestäni muut perennat vain korostavat ruusujen kauneutta. Tosin yksi väri ei onnistu;

Palavarakkaus ja Hansaruusu, värit eivät käy yksiin ollenkaan!

Villikukatkin ovat kauniita. Minulla on tullut varkaana nurmitädyke, minkä annan kukkia Kempeleen kaunottaren ja Teresaruusun juurella, kunnes kuihtuu, sitten ajan ruohonleikkurilla nurin. Niin kaunis sininen väri sillä on. Samoin pihallani on paljon kuminaa. Kuminankukat ovat herkän kauniita ruusupensaiden lomissa eivätkä haittaa. Yritän ehtiä poimia siemenet ennen kuin ne putoavat, omaan yrttipurkkeihini. Harmi kun en nyt löytänyt kuvia näistä. 

Mullan alla hyvä olla

Jotakin olen oppinut. Kiitokset siitä lukuisille ruusuihmisille, jotka auliisti jakavat neuvojaan.

Jo toisen talven ajaksi kaivoin ruukkuruusuni mullan alle. Kyltti vain pystyssä siinä kertomassa, mikä ruusulajike missäkin makaa. Ennen vappua, heti kun maa suli, kaivoin ne sieltä esille, en malttanut odottaa enää. Istutin ne hyvään multaan isohkoihin ruukkuihin.

Niitä löytyi sieltä useita, lahjaksi saatuja ruukkuruusuja sekä joitakin itse ruukkuun istutettuja, kuten Arthur Bell ja Symphony. Iloitsin kaikkien vihreydestä ja innosta puskea silmuja, mutta eritoten noista mainituista ruusuista odotan paljon. Viime kesänä kaikki kukkivat innolla. Varsinkin Arthur Bell, joka tuoksui kauniisti terassillani. Tässä enemmän tästä ruususta.

Arthur Bell

Ja kun silmäni ovat kiertäneet ja tarkastelleet kaikki muutkin yli 100 ruusulajia (lajiketta), niin ilolla huomaan, että kaikki ovat hyvissä voimissa. Jopa kanadalaiset koeruusutkin siellä ovat vielä elossa, vaikka viime kesänä ne olivat hyvin surkeita ja näyttivät kuolevan kokonaan. Vain Peace-ruusua odottelen vielä ilmestyväksi. Se tosin voi huonosti jo viime kesänä.

Flammentanz

Näille kahdelle punaiselle ruusulle tein havupedin, kaadoin ne siihen nukkumaan, Flammentanzilla oli jo pitkät varret köynnöstämässä. Sitten laitoin paksun pensaspeitteen niiden päälle, koivuhalkoja peitteen ja köynnösten pitimiksi. Hyvin siellä nukkuivat!

Joulunpunainen Robusta ja sen kauniit lehdet

Etenkin Flammentanz ja Robusta puskevat innokkaasti silmuja. Kahvila-aitan eteläseunustalla alkaa jo kummasti viheriöimään Nils ja Rupincola. Viime kesänä kukinta oli kehnoa, nyt odotan sitä paljolti. 

Nils vaalean vihreine lehtineen

En voi olla miettimättä tuota "mullan alla" oloa. Kun ihminen kuolee, hän joutuu mullan alle. Monivuotiset kasvit taas säilyvät elossa mullan alla. Ihminen ja eläimet liikkuvat, hankkivat ravinnon muutoin kun taas kasvit ottavat ravinnon juurillansa siellä mullan alla. Mutta kyllä kasvitkin liikkuvat siellä mullan alla kuin jaloilla ikään. Ne kurottuvat syvälle maan uumeniin ja laajentuvat pitkin maan pintaa tuottaen uusia versoja. Kerrotaan jopa, että juuret maan alla voivat olla vuorovaikutuksessa muiden kasvien kanssa. Kirjassa Puiden salattu elämä, Peter Wohlleben on erinäisissä tutkimuksissa todennut, että kasvit viestittävät toisilleen erilaisin hajustein. Jos juuret voivat huonosti esimerkiksi puilla, ne ilmoittavat siitä lehdistöön, jotka tuottavat erilaisia hajusteita varoittaen muita. Näin viestitetään myös tuholaisista. 

Paljon tapahtuu siellä mullan alla.  Ensin siellä ennen kuin maan päällä. Toiveikkaana niistä ihmeistä laitoin muutaman kuvan.