sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Viikon 23 kuva!

Tove Jansson-ruusun juurelta nousi vaaleanpunaisia tulppaaneja. Ne ovat niin herkän oloisia. Tämä kevät on ollut suosiollista tulppaaneille. Sellaisetkin nousevat kukkimaan, jotka muina keväinä ovat pysytelleet piilossa.




Oli suven aika
ovi avoinna yön henkäyksen tulla
koskaan et ole kulkenut pehmeämpiä teitä
aamun kasteessa,
ohi lepäävien rantojen.
Tuli pilvi
joku heräsi, kuulit rakkaat äänet,
ja yön varjo, viimeinen
hipaisi sinua.

Bo Carpelan

lauantai 30. toukokuuta 2015

Näin vehreytyy puutarha toukokuussa

Otin viikon välein takakuistilta kuvia samasta paikasta toukokuun kuluessa. Kuvat välittävät omaa kevään kasvua.

10.5.2015, krookuksen aika

23.5.2015, pääsiäisliljojen aika
29.5.2015, tulppaanien aika
Oras pellolla ei ole vielä noussut. Kylväminen viivästyi ainaisen sateen vuoksi. 

 Tässä vähän toisenlaisia maisemia, mutta hyvin rauhoittavaa musiikkia.



keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Ruusurasismia

Etteikö muka olisi rasismia myös ruusujen maailmassa? Kyllä minä olen sellaista havainnut. Ruusut varmaankin hyväksyvät toisensa juuri sellaisina kuin ovat, mutta ihmiset voivat harrastaa ruusurasismia siinä määrin, että väheksyvät jotakin lajia, nyrpistävät nenäänsä eivätkä liioin puutarhaansa kaikkia ruusuja hyväksy.

Taidan pikkuisen suurennella asiaa, raflata melkein kuin iltalehdissä tehdään. Makuasioita lienee se, ettei esimerkiksi rugosaruusista pidä. Varsinkaan, jos se on yksinkertainen valkoinen. Kuulin eräältä ruusunkasvattajalta, että tuhahtavat vain, kun sellaista esitellään.

Minä taas innostuin. Suurikukkainen, yksinkertainen rugosalaji, jolla on hyvin mielenkiintoinen nimi, esiteltiin minulle ja ostin sen heti. Saunapihani olen nimittäin pyhittänyt valkoisille kukille. Siellä kasvavat kermanväriset töyhtöangervot, valkoiset akileijat, valkoinen lumipalloheisi, valkoinen syreeni ja valkoiset pilvikirsikkapuut. Nyt kun vihdoin sain raivattua kuvassa rumasti näkyvän vanhan kesäkeittiön jäännökset pois, halusin siihen jonkun suuren ja voimakkaan valkoisen ruusun.

Tämän paikalle istutin tämän valkoisen ihanuuden. Parempi, eikö vain?


Lainasin kuvaa Oulujoen taimiston kuvastosta. Ruusu on kotoisin Hollannista ja se mainitaan jo 1955, joten vanha kunnon ruusu. Se kasvaa 2-metriseksi. Kukan paikka on nyt suurien ritarinkukkien edessä, mutta toivon, että ruusu voimakkaana omii oman paikkansa ja tilansa ja valkoisena hohtaa sinistä 'merta' vasten. Yritin kääntää tuota hollannin nimeä. Ei onnistunut. Veldt tarkoittaa aavikko, mutta koko sanaa en onnistunut kääntämään. Voisiko olla 'aavikon kukka'?

Tiedän myös miksi rugosaa ei aivan yleisesti hyväksytä puutarhoihin. Se kun pakkaa paisumaan ja leviämään yli määrätyn tilansa. Siksi tämäkin ruusu sai ihan oman paikkansa, jossa saa vähän levitäkin.

Tähän sopisi joku syrjäytetyn voimallinen musiikki, vaikkapa flamencolaulu. 


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Viikon 22 kuva!

Taisinpas onnistua! Ei muuta.



Jokainen seisoo yksinään maan sydämellä,
hänet lävistää auringon säde,
ja äkkiä on ilta.

Salvatore Quasimodo
suom. Aale Tynni

perjantai 22. toukokuuta 2015

Nils-ruusu, pimpinellifolia

Tuli vesisade kesken puutarhuroinnin, joten istahdan hetkeksi koneeni ääreen. Mukava levähdyspaikka hikisessä hommassa.

Olen ilolla seurannut ruusujani, jotka kaikki ovat joten kuten selvinneet talvesta. Louise Bougnetista olen ollut huolissani, mutta siinäkin kasvaa voimakkaita silmuja. Kaikkein heikoimmalta näyttää Pohjolan kuningatar, josta ne pienetkin silmun alut ovat lopahtaneet. Mutta kun tiedän rugosa-ruusujen sitkeyden, odotan, että se juuresta työntää uutta kasvustoa.

Olen leikkimielellä kilpailuttanut ruusujani. Kuka niistä ensimmäisenä työntää kukkansa auki? Kenellä on kaunein syysväritys, kenellä kauneimmat kiulukat tai kenellä kauneimmat varret? Nyt katselin niitä sillä mielellä, kenellä vihrein lehdistön kasvu. 

Se osui tänä keväänä ruusulle nimeltä Nils. Nils on varmaan tyytyväinen päästessään kasvamaan kahvilaseinustan punaista ja lämmintä puuta vasten. Näyttää että muutkin ruusut siinä kilpailevat Nilsin kanssa kasvusta, kuten venäläinen Rosa Rupincola ja neilikkaruusu, sekä Apteekkarin ruusu.

Tässä Nils, josta kerron alempana pientä tarinaa, jos joku on kiinnostunut. Oman Nilsini istutin vasta syksyllä, joten en ole ehtinyt nähdä ja kuvata siinä vielä kasvavaa kukkaa, joten alla olevan kuvan lainasin Suomen Ruususeuran sivuilta ja tässä linkki niille jotka haluavat tietää sen kasvusta ja saatavuudesta enemmän. Tiedän että innostus esim. Idän juhannusruusuun on kasvanut ja muihinkin yksinkertaisiin pimpinella-ruusuihin.

Nils on myös niin kutsuttaja löytöruusuja,  Ruotsista kotoisin. Nilsin kukkien sanotaan olevan vähän kuppimaisia, jopa kellomaisia. Uskon sen talvensäilyvyyteen ja odotan jännityksellä ensi kesän kukintaa.

Istutin ruusun punaisen kahvila-aittani seinän eteen aurinkoon, josta se voi saada tukeakin, koska sen sanotaan kasvavan 2-metriseksi. Sitä on osin varjostamassa punaviinimarjapensas. Tuota seinää vasten heleänvihreät lehdet ja valkeat kukat voivat loistaa kauneuttaan.

Arvaatte mikä tulee mieleen sanasta Nils! No tietenkin Selma Lagerlöfin kuuluisa satu Peukaloisesta ja villihanhista. Ilkikurinen poika asui Etelä-Ruotsin eräällä maatilalla, joka kiusasi tilan eläimiä. Satu kertoo myös Martti-hanhesta, joka haaveili pystyvänsä lentämään villihanhien mukana. Kun pikku haltija sitten muutti pojan peukalon kokoiseksi, poika ei voinut muuta kuin lähteä karkuun häpeästä. Hän nousi Martti-hanhen selkään ja lensi villihanhien mukana Lapin erämaihin joutuen suuriin seikkailuihin. Tällä sadulla Selma Lagerlöf on levittänyt mainettaan maailmalla, mutta on hän kirjoittanut paljon muutakin hyvää. 

Tottakai kuvittelen, että samainen ruusu kasvoi juuri tuon Nils-pojan pihamaalla puolivillinä, kuten varmaan Selmankin pihamaalla. Ruusuhan on löytöruusu Jämtlannista enkä ihmettelisi, jos se on nimetty juuri tämän tarinan ja Nils-pojan mukaan. Tietenkin siellä taustalla saattanee olla joku Nils-niminen ruusunkasvattaja ilman sukunimeä.

Ehkä ruusu löytyi juuri noihin aikoihin (n. 50 vuotta sitten) kun sinuttelu-virtaus Ruotsissa sai kannatusta ja kaikkia alettuun sinutella. Jopa vanhat ihmiset sanoivat, että 'jos pidät minusta niin sinuttele'. Siellä minun oli opeteltava sinuttelu silloisessa työpaikassani, eikä se ihan helppoa ollut. Suomessa sitten huomasin, että sama homma oli tullut tännekin. Jotkut kuitenkin loukkaantuivat sinuttelusta, vieläkin. Minä perin tuon ruotsalaisen ajattelutavan. Siksikin Nils kuulostaa luontevalta ilman sukunimeä.

Ihastuin Nils-ruusuun jo sen ruotsalaisuuden vuoksi. Itse olen siellä asunut ja siskoni asuu siellä vieläkin. Sitä kautta Ruotsi on kuin toinen kotini. Kun ensi kerralla menen siskoni luo, kuljenkin silmät tarkkana puutarhoja katsellen. Jos löytäisin muitakin ruotsalaisia löytölajikkeita.

Kun tutkin lähemmin, ruusu onkin löydetty Östersundin Frösöstä ja sitä on kasvanut Öjebyn koeasemalla jo 1960. Sieltä se on kulkeutunut kestävänä lajina Haaparannan kautta Suomen taimimyymälöihin. Ruusua tutkineet epäilevät, että se on saanut geenejään jopa harrisonii-ruususta.

Toivotan Nils-ruusun tervetulleeksi puutarhaani! 

Ystäväni esitteli minulle Mariskan ja Pahat suden, sekä heidän laulunsa 'Ukon laulu', jonka omistan Nilsille ja hänen ruusulleen. Sopii hyvin minullekin ja elinvoimalle yleensä.


perjantai 15. toukokuuta 2015

Viikon 21 kuva...jo!

Hui kun kevät tulee taas kamalaa vauhtia! Haluaisin ottaa kiinni ja jarruttaa. Ei ihan vielä kaikki...

Tässä kuvassa esitän puutarhurin parhaat kaverit, täällä ainakin! Niin hauskasti tauolla nyt auringon iltavalossa! Taisi puutarhuri olla myös kahvitaolla!


Satu Pusa on runoilija, kirjoittaja ja ennen kaikkea intialaisen päähieronnan opettaja, varmaankin monelle tuttu. Löysin häneltä tällaisen ajatelman tuohon kottikärryjeni ääreen:

Pienet silmut puissa
eivät kysele
kasvattaisiko lehdet,
virtaavat vain
suuntaansa.

Miksi ihminen aina kyselee,
                                   valitsee,
                                        epäilee?

Hyvää tätä viikkoa, toivottavasti jo aurinkoista viikkoa kaikille!

Kuka tykkää bluesista? Tässä sitä aitoa vanhaa...

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Viikon 20 kuva!

Vielä yksi sadepisarakuva. Ne ovat niin lumoavia! Niitä näkee toinen toistaan kauniimpia eri blogisivuilla.

Kuka tunnistaa tämän kasvin?


Yksi vinkki: Minä nautin sitä melkein päivittäin. Terveydeksi.

Jatkan vielä tähän yhden Katri Valan runon:

Pajupilli
"En ole lipunkantaja,
en kotkansydäminen tiennäyttäjä
matkallanne aamun maahan.
Olen virran partaalla paju,
jonka lävitse tuulet puhaltavat,
josta maailman kapinallinen henki
taittaa yksinkertaisen pillin
soittaaksensa sävelmän,
jossa on myrskyä, tuskaa, rakkautta,
ja hiukan aamunsarastusta."

 Anne Mattila ja Voima rakkauden!

Äitienpäivänä 2015 istutan Katri Vala-ruusun

Opiskelin juuri tässä erään äidin, Katri Valan, elämää. Hän eli vuosina 1901-1944, kuoli 42-vuotiaana tuberkuloosiin. Hän oli yksi suomalainen suuri runoilija, opettaja ja suomentaja. Hän kuului mm. Tulenkantajat-ryhmään. Hänen ensimmäinen lapsensa kuoli pian synnytyksen jälkeen. Muutaman vuoden jälkeen hän synnytti pojan nimeltä Mauri. 

Hänelle on nimetty yksi kaunis löytöruusu, joka on tutkittu olevan nähtävästi puutarhuri Bengt Schalinin istuttamaa Katri Vala-puistossa (entinen Marjetanmäen puisto) Helsingissä. Koska ruusu poikkeaa muista ruusuista, se nimettiin Katrinruusuksi. Katri Valan muistoa on kunnioitettu muistomerkein myös Muoniossa (syntymäpaikka) ja Ilomantsissa, missä hän toimi opettajana.

Pirjo Raution kuva Suomen Ruususeuran sivuilta 
Suomalaisen äidin ja suomalaisuuden äidin Katrin ohessa toivotan kaikille hyvää äitienpäivää! Istutan tänä päivänä hyvälle paikalle puutarhaani tämän ruusun, joka tarvitsee paljon tilaa juurikasvustolleen, joita toivottavasti myöhemmin voin jakaa ystävilleni. Saattelen tätä päivää Katrin sanoin ja alla isäni Matti Tuhkalan sävelmin serkkuni Craig Johnsonin soittaman kauniin  Romanssifantasian sävelin. Soikoon nämä sävelet kauniisti ja lohduttavasti kaikille äideille!

                     Ensimmäiset hetkeni
"Kaikki elämä oli silloin kadonnut maasta,
ja Lapin aurinko miltei sammunut.
Revontulien vihreät ja rikinkeltaiset
soihdut häipyivät jo kalveten tunturin
huippujen taa,
kun suuren tuskan jälkeen
lepäsin kalpean äitini rinnalla
aamukuutamossa.

Äitini hymyili ja itki
ja minä vaistosin vain hänen lämpimien rintojensa
tuoksun, ja imeydyin punaisiin päihin.
Ja niin valui pieneen ruumiseeni
surullista ja kaunista elämää
valkoisena, voimallisena maitona.

Eikä minussa ollut pelkoa tuon lämpöisen
rikkauden loppumisesta. Äitini rinnat
olivat ehtymättömät kuin maa, joka yhä
uudestaan antaa ravinnon
myriaadeille yksilöille.
En myös tuntenut sääliä nuorta äitiäni
kohtaan, joka verellään oli ruokkinut
ja yhä ruokki minua.
Minulla oli jumalainen oikeus olla julma,
niinkuin kaikella versoavalla elämällä on!"

                      Kukkiva maa
"Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,

pihlajain valkeata kukkahärmää,

tervakkojen punaisia tähtisikermiä.

Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia

lainehtivat niityt mielettöminä merinä.

Ja tuoksua!

Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!

kuumaa ja värisevää ja hulluksi juovuttavaa,

pakanallista maan ihon tuoksua!

Elää, elää, elää!

Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,

terälehdet äärimmilleen auenneina

elää ihanasti kukkien,

tuoksustansa auringosta hourien -

huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, että kuolema tulee!

Mitä siitä, että monivärinen ihanuus

varisee kuihtuneena maahan.

Onhan kukittu kerta!

On paistanut aurinko,

taivaan suuri ja polttava rakkaus!

Suoraan kukkasydämiin,

olemusten värisevään pohjaan asti!"



-------

lauantai 9. toukokuuta 2015

Huonekasvit sadevesikylpyyn!

Olipas siinä minulla aamujumppa, kun juoksutin kaikki huonekasvit saamaan ulkoilmaa ja sadevettä!

Ilman lämpötila on kohtuullinen ja sade pientä pisarointia, ei liian kovaa, joten päätin antaa raikasta ilmaa ja vettä huonekasveilleni ja taimilleni. Huoneesta toiseen, vintin portaita ylös alas kuljin pari kymmentä minuuttia ja sain kukkaset ulos. Näin voin sitten siivoilla vähän paremmin pöytiä ja tiloja.




Aika raihkanan näkösiä kukkani ovatkin talven jäljiltä, eikä kuvassa edes kaikki. Jotkut olen kiikuttanut aittakahvilani pöydälle. Ja kuten kuvasta näkyy, osa kasveista on rakkaitten kasvissyöjäkissojeni jyrsimiä. Tosin heille maistuu vain ne tietyt kuten rönsylilja ja bambu sekä viljelemäni herne. Nytkin  Majuri haistelee, jos kurpitsan taimet olisivat syötäviä.

Äitienpäivävieraita ei ole saapuvilla. Sitä juhlitaan helatorstain tienoilla. 

Tehtiin naapurin rouvan kanssa kuitenkin retki Oulujoen taimistolle ja kurkistettiin Romu-Ukon varastojakin Muhoksella. Aina löytyy jotakin.

Joten omaa äitipäivää juhlin nyt ruusuntaimien kanssa. Eräs ystäväni oli siellä ostamassa Ritausmaruusua. Se on niin suosittu nyt, että hän saa odottaa ensi kevääseen, jos saa sittenkään, ehkä syksyllä vasta. Toinen suosittu ruusu on tuo Pirjo Raution Merveille (Ihme), jota itsekin olen jonottamassa. Ehkä kahden vuoden päästä saan sen. Joten ostaa haluttu ruusuntaimi ei olekaan tänä päivänä itsestään selvää. Kaikkea ei ole saatavilla. 

Itselleni ostin (oikeastaan jo talvella varasin) Nystyruusun, Alavanhovin, Katri Valan, Arnon ruusun ja hollantilaisen yksinkertaisen valkoisen kurtturuusun nimeltä Nyweldt. Paavola-ruusukin jäi tilaukseen, ehkä syksyllä saan sen.  Joten on siinä tälle äidille ruusuja tarpeeksi! Kerron myöhemmin minkä  vuoksi juuri noita ruusuja ostin.

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE! Hyvää kesää myös kaikille hullun luoville ihmisille, sillä hekin mielestäni ovat uuden synnyttäjiä!

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Villi puutarha, puolivilli vai moderni?

Tuolla pihalla möyriessäni ja huomatessa jälleen, että en ehdi kasvun mukaan. En ehdi työstää kukkapenkkejä enkä kaikkea sitä mitä haluaisin. Vai haluanko edes?

Eräässä blogihaastessa oli kysymyksiä koskien puutarhaa, johon vastasin. Eräs kysymys kuului näin:
- Onko puutarhasi villi, vapaa vai moderni.

Jäin jo silloin miettimään noita eri vaihtoehtoja. 

Mietin, onko villi puutarha ollenkaan puutarha. Sehän voi olla kuten monen mökillä, se vapaa varvikko siinä ympärillä. Tai jollekin se voi olla leikkaamaton nurmikko, alue, jossa saa kasvaa mitä sattuu nyt kasvamaan. Siinä voi olla yhtä hyvin hyötykasveja, luonnonkasveja ja muitakin istutettuja kasveja.

Mietin mitä on moderni puutarha. Senhän ei suinkaan ole tarkoitus olla jotakin hirveän uutta. Mielestäni moderni puutarha on alue, jossa ei ole luonnontilassa olevaa maata, vaan kaikki on suunniteltua, kivettyä tai muuten päällystettyä uutta tekniikkaa ja materiaalia apuna käyttäen. Tai se on puutarha, missä pidetään huoli sen siisteydestä puhdistamalla joka ikinen rikkaruoho pois ja kivetyksien väliset alueet pidetään puhtaan. Se on kaikin puolin 'luonnoton' ja on aivan ihmisen  käden jälkeä. Silti se voi olla hyvin taiteellinen kokonaisuus Usein tällainen puutarha suunnitellaan uuden rakennuksen ympärille. 

Villi puutarha on helppo. Se on luotu vain oleiluun ja nautintoon, riippukeinussa lukemiseen ja ystävien kanssa istuskelemiseen. Upeata! 

Moderni puutarha on näytin paikka, puhdas ja linjakas, usein myös luovia ideoita täynnä. Kun se on hyvin suunniteltu ja toteutettu, ei siinä paljoa työtä ole, varsinkin, kun kukkapenkit ovat hyvin rajattuja ja nurmea ei paljoa ole. Mukava kutsua siihen ystäviä  ja sukulaisia vieraaksi.


En kuulu kumpaiseenkaan. Eli ilmoitinkin haasteessa, että pihani on vapaa eli  PUOLIVILLI puutarha. Piha-alueeni laajuuden, vanhan maalaistalomiljöön ja kahden kädenkin vuoksi minun on tyydyttävä siihen mitä voin siinä tehdä. En ehdi joka paikkaan, eikä ole tarkoituskaan. Monen vuoden ajan useat perennat ovat kilvan kasvaneet juolaan, nokkosen ja monen muun luonnonkasvien kanssa. Ja useimmiten perennat ovat voitolla. Kuten kuvassa sallin toki mesiangervonkin kukkia ritarikannuksen kanssa yhdessä. Minusta se on vain kaunis. Tuota pitkää ojanvarsipenkkiä en ole koskaan perkannut ja silti se on villissä muodossaan mielestäni kaunis. Taustalla tulvillaan luonnonkukkia.

Monet perennat, kuten esikot, pähkimöt ja useat muut, selviytyvät hienosti, vaikka en ole niitä kovin paljoa perkaamassa enkä lannoittamassa. Ne ovat kehittyneet sitkeiksi, terveiksi ja kuivuuden kuin myös kosteuden kestäviksi lajeiksi. En tiedä mitä sitten kova lannoitus saisi aikaan. Iskeekö niihin silloin helpommin taudit? Ainakin rikkakasvitkin voimistuisivat.

Huokaisen. Minun on pakko antaa luonnollekin myös tilaa toimia. Kuitenkin niin, että vielä hallitsen tilannetta. Niin että minä itse sitä operoin ja määrään miten paljon luonto saa hallita ja miten paljon jalostetut kasvit. Ja kuitenkin niin, että se viihdyttäisi, näyttäisi nätiltä, ja jossa itse minun on hyvä olla.


tiistai 5. toukokuuta 2015

Puutarhurointi on luonnon muokkaamista

Yksi PAHA PAIKKA on pihallani siistitty.

Tuo yksi pellonpää, joka aikoinaan jo kiusasi ukkoanikin, on nyt mennyttä elämää. Hän nimitti sitä viidakoksi, läpipääsemättömäksi pajukoksi, jonka hän oli pannut matalaksi jo parikin kertaa. Mutta eihän pelkkä vesurointi, raivaussaha tai kaksi kättä siihen riitä. Pajukko uusii aivan liian helposti.

Tällaiselta se näytti nytkin neljä vuotta sitten.


Ja tällaiselta se näyttää nyt vuonna 2015


Siis se on ollut neljän vuoden rulijanssi, eikä siihen yksin itse olisi pystynytkään ilman muiden apua ja konetekniikkaa.

Poikani kaatoi raivaussahalla nuo pajut ja lepikon. Niistähän loppujen lopuksi tein tuon pajuaidan jolla rajasin vähän puutarhaani. Voi sitä raahaamista ja lajittelua!

Sitten keksittiin, että jos tuonne pellonpäähän tehtäisiinkin se Jätinkirkkojen parkkipaikka sillä puheella, että kunta raivaa pajunjuurakot pois. Ei tarvitsisi metsää muulta kaataa. Näin tehtiin ja parkkipaikka on toiminut hyvin. Biokäymäläkin siihen saatiin. Ja kas, se kaikki palvelee kahvilaanikin. Yksi hyvä, kaksi hyvää, kaikkien hyvä!

Yksi naapuri auttoi ja kaivoi pienen veto-ojan. Aiemmin hän traktorillaan siirsi sinne rivin juhannusruusujakin. Vielä siitä uupuu kaunis rivistö haapoja. Niitäkin löytyy lähistöltä. 

Toinen naapuri kyseli, onko minulla paikkaa, mihin voi joutomaata tuoda. - Onhan minulla, mutta siinä on vielä muutama paju kasvamassa. 

Hän tuli traktorilla ja simpsalapim! Alue tuli raivatuksi muutamassa tunnissa ja siihen hän on ajanut omalta pihaltaan tuota ylimääräistä maata. Kuoppainen rommeikko siistiytyi.

Kaikki palvelee kaikkia, kunhan vain hoksaa tai asiat yhteen napsahtaa. Vielä tuolla näkyy kasa hiekkaa ja kasa multaa, joita pikkuhiljaa käytän omiin tarpeisiini. Ja pieni siltakin pitäisi tehdä kahvilaan kulkijoille ojan yli. Taisi tulla minulle lisää ruohoa leikattavaksi, huhhuh!

Ja mitä muuta? Lisää ruusujako? No ainakin se tomaattimökki, jonka pojat lupasivat minulle yhtenä syntymäpäivänä. Milloinkahan sen saan? Odotan... Jonkin kauniin puun voisi tuonne istuttaa.


Oikeastaan tässä samaisen aukion viereisessä kohopenkissä, alimmaisena, on viimeisetkin rippeet poikani kaatamasta risukosta. Sitten olen ajanut siihen joutomaata ja ruoholeikkuujätettä. Olen laittanut kasvamaan kurpitsantaimia. Kokeilen niiden kasvua tuossa kohopenkin päällä. On luvattu hyvää kesää, joten kurpitsatkin voivat päästä hyvään kasvuun.

Mutta siis...mikä kauhea työ tuohon pieneen pellon päähän liittyy! Ja kuinka monitahoinen! Monenlaisia koneita, monia ihmisiä ja hyviä yhteensattumiakin!

Ei regeekään syntynyt yhden ihmisen voimin...

maanantai 4. toukokuuta 2015

Viikon 19 kuva

Yritin kamerallani vangita aurinkoa. Ehkä onnistuinkin osin. Aurinkoa kahdella värillä, kultaisella ja hopeisella!



Muuttolintujen taivas
mies
traktori ja aura
pala Suomen maata
siunausta

Sijan saavat 
peruna ja kaura.

Orvokki Ek-Ansamaa, 2007



sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Viikon 18 kuva!

Huomaan, että minulla on paljon kuvia, jotka eivät kuulu nk. ruusurepertuaariin tai puutarhan (puuhatarhan ? ) tekoon. Ja otan paljon muita kuvia, joskus osuviakin, joita en muuten paljoa käytä.
Siispä päätin tulevan kesän kunniaksi laittaa "Viikon luontokuvan" blogiini.

Tässä tämän toukokuun ensimmäisen viikon kuva! Kuka tunnistaa kasvin ja tapauksen?



Hetken todellisuus
unessa haave
sisimmän riemua
pieniä kuplia hetkittäin
ajatuksen lentoa
haaveissa
unessa
todellisuus.

Leila Riihijärvi, Tuulen mukana, 1994

Ps. Löysin tämän runokirjan hyllystäni. Sen on lähettänyt joskus eräs runonrakastaja-ystäväni, joka kirjoittaa minulle kirjettä tuon runokirjan välityksellä. Upea tapa, sillä runojen mukana on vieressä hänen ajatuksiaan runosta, muistoja ja tunteita mitä ne tuovat mieleen. On kuin lukisi kahden ihmisen runoja, jossa toinen on kirjoittanut kaikille ja toinen kirjoittamassa minulle.

Kaunista toukokuuta kaikille!