lauantai 29. kesäkuuta 2013

Valitsin ilon!

Pellon pientareella liiterin vieressä kasvaa vain yksi puu. Se on sempramänty, jonka naapurin Vilho siemenestä kylvi vielä 90-vuoden iässä. Siinä melkein toteutui se kaunis ajatus, että 'istuttaa puu vielä viimeisenäkin päivänä'. Puun nimi on siis Vilho.

Mieheni poislähdön jälkeen sain päähäni, että siihen viereen haluan istuttaa SURUKUUSEN.  Kun kerran näin sellaisen, ihastuin siihen ja päätin sen saada omalle pihamaalleni mieheni muistoksi. Toisin kävi. Taimitarhoista se oli aina loppu, enkä alkanut sitä muualtakaan tilaamaan. Surukuusen paikalle syntyikin aivan muuta.

Ja tänä kesänä sen huomasin! Miksi kaivaa surullisia asioita? Iloa tähän elämään pitää enemmän rakentaa. 

Siispä ilahduin kovasti, kun löysin Särkän Taimitarhalta ruusun nimeltä 'Ilo'. Sen kaappasin kainalooni ja istutin pihalle sempramännyn eteen vähän kuin muistuttamaan elämän uudistumisesta. Se kukkii kauniisti jo samana kesänä. Kukat ovat hyvin söpösti supullaan. Kauneinta niissä on niiden omaleimainen väri! Ne hehkuvat hieman lohenpunaiselta. Kukat ovat isot ja kerrannaiset, oksat lähes piikittömät ja kasvu on nopeaa.

Se mitä vähän pelkään, on tämä alue. Pensaan kerrotaan viihtyvän vielä hyvin alueella 1V. Kuulun alueelle V, joten talvehtiminen voi olla epävarmaa. Löysin sitten sivuja, joissa sen kerrottiin kestävän myös kasvualueella V. Joten toivoa sen kasvusta on. 


Pieni mutta runsas!

Tämä ruusu kuuluu puistoruusuihin ja on Suomessa jalostettu. Näitä tietoja luin Taimimoision Puodista.

'Ilo' on lähtöisin 1998 tehdystä risteytyksestä kanadalaisen puistoruusun (nk. Explorer-ruusun) 'John Davis' ja R. x malyi 'Kempeleen Kaunotar' välillä (tietoa täältä). 

Yhtä asiaa ihmettelen. Miksi myymälöissä ei yleensä kerrota, kuka on jalostanut ruusuja Suomessa? Kuten kuka on jalostanut Ilon ja kuka on jalostanut esim. ruusun Tove Jansson.  Löysin vanhan Päivölän sivun vuodelta 2010, jossa kerrotaan tämänkin ruusun jalostamisesta. Ymmärsin, että tässä työssä on ollut mukana Peter Joy.

Olet sydämellisesti tervetullut pihalleni suloinen ruusu 'Ilo'. (Mistähän tuo nimi muuten tulee?)

Ps, No tottahan nimi tulee Peterin sukunimestä, moni on varmaan hoksannut. Koska tällä sivulla käydään aika usein, liitän tähän, mitä Ilolleni tapahtui kahden  vuoden päästä. Sehän nimittäin kasvoi vauhdilla, joten tukikin oli tarpeen noiden taipuneiden oksien vuoksi. Siitäkös ruusu innostui. Lisään tähän kuvan kesältä 2015. Näin ehti ruusu kasvaa kahdessa vuodessa.



 

Ilon kukkia, Glädjes blomster, Flowers of Joy... kaunista!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Iiriksen ihanaa sineä!

Pikkutytöstä asti olen aina ihaillut iiriksiä, kurjenmiekkoja. Lapsuudenkodissani niitä kasvoi eteisen ikkunan alla ja se sininen väri kiehtoi minua. Se kukka oli saksankurjenmiekka. Sitten näin eräässä puistossa vähän toisenlaisia, korkeampia ihanassa sinisessä rykelmässä. Ne olivata siperiankurjenmiekkaa. Halusin saman sinisen puskan pihalleni. Nyt se siellä on, lammen rannalla. Häärin niiden ympärillä yksi päivä kuin paraskin paparazzi. Tässä tulos:




 Miten tälle kuvalle tuli jotenkin surullisen naisen kasvot?





Pidän myös bluesista...

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kuva-arvoitus!

Mistähän tämä kuva kertonee? Pyydän lukijoiltani tulkintoja, humoristisia, älyttömiä ja älykkäitä!



perjantai 14. kesäkuuta 2013

Valkoista iloa ja valkoista surua!

Ensin suru.

Minulla on ollut vuosia kaunis akileija, joka on pensasmaisesti kukkinut yltiönään tanssien kesätuulessa kuin kaunis keijukaisjoukko. 

Löysin kerran erään unohdetun talonpaikan pihasta valkoisen vanhan akileijalajin. Toin sen kotiin, ja se kasvoi hyvin. Se risteytyi jalostetun vaalean keltaisen lajin kanssa ja tuloksena oli upea vahvavartinen valkea akilleija, joka on pysty ja runsaskukkainen. Nyt pari vuotta sitten joku ilkeä itikka söi kaikki lehdet. Muutama kukkavana vain nousi. Kun nyt toiveikkaina odotin kunnon kukintoa, huomasin  että nuput kuivuvat kasaan ja varsia kiersi ilkeännäköinen musta otus. Voi surku!!! Tämä akileija on aina ollut puutarhani prinsessa.
  
Samoin kärsii juhannusruusuni. Jotakin ihmeellistä tapahtuu nuppuvarsien kärjissä. Ne ruskistuvat ja käpristyvät kokoon. Itikoita en löydä. Vain joku kukka siellä täällä näyttää 'oikealta'.

 

Sitten ilo! 


Minulla on vielä niin pikkuruikkuiset ruusupensaat lajissaan Rosa altaica eli yksinkertainen juhannusruusu ja Linnanmäki samaa sukua (Linnanmäeltä löydettynä). Ja ne pikkuruikkuiset kukkivat valtoimenaan noita valkoisia hymyjään, keskellä keltaiset heteet kuin aurinko. 


Tuosta Rosa altaicasta olenkin edellä kertonut mielenkiintoista historiaa. Linnanmäen ostin Oulujoen taimitarhasta aivan sen vuoksi, että minulla on lapsuudesta niin mukavia muistoja Helsingin Linnanmäen huvipuistosta. Tätini setä oli siellä töissä ja sai vapaalippuja niihin vempeleihin. Olin 10 vuotta, siskoni 7, kun lähdimme äidin kanssa suurelle Helsingin matkalle. Matkarahat saimme, kun poimimme jokaisena sadepäivänä Hummastinvaaroilta jäkälää. 1 markka ja kori. Aika monta koria saimme silloin poimia!

Mutta mikä ilo meillä olikaan päästä Linnanmäen huvipuistoon kokeilemaan kaikkia mahdollisia jännittäviä kojeita. Voi hurja sitä lapsen riemua! 



Sen ilon muistoksi hankin ruusun nimeltä Linnanmäki! Kiitos kiitos Eikka-setä niistä hetkistä siellä! Tuo vielä niin pieni pensas on myös ilosta tulvillaan päästessään minun vanhalle perunamaalle muiden ruusujen joukkoon. Valkea yksinkertainen kukka on kuitenkin pari senttiä suurempi kuin tämä altaica. Mutta yhtä hymyileviä molemmat!

White roses and Deborah Conway

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Raahen oma, Malvaruusu, oli ensimmäinen!

Kun aamulla kuljeskelin puutarhassa, minulle iski silmää eräs ruusu. Oijoi! Malvaruusussa oli kukka! Voi rakastettu ruusuni, niin pieni vielä, niin ihanainen ja sulokas! Raahen oma ruusu, joka löydettiin Ollinsaaren kartanon mailta ja jolle ei oikein kunnon selitystä tai sukupuuta ole löydetty. Mutaatioksi sitä kutsuvat. Aivan toisenlainen kuin muut ruusut apilalehtineen ja malvan tapaisine kukkineen.

Siis pieni malvankukka kukki ruusupensaista ensimmäisenä tänä kesänä! Ole sydämellisesti tervetullut!


 Malvaruusu tuoksuu hyvin vienosti, mutta ruusulle se tuoksuu!


 Tässä näkynee tämä lehden malli, usein kolmijakoinen.


Vähän ressukan näköinen tuo ruusuni vielä on, vasta toista kesää hereillä, mutta eräs ruusun tunteva sanoikin, että se näyttää aina vähän ressukalta. Kuitenkin se on nuppuja täynnään. Tosin Oulujoen taimistossa näin samaisen ruusun hyvin uljaana ja hohdokkaana, en edes sitä heti tunnistanut, henkäisin vain, että mikä tuo on. - No siinähän on se Raahen ruusu, minulle sanottiin naurahtaen.

Eipä silti! Malvaruusun mukaan kukkineen aukenivat samana päivänä myös metsäruusu, jonka löysin Palkin unohdetulta pihamaalta. Sekään ei tyydy viiteen lehteen. Noita pieniä kiemuralehtiä löytyi viime kesänäkin joka kukassa, ylimääräisiä kiharoita. 


Siksipä mieleeni tuleekin, että onkohan tuo metsäruusu risteytynyt vähän mökinruusun kanssa (alhaalla). Tosin metsäruusulla on suurempi kukka. Mökinruusuhan on sellainen pieni tirsake. Soma sellaisena tosin. Ja varsinkin kun pensas kukkii valtoimenaan. Kyllä Suomen vanhat ruusut ovat kauniita, sitkeitä ja omalla tavallaan liikuttavia!


Tervetuloa rakkaat kaunottaret!

Ps. On sadekesä 2015. Voin kertoa malvaruususta, että se on kärsinyt sateesta ja tuholaisista. Se on ollut koko kesän surkean näköinen. Kukatkin, ne mitä on auennut, ovat olleet kooltaan paljon pienempiä kuin muina kesinä. Mutta...on uusia kesiä!

Ruusuistani malvaruusu tällä hetkellä 'Olet rakkain' Agents

torstai 6. kesäkuuta 2013

Ei ihan vielä!

Nyt minua itkettää. Kaikki kukkivat niin aikaisin. Ja kesää on vielä pitkästi! Eihän vielä ole edes juhannusviikko! Melkein toivon viileitä ilmoja, jotta kukat ehtisivät olla pitempään auki. Ne väsähtävät aivan liian pian. Kaikki ruusupensaat ovat nupulla. Kukahan ehtii ensin?



 Jopa lupiinit alkavat kukkia jo! Kesäkuun alussa.


Ja viinimarjat ovat jo isolla raakileella!