maanantai 24. maaliskuuta 2014

Metsätonttu Sallan mystisissä maisemissa

Käytän tuota sanaa mystistä sen vuoksi, että minulle mainostettiin parilta taholta tuota mystisyyttä, shamaanien maailmaa ja hyviä energioita. Itse löydän Sallan kauniisti rakennettuna laskettelurinteineen, latuverkostoineen, hirsimökkeineen ja monenkirjavine tupineen somasti sijoitettuna tuonne metsän kätköihin. Jopa Revontulihotelli ei ole mikään pientä ihmistä hirvittävä kolosseumi, vaan maanläheinen ja ystävällinen. 

Ja mikä parasta, täällä on hiljaisia lumilatuja, jota ei riko liikenteen meteli tai rakennusmaiden surraaminen. Joskus kyllä moottorikelkka rikkoo maisemaa. Hurjan hyvä olla!

Se mitä haluan tässä esitellä, on metsähallituksen (taas) yksi rakentama näyte siitä, mitä Lappi on, ja miten metsähallitus kunnioittaa sekä seudun tunnetuksi tulemista että ruokkii turistien uteliaisuutta. Sallan Poropuisto Pirttivaaran juurella oli mukava elämys taas siitä miten taide ja todellisuus kohtaavat, kun on siihen tarvittava resurssi (tarkoittaen Metsähallitusta). Metsähallitusta tässä korostan, koska olemme saaneet sen 'kaveriksi' Jätinkirkkojen suojelemiseen. En voinut olla ottamatta kuvia Poropuiston Metsänäyttely:















Kaikki tämä on todellista näissä maisemissa.

Tosin ihminen tuntee olevansa aivan rauhassa ja turvassa.

Kiitos Salla!



Tämäkin voi olla aika mystistä: Mies nimeltä Hasan Istanbulista laulaa 'Salla, Salla'. Mitä lienee tarkoittanee?

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Ranskanruusun junamatka Olkkalaan

Jotenkin minulla on Oulujoen taimitarhasta lähtenyt mukaan myös ruusuntaimi nimeltä Olkkala. Se on löytöruusu Olkkalan kylästä ja on todettu olevan ranskanruusuihin kuuluva laji.

Mutta miksi tällainen erikoinen ruusupensas on kasvanut Vihdin Olkkalan kylässä tiilitehtaan lähettyvillä nokkosten ja muun kasvillisuuden seassa yksinänsä? 1960-luvulla lopetettu kapearaiteinen junarata kulki aikoinaan saman ruusupaikan vieritse. Liittyisikö juna tähän mysteeriin? Ja koska ruusulla on ollut tuntematon syntymä, niin minä keksin siitä tarinan, jossa on osa totta, osa itse keksimääni. Voi että sellaista onkin hauska tehdä! Mutta ensin tein pienen tutkimusmatkan Olkkalan kartanoon. Sillä on hyvin vanha ja värikäs historia. Samoin tutustuin Kourlan kartanoon. Ymmärtääkseni ne olivat samaa tilaa. Poimin kuitenkin sieltä tarinaani pienen osan.

"Olkkalan kartanon poika Eljas, joka tulisi perimään kartanon maat ja johtamaan sen mailla olevaa sahaa ja tiilitehdasta, oli lähetetty tätinsä luo Pariisiin oppimaan vähän maailman tapoja ja vieraita kieliä. Tottahan nuori mies Pariisissa viihtyi. Kesällä 1914 hän matkusti kotiin. Hänellä oli paljon matkatavaroita tuliaisineen vietäväksi kotikartanoon. Hän lähti junalla Pariisista Hampuriin, mistä hän tuli Helsinkiin laivalla. Eljaksen tavarat siirrettiin junaan Hyvinkäälle asti, josta ne sitten taas siirrettiin Hankoon menevään junaan. Siellä oli Ojakkalan asema, josta oli pari  vuotta sitten rakennettu kapearaiteinen junarata itse Olkkalan tehtaille ja kartanoon. Joten taas purettiin Eljaksen matkatavaroita jo kolmanteen junaan. 

Eljas oli saanut erään tuliaislahjan vietäväksi mummulleen, joka rakasti puutarhan hoitoa. Tämä erityinen lahja oli ranskanruusujuurakko juuttisäkkiin hellästi piilotettuna. Hän oli saanut käskyn varjella sitä koko matkan ja kantaa mukanaan, jotta se ei tuhoutuisi muiden matkatavaroiden puristuksessa. Sehän oli harmittanut nuorta miestä kovasti. Hän oli kannellut sitä laivasta juniin. Piikkinen taimi kun tahtoi tulla säkinkin läpi ja pisteli häntä. Matkalla Olkkalaan hän huojentuneena nosti ruususäkin junan penkille ja suunnitteli mielessään ystäviensä tapaamista. Innostuneena hän kulki sinisessä matkustajavaunussa puolelta toiselle katsellen ikkunasta tuttuja maisemia ja huomasi asemalla ystäviä ja perheenjäseniä olevan häntä jo vastassa. Hän tarttui käsisalkkuunsa ja harppoi iloisesti asemalaiturille.

Rispaantunut ruususäkki unohtui siihen penkille.

Ja eihän Eljas muistanut pariin päivään koko ruususäkkiä. Ei ennen kuin mummu kyseli Pariisin puutarhoista. Silloin Eljas kulki kiireesti Tiilitehtaan pysäkille kyselemään säkin perään. Eihän sitä mistään enää löytynyt.

Niin oli käynyt, että kun seuraava asiakas tuli junan ainoaan matkustajavaunuun ja etsi täydessä vaunussa istuinpaikkaa, niin sellainen löytyi likaisen säkin vierestä, joka käsiä pisteli. Tomera naisihminen nyrpisti nenäänsä mokomalle ja kävi viskaisemassa sen ovesta ulos  tiilitehtaan seinän vierustalle junan jo liikkuessa.

Sinne jäi säkki juurakkoineen lämpimälle ja maasta mehuisalle paikalle makaamaan kesäksi. Märässä maassa säkki antoi periksi ja juurakko haki itselleen sijaa mullasta nokkosten seassa. Säkki antoi myös periksi ruusun varsille työntyä ulos ja aurinkoon samaisena syksynä. Pari vuotta kuitenkin meni ruusun taistella elinsijastaan ja kylmästä talvesta, ennen kuin oksat ulottuivat nokkosten kätköistä ylös aurinkoon avatakseen ensimmäiset ruusunnuppunsa. Ei niitä kukaan huomannut. Meni vielä monia vuosia, kunnes joku kaunosielu huomasi komeakukkaisen ruusupensaan ja taittoi siitä tytöllensä kimpun. Sittenkään vielä ei ruusua tarpeeksi kunnioitettu, annettiin kuitenkin sen siinä kasvaa ja niinpä ruusupensas alkoi vahvistua ja valloittaa itselleen tilaa vuosi vuodelta enemmän. 


Junarata lakkautettiin 1930-luvulla. Paikalle rakennettiin tie numero 120. Vaikka ruusua usein ihasteltiin, kaivettiin juuritaimia muuallekin kasvamaan ja taitettiin kukkivia oksia tuvan pöydän vaasiin, niin se oikeasti 'löydettiin' vasta vuonna 1991. Silloin Helsingin yliopiston kasvimuseossa sitä tutkittiin ja todettiin sen olevan ranskanruusuristeytymä, aivan oma lajiansa.

Siispä ruusu voisi matkata junallakin melkeinpä kuin 'jäniksenä' ikään, jopa epätoivottuna matkatavarana ja siten hyljättynäkin. Sitkeä tämä ruusu joka tapauksessa on ollut! Ja lopussa kiitos seisoo! Se kasvaa aivan komeana  jo pihallani vanhan navettarakennuksen punaista seinää vasten saaden siitä lämpöä ja suojaa. Ylpeänä sitä esittelen ranskanruusuna, Gallica- ryhmään kuuluvana. Galliasta tulee aina mieleen Asterix ja Obelix. Voittamattomat, kuten tämä ruusukin!"

Nyt on paikallaan Edith Piaf , La Vie En Rose


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Puolustuspuhe vanhalle navetalle!

Olen saanut kuulla jo ihan tarpeeksi moitteita pihani vanhasta navetta-parasta!

Muistan, kun ukkoni vielä eläessä hänen toimestaan laitettiin romuluisen näköisen navettarakennuksen päälle peltikatto, niin kateltiinhan silloin vähän vinosti miestäni ja minua. - Onko tässä nyt laitaa, arvoa tai järkeä? kyseltiin minulta hiljaa.

Minä katselin silloin vanhaa ja jo sairasta miestäni ja tiesin hänen tunteensa.  Hän oli itse kaatanut tukit, itse työstänyt ne, suureksi osaksi yksin navettansa rakentanut, nostellut raskaita hirsiä ja melkein tuupertunut yhden hirren alle, ellei naapuri olisi eksynyt paikalle ja apuun. Pienviljelijän oli kiire saada elantoa, lehmiä, talli hevoselle, lämmintä tilaa. - Kyllä me tehdään niin kuin mieheni sanoo, puolsin minä, sillä kyllä tunteillakin on arvoa.

Niin kauan kuin minulla oli töitä, sitäkin velkaa pystyttiin maksamaan. Mutta sitten mieheni kuoltua ja itse eläkkeelle jäätyäni, maksoin sitä selkänahastani kittuutellen. Nuori polvi sitten siinä vieläkin soimaa. Tärkeämpääkin korjausta olisi tehty sillä rahalla! 

Ja saamari! Ei nuori polvi ole siihen tikkua ristiin laittanut, olisivat hiljaa. Isäni haudan takaa ja pikkusiskoni siinä minua auttoivat. Ehkä kunnioittivat ukko-kultani arvoja. 

Nyt minulla on kuitenkin ollut kuiva tila puille, kuiva tila kahvilakalusteille talven alta ja kuiva tila pitää säilössä muutakin kamaa. Mihin vielä liene tuota tilaa tarvitaankaan! Ja paljosta tuo rakennus kertoo elämää:



Jos etupuoli menetteleekin, niin takapuoli on surkea.



Ampiaiset ovat purreet pesävärkkiä. Ja ampiaiset ovat tärkeitä puutarhalle.
Toki sisin on jykevää hirttä.

Tälläkin rakennelmalla on ollut jokin tehtävä.

Samoin tällä.
Ei ole helppoa asustaa yksin kelvotonta tilaa, voisi sanoa. Toki pääsisin helpommalla, kun muuttaisin vuokralle kaupunkiin. Mutta sieluni siihen tuupertuisi, käteni kohmettuisi ja askel tökkäisi. Jos jo kolme vuotta olen tässä pärjännyt monenlaisen ongelman kanssa, niin miksi en eteenkin päin kohtuullisen terveyden kera. Toinen hermostuisi yhdestäkin vinosta nurkasta, yhdestäkin irtonaisesta laudasta saatikka sitten tuhatpäisistä vioista mitä tästä löytyy. Mutta kun laittaa viat syrjään ja katsoo itse elävää elämää. Talo elää laillaan, piha ja puutarha ja minä itse! Minä elän tästä ja ympäristöstäni, metsästä ja ihmisistä ja omasta luovuudestani, mielikuvistani, tunteista tätä kaikkea kohtaan. Hassu juttu muuten, sillä ehdin olla kulkurina ennen kaikkea tätä 18 vuotta!

 Minne menee, mistä tulee, ihmettelevät Saara Aalto ja Röllikin

torstai 13. maaliskuuta 2014

Ruusutarhan ja mielentarhan inventaariota

Kuljeskelin tänään tuolla puutarhassa maata tähyillen. Sieltä nousee pelottavan nopeasti kaikenlaista kasvintainta. Katselin myös ruusupensaitteni kuntoa. Ne työntävät paksuja silmuja kaikki, tosin vain pensaat, muista ruusuista en tiedä vielä. Mutta vielä ei talvi ole ohi. Vielä ei kunnon kevättä tehdä. Päätä paleltaa ja muitakin voi vielä paleltaa.

Mietin tuossa samalla myös oman mieleni puutarhaa. Mikä elämässä on tärkeää? Tärkeää on toimeentulo, terveys, ystävät ja mielenrauha. Tärkeätä on lapset ja lähiyhteydet. Tärkeätä unelmat ja toiveet. Hyvin yleistä tärkeyttä. Ja usein nuo tärkeydet eivät aina ole itsestä kiinni. Ympäristö puuttuu asioihin. Et voi päättää niiden kulusta ihan yksin. 

Mikä on tärkeintä omassa toiminnassani? Olisikohan se tuo mielenrauha? Sen hoitamisestahan ovat riippuvaisia myös muut tärkeydet.  Mistä mielenrauhaa saa? Ei ainakaan mistään riippuvuussuhteesta toisiin, niin hyvältä kuin tuntuukin pystyä auttamaan toista ja saada apua toiselta, niin ristiriitoja tulee aina esille. Löydän mielenrauhaani oman luovan voiman ja toiminnan. Elää itsestä ulospäin. Ei niin että tekee mitä muut odottavat ja haluavat.

On hyvin monta asiaa, jossa sitä voin/yritän/kokeilen käyttää. Jokainen sen tekee tavalla tai toisella. Jokaisen tulisi se ainakin tehdä. Ja ottaa vastaan myös se epäonnistuminen. Yrittää uudelleen. Ei siis helppoa!

Minun tärkein luova toimeni on viime vuosina ollut ruusutarhan luominen. Sen ääressä olen tyhjentänyt monta surua ja huolta. Myönnän nyt tämän kolmen vuoden aikana, että juuri se on antanut minulle voimaa ja tulevaisuuden näkymiä, jotakin, mihin olen tarttunut ja mihin olen myös rakentanut jonkinlaisen riippuvuussuhteen. Ja se riippuminen on aivan vain omasta tahdosta kiinni. Se on jotakin vain minun ja ruusujen välillä olevaa.

Olen varmasti tehnyt paljon virheitä ruusutarhan luomisessa, mutta voin vain syyttää itseäni. Tähän teen nyt kuitenkin pientä ruusuinventaariotani kevään tarkkailun jälkeen siitä, mitä minulla on tuolla puutarhassani kasvamassa. Palaan tähän aiheeseen myöhemmin kevätkesästä ja teen uudelleen inventaariota.


Jaan ruusupensaat Pirjo Raution Suomen Ruusut-kirjan pohjalta näin:

LUONNONRUUSUT ELI VILLIRUUSUT (usein löytöruusuja), joihin lisään omat saamani vanhat löytöruusut:
1. Orjanruusu (Nyponros, Rosa dumalis) tai koiranruusu (Rosa canina), vaaleanpunainen yksinkertainen, en siis vieläkään aivan varma lajista, juurivarkaana muiden taimien mukana Ruotsista, kasvaa kahdessa paikassa ja on alkanut kukoistamaan 1990-luvulla.

2. Metsäruusu (Rosa cinnamomea, rosa majalis), yksinkertainen vaaleanpunainen, itse nimeän sitä Palkinruusuksi, koska kaivoin juurivesan vanhan Palkin pihamaalta 2011.

3. Punalehtiruusu (Rosa clauca), yksinkertainen ruusunpunainen, vaivalloisen näköisestä juurivesasta kasvanut, jonka sain Sinikalta 2011.

4. Nukkeruusu (Rosa nitida) alunperin pohjois-amerikkalainen yksinkertainen ruusunpunainen villiruusu, saatu juuritaimena Liisalta 2011.

5. Torniolaaksonruusu (Tornedal), kerrottu pieni vaaleanpunainen metsäruusu, saatu juurivesana Sarilta 2011.

6.  Mökinruusu, edellisen kaltainen, ostettu Särkän taimitarhalta 2011.

7.  Kempeleen kaunotar, yksinkertainen ruusunpunainen piharuusu (Rosa x malyi, Rosa majalis x pendulina), iso pensas siirretty naapurin pihalta ja pieni juuritaimi kylältäni 2013.

8. Tarja Halonen (Rosa blanda), puolikerrottu ruusunpunainen, löydetty Bengt Schalinin vanhasta puutarhasta Helsingistä,  itse ostanut juuripaakkuna eräästä rautakaupasta 2012.

9.  Toukoniitty, puolikerrottu ruusunpunainen löytöruusu Toukoniityn puistosta Helsingistä, taimi ostettu Oulujoen taimitarhalta 2013.

10. Raahen Seminaarin ruusu (ei vielä tietoa lajista), yksinkertainen ruusunpunainen, saatu Paula Pirisen puutarhasta juuritaimena 2012.

11. Volomarin ruusu (ei vielä tunnistettu), ruusunpunainen yksinkertainen, saatu juuritaimena Tertulta vanhan Volamarin pihalta kylältäni 2012.

12. Lukkaroisten ruusu (laji vielä tunnistamaton), yksinkertainen ruusunpunainen, Rauha toi taimen mieheni äidin kotikylältä Lukkaroisista2012.

13. Raahen malvaruusu, malvankukka, yksinkertainen ruusunpunainen, löydetty Ollinsaaren kartanon mailta, ostojuuri Särkän taimitarhalta 2011.

14.  Kaarinan ruusu (nähtävästi koiranruusu), ruusunpunainen, tuotu minulle juurivesana Pattijoelta Kaarinan pihamaalta 2012.


PIMPINELLARUUSUT JA HARRISONIN RUUSUT (Pimpinellifolio-ryhmä ja Spinosissimaryhmä)


1. Idänjuhannusruusu (Rosa altaica, Grandiflora?), kukka yksinkertainen valkonen, sain juurivesan Ailalta Lasikankaalta 2012.

2. Linnanmäki (Linnanmäen kaunotar), yksinkertainen, valkoinen, löytöruusu Helsingin Linnanmäeltä, itse toin juuripaakun Oulujoen taimistosta 2013.

3.  Juhannusruusu Plena, puolikerrottu valkoinen, on talon pihan alkuperäisruusu.

4. Juhannusmorsian,  morsionruusu, (löytöruusu Elimäeltä), vaaleanpunainen kerrottu, hankin juuripaakun Särkän taimitarhasta 2011.

5. Papulanruusu, (löytöruusu Viipurista, Papulan kartanosta),  vaaleanpunainen kerrottu, juuripaakku Särkän taimitarhasta 2012.

6.  'Poppius', suviruusu, ruusunpunainen puolikerrottu, alkuperä tuntematon, siirsin juurivesan Erkin pihasta Linnalanperältä 2011.

7. Ruskelanruusu, Ruskelasta löytöruusu, vaaleanpunainen kerrottu, juuripaakku Särkän taimitarhalta 2011.

8.  Ruuhijärven ruusu, läydetty Nastolan Ruuhijärven kylästä, vaaleanpunanen, kerrottu, itse sain juuripaakun Anjalta Oulujoen taimitarhalta ostettuna 2012.

9.  Kiimingin ruusu, kellertävän kukkainen, yksinkertainen, muistuttaen harrisonruusuja, löydetty Kiimingistä, sain juuripaakkuja kaksi kappaletta Paavolta ostettuna Oulujoen taimitarhalta 2013.

10. Viljaminruusu, (Williams, Double yellow) löytöruusu Raahesta, harrisonruusuja, saatu Raunilta juuritaimena ja paakkuna Hannelelta ja Marja-Leenalta ostettuna Särkän taimitarhalta 2011.



TARHAKURTTURUUSUT , RUGOSA-ryhmä

1.  Pappilan neito, 'valkea hansa', puolikerrottu, löydetty Piippolan Leskelän kylästä, juuripaakku Särkän taimitarhalta 2013.

2.  Schneekoppe, Snow Pavement, Baum Saksa, puolikerrottu vaaleanpunainen, juuripaakkuna Oulun taimitarhalta 2013.

3.  Monte Casino, Baum Saksa, puolikerrottu violetinpunainen, juuripaakkuna Oulun taimitarhalta 2013

4.  Martta, löytöruusu Haukiputaan Kellosta, puolikerrottu karmiininpunainen, juuripaakkuna Oulun taimitarhalta 2013

5. Moje Hammarberg, kerrottu violetinpunainen,  Ruotsi 1931,  juuripaakkuna Oulun taimitarhalta 2013

6. Teresan ruusu, Therese Bugnet, kerrottu ruusunpunainen, Bugnet Kanada 1950 (Rosa acicularis x Rosa Rugosa kamtschatika) x (Rosa amplyotis x Rugosa Plena) x 'Betty Bland', saatu Paulalta ja Lauralta juuripaakkuna Särkän taimitarhalta 2011.

7.  Keijunruusu, Dart's Defender, Nursery, Hollanti 1971, (Rosa x Rugotina, Hansa x Rosa Nitida), puolikerrottu ruusunpunainen, ostettu Särkän taimitarhalta 2011.

8. Ritausma, läpikuultavan vaaleanpunainen puolikerrottu, Riekstan kaupungista Latviasta 1964, juuripaakku Oulun taimitarhasta 2012.

9.  Ellenin ruusu (Belle Pointevine?) talon oma rugosa-lajike, jonka nimeä en ole vielä saanut selville, hankittu taloon 1970-luvulla.

10.  Erillaisia Hansa-ruusuja, valkoisia ja punaisia, joita sain Pattijoen Virastotalon pihamaalta juurakkoina 2012, vielä tutkimattomia.

11. Roselina, matala rugosa-laji, yksinkertaiset syvän ruusunpunaiset kukat. Ostin syksyllä 2013 taimijuurakon, joten en tiedä vielä talvenkestävyyttä.


RANSKANRUUSUT ELI GALLIAN RUUSUT

1.  Olkkalan ruusu, yksinkertainen ruusunpunainen, löydetty Vihdin Olkkalan kylästä 1990-luvun alussa. Juuripaakkuna Särkän taimitarhalta 2012.

2.  Apteekkarin ruusu, Officinalis, viljelyssä jo ennen 1310-lukua, puolikerrottu karmiininpunainen, saatu Kertulta Jokelankylältä juurivesana 2013.

3.  Sonja Maria, (taisi olla valamoa tämäkin) puolikerrottu karmiininpunainen, saatu pienenä oksanpätkänä Olkijoelta 2012. Annettu Liisan puutarhaan.

4. Valamon ruusu, Splenders, Frankfurt, puolikerrottu karmiininpunainen, juuripaakkuja Särkän taimitarhalta 2011.


NEIDONRUUSUT

1.  Minette, Mustialan ruusu, Vibert, Ranska 1819, vaaleanpunainen tuoksuva kerrottu, saatu Inkeriltä Piehingin vanhan myllyn pihamaalta 2004.


KARTANORUUSUT

1. Onni, onnenruusu, löytöruusu Rovaniemeltä 1950-luku, ruusunpunainen puolikerrottu, juuritaimi Särkän puutarhalta 2012.


KÖYNNÖSRUUSUT

1. Pohjantähti, Suomenköynnösruusu, valkoiset pienet yksinkertaiset kukat,Beggeriana-ryhmä, kotimainen Harald Wasastjärnan jalostama 1937, äiti Rosa beggeriana, isä Orleans Rose, polyanthraruusu. Ostin ruusun joskus 1990-luvulla, ollut huonolla hoidolla, mutta nyt kukoistaa. Sain toisen taimiruukun kyläyhdistykseltä 2012, sekin samalla liiterin seinällä.


SUOMESSA JALOSTETUT RISTEYTYKSET

1. Ilo, puistoruusu 'Joy', jalostajana Kahila ja Kangaspunta 2010, (kanadalainen puistoruusu 'John Davis' x Rosa malyi 'Kempeleen Kaunotar) hieman lohenpunaiset puolikerrannaiset kukat. Ostin sen Oulujoen taimitarhalta keväällä 2013 ja on kasvanut voimakkaasti.

2. Sointu, risteytetty Helsingin yliopiston kasvinjalostus laitoksella Viikissä 1994 (Snow Pavement, Rugosa x polyantharuusu 'Angel Rose'), puolikerrattu kukka ensin vaaleanpunainen, myöhemmin valkoinen. Istutin taimen myöhään syksyllä 2013, joten en tiedä vielä sen selviämisestä talven yli.

3. Tove Janson, Spinosissima-ryhmä (Poppius x Red Nelly, molemmat tarhapimpinellaruusuja), risteytyksen suoritti Peter Joy kotipihassaan 1990, puolitoistakerrannaiset samettisen tumman karmiininpunaiset kukat. Sain juuripaakun työtovereiltani Tikkalan koululta 2011 eläkkeelle jäädessäni.

Peittoruusuista ja muista kerron myöhemmin keväällä, kun tiedän miten ne ovat menestyneet...Oi ruusuni pienet, pinnistäkää, on tulossa kevät ja kesä!!