Sembramänty, lasten kiipeilypuu, ruusutarhan varjostaja ja C-vitamiinin varmistaja

Vaikka blogini on nimenomaan ruusuista kertova, en voi sivuuttaa myös ruusutarhani varjostajia, liiallisen veden kerääjiä ja monella lailla iloa ja hyötyä antavia puita. Puutarhahan on PUUtarha, joten siinä kuuluu olla puita. Piha, jossa ei ole yhtään puuta tai pensasta, on usein märkä veden kerääjä.

Ps. Minua kovistettiin tuon kirjainvirheen vuoksi "sembramännyssäni", joten korjasin sempran sembraksi. Otan aina ilolla vastaan ohjeita. Minulla on aina ollut jonkinlainen sokeus kirjainten ja numeroiden suhteen. Ehkä keskityn aina enemmän sisältöön. Vaikka minulla on astrologisella kartalla Mars Neitsyessä...hah!

 

 

 

 

Pihallani kasvaa yksi sembramänty, Pinus sempra sipirics, eli siperianmänty, jonka puutarhanimike on VILHO. Vilho sen vuoksi, että vanhan Kastellin isäntä, joka vielä yli 90-vuotiaana kasvatti sembramännyn siemenistä taimia, lahjoitti meidänkin pihaan sellaisen. Siinä pätee vanha sananlasku, että vielä vanhanakin kannattaa istuttaa puita ja luoda jatkumoa elämälle. Sembramäntykin saavuttaa yleensä100-vuoden iän ja luulen, että Raahen Härkätorin semprat ovat vieläkin vanhempia.

Sembramänty on nyt ollut pihallani jo noin 40 vuotta, kasvanut pituutta, leveyttä ja korkeutta ja tutkimukseni mukaan sen rungon vuosikasvu on noin 8 cm vuodessa riippuen kesistä. Huomata pitää, että ei se pienen taimen runko kasva tuossa vauhdissa. Läpimitaltaan sembran runko voi kasvaa  noin 1,5 metriä paksuksi. Ei ehkä enää näin pohjoisessa. 

Puu voi kasvaa korkeutta jopa 30 metriin, omani ei kuitenkaan ole vasta kuin 8-9 metriä. Ja varmaan jääkin 10 metriin. Mutta sellaisena se on ollut ihanteellinen kiipeilypuu lastenlapsille, joista toinen saavutti latvaosan 10-vuotiaana ja toinen (pian 3 vuotta) katselee sitä vasta toiveikkaana tietyllä kunnioituksella. Toisin kuin tavallinen mänty, sempramännyllä on sileitä oksia alhaalta asti, eikä puu ole pihkainen. 

Kevättalvella käytän sembramännyn havuja uutteena C-vitamiinina. Eli nyhdän havut kattilaan, kaadan melkein kiehuvan veden niiden päälle ja suljen kattilan kannella. Jos mahdollista, niin pidän sitä lämpimän 'puuhällän' päällä yön, jolloin annos oikein muhii hyvässä lämmössä. Sitten kaadan veden suodatinpussin läpi, jolloin juomaan ei tule roskia. Juomaan voi lisätä hunajaa (myös omenaviinietikkaa) ja näin saan hyvän annoksen c-vitamiinin puutokseen. Suomalaisen männyn havu käy samalla tavalla.

Sembramännyn kävyissä on hyödyllisia siemeniä, mutta kilpaa oravat niitä ryöstävät, joskus pähkinähakkikin puussa, joten itselle ei jää mitään muuta kuin korjata roskat niiden jäljiltä. Varsinkin orava jättää roskat saunan kuistille ja kävyn raatoja pitkin pihaa, jolloin ne tuntuvat ruohonleikkurissa.

Siperiassa tämä puu nimetäänkin elämänpuuksi, se on siellä pyhä puu ja usein elinehtokin. Olen joskus lukenut Siperian helisevästä sembrapuusta ja Anastasiasta, on ihan mielenkiintoista luettavaa! Anastasia-linkki tässä , jos olet kiinnostunut. Anastasia-liikkeestä seurasi eräs Putinia kiitettäväkin seikka. Hän nimittäin lahjoitti jokaiselle maaseudulle muuttavalle yhden hehtaarin maa-alaa sillä ehdolla, että käyttää sen viljelykseen. En tiedä, toimiiko tämä yhä.

Joka tapauksessa olen kiitollinen naapurin Vilho-isännälle tästä puusta. Se kasvaa tuossa pelto-ojan varressa, imee siitä voimansa, pitää vieressä olevan savusaunapuuliiterin pohjan kuivana ja sopivasti ympärillä olevien ruusujenkin alueen. Tämä on alenevaa, tosin ei tasaista maata, koska Linnakankaalta (50 m korkea) virtaa alas jatkuvasti vettä lumen sulaessa ja rankkasateissa. Puita tässä siis tarvitaan!

Mänty ( Pinus sylvestris), metsiemme uljas urho!!

Puutarhaani ja taloani ympäröi pohjoisesta ja idästä havumetsikkö. Pihallani kasvaa vain yksi mäntysukuinen puu; sempramänty. Se on suuruudeltaan ollut sopiva kiipeilypuu lastenlapsilleni. Toinen heistä 10-vuoden iässä saavutti latvuksen ja huuteli sieltä maailmalle valloittajana. Toinen on vasta 2,5 -vuotias ja katselee puuta vähän empien. Ehkä ensi kesänä ohjeistan häntä kiipeilemiseen. 

Mänty on kiinnostanut minua aina. Se on niin voimallinen ja lämmin halata! Tuolla Linnakankaalla Jätinkirkon vieressä kasvaa oikein kaunis hongisto. Vähän sydän kylmänä olen sitä tarkkaillut, etteivät vaan ala kaatamaan noita. Mieheni aikoinaan jo kerran pelasti tuon metsän. Se metsä kuuluu Raahen seurakunnalle. Salainen toiveeni on, että se suojeltaisiin. Kun turistitkin jo ihailevat sitä.

Mänty voi elää 500-vuotiaaksi ennen sen keloittumista riippuen sen kasvupaikasta.

Kuvittelisin, että sitä 5-10 metristä mäntylasta voisi nimittää männyksi. Ja kun se kasvaa muuttaen kuortansa kymmeniksi metreiksi, sitä voi kutsua jo nuoreksi männyksi eli hongaksi. Oikeastaan tämä nimitys männystä on enemmän käytössä länsimurteissa. Ja kun se ikääntyy, sitä voi kutsua petäjäksi. Oikeasti tätä nimitystä on käytetty itämurteissa. Ja kun se on vanhus havunsa ja kaarnansa karistaneena, siitä tulee kelo. Kelokin pysyy pystyssä vielä vuosia. Kaatunutta keloa sanotaan maapuuksi. Siis männyllä on monta eri nimeä. Sitten on vielä runollinen lakkapää petäjäkin. Tällaista keräilin nettisivustoilta. Vanhoille yksityisille ikipuille annetaan myös omia nimiä liittyen siihen, mitä sen männyn likellä on tapahtunut.

Mänty - honka - petäjä - kelo - maapuu.

Tutkin valokuvia ottamalla miten nämä puut kehittyvät. Näitä kaikenikäisiä löytyy tästä ympäristöstä.

Kuvassa havumetsää ja oikealla tuollainen nuori mänty, jonka kuori on kauniin oranssinruskea, oikein hohtaa ilta-auringossa.

 

 

Kasvaessaan männyn kuori alkaa lohkeilla ja pian tulee päälle myös jäkälää ja se kaarnottuu. Olisko oikealla jo honka?

Sitten onkin korkealle hongan runko paksuuntunut ja syntynyt vahvasti kuviollisesti kaarnaa. Oikealla kuvassa puulle alkaa kelottuminen. Linnut ja monet muut eläimet ovat jo rikkoneet ja hajoittaneet puun lahonutta kuorta. 100-vuotiaalle männylle alkaa kasvaa tuo vahva, niin kutsuttu kilpikaarna. Silloin myös puu alkaa sisältäpäin punertaa, jota rakentajat kutsuvat punahongaksi. Se oli vähän arvokkaampaa rakennusainetta.

Ja voi ihme, mihin kaikkeen mäntyä voi käyttää. Se onkin sitten ihan toinen tarina!

Puutarhan puiden kasvun näkee myös rungoissa

Kun nyt olen vuosia tutkinut ruusuja, niin tuo tutkiminen kutkuttaa yhä. Viime vuonna keksin aloittaa taulukon puutarhassani kasvavien puiden runkojen paksuudesta. Tarvitseehan puut kasvaessaan aina vain tukevamman rungon. Suurimpana puita puutarhassani on tällä hetkellä talon edessä varjoa antamassa vaahtera (oikealla), joka on 40 vuotta vanha ja tammi (vasemmalla), 38 vuotta vanha.

Olen kuullut juttua, että kun lehtipuut ovat pihalta hävitetty, kellariin on tullut vesi. Eli lehtipuut ovat niitä parhaimpia veden imijöitä. Hirvittää tuo vaahterankin kasvu, mutta se on antanut kahvilavieraillekin hyvän varjon ja lehvistöllään leyhyttänyt kuumaa ilmaa. Uskon myös, että se varjelee taloa liialta lämmöltä varjostuksellaan. Myös siltä, että vesi ei jää seisomaan alueelle.

Samoin tammi, joka kasvaa kaltevalla maalla, jonne vesi kertyy. Uskon, että sen juuret ovat jo niin laajalla alueella, että se imee nestettä ja ravintoa myös saostuskaivon alueelta. 

Puilla on siis tärkeä tehtävä puutarhassa, mutta istuttaessa tulee miettiä tarkasti, mihin niitä istuttaa. 

Nyt laitan tähän vähän rungon paksuuden kasvutaulukkoa:

                                     kevät 2021 - syksy 2021      kevät 2022  -  syksy 2022

Tammi                          106 cm         114 cm             119 cm          127 cm          se nopeimmin lihova

Sempramänty               117 cm         120 cm             125 cm          128 cm          vanhin näistä puista

Vaahtera                        94 cm           97 cm              100 cm          102 cm

Pilvikirsikka                  34 cm           36 cm              39 cm            42 cm            noin 6 vuotta vanha

Lehmus                          21 cm           28 cm              30 cm             32 cm           4  vuotta vanha

Koivu tien varressa        39 cm           44 cm              48 cm             51 cm

Pihlaja tien varressa       38 cm           40 cm              40 cm             41 cm

Koivu ja pihlaja ovat vierekkäin kasvamassa tien varressa. Ajattelin antaa niiden kasvaa, ne ovat pojantyttäreni ja miniäni nimikkopuita. Näin olen ominut tammen ja vaahteran pojillenikin, ovat yhtä vanhoja kuin poikani. Minun lempipuuni on tuo lehmus. Odotan kovasti sen kukkivan, jotta voin poimia siitä teevärkkiä. Seuraan myös hieman uusien omenapuiden ja luumupuunkin kasvua, mutta siitä ei ole vielä vertailua. 

Kuten voi huomata, tammen kasvu on voimakasta, noin 13 centtiä vuodessa ja vaahtera noin 5 cm vuodessa. Sempramänty kasvaa ojan varressa, joten sekin saa vettä kovasti, kasvaa noin 8 centtiä vuodessa. Koivu ja pihlaja kasvavat kuivemmalla paikalla, koska tien toisella puolella on vankka kuusimetsä. Se luultavasti kaadetaan tai ainakin osa siitä pian, joten sitten varmaan näidenkin kasvu voimistuu. Mutta sittenkin koivun kasvu on vauhdikasta, 7 cm vuodessa. Lehmuksen kasvu on vasta alussa, sekin kasvaa ojan varrella, mutta juuret nähtävästi eivät vielä ulotu sinne. 

 

Pilvikirsikan ei pitäisi kasvaa noin nopeasti, mutta se saa veden kun maa laskee siihen. Se puu yllätti minut nyt syksyllä, kun kuvasin sen kaunista ruskaa. Se on kasvattanut pienen sivutaimen savusaunaliiterin viereen. Saa se siinä kasvaa!

 

 

Tosiaan, puiden korkeutta en ala mittaamaan, hehheh. Mutta  vauhtia on siinäkin!