Nostalgiset paperinuket 1

Huomaan, että olen aina, lapsuudesta asti suhtautunut aika intohimoisesti siihen alueeseen, mistä olen saanut iloa elämääni, ja missä olen voinut luoda maailmaani. Toivon, että jaksan jatkaa tällä samalla intohimolla ruusutarhani kasvattamista ja hoitoa.

Nykylapset leikkivät barbeilla ja kaikilla ihmeen kauniilla luomuksilla, joita muutama päivä sitten katselin kaupassa omaa pojantytärtäni ajatellen. 60 vuotta sitten nukke oli kankaasta, ehkä pahvista puserrettu pää, kunnes tuli guttaperkkaiset helposti särkyvät nuket. Minulla oli joskus yksi sellainen.

Kuitenkin paperinuket olivat ne, jotka veivät minua lumottuun ihmeelliseen maailmaan. Sitä aina lapsi tarvitsee! 

Pikkusiskoni oli säilyttänyt myös kaikki vanhat paperinukkeni. Tuskin hän niillä oli paljoa leikkinytkään, toisin kuin minä, mutta hän arvosti niissä isosiskon kätten jälkeä.Voi kiitos siitä, sisko!!

Otin kuvia muutamista ostonukeista ja tässä vanhimmat: Ulla, Lasse ja Marja-Terttu

 Tässä puettuina. Ullalla on arkipuku (ainoa asu), Lassella on pyhäpuku ja Marja-Tertulla arkipuku.

Tämä kaikki tieto on nukkien takana. Nimet ovat vaihtuneet usein. Ikä on myös ilmoitettu. Kuten myös vaatteissa on maininta, ovatko ne arki-, kylä-, pyhä-, vai juhlapukuja. Se oli ennen paljon tärkeämpää kuin nyt. Nythän on vain kotiasuja, työasuja ja juhla-asuja. Kuvasta näkyy myös se kuinka nukkeja on hoidettu. Kaulaosaa on tuettu moninkertaisella liimapaperlla.

Paperitaitteen painetut vaatteet eivät leikeissäni suinkaan riittäneet. Piirsin ja suunnittelin niitä itse. Ja kun silloin ei ollut saatavilla paperia tai kartonkia, käytin siihen kaikki kahvi- ja ruokapakettien päälliset. Vanhojen koulupiirrosten toisen puolen käytin ja jopa ruutupaperia. Leikkelin nukeille myös tavaroita lehdistä. Voi kuinka se kaikki olikaan mukavaa!

Tässä eri ikäisiä nukkeja. Myöhemmin, kun kasvoin, nuket kasvoivat ikäni mukana ja valitsin niitä tarkkaan. Jos vain oli siihen rahaa. Tässä Pentti, Päivi, Taina ja Ursula.

Pukuja suunniteltaessani käytin omaa mielikuvitustani, mutta myös lehtien kuvia.Tässä on inspiroinut minua Fazerin Parhaat-karkkipaperi.

Kuka muistaa näitä? Onkohan kukaan toinen nauttinut näistä kuten minä?

Myöhemmin piirtelin paljonkin ja suunnittelin mm. asuja. Taisin osallistua johonkin kilpailuunkin, mutta ei sieltä mitään kuulunut.

On se pikku tyttöjen maailma muuttunut materian kannalta, mutta ei mielenkiinnon tai luovuuden kannalta. Barbien maailma on varmaan yhtä ihanaa, ja tiedän että moni tyttö ompelee ja suunnittelee niille itse vaatteita.

Onkohan Barbeille laulua?

Ok. "In the dreamhouse"

Nostalgiaa 50-luvulta!

Sain paketin pikkusiskoltani. Hän oli muuttopuuhissa. Hän kertoi, että lähettää minulle joitain minun vanhoja vihkoja ja tavaroita, joita olin antanut hänelle, kun hän oli lapsi. Liikuttuneena purin tuota pakettia. Lapsuus tuli syliini. Vanha kaleiroskooppi, jota on katsottu pahvinen silmänreikä kuluneena. Samat kuviot siellä on tallella.

Varmaan useimmilla minun ikäisilläni on lapsena ollut kiiltokuvavihko, mihin kirjoitettiin muistovärsyjä. Tuohon vihkoon olen kirjottanut alkulehteen nimeni ja vuosi 1959, jolloin olen saanut sen nimipäivälahjaksi perheeltäni. Olin 11-vuotias ja kuljin keskikoulua. 

Isä kirjoitti siihen ensimmäisen muistovärsyn jonka hän on itse runoillut. Alla samaa periaatetta noudatti äitini. Varmaan lapsena perheemme kissa Pipsa oli minulle tärkeä. Se ryöväsi kaikki pikkusiskon tutit ja puri ne rikki. Se ei koskaan saanut pentuja. Aika outo kissa! Mutta suloinen. Varmaan sain noita kissakiiltokuvia vihkon mukana.

 Sitten useat koulukaverit ja naapurit kirjoittelivat. Voi ihana, kun sitä oli taas mukava lukea!

Kiitos rakas pikku-siskoni, että olet tuollaisiakin säilyttänyt! Eikä siinä kaikki, sillä aion jatkaa vähän tätä nostalgista tunnelmaa ja kertoa lisää mitä paketista löytyi. Uskon, että monelle ikäiselleni tuttua hommaa tämä kaikki!

Nukahdin usein lapsena siihen kun isä harjoitteli Montin csardasta viulullaan.Lempikappaleeni oli kylläkin Kanarialintu viululla soitettuna, mutta sellaista ei youtubesta löytynyt.

Tulla kotiin...

Jotta Metsätonttu ja sen pihamaa ei aivan unohtuisi, laitan tähän pari kuvaa, jotka kertovat sitä iloa mitä on tulla kotiin, kun joku on auttanut kotihommissa.

Jokainen tietää, että perhesuhteet ovat tärkeät. Sekä hyvänä että huonona ne vilahtavat mielessä, täyttävät ajatusmaailmaa ja sydän liikahtelee. Toivottavasti enemmän hyvää kuin huonoa. Ei ne suhteet minullakaan ole aina olleet ongelmattomat. Yhtä hyvin ne kyyneleet vuotavat ilosta kuin surustakin välillä, huoli painaa sydäntä, välillä ilo hulvahtaa. Ei läheisistä pääse.

Ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämmäksi tulevat ne suhteet, joiden kanssa on lapsuudessa kasvanut. Ne ihmiset, joiden kanssa on kokenut ritirinnan samaa aikaa, samaa ympäristöä, samoja tapahtumia ja ihmisiä, ovat tärkeitä. 

Siksi lähdin matkaan jälleen nähdäkseni Ruotsissa asuvaa siskoani. Tästä matkasta olen kirjoitellut kissojeni näkökulmasta. Varmaan pian lähden toisellekin matkalle nähdäkseni toista pikkusiskoa.

Harmi kun kaikki eivät mahdu samaan aikaan saman katon alle. Lähisukuani asuu kaukana toisistaan, jopa Ranskassa asti. Paljon kohtaavat, mutta harvoin yhtä aikaa. Niin tuli poikakin kotiin lomille sillä aikaa kun äiti ajeli toisessa maassa. 

Kun tulin kotiin, oli tapahtunut iloisia muutoksia pihamaallani. Poika oli pistänyt hihat heilumaan. Kyllä oli mukava tulla kotiin! Ihan kuin olisin häntä tavannut vaikka ei tavannutkaan. Käsien työt sen tunteen toi.

 

Lahon koivun jäännökset oli viety viimeistä piirtoa myöten pois. Jopa vaahteran juurelta kaikki lehdet haravoitu. Onhan tiedossa kuinka juuri vaahteran lehdet lentävät tuulessa pitkin pihaa. 

 Tähän on kasattu kaikki koivun rippeet ja muutkin oksanpätkät liiterin takaa nuotiotarpeeksi.

Suurin osa vanhasta koivusta on hakattu somaksi pinoksi kuivumaan toista talvea varten.

Eli jälleen kerran: -Kyllä oli mukava tulla kotiin! Näin sanoo Lasse Mårtenssonkin!

Totemipuu!

Nyt se vanha puu, josta kerran eräs kahvila-asiakkaani huomautti, on kaadettu. Kesällä tuli ilmi, että puu on täynnä sientä ja se kertoo lahonneisuudesta. Totta olikin, yli puolet puun rungosta oli lahoa, puolet vielä elinkelpoista. Mitenkähän sen olisi käynyt oikein kovassa syysmyrskyssä ja mitähän tuhoa se olisi voinutkaan tehdä? Ei ihme, jos olen puunkaatajaa odotellut.

Hän tuli tosi hienojen vempeleiden kanssa! Peräkärryssä tällainen vehje! Sepäs ei tehnyt minkäänlaista jälkeä pihanurmelle!

Kun sitä vähän ladattiin, niin siitä syntyi vaikka mitä! Tällaisella tontulla oli ihmettelemistä!

Puu alkoi aika pikaisesti karsiutumaan oksistaan ja pieneni pala palalta! Kas noin!

Naapurikin tuli kaikkea katselemaan. Hän oli sitä mieltä, että samallahan tuota kaataa tuon toisenkin koivun. Olin eri mieltä. Kyllä pihalla pitää pihapuu olla ja hyvä kuntoinen tuo jäljelle jäävä onkin. 

Työtä piisaa vielä minullekin, oksien karsimista ja pölkkyjen rajaamista rantteelle odottamaan puunhakkaajaa. En tulisi toimeen ilman noita puupoikia, kaatajaa enkä hakkaajaa.

Nyt on vanhasta koivusta enää torso jäljellä. Minä nimittäin pyysin, että jos ei koivu ihan laho ole, niin jättää sitä jäljelle. 

Aion nimittäin tehdä siitä totemipaalun. Pikkuhiljaa. 

Totemipaalu on intiaanien klaanipuu, johon he luovat klaanin symbolismia. Usein siinä on mukana eläin tai kasvi. Se  voi esittää myös mennyttä elämää muistutuksena perheelle tai ryhmälle siitä. Se voi edustaa myös henkiolentoa, joka suojelee aluetta.

 Näin laho oli koivu ylhäältä!

      

 Löysin työkaluvajasta tervaa ja sillä ajattelin suojella uuden totemipuuni päälaen. Toivon sen säilyvän.

Alempaa puu olikin terveempi ja varmaan kestää monenlaista sahaamista ja käsittelyä sellaiseksi kuin sen tarkoitus on syntyä. Sen näyttää tulevaisuus! Kiitin puuta sen olemassa olostaan, kaikista sen eri palvelusmuodoista kuten varjon antamisesta, pihan kaunistamisesta, lintujen laulupuuna ja pesänä olemisesta, laulusta, maan muokkaamisesta lehdillään ja veden säilyttämisen olomuodosta. Nyt puu saa toisen roolin. Olla talon lämmittäjänä ja totemina.

Kiitos vanha koivupuu ja kaikkea hyvää uudelle roolille!

Olavi Virta ja Syyskuun laulu!