Eikö kuulostakin vähän surulliselta, nostalgiselta, jotenkin lopulliselta?
Nyt kun elokuuni on ollut vapaa kahvilanpidosta, olen käyttänyt paljon aikaa vierailuihin, uimaretkiin ja toisten pihojen ihailuun. Marjastamassa olen myös ystävien kanssa kulkenut.
Iloisesti Merja minut kuitenkin otti vastaan. Ei menettäminen niin lopullista olekaan. Sukutilaa tulee jatkamaan hänen poikansa. Tilan emäntä ja isäntä ovat antamassa tilaa nuoremmalle sukupolvelle ja ovat muuttamassa pois muutaman kilometrin päähän.
Mutta jotakin kaihoa Merja tuntee, kun kutsui minutkin jakamaan sitä tunnetta.
Kauniisti hän on hoitanut puutarhaansa kaiken muun työn ohella, puutarhakärpänen kun on purrut aikalailla. Kauneudenkaipuu ja luonnon hoiva ovat vahvoja tunteita.
Sain kuvata Merjan pihaa ja kirjoittaa siitä blogisivunkin. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin Merja on. Jättää kaunis piha tuntemattomalle ihmiselle on aivan toista. Vielä kamalampaa on sairastua ja katsoa kun puutarhakin sairastuu. Ja yhtä repivä tunne on lähteä siitä kauas pois näkemättä sitä koskaan enää.
Itsekin tulen joskus samaan tilanteeseen, luovuttaa, joten opettavaista oli seurata Merjan tunnelmia hänen esitellessä pihaansa.
Kaunis ja soliseva suihkulähde hallitsee pihaa kauneudellaan ja äänillään. Ilta-auringon varjot rytmittävät pihaa. Valkoinen kukka on pihan ikivanha "saippuakukka".
Uusi isäntä tulee hoitamaan lainehtivat vainiot. Vanha pihapenkki kertoo omaa tarinaansa.
Kun pihalla on avaraa tilaa, niin yksilöllinen, kaunis rautatieomenapuu näyttää uljaalta.
Elokuun värikylläisyyttä!
Erään tontin nurkassa on sauna kaikkine ihanuuksineen (mm. poreallas), jonka Merja aikoo miehensä kanssa siirtää uuteen paikkaan. Saunan kyljessä odottaa muuttamista myös monet taimet. Niinhän se on. - Sen ja sen ruusupensaankin siirrän uuteen pihaan, kertoo Merja hymyillen.
Jotakin vanhaa ja rakasta pitää saada mukaan vanhasta kotipaikasta.
