Mieleni puutarhasta

Jo aivan blogikirjoitukseni alkuajoista tajusin, että olen rakentamassa kahdenlaista ruusutarhaa. Toinen on fyysinen ruusutarha luonnon helmaan. Ja toinen ruusutarha synnyttää nuppujaan ja kukintaansa oman mielen puutarhasta, sisimmästäni.

Nyt kun olen seitsemän vuotta rakentanut ruusutarhaani, huomaan, että yhtälailla olen rakentanut mieleni puutarhaa. Tarkoitan sillä sitä, että kun kerrankin olen saanut aikaa ja tilaa itselleni tällaisiin "turhamaisuuksiin", niin niitä on helpompi luoda nyt. Tosi kuitenkin on, että monen ihmisen arvoissa ruusutarhakin on turhamaisuutta ja turhaa yhtälailla kuin mielen kuvat; mielikuvitus, intuitio, sisäinen oma luovuus. Maailman turhuuksia, voisivat realistiset ihmiset sanoa! He eivät ymmärrä. He eivät tiedä. Ja siinä heidän tasapainonsa.

Fyysinen ruusutarhani on ruokkinut mieleni puutarhaa ja päinvastoin.

Yli sata ruusulajia tuolla pihallani kasvamassa! En olisi uskonut! Mutta mitä kaikkea voi kasvaa mielen puutarhassa?!

Kaksi Ruusutarinakirjaa siitä on syntynyt osittain faktana, mutta myös iloisesti mielikuvistani. Kolmaskin melkein valmis. Odottelen vielä, miten selviän kanadalaisten, ranskalaisten ja muidenkin arempien ruusujen kanssa. Turha niistä olisi mitään kirjoittaa, jos ne huonosti tässä menestyvät. Kun kuitenkin tarkoitus on kirjoittaa oman tarhan ruusuista.

Ja vihdoin syntyi mieleni salaisista sopukoista esikoisromaanini, Thelban tarina, jonka alkukappaleessa kerron unestani, jonka näin kauan sitten niin selvänä ilmiönä, että se jäi kummittelemaan mielessäni. Ja siitä oli helppoa jatkaa koko tarina!

Nyt olen kirjoittanut oikolukua vailla siihen jatkon; Audetan, jättölapsen tarinan.

Ja tämä mielen puutarha on runsauden lähde, pohjaton, olen todennut. Mutta kuten ruusutkin, mielen puutarhassakin kasvatan kaikenlaista. Ideoita tulee ja ideoita menee. Niin kuin ruusujakin puutarhassa.

Se, että synnyttää ruusutarhan, pitää omata jotakin: rohkeutta, hulluutta, päämäärää, unelmia, tietoa, taitoa, työtä, kärsivällisyyttä ja luovuutta.

Se, että mielen puutarhasta syntyy jotakin, pitää myös omata paljon rohkeutta, hulluutta, päämäärää, unelmia, tietoa, taitoa, työtä, kärsivällisyyttä ja luovuutta, jos tekee sen fyysisesti esille. Olen uskaltanut tehdä sen.

Kumpaakaan ei synny "sitku-menetelmällä" eikä "eihän minusta-ajatelmalla". Eipä silti, kyllä itsekritiikki on hyvä ystävä mukana. Mutta jos aina on pinnalla se, että "en kai minä osaa", "en ole tarpeeksi" ja  pahimmillaan voi löytyä häpeää, niin elämättä elät ilman puutarhoja!

Tässä siis näitä mielen puutarhan tuotteita:

Thelban tarina    Tätä kirjaa saa netin kautta tilaamalla Adlibriksestä tai Suomalaisesta kirjakaupasta . Kansikuvassa Thelba nuorena ja vanhana, oma piirros.

Näitä kirjasia voi vain tilata minulta. Mukana omia kuvia puutarhastani.

 

Tänä vuonna on isäni Matti Tuhkalan syntymästä 100 vuotta. Hänen muistolleen, isäni tyttärenä tämä ihana kappale Romanssifantasia, jonka hän sävelsi elämänsä tuskaisessa tilassa, mutta rikkaasta sisimmästään!

Ruusun kutsu ja lumovoima!

Ympärillämme on olemassa paljon ilmiöitä, joille olemme sokeita. Maailma on täynnä asioita, eikä kaikkea jaksa tai osaa nähdä. Mutta kun jotakin napsahtaa ja iskee tajuntaan henkilökohtaisesti, näkee yhtäkkiä ympärillä jotakin aivan uutta!

Esimerkkinä tästä kerron ruusut. Onhan niitä kautta aikojen ollut, kaikkialla, puutarhoissa, maalauksissa, kankaissa jne. Oli aika jolloin en ollut vielä havahtunut ruusujen olemassaoloon, en nähnyt ruusuja. Sitten kun HERÄSIN näkemään ne, niin huomasin, että niitähän oli aivan kauheasti ympärilläni. Myös itsellä. Yhtäkkiä näin kotonani paljon esineitä, joissa oli ruusuja. Vaatekomerostani huomasin, että jukra vie, minullahan on paljon ruusukuvioisia vaatteita. En ennen ollut huomannut sitä. Miten ihmeessä? Olen ostanut tuotteita näkemättä mitä ne sisälsi. 

Siis minulla nousi aivan karvat pystyyn. Onko ruusu yrittänyt minua kutsua vuositolkulla, lumota minua tosi ahkerasti? Enkä ole huomannut sitä. Tai vasta vanhana olin tarpeeksi herkkä näkemään ne?

Ystäväni nauroivat minulle seitsemän vuotta sitten, kun puhuin, että nythän ruusukuosit ovat trendikkäitä. Näin niitä joka puolella. He sanoivat, että ainahan ne ovat olleet. Mutta kun nytkin vielä kaupat ovat pullollaan ruusuaiheisia tavaroita ja vaatteita! Onko nyt sitten SE trendi kuitenkin?

Viime vuoden sairastellessani ystävilläni oli helppoa valita minulle vahvistuslahjoja. Niissä kaikissa on ruusuja! Olen hengittänyt jokaisen lahjan kautta voimaa ja tuntenut sen, että ystäväni haluavat minun vahvistuvan ja selviävän. Kyllä! Ruusun voimalla!

Maailmassani "ennen ruusuja" ajattelin, että kun ruusu on kukkien kuningatar, on se ylhäinen ja arvokas, niin arvokas, että en tuntenut olevani sen arvoinen hoitajana. Mutta nyt tiedän, että ruusu on myös lempeä kuningatar, hoitava ja nöyrä, rakkautta täynnä. Niin ovat kaikki ne esineetkin, joita olen vuosien varrella saanut. Ne ovat luoneet minut kiitolliseksi ja nöyräksi. Niistä on syntynyt linkki minun sieluuni. Näkymätön yhteys, jota ei voi selittää. 

Olen usein miettinyt sitä omakohtaisestikin, kumpi on parempi; 1. Ottaa lahjoja iloisena ja kiitollisena vastaan ja arvostaa niitä omassa hiljaisuudessa?   vai   2. Miettiä heti, mitä keksisi vastalahjaksi? 

Minä luulen, että me kaikki tiedämme kumpi on parempi, mutta usein valitsemme sen toisen. Kun lahjoja on niin ihana antaakin! Vai onko niin, ettei velkaa saa jäädä?

Aloitin uuden ruusuvuoden 2019 tällaisella pähkäilyllä. On niin kova halu tuoda esiin ruusuista jotakin muutakin kuin sen fyysisen loiston. Olen ihan varma, että ruusun taustalla on jotain mystistä, jotain jota voi miettiä filosofisesti, psykologisesti ja jopa sosiaalisesti. Ja ennen kaikkea romanttisesti kaipuussa jostakin jota emme osaa nimetä.  HYVÄÄ VUOTTA 2019!

Laitan kuvia, joita noin yhtäkkiä napsin lähinnä niistä muutamista ruusuesineistä, joita ympäriltäni 

löysin. 

Korea englantilainen astiasto muistuttaa kuninkaallisuudesta! Aion ensi kesänä
istua tämä kädessäni aamukahvilla puutarhassani.

Tämä kuvaa mummumaista lempeyttä ja rauhaa, vanha lautanen ystävältäni.

Tämä kuppilahja sisälsi ruusuteetä kun sain sen.

Vähän mahtipontinen ruusukuppi, jopa miehekäs!

Tämä huopa on lämmittänyt päiväuniani jo vuosia!

Tämä ei ole taulu vaan tarjotin, joka on pehmustettu toiselta puolelta
ja pysyy hyvin polvilla, vaikka tietokoneen alla.

Tätä sivuani tehdessä kuuntelin laulukilpailuja ja sieltä kuului raahelaisen runoilijan Auni Marjut Karin sanoitettu laula. Tässä on Kaj Chydeniuksen sävel.