Ruusun kutsu ja lumovoima!

Ympärillämme on olemassa paljon ilmiöitä, joille olemme sokeita. Maailma on täynnä asioita, eikä kaikkea jaksa tai osaa nähdä. Mutta kun jotakin napsahtaa ja iskee tajuntaan henkilökohtaisesti, näkee yhtäkkiä ympärillä jotakin aivan uutta!

Esimerkkinä tästä kerron ruusut. Onhan niitä kautta aikojen ollut, kaikkialla, puutarhoissa, maalauksissa, kankaissa jne. Oli aika jolloin en ollut vielä havahtunut ruusujen olemassaoloon, en nähnyt ruusuja. Sitten kun HERÄSIN näkemään ne, niin huomasin, että niitähän oli aivan kauheasti ympärilläni. Myös itsellä. Yhtäkkiä näin kotonani paljon esineitä, joissa oli ruusuja. Vaatekomerostani huomasin, että jukra vie, minullahan on paljon ruusukuvioisia vaatteita. En ennen ollut huomannut sitä. Miten ihmeessä? Olen ostanut tuotteita näkemättä mitä ne sisälsi. 

Siis minulla nousi aivan karvat pystyyn. Onko ruusu yrittänyt minua kutsua vuositolkulla, lumota minua tosi ahkerasti? Enkä ole huomannut sitä. Tai vasta vanhana olin tarpeeksi herkkä näkemään ne?

Ystäväni nauroivat minulle seitsemän vuotta sitten, kun puhuin, että nythän ruusukuosit ovat trendikkäitä. Näin niitä joka puolella. He sanoivat, että ainahan ne ovat olleet. Mutta kun nytkin vielä kaupat ovat pullollaan ruusuaiheisia tavaroita ja vaatteita! Onko nyt sitten SE trendi kuitenkin?

Viime vuoden sairastellessani ystävilläni oli helppoa valita minulle vahvistuslahjoja. Niissä kaikissa on ruusuja! Olen hengittänyt jokaisen lahjan kautta voimaa ja tuntenut sen, että ystäväni haluavat minun vahvistuvan ja selviävän. Kyllä! Ruusun voimalla!

Maailmassani "ennen ruusuja" ajattelin, että kun ruusu on kukkien kuningatar, on se ylhäinen ja arvokas, niin arvokas, että en tuntenut olevani sen arvoinen hoitajana. Mutta nyt tiedän, että ruusu on myös lempeä kuningatar, hoitava ja nöyrä, rakkautta täynnä. Niin ovat kaikki ne esineetkin, joita olen vuosien varrella saanut. Ne ovat luoneet minut kiitolliseksi ja nöyräksi. Niistä on syntynyt linkki minun sieluuni. Näkymätön yhteys, jota ei voi selittää. 

Olen usein miettinyt sitä omakohtaisestikin, kumpi on parempi; 1. Ottaa lahjoja iloisena ja kiitollisena vastaan ja arvostaa niitä omassa hiljaisuudessa?   vai   2. Miettiä heti, mitä keksisi vastalahjaksi? 

Minä luulen, että me kaikki tiedämme kumpi on parempi, mutta usein valitsemme sen toisen. Kun lahjoja on niin ihana antaakin! Vai onko niin, ettei velkaa saa jäädä?

Aloitin uuden ruusuvuoden 2019 tällaisella pähkäilyllä. On niin kova halu tuoda esiin ruusuista jotakin muutakin kuin sen fyysisen loiston. Olen ihan varma, että ruusun taustalla on jotain mystistä, jotain jota voi miettiä filosofisesti, psykologisesti ja jopa sosiaalisesti. Ja ennen kaikkea romanttisesti kaipuussa jostakin jota emme osaa nimetä.  HYVÄÄ VUOTTA 2019!

Laitan kuvia, joita noin yhtäkkiä napsin lähinnä niistä muutamista ruusuesineistä, joita ympäriltäni 

löysin. 

Korea englantilainen astiasto muistuttaa kuninkaallisuudesta! Aion ensi kesänä
istua tämä kädessäni aamukahvilla puutarhassani.

Tämä kuvaa mummumaista lempeyttä ja rauhaa, vanha lautanen ystävältäni.

Tämä kuppilahja sisälsi ruusuteetä kun sain sen.

Vähän mahtipontinen ruusukuppi, jopa miehekäs!

Tämä huopa on lämmittänyt päiväuniani jo vuosia!

Tämä ei ole taulu vaan tarjotin, joka on pehmustettu toiselta puolelta
ja pysyy hyvin polvilla, vaikka tietokoneen alla.

Tätä sivuani tehdessä kuuntelin laulukilpailuja ja sieltä kuului raahelaisen runoilijan Auni Marjut Karin sanoitettu laula. Tässä on Kaj Chydeniuksen sävel.