lauantai 9. heinäkuuta 2022

Harhamatka Kemiin yllätti!

 Tämä metsätonttu tonttuilee muaallakin kuin puutarhatöissään!

Olin menossa Kajaaniin siskoni Minna Tuhkalan Edith Piaf- ensi-iltaan (kuva la Samoil). Menin Oulussa väärään junaan (kaksi junaa lähtee minuutin välein ja lähtölaiturikin vaihtunut) ja menetin upean konsertin, ääh.

En itkenyt hölmöyttäni, vaan kun jouduin Kemiin, oli minulla aikaa tutkia kesäkaupunkia paremminkin noin neljän tunnin ajan ennen kuin pääsin taas oikeaan junaan ja Kajaaniin. 

Yllätyin Kemin upeista rannoista ja bulevardikaduista. Olin kai saanut vähän negatiivisempaa informaatiota Kemistä. Kemiläiset eivät osaa kohottaa kaupunkinsa imagoa puheissaan ... aivan samoin käy usein Raahessakin. Näkemäni Merisataman ranta Kemissä voitti vertailussa Raahen rannat. Raahella on paljon töitä saavuttaa samaa.

Tässä muutamia kuvia.

 

 

 

Yksi Kemin bulevardikaduista kulkee suoraan asemalta meren rantaan!

      


         

      

Kuvien asettelu on yhtä hataraa kuin minun matkustamiseni tuona päivänä, epämääräistä, harhauttavaa... Tuo hauska reikä oli patsaan alla, pissireikäkö?

Aivan suloisia kahviloita ja baareja oli ranta täynnä. Aseman luona myös tasokas kahvila Hertta, jonka vessasta löysin kangaspyyhkeitä. - Paljon edullisempaa, sanoi kahvilan pitäjä. 

No ainakin fiksumpaa!

Kiitos Kemille ja kemiläisille, joita tapasin ja jotka auliisti kertoivat Kemin historiaa ja tapahtumia! 

Se oli mukava hetki kaikesta huolimatta.

Käykää kesälläkin Kemissä, ei vain talvella lumilinnassa!