tiistai 13. syyskuuta 2011

Ruusu ja ruttojuuri

Kauniisti sointuvat nuo nimet! Ruusu ja ruttojuuri.

Sain tänäänkin ruusun, kauniisti juurrutettuna ruukussa valmiiksi. - Toin tämän Einon muistoksi, muistoksi äitinsä kotiseudulta, sanoi Rauha.

Kyllä. Lukkaroistenperä on mieheni äidin synnyinseutua, kaunista mäkiseutua, josta loivasti pellot laskeutuvat kohti Piehinkijokea. Vanhaa asutusaluetta, mutta pitkän sivutien päässä, kaukana keskuksista. Siellä mieheni pikkupoikana usein mielellään vieraili ja mekin yhdessä perheen kanssa. Tuo mieheni serkku parikin kertaa kysyi, kun satuin näkemään, että milloinka tulen hakemaan talon vanhaa ruusulajiketta. Minua siis hävetti. Välillä kiireiden keskellä unohdin, vaikka välillä muistinkin. Minkä ihmeen kiireiden?!!!

Rauha sanoi, että ruusu on aina kasvanut siellä pihoilla. Se on vaaleanpunainen, ehkä täysin villiruusu tai mökinruusu. Tänään ehdin istuttaa sen sille harkitsemalleni paikalle ennen kuin sade alkoi. Siinä se, osa mieheni lapsuusmuistoja. Ja minulla taas uutta tutkittavaa!

Ruusu ja ruttojuuri molemmat ovat luostareiden puutarhakasveja. Ruttojuurta käytettiin lääkkeenä haavoihin ja aikoinaan sillä hoidettiin myös ruttoa. Siitä sen nimi. Petasites hybridus, etelänruttojuuri. 


Kuljin aamulla sitä aamutakissani ihailemassa ja taas kuvaamassa, kun Rauha tuli pihaan. Olen varmaan ottanut siitä lähes sata kuvaa. Olen jopa maalannut sitä. Sen lehti on minusta niin kaunis. Keskellä sydämenmuotoinen (tai toinen sanoisi patakortin kuva) aukko. Toin ruttojuuren alun joskus kymmenen vuotta sitten opiskelijaystäväni pihamaalta Alavudelta. Mukana tuli myös vuohenputki, valitettavasti. Keväällä ruttojuuren kukka onkin aika nätti mehevien vuohenputken lehvien keskellä. Sitten kun ruttojuuren lehdet kasvavat, jää vuohenputki kyllä toiseksi, jostain pitkien varsien välistä vähän kurkkaa. Raukka.



Suutuin kerran kivikkopenkin huonoon multaan, jossa yritin kukkia kasvattaa. Mullasta työntyi riskiä juolasta. Siihen sitten istutin ruttojuuren ja sanoin, että nyt sai juolas kilpailijan. Kymmenen vuotta olen saanut ruttojuuren jotenkuten pidettyä paikallansa, paremmin kuin vuohenputken. Kyllähän se väliin työntyy nurmikolle, mutta jää auttamattomasti ruohonleikkurin syötäväksi. 

Tiedän, että monet vihaavat tuota kasvia. Mutta on siitä oma hyötynsäkin. Kun on savusaunan aika, ojennan aina saunojille ruttojuuren lehden saunahatuksi. Se on heistä hauska. Jos on kipeä niska tai selkä, se laitetaan siihen hoitajaksi. Ja ystäväni käy silloin tällöin kaivamassa kasvin juurakkoa. Hän valmistaa siitä uutetta lääkkeeksi ísälleen. 

Löysin netistä 'tohtori.fi' sivuilta tietoa, että ruttojuuresta olisi tehty lääkettä heinänuhaan. Kerrotaan, että sitä kannattaa yrittää sellaisten, joita antihistamiinit nukuttaa. Myös migreenin lääkintään sitä on kokeiltu.

Nostin tuolin tuohon viereen lehtien koon vertailuksi. Kasvaa siis hyvin, eikä tartte lannoittaa. 

Koska tätä sivua usein luetaan, laitan tähän lisäksi kesän 2012 kuva samaisesta ruttojuuresta korituolin kanssa. Hauska verrata mitä sateinen kesä teki ruttojuurten lehdille!

Tässä blogiosoite, jossa kerrottiin lisää mielenkiintoista tietoa ruttojuuresta:  http://julkulanniemi.blogspot.fi/2013/05/hammastyttava-ruttojuuri.html#comment-form





6 kommenttia:

  1. Tämä on toiseksi luetuin blogini, mutta kukaan ei tätä kommentoi.

    Asiaa olisi kuitenkin paljonkin.

    Ystäväni on kaivanut jo monen vuoden ajan tuosta ruttojuuripuskastani juuren palasia. Hän uuttaa niistä alkoholissa juomaa isälleen, jolla on melanooma ja sanoo että sen ansiosta se on pysynyt aisoissa vuosia. Mutta näitähän asioita ei ehkä lääketieteellisesti ole todistettu.

    VastaaPoista
  2. Itse löysin tänne juuri nyt googlaamalla ruttojuurta, kun ystäväni FB:ssä kovasti kehui käyttävänsä ruttojuurta teehen auttamaan kiputilojaan. Kertoi myös näitä samoja asioita, eli ruttojuuren on todettu olevan hyvä mm. syövän hoidossa.

    Emppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emppu tiedostasi! Kyllä varmaan kannattaisi enemmänkin käyttää ruttojuuren uutetta, jos se kiputiloihinkin auttaa ja mm. heinänuhaan. Pitääpä minunkin tehdä vähän uutetta ensi kesänä. Alkoholiuutteenahan se säilyy vaikka kuinka!

      Toivoisinkin enemmän keskustelua tänne! Mihin käytätte ruttojuurta?

      Poista
  3. Japanilainen ystäväni kertoi ruttojuuren olevan heillä syötävä vihannes.Jos olet kiinnnostunut, katso, mitä hän kertoo http://julkulanniemi.blogspot.fi/
    Lainasin kuvaasi ruttojuuren lehdistä, ne ovat hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta! Mielenkiintoista. Tosin en muurahaisten juhlimiselta raskisi käyttää itse noita ruttojuuren kukintoja, sillä muurahaiset kulkevat joukottain metsästä kukontojen kimppuun.

      Mutta laitan linkkisi tuonne juttuuni mukaan, koska sinun kukintosi näyttää kyllä vähän erilaiselta kuin omani.

      Poista
  4. Meilläkin lapsuudenkodissani kasvoi mahtavia ruttojuuria. =) Tuo kasvi tuon niin lapsuuden mieleeni. =)

    Ruttojuuriakin on kahdenlaisia, ainakin. Täällä paikkakunnalla sitä kasvaa ainakin kahtena erivärikukkaisena joentöyräällä. Koetin kerran napsia yhden ruttojuuren pätkällä juurta, mutta en saanutkaan sitä pidettyä hengissä.

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!