sunnuntai 22. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 22.12.2024

 

TÄRKEIMMÄT ASIAT

Tärkeintä elämässä on olla uskollinen omille luoville periaatteilleen ja tunnustaa, että omistaa elämän lahjan ja ilmaisee halun pitää huolta tuosta lahjasta.

Toiseksi tärkein asia on vastuu omista vanhemmista, perheestä ja ystävistä; pyrkimys nähdä heidän parhaat puolensa. Kutsu esiin toisissa olevia kallisarvoisia ominaisuuksia, pyri näkemään oma tärkeä tehtäväsi ja elämäsi syvin tarkoitus äläkä anna pois mitä Sinulla on ennen kuin olet varma, että se alkaa kasvaa.

            Dhyani Ywahoo

Sain serkultani Ulla-Maijalta valamonruusun taimen. Sitä olen vaalinut ja levittänyt pariin muuhunkin paikkaan pihalla. Suomessa se on varmaankin yksi tutuimista ja kauneimmista ruusuista, kestävä myös. Ruotsissa sitä kutsutaan jopa kansallisruusuksi (Valmoros eli Unikkoruusu), ei siis liity Valamon luostariin ollenkaan.



perjantai 20. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 21.12.2024

 

VIHAN OLEMUS

Ollessamme vihaisia suljemme itsemme Suuren Suunnitelman ulkopuolelle ja yhteytemme alkulähteeseemme katkeaa.

Jos voisimme nähdä vihanpurkauksiimme kätkeytyvät tunteemme selkeästi havaitsisimme kuinka ne uuvuttavat meitä ja kaventavat elämänpiiriämme.

Näkisimme myös kuinka ne vastustavat elämän luontaista virtausta ja eristävät meidät omaan kammioomme. 

           Erza Bayda

Rugosa-lajikkeiden eräs viheliäinen puoli on sen tiheät vahvat piikit. Ja varsinkin, jos niiden antaa levitä, on viidakko armoton, ainakin hoitaa. Kuvassa mitä ihanin ruusu Kanadasta 'Wasagaming', joka kasvaa korkeaksi ja jopa köynnöstää. Tämä ei pahemmin leviä, mutta tarvitsee tuen.



torstai 19. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 20.12.2024

 

MILLAISENA NÄEN ITSENI

Se kuva, joka Sinulla on itsestäsi määrittelee menestymisesi tai epäonnostumisesi. Pohdi tätä hetken.

Mitä todellisuudessa ajattelet itsestäsi? Pidätkö itsestäsi? Pystytkö ajattelemaan olevasi henkilö, joka saavuttaa useimmat päämääränsä (unelmansa) vai uskotko olevasi sellainen, joka ei pysty hallitsemaan tietoisia ajatuksiaan. 

Totuus on, että Sinua ei rajoita mikään muu kuin se minkä olet hyväksynyt ja siten omaksunut elämääsi. 

Voit olla varma siitä, että olet hyvin monella tavalla ainutlaatuinen.

Maailmankaikeudessa ei ole yhtään toista kaltaistasi olentoa. Sinulla on sellaisia kykyjä ja oivalluksia ympäristössäsi, joita kukaan muu ei ilmaise samalla tavalla. 

      Dr Michael

 Rosa 'Kira' on ainutlaatuinen erimerkki luonnon yksilöllisestä luovasta voimasta. Tämä ruusu on tehnyt oman mutaation ilman ihmisen risteyttämistä. Se on valamoruusun siemenkasvi. Matti Kulju kasvatti versoja ja myi sitä Oulujoen taimistolla. Taimistoa ei valitettavasti enää ole .




keskiviikko 18. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 19.12.2024

 

ALAN ANTAA ANTEEKSI

Ihmiskunnan tietoisuuden taso on syventynyt 2000-luvulla ja tuon saman prosessin mukana kulkee myös anteeksianto ja parantuminen henkilökohtaisella ja kollektiivisella tasolla.

Oma anteeksiantamisen tieni on todistanut kuinka ratkaisevan tärkeätä on antaa anteeksi itselleen sekä miten olennainen osa suurta kokonaisuutta se on.

Tarvittava valmisteluvaihe sekä tunne- että henkitasolla on välttämätön tällä matkalla eikä se voi tapahtua ennen kuin aika on oikea. Matkan täytyy kuitenkin lähteä liikkeelle jostakin, jollain tavalla. Minun tulee aloittaa...

      Carolyn Baker, Ph.D

(Blogin ylläpitäjä: Itse näen tuon tien nyt 2020-luvulla tosi vaikeaksi, maailman tilanne tuntuu niin pahalta...)

Rosa 'Monte Cassino' on saksalainen luomus, suurikukkainen ja tuoksuu paljon, kiulukka on todella herkullista. Anteeksiannosta tulee mieleen tuon kuuluisan luostarin (ruusun nimi) ja ympäristön kohtalosta maailmansodan aikana. Vaikeaa anteeksianto on ollut silloinkin.




tiistai 17. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 18.12.2024

 

 

AIKA LUOVUTTAA

Kuinka mahtavalta tuntuukaan päästää irti! Kuinka elinvoimaa vavistava tuo kokemus onkaan!

Valitessamme päästävämme irti menneisyydestämme voimme pyyhkiä pois kaiken sen tuhkan, joka painaa meitä alaspäin ja joka koko ajan vaikuttaa terveyteemme, ihmissuhteisiimme ja mielenrauhaamme.

Mitä enemmän harjoittelemme kielteisistä asioista lupumisen taitoa, sitä paremmin kykenemme omistamaan ajatuksemme, aikamme ja energiamme sille, että elämme täydesti nykyhetkessä ja iloitsemme olemassaolostamme riippumatta siitä minkä ikäisiä olemme. 

                 May Paron

Rosa 'Karjasillan kulkuri' on harvinaislaatuinen löytöruusu Oulun Karjasillan alueelta. Se on hauskan röyhelöinen. Luovuttamisesta puheenollen, tästä ruususta olen luopunut lahjoittaen sen ihmiselle, jolle se oli tärkeä ja tiedän, että enemmänkin on minun luovuttava ruusuistani.


 

maanantai 16. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 17.12.2024

 

 

OHJAUS ON SISÄLLÄMME

Sellaisina päivinä, jolloin lähelläsi ei ole luotettavia neuvonantajiasi, muista etsiä sisälläsi olevaa Opettajaa, sillä kukaan muu ei tiedä sen paremmin mitä Sinä tarvitset tai mitkä seuraavat askeleesi tulevat olemaan.

Sisäinen Opettajasi odottaa, että otat häneen yhteyden. Sinun tarvitsee vain hiljentää mielesi ja kuunnella sydäntäsi - siellä hän on.

Kukaan toinen ei voi ohjata Sinua samalla tavoin rakastaen ilman ehtoja ja vaatimuksia.

       Robert Landau

 

Rosa 'Pappilanneitoa' kutsutaan myös valkoiseksi hansaruusuksi. Se on löydetty Piippolan Leskelänkylästä. Puhtaan valkoinen ja tuoksuva!

 



 

 

 

sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 16.12.2024

 

PUHDAS PYRKIMYS

Dalai Lama sanoo: "Puhdas ja aito pyrkimys, joka toteutetaan vilpittömällä sydämellä johtaa tekoihin, joita ei tarvitse katua."

Rosa 'Onni' on uskomattoman eläväinen ja sisukas suomalainen löytöruusu Rovaniemeltä. 



Syvämietteinen joulukalenteri 15.12.2024


 OLEN VALMIS KOKEMAAN IHMEITÄ

Huomenna, tänään tai juuri tällä hetkellä voi mikä tahansa muuttua.

Meidän tulee vain pitää ovemme avoimina muutoksen mahdollisuudelle sekä säilyttää mielemme ja sydämemme vireinä uusille eteemme avautuville näkymille ja ongelmiemme ratkaisuille.

Kun luovutamme tai ajattelemme, että kaikki näyttää liian toivottamalta, silloin lakkaamme etsimästä ratkaisuja ja suljemme ovemme ihmeiltä, joita maailmankaikkeus koko ajan haluaa lähettää tiellemme. 

     Marie T. Russel

Etelä-Suomessa tuttu villiruusu 'Orjanruusu' eli Ruotsissa Nyponruusuksi kutsuttu, ravintorikasta kiulukkaa kantaen, on omalla tavallaan herkkä ja kaunis.


 




perjantai 13. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 14.12.24

 

 

MINÄ OLEN TÄMÄ HETKI

Suurin lahja, jonka voit tarjota itsellesi on läsnäolosi, joka sinulla on vain kun olet läsnä nykyhetkessä.

Joku kysyi kerran eräältä kuuluisalta ministeriltä mikä oli hänen menestyksensä salaisuus. Tämä vastasi: "Sytytän vain itseni tuleen ja ihmiset katsovat minua kun palan."

Joka päivä syttyy uusi tuli ja jos saat siitä kiinni, silloin valaiset kaikkien niiden elämää, joita kosketat, omaasi ensimmäisenä. 

      Dr Michael

 

Rosa 'Flammentanz' on saksalainen Kordesin luoma kuuluisa ruusu, tulitanssi. 



torstai 12. joulukuuta 2024

Syvämiettenen joulukalenteri 13.12.2024

 

 


YSTÄVYSTY TUSKASI KANSSA

Tuska haastaa Sinut tutkimaan lähemmin sitä, mikä sen syvempi viesti on. Mikä ei ole tasapainossa elämässäsi? Tulisiko Sinun muuttaa jotain sisäisessä ympäristössäsi jotain sellaista, joka ei enää "kuulu" elämääsi tai jota Sinun tulisi välttää. 

Onko tuskaan mahdollisesti liittyvä kipu sellaisessa kohdassa, jolla on jotain erityistä merkitystä Sinulle? Miksi se tuli elämääsi juuri nyt?

Tuskan ymmärtämisprosessi on jo itsessään parantava tapahtuma. Se voi kääntää vaikean elämäntilanteen oppimisen ja kasvun huimaavaksi kokemukseksi. 

         Dana Ullman, M.H.P. 

Rosa 'Ilo' on suomalainen jalostustuote (Joy & Kumpp.), tuottaa paljon iloa!



keskiviikko 11. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 12.12.2024

 

OTAN VASTAAN VIISAUTTA JA JAAN SEN

Emme voi varastoida itseemme viisautta pitääksemme sen sisällämme vain itseämme varten. Niin tehdessämme se liukuu meiltä pois.

Viisaus tarvitsee virtauksen; oppilaan ja opettajan. Se on tapahtuma, joka jaetaan toisen kanssa.

Joskus meillä on viisautta jaettavanamme joskus taas ei. Kysymyksessä ei ole pysyvä tila, jossa osapuolilla on koko ajan sama tehtävä. Se on tanssi, jossa molemmilla on oma osuutensa.

           Soren Gordamer

 

Rosa 'Iitin Tiltu'kuuluu ranskanruusuryhmään, löydetty Iitistä ja saanut laulun mukaan nimensä.


 

tiistai 10. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 11.12.2024

 

ELÄMÄNKERTA VIIDESSÄ NÄYTÖKSESSÄ

Ensimmäinen näytös: 

       Kuljen katua pitkin. Tiessä on syvä monttu. Putoan sinne. Olen hukassa ... olen täysin avuton.   Tämä ei ole minun syytäni! Mutta kestää iäisyyden, ennen kuin löydän ulospääsytien.

Toinen näytös:

       Kuljen katua pitkin. Tiessä on syvä monttu. Teeskentelen, että en näe sitä. Putoan sinne - taas. En voi uskoa olevani samassa paikassa toistamiseen. Tämä ei ole minun syytäni! Mutta kestää silti loputtoman pitkään ennen kuin löydän sieltä tieni ulos.

Kolmas näytös:

        Kuljen taas samaa katua. Tiessä on monttu. Näen, että se on siellä. Putoan taas ... tästä on tullut jo tapa... Mutta nyt silmäni ovat auki. Tiedän missä olen. Tämä on minun syytäni.

Neljäs näytös:

       Kuljen taas samaa katua. Tiessä on syvä monttu. Kierrän sen.

Viides näytös:

       Valitsen eri reitin. 

          kirjoittaja tuntematon

 

Rosa 'Herttoniemi', kutsuttu myös Herttoniemen Helenaksi, löytöruusu Helsingin puistosta.



Syvämietteinen joulukalenteri 10.12.2024

 


ELÄN TÄMÄN PÄIVÄN TÄYDESTI

Eräs Amerikan alkuperäisväestöön kuuluva tarinankertoja ja opettaja sanoi minulle kerran: "Saamani perimätiedon mukaan Luojamme antaa meille joka aamu auringon noustessa neljä tehtävää kullekin alkavalle päivälle.

Ensimmänen niistä on se, että meidän tulee oppia ainakin yksi merkittävä asia kyseisen päivän aikana. 

Toiseksi meidän tulee opettaa jollekin muulle ainakin yksi tärkeä asia tuona päivänä.

Kolmanneksi meidän tulee tehdä jotain jollekin toiselle ihmiselle ja olisi hyvä ellei hän huomaisi lainkaan sellaista tapahtuneen.

Neljänneksi meidän tulee kohdella kaikkea luotua kunnioittavasti."

           Thom Hartman

 

Hollantilainen Rosa 'Hansa' on eräs tunnetuimpia ja rakastetuimpia ruusuja maailmalla. Varsinkin sen tuoksu hurmaa. Kukan väri on aika tumman violetti ja on vaikea saada kamerakuvaan.



sunnuntai 8. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 9.12.2024

 

MINUN TIENI ON TÄSSÄ JA NYT

Meidän tiemme ei kulje "tuolla jossain" tai "toisessa ajassa". 

Se on mukanamme tässä - juuri nyt. Se on osa kaikkea mitä teemme ja mitä olemme.

Se kulta-aarre, jonka uskomme olevan tavoittelemamme sateenkaaren päässä saattaa osoittautua hyvin yllättäväksi kun sen lopulta kohtaamme. 

           Michael Garrett


Eräs niistä ruusuista, jonka Felicitas Svejda lähetti Kanadasta valloittamaan maailmaa, jopa puutarhaani asti.



Syvämietteinen joulukalenteri 8.12.2024


 INNOSTUS

Uskon, että jokaisella on vastuu ohjata Maa-planeetalla asuvaa ihmisolentojen muodostamaa perhettä oikeaan suuntaan. Pelkät hyvät toiveet siitä eivät riitä: meidän täytyy ottaa todellinen vastuu.

Ihmisten omista aloitteista lähtevät liikkeelle maailmanlaajuiset liikkeet elinolosuhteittemme parantamiseksi. Jos sinusta tuntuu, että et voi vaikuttaa asioihin paljoakaan, silloin myös lähelläsi olevat alkavat ajatella samoin - näin menetetään hyvä mahdollisuus. 

Jokainen meistä kykenee innostamaan ympäristössään olevia kanssakulkijoita ja kehittämään epäitsekkäitä motiiveja ihmiskunnan palvelemiseksi.

             Dalai Lama 

 

 Rosa 'Aurora', keltaruusuihin kuuluva löytöruusu Helsingin puistosta, nimetty yhteiskunnallisen vaikuttajan Aurora Karamzinin mukaan.




 

perjantai 6. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 7.12.2024

Katso pelkojen taakse

Elämisen pelolla on kahdet kasvot: toiset pelkäävät sitä mitä on meidän sisällä ja toiset pelkäävät tilanteita, joiden seurauksista emme voi olla varmoja.

Elämisen pelko muuttuu hyvin pian kärsimykseksi. Meistä tuntuu, että jos "elämme pienemmällä liekillä", silloin myös kärsimme vähemmän.

Meidän tulisi kuitenkin ymmärtää, että jos omistaudumme tiedon etsimiselle ja haluamme askel askeleelta paljastaa kärsimykseen kätkeytyvän salaisuuden, on olennaisen tärkeätä, että otamme riskin sekä elää että myös kärsiä.

        Arnaud Desjardins 

 

Arnonruusu on löytöruusu. Sen on löytänyt Arno Kasvi kaatopaikalta ja se on nimetty hänen nimellensä. Kauniisti ja ahkerasti kukkiva ruusu.

 




Syvämietteinen joulukalenteri 6.12.24

 

Kotkan tavoin

Sinulla on ylvään kotkan rohkeus, voima ja aito rehellisyys käytössäsi vasta kun lakkaat vastustamasta elämää ja alat hyväksyä kaiken sellaisena kuin se on.

Sinulla ei ole kykyä muuttaa maailmaa, mutta voit muuttaa itseäsi kun tunnustat heikkoutesi ja ammennat voiman kaikesta siitä missä olet vahva. 

Tutki sisäistä maailmaasi - löydät sieltä paljon sellaista, josta voit oppia. Silloin elämääsi tulvii selkeyttä, iloa ja tyytyväisyyttä.

       Kim Hartman 

 

Rosa 'Altaica', Idänjuhannusruusu, jonka kerrotaan olevan kotoisin Altain vuoristosta. Siellä on muinoin ollut suomalainen yhdyskunta. Tämä ruusu löytyi ystäväni Aila Nikolan pihan mäeltä, jossa on sijainnut vanha tupa.


 

torstai 5. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 5.12.2024


Savumerkkejä

Laivan haaksirikosta ainoa hengissä selviytynyt mies huuhtoutui aaltojen mukana asumattomalle saarelle. Hän rukoili jumalia avukseen ja tuijotti joka päivä horisonttiin. Ketään ei kuitenkaan näkynyt.   

Mies uuvutti itsensä äärimmilleen rakentamalla pienen majan ohiajelehtivista puista ja keräsi sinne vähäiset tavaransa. Sitten eräänä päivänä ruoanetsintämatkalta palattuaan hän havaitsi, että savukiehkurat kohosivat korkealle ja sen mukana kaikki mitä hänellä oli. "Pahin mahdollinen on nyt tapahtunut minulle", hän ajatteli. Hän oli yhtä aikaa sekä surullinen että vihainen. "Luoja miksi teit minulle tämän?" mies huusi kohti korkeuksia.

Varhain seuraavana aamuna hän heräsi kaukaa ulpalta kuuluvaan ääneen. Se tuli saarta lähestyvästä laivasta! Näin mies pelastui. "Kuinka ihmeessä tiesitte, että minä olin täällä?" mies tiedusteli pelastajoiltaan. "Me näimme lähettämäsi savumerkit", oli vastaus.

           Tarinan alkulähde tuntematon

 

Rosa 'Alavanhovi' kuopiolaisesta kartanosta kotoisin oleva ruusu, myöhemmin löydetty siinä sijainneen lastenkodin pihalta.



keskiviikko 4. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 4.12.24



 

Vaikutan ympäristööni

Teoillasi, sanoillasi ja jopa ajatuksillasi on voimakas hengellinen ja todellinen vaikutus riippumatta siitä tietävätkö muut sen vai eivät.

Pienet lähettimemme välittävät värähtelyä riippumatta siitä missä kulloinkin olemme.

Vaikka maailman ongelmat näyttäisivät kuinka suurilta tahansa, me kaikki vaikutamme ympäristöömme riippumatta siitä saako kukaan koskaan tietää mitä me olemme tehneet.

Esimerkki: Rukouksen voimaa on tutkittu kaksoissokkotutkimuksen avulla Harvardin yliopistossa tarkoin tieteellisin menetelmin. Niissä kävi ilmi, että näkyviä tuloksia syntyi, vaikka ne jotka rukoilivat sekä ne, joihin parantaminen suunnattiin, eivät edes tunteneet toisiaan eivätkä olleet koskaan kohdanneet. He saattoivat jopa asua eri puolilla maailmaa. 

            Tom Hartman 

Luumuruusuihin kuuluva 'Ainola' on löytöruusu Oulun Hupisaaren kaupunkipuistosta



tiistai 3. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 3.12.2024

 

Mainittakoon, että tämän suloisen sydänyhdistyksen kalenterin on kuvittanut Ulla Sainio.

 

Valitsen roolini

Jokainen tilanne, kohtaaminen ja hetki tuo eteemme valintatilanteen.

Minkä roolin valitsen?

Opettajan, oppilaan, kapinoitsijan, neuvonantajan, rehentelijän, vetäytyjän, raivokkaan, ahneen, anteliaan, rauhaa rakastavan, vihaisen...

Roolin vaihtaminen voi olla helpompaa kuin vaatteiden, joskin se edellyttää ymmärryskyvyn ja asenteen muuttamista. Se vaatii meiltä myös vastuuta ja halua olla tietoisia valitsemastamme roolista erityisesti silloin, kun eteemme esittäytyvät uudet tilanteet.

             Marie T. Russell

Ruusu kaamosajan piristykseksi, Rosa 'Adele', nöyrä ja ujonoloinen ruusu Kuolan niemimaalta, Kirosvskin ruusutarhasta (pohjoisin sellainen).




maanantai 2. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 2.1.2024

 

Lue sydäntäsi

Kysy itseltäsi joka päivä niin usein kuin mahdollista: "Onko sydämeni kevyt vai raskas juuri nyt? Olenko heittäytynyt mukaan muiden ihmisten pelkoihin vai kuljenko omaa tietäni? Onko sisäinen voimani johdateltavissa vai muistanko totuuden?"

Yksi ihmissuhteen tärkeimmistä tehtävistä on vahvistaa toista osapuolta voimaan paremmin, olemaan luottavaisempi ja elämään vapaana ja sellaisena kuin hän aidosti on. 

Alan Cohen

Pirjo Raution luoma ruusu sai ystävänsä nimen 'Aila Korhonen'.



sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Syvämietteinen joulukalenteri 1.12.24

 Olen vuodesta 2017 asti vuoteen 2023 kirjannut 'Runollista joulukalenteria' aloittaen raahelaisista runoilijoista viime vuoden aasialaisiin runoilijoihin. Tarkoistus oli vielä penkoa afrikkalaista runoutta, mutta se voisi olla liian haastavaa. 

Päädyin 'Syvämietteiseen joulukalenteriin' avaten omia kalenteriluukkujani ja lisäten kirjasta 'Ajatuksia tälle päivälle' Michael Kustannus Oy, johon on kerätty eri henkilöiden ajatuksia. Samalla pysähdyn itsekin miettimään noita syvyyksiä.

Minulla on sydänyhdistyksen kaunis kalenteri, jonka luukkuja tässä myös availen. Ensimmäisestä luukusta tuli kuva vuoteeseen pitäytyvä kettu. En nyt sentään petiin jää, mutta kun on ulkona liukas keli, en lähde sinne liukastelemaan, vaan vietän kotipäivän.

 

Mitä kuljetat mukanasi?

Zen-tarina kertoo kahdesta munkista, jotka kotimatkallaan tulivat voimakkaasti virtaavan joen rannalle. Kun he pyrkivät toiselle puolelle he näkivät nuoren naisen, joka sinnikkäästi yritti ylittää jokea. Toinen munkeista nosti hänet käsivarsilleen ja kantoi hänet turvallisesti virran yli. Sitten munkit jatkoivat matkaansa. Lopulta munkki, joka oli ylittänyt virran yksin ei voinut enää pidätellä itseään, vaan alkoi soimata veljeään sanoen: "Sinähän tiedät, että on sääntöjemme vastaista koskettaa naista. Olet rikkonut pyhän valan." Toinen munkki vastasi: "Veli hyvä, minä jätin tuon nuoren naisen joen rantaan jatkamaan matkaansa. Kannatko sinä vieläkin häntä mukanasi?"

Kaamosajan piristykseksi yksi ruusu puutarhastani, 


 

lauantai 14. syyskuuta 2024

Kierrätystä vanhoista portaista

Kun taloa korjattiin 2012 pohjoisen ja itäisen seinän osalta, purettiin myös vanha eteinen pois ja uusittiin. Siinä olevat raput nostettiin pihalle ilmentämään uutta tehtäväänsä. Siinä on leikitty, laulettu, runoiltu ja esitetty teatteria. Usein se on ollut myös kirppistavaroita täysi. Se toi omaa juhlavuuttaan Ruusumuorin Kesäkahvila-pihaan. Joskus sille naurettiin, että siinä on portaat, jotka eivät johda mihinkään, ehkä johonkin tuntemattomaan. 



Vuosien käytön myötä se alkoi lahoamaan. Sitä korjailtiin, mutta sitten se oli tullut tiensä loppuun. Mietinkin mitä siitä tehdä. Miniäni hoksasi, että voihan sen kääntää nurinpäin ja siitä saa kasvilaatikon.

Tuumasta toimeen. Poika sahasi turhat kaiteet pois, se käännettiin nurin, irrotettiin lahonneita lautoja, korjattiin ja tuettiin. Niin siitä tuli oiva kasvilaatikko. Minunkaan ei tarvinnut enää olla polvillani perkkaamassa porkkana-, palsternakka- ja tillirivejä ym. Siinä kasvoivat pavut, persilja, pinaatti ja mm. kurkkuyrtti aivan liikaakin. Biolanmultaa siihen käytin. Alle laitoin noita muovisäkkejä, jotka reiítin, jotta liika vesi pääsi pois.

Kiitos vanhoille portaille! Mukavan satoa siitä sain pitkin kesää! Ja syksyllä pakasteeseenkin.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2024

Luopumisen taitoa tarvitaan

Kun ruusutarha alkaa rehottaa yli äyräitten, täytyy tehdä valintoja. Antaako niille tilaa vai kurittaa tai jopa hävittää tai antaa pois, jos joku haluaa?

Kun kesäkahvila tuli tiensä päähän, en tarvinnut enää villiä rosa rugosaa, jota tunnistuksen vuoksi usein osoitin vierailleni. Nyt hävitin sen. Mukava sammalsohvakin sai enemmän tilaa tulla ja istua. Toinen ruusu, jonka kuorin pois, oli jo surkastunut olemattomiin, toinen kiiminginkeltaruusuista. Joten hävitin sen ja samalla yhden metsäruusun, joka alkoi levitä liian runsaasti. Istutin paikalle sipulikukkia. 

Yksi harvinaisuus, jota haluttiin ja etsittiin kovasti, oli 'Karjasillan kulkuri'. Se haluttiin muistoksi erääseen pihaan, jossa mies oli menehtynyt ja oli Karjasillalta kotoisin. Tämä ruusu olisi muisto hänestä. Joten luovuin tästä ruususta kokonaan, sillä toivottuja juuritaimia se ei tehnyt. Se kaivettiin pois ja toivon, että se viihtyy uudessa pihassa, jossa sillä on hyvin tärkeä merkitys. 

Yksi tyhjä paikka on norjalaisen 'Hurdalin' paikalla. Se on ollut monena kesänä komea kuin mikä, mutta tänä keväänä kuoli. Siinä oli komeat silmut, jotka eivät kestäneet päiväisen kovaa kuumuutta ja ainakin yhden yön -7 pakkasta. Olen leikannut sen ja odottanut. Tällainen oli edellisenä kesänä -23


    Ps. Näin kuin näinkin pienen ruusuntaimen työntyvän Hurdalin paikalla ja seurasin sitä. Mutta se nääntyi ja kuihtui pois, vaikka kastelin sitä. Uskoin, että olen sen menettänyt. Mutta ei! Eräs vieraani ruusua katsoessaan huomasi, että onhan tuolla kuituneiden runkojen välissä kasvamassa uusi vankka taimi. Ah, ihanaa! Ja sitä olen seurannut, se on jo metrin korkealla. Hurdal selviää, uskon.





Enpäs ole näin tylsiä kuvia ennen laittanutkaan! Huh, täytyy jollakin paremmalla tämä päättää. Itse Hurdal viime kesänä!