Kun ruusutarha alkaa rehottaa yli äyräitten, täytyy tehdä valintoja. Antaako niille tilaa vai kurittaa tai jopa hävittää tai antaa pois, jos joku haluaa?
Kun kesäkahvila tuli tiensä päähän, en tarvinnut enää villiä rosa rugosaa, jota tunnistuksen vuoksi usein osoitin vierailleni. Nyt hävitin sen. Mukava sammalsohvakin sai enemmän tilaa tulla ja istua. Toinen ruusu, jonka kuorin pois, oli jo surkastunut olemattomiin, toinen kiiminginkeltaruusuista. Joten hävitin sen ja samalla yhden metsäruusun, joka alkoi levitä liian runsaasti. Istutin paikalle sipulikukkia.
Yksi harvinaisuus, jota haluttiin ja etsittiin kovasti, oli 'Karjasillan kulkuri'. Se haluttiin muistoksi erääseen pihaan, jossa mies oli menehtynyt ja oli Karjasillalta kotoisin. Tämä ruusu olisi muisto hänestä. Joten luovuin tästä ruususta kokonaan, sillä toivottuja juuritaimia se ei tehnyt. Se kaivettiin pois ja toivon, että se viihtyy uudessa pihassa, jossa sillä on hyvin tärkeä merkitys.
Yksi tyhjä paikka on norjalaisen 'Hurdalin' paikalla. Se on ollut monena kesänä komea kuin mikä, mutta tänä keväänä kuoli. Siinä oli komeat silmut, jotka eivät kestäneet päiväisen kovaa kuumuutta ja ainakin yhden yön -7 pakkasta. Olen leikannut sen ja odottanut. Tällainen oli edellisenä kesänä -23
Ps. Näin kuin näinkin pienen ruusuntaimen työntyvän Hurdalin paikalla ja seurasin sitä. Mutta se nääntyi ja kuihtui pois, vaikka kastelin sitä. Uskoin, että olen sen menettänyt. Mutta ei! Eräs vieraani ruusua katsoessaan huomasi, että onhan tuolla kuituneiden runkojen välissä kasvamassa uusi vankka taimi. Ah, ihanaa! Ja sitä olen seurannut, se on jo metrin korkealla. Hurdal selviää, uskon.
Enpäs ole näin tylsiä kuvia ennen laittanutkaan! Huh, täytyy jollakin paremmalla tämä päättää. Itse Hurdal viime kesänä!
