Puunkiertomustikat

Täytyi taas käydä mustikassa. Monta päivää olen jo päättänyt, että nyt oli viimeinen. Mutta ei.

Poikakin niin kauniisti pyysi, kun pikkuinen tarvitsisi. Tai katin kontit! Ehkä kauniista kaukana. Ensin ilmoitti että kyllä mustikoita tarttis. Ja sitten hän huohotti kiireitään ja sitä kun marjat ovat niin kaukana. Käsiä levitellen hän kirosi kaupan pikku mustikkarasian hinnan. Ja katseli minua. - No kyllähän minä siellä metsässä tykkään kulkea, sanoin.

Selkä kestää poimurilla poimia juuri ja juuri ämpärillisen, jos välillä teen kävelykierroksen. Ja käsin poimia se kestää hyvänä sellaisen reilun litran astian. Se riittää. Mutta mättäillä kävely aina tekee hyvää.

Mietin, että onkohan noita mustikoita yhtä montaa lajia kuin on ruusujakin. Ei se ainakaan yhteen ja kahteen jää. On eri aikaan kukkijoita ja marjan kypsyjiä. On korkeita ja matalia, melkein lamoaviakin varsia. On lehtensä eri aikaan pudottavia, eri värisiä, tummia ja vaaleita, usein punertavia. Pieniä mustikoita ja suuria, eri värisiä, jopa mustia.  Eri makuisia; toiset puisevia, jotkut vetisiä, ainakin ne vanhat, jotkut jopa väkeviä. Jotkut ovat heikkoja taudeille, eivät kypsy kunnolla, kannot jäävät kiinni. Joitakin syövät itikat.

Nytkin on metsä trampattu niiltä poimijoilta, jotka vain poimurilla poimivat. Usein vähän raakoinakin tulevat poimimaan. Minä odottelen niiden makeimpien perään. Niiden jotka kypsyvät myöhemmin ja imevät itseensä yökosteutta ja sadettakin. Ne ovat vielä lehdiltään vihreitä ja lamoavia. Niitä ei poimita poimurilla. Syvään pitää kumartaa ja maata pitkin käden mennä. Oi kun ne ovat isoja ja makeita! Pian niistä astia täyttyy.

Kun niitä löydän paljon, on tapanani kiertää puuta. Ensin ihan rungon läheltä, sitten aina kauempaa ja kauempaa, kunnes tulee jo toinen runko vastaan. Sitten kierrän sitä, jos marjasaalis jatkuu. Näin marjat tulevat järjestelmällisesti poimittua. Tai joskus kierrän mätäskumparetta, tai kuoppaa, jonka varrella mustikat ovat saaneet hyvästi kosteutta ja ovat meheviä.

Usein kuljetan mukanani punaisia nauhoja anorakin taskussa. Jos löydän hyvän paikan ja astia on täynnä, sidon nauhan jonkin puun oksaan merkiksi löytää paikka myöhemmin. Viimeksi kun sen laitoin, oli sekä punainen nauha että mustikat kadonneet.

Jotenkin tuo ruusu sointui niin hyvin mustan mustikan kanssa!

Ehkä vielä menen huomenna...

Anna Hanskista olen aina pitänyt ja tulipas tämä mieleen; Mustikkasuu

Blogitunnustus!

Sain ilokseni ensimmäisen blogitunnustukseni Tarjalta Parasta aikaa-blogin kirjoittajalta. Se tuntui tosi kivalta, kun kuitenkin sitä kirjoittelee yksiksensä omaksi ilokseen. Vaikka niitä kirjoitelmia ja kuvia ei pidäkään pöytälaatikossa, vaan levittelee ne 'maailmalle', niin onhan se yksinäistä kirjoittelua. Aivan eri juttu on foorumeilla keskustella. Tässähän sitä syntyy hyvin harvoin, vaikka kommentoiminen on avointa, enkä minäkään sitä lukitse millään lailla. Siksi tällainen tunnustus tuntuu mukavalta. Joku huomaa ja lukee, eikä vain selaile. 

Tunnustukseen liittyvät seuraavat säännöt:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Annetaan hyvän kiertää :)...  Jaan tunnustuksen eteenpäin kannustamaan erityisesti itselleni tuoreita blogituttavuuksia:

--------

Mielelläni laitan kiitoksia blogeille. Valitsin tähän sellaisia erilaisia puutarhasta poikkeavia blogeja, vaikka tykkään kaikista, mitä sivustollani on ja muistakin blogeista joita luen silloin kun on aikaa. Kiitos teille kaikille!

Nikin Kuunkierto                                    Ensimmäinen astrologinen blogiystävä, jolla on nasevaa

                                                                   tekstiä ja paljon tieto astrolgiasta

Anun puutarha                                       Järjestyksessä toinen blogiystävä, jonka valokuvaus-

                                                                   taitoa ihailin

Unan blogi                                              Unan kuvat ja eritoten hänen runonsa ja ajatelmansa

                                                                     ihastuttavat. Hänellä on myös taloremontin kanssa 

                                                                     samankaltaisia kokemuksia kanssani.

Astrologian Taika                                  Astrologi, joka ei kitsaile tiedoissaan ja jonka kynä on 

                                                                     ahkera ja hersyvän notkea

Mallan blogi                                            Hän kirjoittaa maailman tilanteesta, matkoista ja 

                                                                    avartaa minullekin tätä kaikkea

Ruusuja teille:

Nina Weibull

Ruusuharppu

Tänä kesänä en ehtinyt siskoani tervehtimään Ruotsin maalle Segerstan kylään, mutta sain sieltä terveisiä ja serkkuni valokuvan siskostani ja hänen luovuudestaan. Hänellä onkin sellainen ruusu, jota minä en tohdi edes ajatella näillä leveyksillä. Siskoni asuu Porin korkeuksilla ja eteläähän se on verrattuna tähän Perämeren rannikkoon.

Hän on itse tehnyt ja suunnitellut taloonsa portin, josta mahtuu leveämpikin auto sisään ja vaikkapa nosturikin, koska se on yläpuolelta auki. Aikamoinen työ! Ja tuo köynnösruusu, ah!!!

Ruusun nimi on Flammentanz (Liekkientanssi?) ja laji on kehitelty jo vuodelta 1955 (Kordes), on todettu talvenkestäväksi vyöhykkeellä III ja erittäin terve laji. Tässäkin on vain yksi pensas. Katteeksi käy...mutta olen iloinen siskoni onnistumisesta! Hyvä nimi portilla: RUUSUHARPPU! Ruusuhan se siinä harppuansa soittelee. Ja sisko sitä kuuntelee.

Ps. Tuo oli vuonn 2012, nyt vuosi 2016. Viime keväänä minä istutin uhmakkaasti itselleni tuon Flammentanz, joten jännään nyt kovasti miten se talven yli menee. Ainakin se lähti upeasti jo korkeuksiin kasvamaan tehden varsia, joiden pitäisi sitten ensi kesänä kukkia. Peitin sen siihen tarkoitukseen olevalla kankaalla, kun laskin varret maahan. Myös lunta olen kasannut päälle, sillä samassa penkissä kasvaa myös Lawinia, Peace ja Presidentti Kekkonen, jotka jo yhden talven ovat siinä hyvin menestyneet. Tosin Peace kärsi muutosta.

Siskoni Flammentanz on menestynyt tuossa hyvin.

Siskolle terveisiä! Varmasti hän pitää tästä sävelestä The Rose, harpulla soitettuna

Ruusu remonttimiehelle!

Minulla on mieheni puolelta sukulaispoika nimeltä Mikko. Kun viime talvena surin jäävuorta katolla, joka johtui talven luonteestakin, mutta enimmäkseen siitä, että lämpö karkasi pohjoisen yläseinän puolelta. Puita kului hurjasti pannun pesässä, yösähkö paisutti sähkölaskuja ja lämpä karkasi harakoille. Sahanmuhat väliseinästä olivat valuneet pikkuhiljaa maahan. Pelkäsin myös miltä näyttävätkään laudoituksen alla olevat hirret. Mikko sitä katsoessaan kerran heitti, että voishan hän tuon laudoittaa uusiksi. Siihen tartuin.

Teimme urakkasopimuksen sukulaisuuden mukaan, ja niin minä sain luotettavan ja innokkaan remonttimiehen kotiin, johon saattoi luottaa ja jolta työ sujui. Tiedän, että kaikilla ei sellainenkaan onni potki aivan tuosta vain.

Kun remonttiin ryhtyy, tulee siinä eteen monia asioita. Raha-asioista en viitsi puhua, nekin voisi olla päällimmäisenä, mutta minä kaivan päällimmäiseksi muita arvoja. 

Talon julkisivu ennen remonttia

Ensinnäkin huomattiin, että eteinenkin on aivan laho. Se purettiin pois. Ja sitten huomasin, että minulla oli monenlaista suunnittelijaa uudesta eteisestä, talon alas painuneen nurkan kohottamisesta ja kaikesta asiantuntevuudesta. Eteisen suunnittelijoitakin oli piirtelemässä peräti neljä ’suunnittelijaa’. Niistä yhdessä tehtiin kompromissi. Kolmanneksi, olin ikionnellinen, että talon hirsiseinät olivat aivan kunnossa. Ja kaiken hyvän päätteeksi, vaikka kesä oli sateinen ulkoremontille, osui kuivat päivät kohdalleen remonttimiehen vapaiden kanssa.

Ja vaikka ehkä kahvilavieraita säikäyttikin rujon näköinen julkisivu kodistani,  kertoo se myös elämän jatkuvuudesta täällä maalaismaisemissa. Nyt on näköala jo tämän näköinen, vaikka ei vielä valmis olekaan.

Tiedän, että mieheni, isoisäsi, olisi hyvin ylpeä sinusta Mikko! 

Vanhaa puretaan

Hirret löytyivät kuivina!

Talo alkaa hymyillä...

 Kyllä kai talokin voi hymyillä? Johnny ja Hymyhuulet!

Harmaja on kaunista!

En malta olla laittamatta tähän muutamia kuvia harmaasta eli täällä sanottuna harmajasta väripinnasta, kun tuonne Ruusumuorin Kesäkahvilan puolelle kerroin savusaunamme tarinaa.

Harmaja on niin rauhoittava ja sen rinnalla kaikki muut värit korostuvat. En tunne kukkaa mikä olisi harmaa väriltään, mutta luonnossa on muuten paljon harmaata; sateinen taivas, kivet, kallio, puun rungot ja kelottunut puu. Usein ihastun myös harmajiin vaatteisiin, usein siihen päädyn. Toki harmajat villasukat tai villatakki on vain niin luonnollisen lämmin ja hellä.

Ja onhan hiuksenikin jo harmaat. En niistä luovu. En halua käyttää mitään keinotekoisia värejä niissä enää.
Saan olla harmaa ja vanha. Mummuisen charmikas!

Reijo Viita, Harmaa kylä kertoo...

Pajuaitaa valmistuu

Viime syksynä marraskuussa kaavailin pajuaidan tekoa ihan kokeeksi. Halusin jotenkin rajata jotakin, tehdä 'leikkikehää' tai tehdä osiksi vähän pihamaatani. Minähän olen se hirmu ja parantumaton pässinpää puutarhasuunnittelijoita kohtaan, joka vain villisti luo mitä milloinkin mieleen tulee. Siis aivan 'ruokoton' puutarhuri. Jotenkin puutarha on minulle kuin leikkikenttä. Sen pitää olla hauska. Sen pitää tuoda mielihyvää, iloa ja hulluutta. Sen pitää hoitaa MINUA. Sitten vasta minä hoidan sitä. Sen pitää olla osana LUONTOA. Ja sitten vasta sormeni siihen yhtyy. Luontoa on myös oma luontoni, sen mukainen myös ympäristö. Puutarhafilosofiaani kuuluu olla ennen kaikkea tuo hoitavan rento asenne, ei stressi tai pakko.

Nyt olen muokannut aitaa mieleni mukaan. Tai kokeillut mieleni mukaan. Nuo 'oinaan sarvet' saavat esittää aidan alkua ja loppua, portin viertä. Mutta muut tolpat olen peittänyt 'ruusunnupuilla'. Väliin paremmin onnistuen, väliin huonommin. Humalanvartta minulla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, millä sitoa, kuten alussa kauniisti sitä toteutin. Joten ostin rautakaupasta rautalankaa. Ja senkin sidoin vähän niin ja näin. Yritin löytää kauniin rytmin. Mutta keskity siinä, kun miljoonat itikat meinaa tehdä lopun, ainakin hermoistani. Joten vähän tuohtuneena pujottelin rautalankaa vähän niin ja näin. Tuskin sitä paljoa huomaa. 

Omille silmilleni se on mukava noita harmaita rakennuksia vasten. Ei se mikään ikuinen aita kuitenkaan ole. Ruusut kasvavat ja jos niitä ei ehdi eikä jaksa leikata, niin sinne se aita joskus peittyy ruusujen sekamelskaan. Hauska nähdä mitä vuodet tekevät sekä aidalle että ruusuille. Nyt siitä aidan viertä kuitenkin olisi tarkoitus kulkea ainakin yhden ruohonleikkurileveyden verran. Toiselle puolelle ruusuja rakennan kivipolkua.

Kyllä se käy punamultarakennustenkin pariin. Takana kaukana häämöttää kaupungin lähettämä biokäymälä yleisen parkkipaikan vieressä. Olen luvannut hoitaa sitä, koska samalla se palvelee ruusukahvilaanikin, ainakin tämän kesän. Nyt näyttää siltä, että hevoset ovat todellakin aidatulla laitumella. Eivät ainakaan karkaa. Kahvila-asiakkani ovatkin ihailleet ja kuvanneet niitä paljon. Edessä kukkivat kauniisti ryhmäruusuni Europea ja Nina Weibull timjamin kanssa. Hyvin menestyivät kaikki talven yli.

Zen Café, Olet todella kaunis...