Puunkiertomustikat

Täytyi taas käydä mustikassa. Monta päivää olen jo päättänyt, että nyt oli viimeinen. Mutta ei.

Poikakin niin kauniisti pyysi, kun pikkuinen tarvitsisi. Tai katin kontit! Ehkä kauniista kaukana. Ensin ilmoitti että kyllä mustikoita tarttis. Ja sitten hän huohotti kiireitään ja sitä kun marjat ovat niin kaukana. Käsiä levitellen hän kirosi kaupan pikku mustikkarasian hinnan. Ja katseli minua. - No kyllähän minä siellä metsässä tykkään kulkea, sanoin.

Selkä kestää poimurilla poimia juuri ja juuri ämpärillisen, jos välillä teen kävelykierroksen. Ja käsin poimia se kestää hyvänä sellaisen reilun litran astian. Se riittää. Mutta mättäillä kävely aina tekee hyvää.

Mietin, että onkohan noita mustikoita yhtä montaa lajia kuin on ruusujakin. Ei se ainakaan yhteen ja kahteen jää. On eri aikaan kukkijoita ja marjan kypsyjiä. On korkeita ja matalia, melkein lamoaviakin varsia. On lehtensä eri aikaan pudottavia, eri värisiä, tummia ja vaaleita, usein punertavia. Pieniä mustikoita ja suuria, eri värisiä, jopa mustia.  Eri makuisia; toiset puisevia, jotkut vetisiä, ainakin ne vanhat, jotkut jopa väkeviä. Jotkut ovat heikkoja taudeille, eivät kypsy kunnolla, kannot jäävät kiinni. Joitakin syövät itikat.

Nytkin on metsä trampattu niiltä poimijoilta, jotka vain poimurilla poimivat. Usein vähän raakoinakin tulevat poimimaan. Minä odottelen niiden makeimpien perään. Niiden jotka kypsyvät myöhemmin ja imevät itseensä yökosteutta ja sadettakin. Ne ovat vielä lehdiltään vihreitä ja lamoavia. Niitä ei poimita poimurilla. Syvään pitää kumartaa ja maata pitkin käden mennä. Oi kun ne ovat isoja ja makeita! Pian niistä astia täyttyy.

Kun niitä löydän paljon, on tapanani kiertää puuta. Ensin ihan rungon läheltä, sitten aina kauempaa ja kauempaa, kunnes tulee jo toinen runko vastaan. Sitten kierrän sitä, jos marjasaalis jatkuu. Näin marjat tulevat järjestelmällisesti poimittua. Tai joskus kierrän mätäskumparetta, tai kuoppaa, jonka varrella mustikat ovat saaneet hyvästi kosteutta ja ovat meheviä.

Usein kuljetan mukanani punaisia nauhoja anorakin taskussa. Jos löydän hyvän paikan ja astia on täynnä, sidon nauhan jonkin puun oksaan merkiksi löytää paikka myöhemmin. Viimeksi kun sen laitoin, oli sekä punainen nauha että mustikat kadonneet.

Jotenkin tuo ruusu sointui niin hyvin mustan mustikan kanssa!

Ehkä vielä menen huomenna...

Anna Hanskista olen aina pitänyt ja tulipas tämä mieleen; Mustikkasuu