sunnuntai 5. elokuuta 2012

Pajuaitaa valmistuu

Viime syksynä marraskuussa kaavailin pajuaidan tekoa ihan kokeeksi. Halusin jotenkin rajata jotakin, tehdä 'leikkikehää' tai tehdä osiksi vähän pihamaatani. Minähän olen se hirmu ja parantumaton pässinpää puutarhasuunnittelijoita kohtaan, joka vain villisti luo mitä milloinkin mieleen tulee. Siis aivan 'ruokoton' puutarhuri. Jotenkin puutarha on minulle kuin leikkikenttä. Sen pitää olla hauska. Sen pitää tuoda mielihyvää, iloa ja hulluutta. Sen pitää hoitaa MINUA. Sitten vasta minä hoidan sitä. Sen pitää olla osana LUONTOA. Ja sitten vasta sormeni siihen yhtyy. Luontoa on myös oma luontoni, sen mukainen myös ympäristö. Puutarhafilosofiaani kuuluu olla ennen kaikkea tuo hoitavan rento asenne, ei stressi tai pakko.


Nyt olen muokannut aitaa mieleni mukaan. Tai kokeillut mieleni mukaan. Nuo 'oinaan sarvet' saavat esittää aidan alkua ja loppua, portin viertä. Mutta muut tolpat olen peittänyt 'ruusunnupuilla'. Väliin paremmin onnistuen, väliin huonommin. Humalanvartta minulla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, millä sitoa, kuten alussa kauniisti sitä toteutin. Joten ostin rautakaupasta rautalankaa. Ja senkin sidoin vähän niin ja näin. Yritin löytää kauniin rytmin. Mutta keskity siinä, kun miljoonat itikat meinaa tehdä lopun, ainakin hermoistani. Joten vähän tuohtuneena pujottelin rautalankaa vähän niin ja näin. Tuskin sitä paljoa huomaa. 

Omille silmilleni se on mukava noita harmaita rakennuksia vasten. Ei se mikään ikuinen aita kuitenkaan ole. Ruusut kasvavat ja jos niitä ei ehdi eikä jaksa leikata, niin sinne se aita joskus peittyy ruusujen sekamelskaan. Hauska nähdä mitä vuodet tekevät sekä aidalle että ruusuille. Nyt siitä aidan viertä kuitenkin olisi tarkoitus kulkea ainakin yhden ruohonleikkurileveyden verran. Toiselle puolelle ruusuja rakennan kivipolkua.


Kyllä se käy punamultarakennustenkin pariin. Takana kaukana häämöttää kaupungin lähettämä biokäymälä yleisen parkkipaikan vieressä. Olen luvannut hoitaa sitä, koska samalla se palvelee ruusukahvilaanikin, ainakin tämän kesän. Nyt näyttää siltä, että hevoset ovat todellakin aidatulla laitumella. Eivät ainakaan karkaa. Kahvila-asiakkani ovatkin ihailleet ja kuvanneet niitä paljon. Edessä kukkivat kauniisti ryhmäruusuni Europea ja Nina Weibull timjamin kanssa. Hyvin menestyivät kaikki talven yli.


5 kommenttia:

  1. Upean aidan olet jaksanut väkertää! Omat hermoni tuskin riittäisivät tuollaiseen... Ja arvaapa olenko vähän kade noista hevosistasi - mulle ja tuollaiset pihaan!!! Mukavaa sunnuntaita!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sari! Nuo hevoset eivät ole minun, lainassa vain, siis kesälaitumilla, syksyllä viedään taas omaan kotiin. Jospa tuo sunnuntai olisi vilkas ja mukava! Samaa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Onpa sinulla kaunista siellä. Nyt ovat ruusutkin parhaimmillaan! Tuo aita on ihana! Kiireistä työpäivää tänään toivottelen sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Hyvä puutarhafilosofia sinulla, tuolla periaatteella pyrin myös pihaani hoivaamaan/laittamaan.

    Olen huomannut, että jos jotain tavoitteita laitan, ne tahtoo jäädä toteuttamatta. Ilman suurempia suunnitelmia ja tuntemuksien mukaan, niin silloin se on mielekästä ja siitä nauttii. Onhan niitä ajatuksia, jotka muhivat mielessä ja voivat joskus kypsyä toteutuksen asteelle asti.

    VastaaPoista
  5. Ihana aita! Miekin keräsin talteen pajun varsia ja mietin niille jotakin hyötykäyttöä ja mietin keväällä leikkaavani pajuja lisää ja tekeväni jotain risuaitaa. Mutta SIUN aitasi on aivan ihana!!! Olet kyllä oikea taitelija. <3

    VastaaPoista