sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Tervetuloa kesän 2020 ruusut!!

Voi mikä ilo on kulkea aamuisin katsastamassa ruusutarhan tapahtumia. Eikä vain ruusuja, vaan myös perennoja, jotka tahtovat aina minulta jäädä vähemmälle.

Siis kuvakavalkadi tästä ruusujen ilosta, jonka aukeamiset alkoivat tässä 16.6 alkaen Rosa rupincolasta, Nilsistä ja Kempeleen kaunottaresta...

Rosa rupincola, jonka kimppuun käy aina hanakasti
kärsäkkäät, nytkin puolet nupuista puonnut, tosin
mustalle muoville, josta kippaan ne pannun pesään.
Ovelaa, eikö vain.

Idän juhannusruusu, nähtävästi Rosa 'Altaica', joka
viime kesänä ei paljoa kukkinut, antaa nyt parhaimpansa.

Edelleen kellarin päällä oleva juhannusruusu on kuin
valkoinen pilvi parhaimmassa kukinnassaan.

Kempeleen kaunotar on vihdoinkin runsaskukkainen. Se
kasvaa aivan liian muhevassa maassa ja on kasvattanut varsia
ja lehtiä, nyt vuorossa tuolla kolmatta metriä korkealla
pensaalle runsas kukinta. En ole antanut sille mitään höystöä,
en tuhkaa enkä kompostia saatikka sitten muuta.

Kiimingin keltaruusu ei ole kukinnaltaan runsas. Siltä
suorastaan paloi kuumassa auringossa juuri enimmät
viime syksyn rehevät versot silmuineen päineen.

Leskelä on tuuheutunut  omalla vapaalla paikallaan,
on runsaskasvuinen, mutta on sillä nyt tilaakin tuolla
parkkipaikan päässä.

6 kommenttia:

  1. Ruusujen aika on taas alkanut. Niitä kelpaa ihastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, nyt jännään kahvilan aukeamispäivää sunnuntaina. Kun ruusut juuri nyt ovat komeimmillaan, niin tulisi nyt ne uteliaat!

      Poista
  2. Ihania ruusuja. Nyt niitä putkahtelee auki melkein päivittäin :) Odottelen parin ruusun ensikukintaa, miten jännää. Tein myös tänään postauksen jo auki olevista ruusuista, käy kuikkaan, jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva lukea sinusta ja ruusuistasi Viherpihasta💖Pihasi on tosi tunnelmallinen ja rauhoittava paikka.
    Hyvää ruusukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä hyvät energiat pyörivät. Hassua on ollut pari kesää, kun olen sairastellut, niin teki ruusutkin (tai antoivat osan energiastaan minulle). Nyt kun olen itsekin saanut energiani takaisin, niin ovat ruusutkin.

      Poista

Olen iloinen kommenteista!