Tarina keltaisesta ruususta

" Mä keltaruusun kerran näin mailla Texasin, hän hymyn mulle antoi tuo ruusu kaunehin...jne."

Nyt kerron tarinan keltaisesta ruususta, jossa on osa totta, osa itse keksimääni.

"Asuipa Amerikan maalla poika nimeltä George, jonka äiti sairastui ja oli masentunut. George yhdessä äidin kanssa oli lukenut persialaista satukirjaa Tuhannen ja yhden yön tarinoita ja oli löytänyt sen kuvista keltaisen ruusun, jota Persian ruusuksi kutsuttiin. George, joka oli jo tottunut maailmanmatkaaja, päätti tehdä retken Persiaan ja tuoda sieltä jotakin mikä voisi piristää hänen äitiään. Poika löysi kuin löysikin keltaisen ruusun, jonka hän ruukkutaimena kuljetti mukanaan äitinsä puutarhaan. Totta kai äiti ilahtui tuollaisesta harvinaisuudesta. Hän seurasi innolla, kun poika kasvatti ruusua ja suunnitteli sen risteyttämistä. 

Tarina ei kerro paraniko äiti. Tarinassa on kuitenkin mukana yhä tuo ruusu, jota George innoissaan risteytti vahvempien ruusulajien kanssa ja sai aikaan kauniin ja kestävän keltaisen ruusun. George oli onnettomasti rakastunut erään teksasilaisen kauppiaan tyttäreen, jota ei koskaan saanut omakseen, mutta jolle hän lahjoitti oman kehittämänsä keltaisen ruusulajikkeen. Tottahan se Texasissa otettiin ihaillen vastaan, ja pian koko Teksasin pihat kukoistivat keltaisenaan tästä pensaasta, joka viihtyi myös kuivemmalla maalla. 

Suomesta oli kultakaivoksille kaivamaan lähtenyt nuori merimies nimeltänsä Ville, tytön perään sinne lähti, epäonnistui naima-asioissa hänkin, mutta tyttö oli ojentanut hänelle muistokseen keltaisen ruusun purkissa, jonka merimies sitten toi Raahen Lapaluodon satamalähiöön äitinsä puutarhaan. Kun poika kertoi tytöstä, joka kutsui häntä amerikkalaisittain Williamksi, nimettiin ruusu Viljaminruusuksi. 

Äiti helli ruusua siirtäen sen ensimmäisinä vuosina kesällä ulos ja talvella sisään kellariin. Ruusu tarvitsi vuosien varrella jo niin ison purkin, että äiti jakoi siitä sitä ystävilleen. Päätettiin kokeilla sen menestymistä lämpimän seinän vierustalla ulkona. Joidenkin taimet menehtyivät, mutta joidenkin menestyivät. Ja niin alkoi pienen satamalähiön puutarhoissa hehkua Teksasin keltainen ruusu. 

Ihastuneena Raahen kaupungin puutarhurit saivat kuulla tästä ruususta, ja niin se levisi kaupungin pihoihinkin. Valitettavasti ruusua ei vaalittu tarpeeksi rakkaudella, se hävisi monen pihamaalta rakennustöiden ja uudenlaisten kukkien alta, mutta joissakin säilyi vanha ruusu, joka alkoi jo harvinaisuutensa ansiosta kiinnostaa. Tänään alueen puutarhuri osaa antaa tälle lajille suuren arvon, ja ruususta on kasvatettu pistokkaita. Uudelleen tämä Texasin keltainen surullisen muiston ruusu kukoistaa jälleen puutarhoissa."

Niin minunkin puutarhassani. Yleensä raahelaiset kesäkahvilassa vieraillessaan heti kysyvätkin, että onko minulla sitä raahelaista Viljaminruusua. Onhan se, oikeastaan sain kaksikin keltaruusun tainta, toisen taimimyymälästä ystävän lahjana ja toisen ystäväni puutarhasta. Kumpikin kukoistavat rinta rinnan. Ja ovat varmaankin samaa lajia.

Totta tuossa tarinassa on Persia, jossa tämä keltainen ruusu on mainittu jo 1100-luvulla. Ainoita keltaisia alkukantaisia ruusuja. Totta on George. Hänen sukunimensä on Harrison, asianajaja. Hänen vanhasta puutarhastaan New Yorkista löytyi tämä lajike, joka nopeasti ihastutti amerikkalaiset. Kultakuumeen aikana se levisi yli mantereen. Helsingin kaivopuistossa kasvaa tällainen kirkkaan keltainen Harrisonin ruusu, jota kutsutaan Auroraksi. Samoiten Hesperian puistossa kasvaa oma keltainen lajike nimeltä Hesperia.

Totta on myös suomalaiset merimiehet ja kullankaivajat. Ja totta laivoissa matkustaneet lahjat kotipaikkakunnille. Olenkin kuullut, että tällaisia ruusuntaimilahjoja kutsuttiin 'laivaruusuiksi', koska niiden nimet usein hävisivät vierasperäisinä muistosta. 

Ja totta myös Viljaminruusu-nimitys ja sen juurtuminen satamalähiöön ja Raahen kaupunkiin. Tosin tämä William on kotoisin Englannista. Helsingin yliopiston puutarhassa kasvaa myös keltainen ruusulajike nimeltä William Double Yellow (Viljamin kerrottu keltainen), joka on kasvatettu Englannissa 1828. Sen katsotaan olevan samaa kantaa kuin Raahessakin kasvava ruusu.

Totta on myös ruusun jalostaminen. Pelkkä persialaisen ruusun säilyminen eri maissa oli kyseenalaista, joten George nähtävästi risteytti sen valkoisen pimpinellaruusun kanssa. Siksi tämäkin keltaruusu liitetään usein muiden pimpinellojen rinnalle. On tulkittu myös, että Linnanmäki-ruusu on saanut isällisiä geenejä tarhapimpinellaruusuilta. Näin myös löytöruusu Kiiminki, jolla on myös vaaleankellertävät kukat ja mustat kiulukat. Sitäkin ruusua minulla on kaksittain ystävänlahjana. Nykyään on hauskaa, kun ruusuillekin tehdään geenitutkimuksia.

Viljamin pensasruusu on kamalan piikkinen. Itse persialainen ruusu on harvapiikkinen. Minun pensaani ovat vasta kahden vuoden vanhoja ja hyvin matalakasvuisia eikä täällä pohjoisessa varmaan kovin korkeaksi kasvakaan. Kukissa on hienoinen mieto tuoksu. Kiulukat ovat mustanpuhuvia.

Nyt tiedän, mitä minun pitää ensi kesänä saada pihaani. Paimion ruusu! Sen alkujuuret ovat myös Harrisonin ruusuissa ja pimpinellalajeissa. Ja se on suloisen punaisenkeltaisen kukertava. Tiedän jo sille paikankin. Juuri tuon viljaminruusun takana aika lähellä. Eipä tule yksinäistä! Mutta...  talvenarkuudessa sekin on kysenalainen, selviytyykö täällä.

Näin matkaavat ruusut ympäri maailman ja valloittavat aivan kuin merimiehetkin aikoinaan.

Yellow rose of Texas

Preerian keltaruusu