Näin säilön ruusunmarjoja eli kiulukoita

 Tänä syksynä ruusupensaiden kiulukkasato on erityisen runsas. Pensaat suorastaan pullistelevat upeita terveyspommejaan.

En voi ohittaa pensaita keräämällä talven varalle noita supermarjoja. Näin niitä olen laitellut:

Kerään eri astiaan ne marjat, jotka ovat todella kypsiä ja erikseen melkein kypsät. Liian kypsiä marjoja on vaikea työstää siemenien poistossa. Ensin on poistettava verholehdet ja varret kiulukoista. Siemenet ovat helpompia poistaa, jos halkaisen saksilla marjat ja kuivattan niitä päivän kaksi. Sitten lusikan varsipäällä on helppoa kaivaa siemenet pois. Teen näitä hommia usein TV-ohjelmaa katsellen. 

Minä en tykkää kuivauslaitteesta, jota kerran lainasin kokeillakseni. Äänekäs, hidas. Joten kun syksystä kostea ja kolea tupani lämpiää mukavasti lämpöpunpulla, niin siihen alle laitan nämä kuivumaan. Siinä kuivuvat mukavasti myös esim. sienet ja lehtikaali. Tosin laitan niitä myös uunin jälkilämpöön kuivumaan. Ja puuhellan päälle jälkilämpöön ne käyvät myös.

Rapiseviksi kuivuneet kiulukan puolikkaat jauhan sitten tehosekoittimen erityisellä terällä hienoksi. Tätä jauhetta on sitten helppo käyttää kaikessa mahdollisessa; smoothissa, jugurtin kanssa, puuroihin, leipiin jne.  Ja se jopa maistuu ihan hyvältä. 

Kypsät kiulukat vaativat toisenlaista aherrusta. Tosin voin laittaa niitä mehumaijaankin muiden marjojen kanssa. Kokeilin kahdenlaista pehmittämistä. Kiehautin ne pikaisesti vedessä ja siivilöin siivilän läpi. Se oli aika työlästä ja siihen jäi arvokas kuoriosakin. Ja osa arvokkaista vitamiineisa häviää. Parempi vaihtoehto oli kaataa peratut kiulukat tehosekoittimeen. Lisään joukkoon vettä, että kone jauhaa marjat kunnolla. Mutta siemeniä se ei jauha, joten taas on käytettävä siivilää. Huomasin, että käyttäen vanhaa puukapulaa (mikä ihme sen nimi olikaan) jota käytetään perunamuusin tekoon, on kätevämpi kuin jokin kauha tai lusikka, jolla painella.

Sekoitan soseeseen sitruunan mehua ja hunajaa. Soseen laitan minigrippipusseihin. Nyt minulla loppui ne pienimmät pussit, jotka olisivat kätevämpiä, koska sosetta ei kannata syödä kerralla liikaa. RUUSUNMARJA, KUTEN MYÖS KUKAN TERÄLEHDET, SISÄLTÄVÄT LAKSATIIVIA. Siis hyvä kovalle vatsalle, mutta herkälle vatsalle voi tulla ongelmia. 

Pakastan, kun siellä on tilaa. Sose keitettynä kuumana voi tietenkin myös purkittaa, mutta mihin laittaa purkkeja, kun jääkaappikin on jo täynnä kaikenlaista ja kellari ei ole toiminnassa. Nettitieto kertoo, että parhaiten säilyvät vitamiinit pakastetuotteissa. 

Sekoitin omenasosetta ja ruusunmarjasosetta keskenään hillosokesrin kera ja huomasin, että sain ihanaa sosetta, joka maistui esim. paahtoleivän päällä. 

En tähän ala ylistämään ruusunmarjan terveellisyyttä, mutta tässä vähän linkkejä siitä: 

https://waku-organics.fi/blog/post/ruusunmarja-ihon-ja-syovan-hoidossa

https://www.iltalehti.fi/ruoka/a/2014092618697149

Kitsastelua ruusujen kanssa

Laskinkohan oikein, kun olen löytänyt 114 eri ruusulajiketta puutarhastani, niitä elossa olevia. Robustan ja Danwich Rosen menetin. Moni muukin näyttää aika heikolta. Mutta odotetaan uutta kevättä!

Joten siitä, kun Suomi täytti 100 vuotta ja minun ruusulajini ylsivät samaan, on tapahtunut kaikenlaista. Sellaistakin, että olen joutunut hillitsemään ruusuinnostusta ja muutenkin järkeillyt niiden kanssa.

Tänä kesänä tuli kuitenkin hankittua muutama. En useinkaan pökrähdä noihin herkkiin ryhmäruusuihin, mutta kun olen hyvällä onnella pärjännyt joidenkin kanssa kaivamalla ne maahan, niin  ostin 'Tom Tom'- nimisen lajikkeen. 

Tämän floribunda-ruusun vähän modernilta kalskahtava nimi ei kerro modernista, vaan ruusu on aika vanha lajike. Sen on luonut mies nimeltä E.J. Lindquist vuonna 1957 ja tällä nimellä se on tuotu esiin USA:ssa, Australiassa vuonna 1971. En tykkää tuosta nimestä, se ei sovi ruusulle, mutta varmasti siihen liittyy jokin tarina, jota en löytänyt. Joka tapauksessa kaunis ja runsaasti kukkiva ruusu. Olen sitä pitänyt tuossa terassilla ja kylmien tullessa leikkaan ja kaivan sen multaan, jossa jo moni ruukkuruusuni on talvehtinut.  Onnea talveen, Tom Tom!

Tuossa taustalla viime vuoden heräteostos 'Pikku Paholainen' joka yhä työntää runsaasti nuppuja, kolmas kukinta meneillään.

Vierailin Oulujoen Taimistolla. Siellähän se Matti Kulju vielä iloisesti esitteli ruusujaan ja elämän muutostaan. Mutta ei ehkä vielä ensi kesänäkään lopeta yritystään, kun pitää saada tietyt ruusut myynti-ikään.

Mielessä oli villiruusut. Joten hankin valkoisen metsäruusun tuonne lehmuksen viereen. Toisenkin villiruusun, nimeltänsä RASPIRUUSU.  Hassu nimi. En ehtinyt vielä tiedustella mistä sellainen on ilmestynyt. Ruusukirjoissa sitä ei esiinny.

Mielessä oli myös tarhakurtturuusu Jens Munk, joka kuuluu Felicitas Svejdan jalosteisiin. Moni pitää juuri Jens Munkkia suosikkiruusunaan. Katsotaan, josko se hyväksyi kasvupaikkansa tulevan Ruusupysäkin viereltä, jossa toisella puolella kukkii Onni, takana metsäruusu ja juhannusruusu. Kaivoin sille paikan yhden suuren kiven viereen. Toivottavasti se ei ole liian varjoisassa paikassa. Vähän se epäilyttää....

Valkoisen tarhakurtturuusun Nyveldt's Whiten viereen istutin ystäväni pihamaalta valkoisen villin rugosan. Siinä on hyvä katsella villiruusun ja jalostetun ruusun eroa, molemmat 5-lehtisiä. 

Ihmiset kahvilassani kyselevät usein tuosta kurtturuususta, ovat aika epätietoisia koko kurtuista. Minun on ollut hyvä näyttää heille se oikea villi kurtturuusu, jonka juurakon pengoin Pattijoen Kunnantoimiston roskalaatikosta. Mieheni oli siellä töissä ja ei olisi ihme, jos juuri hän olisi valinnut tuon ruusun pihalle hansaruusun kera (sekin juurakko sieltä). Tykkään, että nuo esiäiti-ruusut ilman muuta kuuluvat puutarhaani.

Hm... joskus uskon, että kasvi kasvaessaan tietyssä paikassa kantaa mukanaan myös sen paikan historiaa ja tunteita. 😍😍😍

Nyt nautin vielä ruusujen kukinnoista, niiden muhkeista kiulukoista ja tulevasta syysväristä. Ruusut todella kukkivat monta kertaa vuodessa. Huuruiset pensaatkin ovat talvella kauniita.

Hyvää syksyä kaikille lukijoilleni!