Tämän kuvan kera Metsätonttu ruusutarhastaan toivottaa kaikille HYVÄÄ VUOTTA vuodelle 2023!
Tosin itse ruusua 'Duchesse de Montebelloa' on nyt peitelty paremminkin, ettei sen hameen alla olevia jalkoja palele. Tuon kuvan aikaan tuli pehmeä ensilumi ja kauniisti se siinä esittelee uutta pukuaan.
Toivotan sitä ruusuillenikin, jotka raskaan lumen painosta ovat kumartuneet pitkin maata, useimmat niistä. Toivon niille joustoa ja sitkeyttä.
Jos joku on kiinnostunut enemmänkin 'Duchesse de Montebello' -ruususta, laitan tähän linkin, jossa siitä voi lukea enemmänkin. Onhan se minulla viihtynyt jo viisi vuotta. Tosin sitä ei voi sanoa mitenkään reheväksi. Olenkin huomannut, että minun tulee lannoittaa sitä aivan eri tavalla kuin muita puutarhani ruusuja. Yleensäkin ranskanruusut tarvitsevat enemmän lannoitusta. Mutta olen saanut tuoksutella sen ruhtinattarellista tuoksua ja iloita sen kukinnosta, jota ei tosin ole runsaasti ollut. Lupaan hoitaa sitä paremmin ensi kesänä. Ainakin olen peitellyt sitä hyvin.
Siinäpä onkin hyvä lupaus uudelle vuodelle!
Tässä vielä kuva itse Montebellon ruhtinattaresta, joka itsekin on kuin ruusu! Toisessa hän on lapsineen.
Maalaukset Marechal Lannes, jos ymmärsin oikein. Vaalitaan kauneutta tulevanakin vuonna, se lohduttaa aina!
Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle!
VastaaPoistaMinun Montebelloni ei sekään ole erityisen isoksi ja reheväksi kasvanut, vaikka ikää muistaakseni on jo 6 tai 7 vuotta. Taidankin tulevana kesänä kiinnittää enemmän huomiota sen lannoittamiseen. Kiitos vinkistä!