lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 4. päivä




Onnittelut Airalle ja Airille! Postimerkissä ollaan vuodessa 2003. En suinkaan ole kerännyt näitä vuosijärjestykseen. Nyt näkyy postimerkissä taiteilijanimi Nina Rintala 2002. 

Hän on turkulainen graafinen suunnittelija. Hän voitti vuoden 2008 kauneimman postimerkkikilpailuaiheen. Postimerkissä on kuvattu yksinkertaisesti lumikiteitä, yksi niistä isona. Postimerkin nimi on Pakkasyö. 




En tiedä milloin näitä kilpailuja suosituimmista on alettu pitämään, mutta ymmärsin, että yleisö on saanut äänestää. Ehkä näitä tulee vielä enemmänkin eteen


Tulin kylästä kotiin kissojen kanssa. Vastassa lumenluontia. Laitoin kuntoon tuvan jouluikkunan ja silitin muutenkin jouluisia pöytäliinoja ym. Voi kun olisi aikaa tehdä tuollainen joulupallo. Huomasin, että tuollaisia papereita löytyy varastostani. Taidan odottaa kunnes pikku-Malena tulee tänne vieraisille ensi viikonloppuna. 

Vähän suurempitöinen askare: Joulupallo

perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 3.päivä

Tänään on Meri ja Vellamon päivä!!

Tähän päivään otan nyt postimerkin, joka oli Suomessa ensimmäinen itse Postin julkituoma virallinen ja maksullinen joulupostimerkki vuodelta 1973. Vain 30 penniä maksoi silloinen korttimerkki.


Kauniisti tuo merkki uhoaa Suomen joulua, Korvatunturin pukkia ajelemassa porolla. Tämä varmaan haluttiin näyttää kaikkialle maailmassa. Se, että joulupukki asuu Suomessa. Se missä joulupukki asuu, ovat jotkut maat kovasti kilpailleet. Kuten amerikkalaisille hän asuu Pohjoisnavalla, tanskalaisille Grönlannissa jne. Tässä on vanha Tieteen Kuvalehden sivu aiheesta. 

Ajatella, että satuin löytämään tuon postimerkin satojen joulukorttien joukosta, mitä selailin!

Olen iloinen lumesta, joka peittää puutarhaani! Olen laitellut ulos valoja, mutta aurinkokin vielä valaisee. En siivoa. Olen kylässä. Tosin lähtiessä huollin kaikki lintujen ja metsäneläinten ruokintapaikat.



Kerää käpyjä KÄPYKUUSEEN! 

Joulukalenteri 2.päivä


On toinen päivä, Unelman ja Anelman päivä. Muistan erään Anelman. Vaaleat hiukset, herkän kauniit kasvot! Kuin keiju! Ja kaunis nimi Anelma onkin. Unelma menee vähän kyllä yli.

Postimerkissä vuodelta 2001 tonttu selvästi lukee aikakausien lahjalähetysteosta. Paksu on! Aika hauska ja omaperäinen on tuo merkki, joulunpunainen! Hiirikin on mukana kuvassa. Koukeroista tulee mieleen Gallen-Kallela. Hinta taitaa olla markka-ajoilta.

Löytyisköhän netistä postimerkkitaiteilijoita? 

Ei löytynyt tämän merkin taitajaa, mutta joulumerkkien historiasta löytyi paljon mielenkiintoista. Tanskassa vuonna 1904 on julkaistu ensimmäinen joulumerkki, jota myytiin tuberkuloosiin sairastuvien lasten hyväksi. Pian tämä käytäntö levisi myös muihin maihin, etenkin Pohjoismaihin. Suomessa ensimmäinen joulumerkki lyötiin 1907. Sen suunnitteli Akseli Gallen-Kallela. Joulumerkki ylestyi, ja sen myynnillä tuettiin tuberkuloosiin sairastuneita äitejä ja lapsia perustamalla joulumerkkikoteja eri paikkakunnille. Näitä koteja tuettiin vuosina 1936 - 1973 yhteensä 5335 vastasyntynyttä lasta, joiden äideillä tai perheenjäsenillä oli tarttuva keuhkotuberkuloosi. Esimerkkinä näistä postimerkeistä Väinö Blomstedin suunnittelema merkki vuodelta 1912. 

Mielenkiintoista!! Aivan uusia asioita tulee postimerkkien kautta eteeni.

Mitään postimerkkitaiteilijaluetteloa en kuitenkaan netistä löytänyt.

En ainakaan tuon yllä olevan merkin suunnittelijasta.

Miten olisi joulusiivot? En vielä. Laitoin linnuille ruokia. Lähden käymään kylässä.

 Helppo joulukoriste!

torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 1.päivä

Aina vain haluan leikkiä.

Minulla ei ole varsinaista joulukalenteria, josta luukkuja aikaisisin. Teen tässä itse joulukalenteria.

Minulla on vuosia ollut jonkinlainen sarjakalenteri, milloin joulukoristeista, milloin vanhoista korteista ja jonkinlaista jouluhoroskooppiakin olen siinä pitänyt. Viime jouluna oli joulupaperit, jotka joillekin herättivät muistoja.

Nyt poimin esiin joulupostimerkit. En niitä lähde tulkitsemaan millään muotoa. Kerron tällä kertaa arkisista toimistani. Jostakin arkisen mukavasta. Ei arjen tarvitse olla jotakin tympeää, vaan täynnänsä pieniä iloisia asioita. Niitä pitää vain kaivaa esille.

Tähän ensimmäiseen päivään haluan laittaa postimerkin, jolloin ei vielä käytetty niin yleisesti joulumerkkejä. Ei ainakaan minulle tullussa joulupostissa. Posti näytti virallisuutensa ja askeettisuutensa. Tosin oli jo olemassa joulumerkkejä, joita myytiin hyväntekeväisyyden varjolla vuodesta 1907. Niitä piti ostaa ihan erikseen. Siitä enemmän 2.päivän postauksessa.

1. päivä, Oskarin päivä, nimistäkin olen joskus tehnyt selkoa joulukalenterissani, sattuu torstaipäivälle. Thorin päivä. Thor viikinkien ylijumala vasaroineen.

Eilen tein ihan oman piparkakkutaikinan paksusti voista ja kermasta. Tänään iltapäivällä tulossa pieniä leipojakavereita, Zedra ja Humam äitinsä kanssa. En ole varmaan koskaan vielä ollut ilman tätä tuoksua joulun alla. Taidan etsiä tuvan ikkunalle joitakin joulukoristeita; tonttuja ja karjalaisen käen kiikkumaan siihen.


Nyt en etsi joululauluja, vaan esittelen jouluaskareita. 



tiistai 29. marraskuuta 2016

Uskomaton tarina!

Kerron teille tarinan, ennen kuin aloitan joulukalenterini. Kerron tarinan, jota minun ei itse tarvitse paljoakaan höystää omilla mielikuvillani. Tosin voin tulkita sitä omasta näkövinkkelistäni. Ja se tarina päättyy meille ruusuihmisille hyvin tuttuun ruusuun.

Oikeastaan törmäsin tarinaan, kun etsin alkutekijöitä erään oudomman ruusun luomiselle. Siitä kerron myöhemmin, ehkä ensi keväänä, jolloin tiedän, että se on tarhassani selvinnyt. Mutta nyt itse tarinaan.

Tämä tarina alkaa Pariisista. Siellä syntyi vuonna 1777  tammikuussa eräs poikalapsi, joka sai nimekseen Jean-Pierre. Hän eli hyvin rikkirevittyä ja rikasta historiaa ympärillään. Hän oppi tuntemaan giljotiinin ja näki ehkä Ludvig XVI:n mestauksen. Hän oli silloin 15-vuotias. Hän koki vallankumouksen kauhut, joihin ehkä meni mukaan, ainakin liittymällä Napoleon I ensimmäiseen armeijaan ja lähti sotimaan. Hänellä oli ihme tuuri. Hän selvisi hengissä, mutta haavoittui pahasti ja hänet passitettiin takaisin Pariisiin parantamaan haavojaan. Hänet vapautettiin armeijasta. Hän avioitui ja rohkeasti otti lainan ostaakseen itselleen rautakaupan. Liikeasiat menestyivät.

Hänen rautakauppansa sattui olemaan lähellä erästä puutarhaa. Kreivitär Josephine hallitsi silloin Pariisin muotivirtauksia ja trendejä, ja oli suosittu Pariisissa. Josephinelle kauneus merkitsi paljon. Niinpä hän innostui myös ruusuista. Hän etsi käsiinsä ruusujen kasvattajia ja löysi herra Dupontin, jonka tehtäväksi tuli kerätä kreivittären puutarhaan maailman kaikki mahdolliset ruusut ja luoda niitä myös itse, On laskettu, että noita ruusulajeja oli kreivittären puutarhassa noin 250 eri lajia maailman eri kolkista.

Eikö tämä ole satua suurempaa elämää?! Herra Dupontin oma puutarha ja ruusujen kasvatusalue sijaitsi lähellä Jean-Pierren rautakauppaa, joten häntä alkoi kiinnostaa kauniit ruusut. Pian Dupont ja Jean-Pierre ystävystyivät ja tätä kautta ruusutkin tulivat tutuiksi. Olen ymmärtänyt, että puutarhaa hoiti mies nimeltä Descemet, joka joutui pakenemaan Venäjälle poliittisista syistä. Puutarhassa oli noin 10.000 kasvia.

Kun Napoleonin sodat päättyivät, muuttui monella elämä myös Pariisissa. Vibert oli mennyt naimisiin 1805. Perheeseen syntyi kolme lasta.

Jean-Pierre osti Descemetin jälkeen puutarhan vuonna 1813 ja alkoi itsekin kasvattamaan ruusuja. Sen hän teki ehkä lohdutuksekseen, sillä samana vuonna kuoli hänen vaimonsa ja yksi tytär. Jean-Pierre alkoi luoda uusia ruusuja sen opin pohjalta mitä hän oli edelliseltä hoitajalta saanut. 

Tämä mies on nimeltään Jean-Pierre Vibert ja häntä kutsutaan läntisen ruusumaailman isäksi. Useiden jalostettujen ruusujen pohjalla on juuri Vibertin luomat kauniit ruusut. Hän kuoli vuonna 1866

Yksi niistä ruusuista on Minette, jonka hän loi vuonna 1819. Suomessa tätä ruusua on kutsuttu Mustialan ruusuksi, koska se on levinnyt Mustialan maatalousopiston kautta. Voisin melkein ajatella, että tämä ruusu on tullut Poppiuksen myötä Suomeen. Hän juuri toi Suomeen Tukholman opintojensa kautta paljon maataloustietoutta ja oli kiinnostunut myös ruusuista. 



Ja näin Minette monien mutkien kautta on kasvanut myös omassa ruusutarhassani ensimmäisinä ruusuina. Siitä oma tarina tässä.   

Ihmeellistä matkaa on ihminen kulkenut ruusujen maailmassa!

Ps. Jouduin muokkaamaan vähän tarinaa Vibertisä, sillä jotkut tiedot olin ymmärtänyt väärin.

Napoleonin ajan musiikkia Ranskassa 1800 - 1815

torstai 24. marraskuuta 2016

Kolmen asian haaste!


Kiitos Nitalle! Otin iloisesti haasteen vastaan ja aloin selailla kuviani.

1. Kolme asiaa, jotka ilahduttivat viime kesänä.

Rakkaat vanhat ystävät tulivat pitkästä aikaa käymään ja aiotaan pitää enemmän yhteyttä. Yhteisenä suuntana 'elämä jatkuu', Sapere Vida!


Viime keväänä tuli yllätys! Pihaani saapui viisi karhua!


Ja yllätys sekin, ettei yksikään ruusuni kuollut, ei perennatkaan, vaikka oli niin vaikea syksy, talvi ja kevät! Jopa Rosa mundi virkosi vielä kukkimaan. 



2. Kolme asiaa, joista en pitänyt viime kesänä

No ne kaatosateet ja syksyn kylmät!


Se, etten osannut itse muurata tätä. Yritin kyllä!


Enkä saanut tomaattimökkiä tämän valmiimmaksi!



4. Kolme asiaa, jotka sain kesän aikana valmiiksi.

Saimme sentään navetan takustan vähän kuivemmaksi yhdellä kuormalla soraa ja naapurin avittamana.


Siltarumpukin tuli korjattua talkoovoimin, eikä tarvitse enää pelätä, että jonkun autonrengas vaurioituu.


Ja kesän grillipaikka tuli valmiiksi!



5. Kolme asiaa, jotka jäivät kasvukaudella kesken

Odotin niin innolla vaaramia, kun niitä tuli jo edelliskesänäkin. Mutta ei. Joko pölytys ei onnistunut tai muu kurja niihin iski.



Kylmä syksy vastusti. Monet ruusut, varsinkin kanadalaiset puskivat niin ihanasti nuppuja, mutta lämpöä eikä aurinkoa ollut enää riittävästi.


Samoin kävi Lawiniallekin, joka olisi kukkinut runsaasti!



7. Kolme asiaa, joita stressasin

En kai minä mitään stressannut...
No vähän ensimmäistä tanssikoreografiani, mutta muistin sen melkein.


Ja sisäsiivouksia. Aina minä ulkona tykkään puuhastella, mutta en sisällä kesäpäivinä. Ja kärpäsiä syksyn päivinä!


8. Kolme asiaa, jotka saivat minut rentoutumaan.

Pitkä aamutee kissojen kanssa auringossa terassilla tämä näky silmien edessä.


Ne marjamaat tuolla metsissä!


Ystävien vierailut ja Malena-tyttären kanssa piirtäminen ja maalaaminen. Tässä Malena on tehnyt minulle väritystehtävän, jonka värittelin.



9. Kolme asiaa, jotka haluaisin hankkia tulevana kesänä

Maalata sata keijua pojantyttäreni kanssa! Keijut kuvassa ovat hänen piirtämiä. Hankin siveltimet ja maalit! Pohjat on! Kuvassa osa yhdestä sermistä, jonka olen pohjamaalannut. Sermejä on kolme kahden puolen. Joten hommaa piisaa. Aion esitellä töitämme ruusutarhassani ensi kesänä.



Ranskalaisia ruusuja eli ranskalainen ruusukamari pihalle. Tilattu on jo 6 kappaletta!

Kun on kolme karhua; isäkarhu, äitikarhu ja pikkukarhu tuolla pihalla, niin haluan sinne myös soman tyttösen, Kultakutrin!

Noissa hankinnoissa tarvitaan kylläkin omaakin luovuutta ja työtä, työtä!!


10. Kolme asiaa, joista unelmoin

No jotta saisin sen tomaattihuoneen.
Ja ehtisin tekemään pari ruusuporttia.
Ja paljon mukavia vieraita kesäkahvilaan!!!!


keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Rosalina, roselina suloinen!

Kerron nyt toisesta maanpeittoruususta, mikä jo kolmatta kesää on menestynyt pihallani. Tosin se on kärsinyt surkeista talvista ja sateista eikä ole vielä päässyt oikein kukoistukseensa. Tämä ruusu voi kyllä pensoittuakin ja kasvaa korkeammaksi.

Tämä laji on rugosa- eli kurttulehtiryhmään kuuluva matala ruusu, jonka kukkasiin ihastuin kerran Oulujoen Taimistolla kulkeissani. Se lähti mukaani, vaikka minua varoitettiin, että se voi keväisin olla välillä kuolleen näköinen, mutta nousee taas ylös. Niin se on tehnyt. 

Istutin sen rugosaryhmäni erääseen nurkkaukseen. Pelkään, että siinä on sille liian kuiva paikka, sillä maa laskee siitä joka suuntaan. Olen sitä toki kuivina aikoina kastellut. Kuten kuvasta näkyy, ei se hääppöseltä näytä. Ainakaan vielä. Sillä on kauniit kiiltävät lehdet, jotka eivät tosiaan muistuta kurttulehtiä ja kukinta on (olisi) runsasta, jos se ehtii talvivaurioista kukkaan.


Haluan kuitenkin esitellä tämänkin ruusupersoonan, jolla on noin tyttömäinen nimi. Ja sen nimisiä tyttöjä löytyykin aika paljon eri kansallisuuksista. Oliskohan ruusunkasvattajalla ollut tämän niminen tytär?

Rosalina-ruusu on syntynyt Wilhelm III Kordesin kasvattamana Saksassa 1994. Vuonna 1994 tätä herkän kaunista ruusua kunnioitettiin Certifikaatiolla Britannina Kuninkaallisessa Ruusuyhdistyksessä, ymmärtäisin vuoden ruusu-nimityksellä. Silloin se nimettiin 'Roselinaksi'. 

Roselinan vanhemmat ovat rugosalajikkeisiin kuuluvia. Olisiko yksi näistä Uuden Seelannin lajike? Kordes myös käytti risteytyksissä useita luonnonruusuja. Näinhän maailman ruusut yhdistyisivät, kantaisivat koko maailman ruusu-geenejä. 

Wilhelm Kordes III eli vielä tänä vuonna, kuoli tammikuussa 2016 62-vuoden iässä. Hänen jälkeensä jäi ruusuyhtiö nimeltä W.Kordes Söhn, Kordesin Pojat, josta on tullut eräs maailman johtavista ruusuyrityksistä. Se välittää nykyään leikko- ja pensasruusuja ympäri maailman.

Wilhelm Kordes I syntyi 1853, joten Rosalinan kehittäjä oli jo kolmas Wilhelm suvussaan. Usealle tuttu ruusu häneltä on mm. Alchymist ja Sommerwind. sekä Iceberg (Schneewittchen), joka on tunnettu maailmalla, veljessarjasta Reimer Kordesin kehittelemä. Se sai 'Maailman suosituimman ruusu-tittelin vuonna 1983. 

Tältä sivustolta löytyvät kaikki Kordesin ruusut. Flammentanz, josta on tullut suosittu ja ihailtu köynnösruusu, on myös Kordesin tuotantoa. Minullakin se on, mutta vasta ensimmäistä kesää, joten en uskalla siitä vielä edes kertoa. Hassua oli, etten listalta löytänyt ruusu Rosalina, en myöskään sen syntymävuotta. Tippunut pois? 

Laitan tähän vielä Wilhelm III:n kuvan. Komea mies! 

Kuva on yrityksen kotisivustolta tässä. Täällä onkin laajat tiedot ruusujen kasvattamisesta, niiden risteyttämisestä, taimikasvatuksesta ja kaikesta mahdollisesta, jos jotakin kiinnostaa. Valitettavasti saksankielellä. Sen kielen osaaminen on minulle aika pikkuista.

Mutta ihailla yleensä täytyy sitä, kuinka avoimesti netti avittaa, ohjaa, opastaa ja kertoo kaikesta mahdollisesta mitä haluat tietää. Tosin aina täytyy muistaa, että monet tiedot tulevat aika yksilölliseltä pohjalta. Tässäkin tapauksessa Kordesin suvun tiedoista ja ympäristönä Saksa, mikä on pikkuisen etelämpänä kuin oma puutarhani.

Löysin kauniin saksalaisen kappaleen:

Anette ja Ruusu minun maalleni Saksalle sekä

Andrea Jürgens - Eine Rose für Dich   on toinen kaunis ruusulaulu sinulle!