maanantai 18. marraskuuta 2013

Ruusut maanryöväreinä, osa 3

Tämän aiheen edellisissä teksteissä lokakuulla yritimme naapurin traktorinkin voimin repiä irti vanhoja juhannusruusuja. Ja sehän ei ollut helppoa. Sen verran sain uutta tilaa, että istutin siihen kaksi ostamaani pilvikirsikkaa. Tosin tarkoitus olisi siirtää ne heti keväällä parempaan tilaan. Mutta ensin olisi raivattava koko ruusurivistö!

Luovuin traktoriavusta. Traktorilla olisi vaikea päästä pihaan toiselta puolelta, se tekisi maahan pahat jäljet, ja siellä toisella puolella oli oja esteenä. Tosin pieni tasasivuinen kauhakaan ei nostaisi noita kamalia pensaita ylös.

Sillä kauniit juhannusruusut olivat nyt KAMALIA! Siis kamalia päästä niistä eroon. Osan nykkymistämme ruusuista sain mukavasti istutettua tuonne pellon päähän parkkipaikan viereen, mutta kolme neljäsosaa on vielä raivaamatta pois.

Lainasin pojan sähköistä pensassahaa. Siinäkin tuli pulma eteen. Pari vuotta sitten kaadettiin pensaat lyhyemmaksi, mutta varret jäivät 40 sentin mittaisina maahan, josta ruusu kyllä äkkiä kasvatti uusia oksia. Nyt nämä vanhat varret olivat liian tuhteja pensassahalle. Joten lyhensin oksat vanhaan mittaan ja kiikutin niitä risukasaan. 

Hämärän syssyä




Tuo pensassaha oli tosi käteva. Suoritin sillä monta muutakin hennompaa leikkuuta. Kiitos sahalle!

Mutta ruusujen kanssa en saanut ihmeempää aikaan. Ehkä tila kevään tulevaan raivaustyöhön syntyi vähän väljemmäksi, mutta kyllä siihen tarvittaisiin varmaan jotain muuta kuin kankea, lapiota ja ihmisvoimaa. Ja toinen juttu se, että vaikka kuinka tuota alaa raivaisi, niin pääseekö eroon eroon kauniista juhannusruususta, joka nyt on muuttunut kamalaksi raivioksi? 

Jätän sen kevään murheeksi!

Surujen kitara soikoon tässä...

2 kommenttia:

  1. Kylläpä sinulla on siinä aikamoinen työmaa..huh
    Miten olisi sellainen pieni kaivinkone? Mahtaisiko sillä saada nuo juuret pois? Ei kuitenkaan tekisi niin pahaa jälkeä renkaillaan kuin traktori..

    VastaaPoista
  2. Pari vuotta sitten mekin raivasimme villiintynyttä ruusuaidannetta ja totesimme tuon saman: Kamala homma. Ennen kaivuuta käsittelin pensaat kahteen kertaan (yksi ei riittänyt) Round Upilla, sillä minusta tuntuu, että kyllä ne muuten jostain kuitenkin jatkavat kasvuaan. Kun juuret ovat kuolleet, ne vuoden kuluttua nousevat ehkä vähän helpommin. Tai sitten ei... Voimia puuhaasi!

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!