Nyt sen keksin!!

Minua on alkanut risomaan nuo halvat ja enemmän kalliit aurinkokennovalaisimet. Ne ovat hauskoja niin kauan kuin kestävät. Eivätkä ne kestä kauaa! En ainakaan minä osaa niitä korjailla, jos siikseen tulee. 

Toinen juttu, joka minun silmääni on alkanut pikkuisen häiritsemään, on nuo kylttini puutarhassa. Ja varsinkin ne, jotka olen kyhännyt aivan avoimia puutarhapäiviä varten. Nehän saisivat olla enemmänkin näkyvillä, sillä usein kahvila-asiakkaani kuitenkin kyselevät perennoiden nimiä. Minähän olen rustannut noita kylttejä vähän niin ja näin, mitä olen kerennyt ja aivan kierrätysmateriaaliaalista, jopa pahvinpalasia käyttäen.

Nyt jotakin naksahti keväthurmiollisissa aivoissani. Poimin kaikki kennolamput yhteen, irrotin niistä akkuosan ja kas! Minullahan on siinä valmiina oivia ja kestäviä muovipuikkoja suoraan terävine päineen maahan iskettäviksi. 

Akkuosia vähän epäilin, tokko ne ihan jätepussiin voisi laittaa. Kävinkin naapurissa niitä kysymässä, josko laitan ne kaikki ongelmajätteisiin. Isäntä innostui ottamaan ne vastaan ja kyhää niistä jotakin ihmeellistä, hän kun on Pelle Pelottoman kaltainen keksijä. 

Netistä löysin kyllä, että aurinkokennoakut ovat ongelmajätettä, niin pieniä vaikka ne ovat!!

Sitten kipusin navetan vintille, josta löysin vanhaa muovimattoa. Siitä leikkelin palasen kokeeksi.

Ja HEUREKA! Nyt minulla on olosuhteisiin nähden paras mahdollinen kyltti! Kierrätysmateriaaleista.

 

Suon tämän idean mielelläni muillekin käyttöön. Tuon kantaosan leikkasin sen verran, että se on mukava taivuttaa tuohon kuppiinsa.

Tosin nyt täytyy kokeilla, mitä pelkkä tussi tykkää muovilla olla ja miten se säilyy ulkona auringossa. Sehän ei haittaa, jos se haalistuu. Sitä voi aina vahvistella. Mutta en tiedä kuinka pian se muuttuu näkymättömäksi. Laitan tuon kyltin pikimmiten ulos ja seuraan tilannetta.

Cheek - Kaikki hyvin on!