lauantai 5. maaliskuuta 2016

Toukoniitty, Ruusunlehti ja Suomen Ruususeura

Tuossa ylhäällä otsikossa kolme hurmaavaa asiaa! Seura, lehti ja itse ruusu!

Olen iloinen, että löysin Suomen Ruususeuran ja sitä kautta saan kannesta kanteen aina lukemani Ruusunlehden (alhaalla kuvassa). Uusimman lehden kansikuvassa on eräs löytöruusuista suosikkini, Rosa 'Toukoniitty'. 




Huomata voi, että olen oppinut kirjoittamaan ruusun nimetkin oikein. Siltikin, vaikka neuvotaan, että tekstissä ruusujen nimet kuten hansaruusu tai valamonruusu kirjoitetaan pienellä ilman latinalaista nimeä, niin otan omaan blogiini oikeudeksi kirjoittaa Valamonruusu ja esim. Toukoniitty isolla ja ilman heittomerkkejä, kuten pitäisi. Suotakoon anteeksi tämä! Kirjoitetaanhan usein Sinä-sanakin isolla, kun halutaan kunnioittaa toista, vaikka se on kieliopin vastaista. Kunnioitan ruusuja ja varsinkin Suomen löytöruusuja, joten kirjoitan ne isolla sen vuoksi. Aika hyvä perustelu, eikö totta? Siis samoin kirjoitan omaan tekstiini myös Juhannusruusu, vaikka virallisesti se on väärin. Ruusujen nimien oikeinkirjoituksesta oli hyvä artikkeli edellisessä Ruusulehdessä 3/2015. 

Eipä silti. Olen saanut satikutia myös siitä, että äidinkieleni kirjoitustyylissäni on aika kehnoa ja joskus jopa monimutkaista. Pöh! En jaksa aina tonkia tekstiä läpi enkä järjellä miettiä. Kun kuitenkin, käytän blogia etupäässä tunteiden, ajatusteni ja oivallusteni purkamiseen.

Ruusulehti on minulle todella tärkeä. Olen tilannut niistä jopa vanhoja numeroita, joista olen löytänyt paljon sellaistakin tietoa, mitä suuremmissa tietokirjoissa ei ole.

Kolmas iloinen asia oli, että Rosa 'Toukoniitty' julistettiin tämän vuoden 2016 nimikkoruusuksi. Kun selailin aikoinani Pirjo Raution Kauniit löytöruusut-kirjasta, ihastuin oitis tähän Toukoniittyyn, koska se erottui heti muista ruusuista tuon erikoisen kukkamuodon vuoksi. Nuo vaalean violetit terälehdet ovat jotenkin suorakaiteen muotoisia ja antavat aivan oman ilmeensä. Lehdet reunoistaan jotenkin taipuvat tuonne alas, josta tulee tuo muoto. Myös väri on aivan omansa. 

Minulla tuo lajike on vielä niin pieni, vasta 2-vuotias puutarhassani, mutta pari talvea jo hyvin säilynyt. Vaikka se ei ole vielä iso, niin kukkia on kuitenkin ollut mukavasti. Pikkuisen olen huolissani siitä sen vuoksi, että se on istutettu aika lähelle vaahteraa, joka ei vielä hirvittävän iso ole ja saattaa jopa menehtyä joku vuosi, koska siinä on runkovaurioita. Kuitenkin se kasvaessaan voi viedä voiman liian lähellä olevilta ruusuilta. Kerrotaan, että Toukoniitty tekee paljon juurivesoja, josta voisin levittää ruusua muuallekin. 




Toukoniitty-nimityshän tulee siitä, että ruusu on löydetty Toukoniittypuistosta Helsingissä. Kirjoittaja Ruusunlehdessä, Timo Saarimaa, toteaa sen olevan kanadalaisen blanda-villiruusun lajike. Vaikka hän ei yhdistä ruusua Bengt Schaliniin, niin mielessäni itse olen ajatellut siinäkin olevan Schalinin käden kosketusta. Toivon, että joku vuosi Toukoniittykin annettaisiin jonkun arvokkaan henkilön muistoksi ja omisi uuden nimen.

Tämä ruusu on siitäkin mukava, että siinä ei ole paljoa piikkejä ja se tekee suuria punaisia kiulukoita. Niitä en ole vielä maistanut.

Nyt vähän sydän kylmänä odottelen kevään merkkejä ja ruusujen kertomaa siitä, kuinka ne ovat tämän hankalan talven (varsinkin syystalven) kestäneet. Toivon, että kevät ei sulata lumia aivan äkkiä, sillä minun Toukoniittyni on paikalla, mihin paistaa kuuma kevätaurinko. Täytynee jollakin sitä vähän peitellä silloin.

Laskin, että minulla on 22 eri löytöruusua nimettynä. Joitakin outoja lajeja on tuotu minulle kasvatettavaksi ja tunnistettavaksi. Se on jännittävää.



14 kommenttia:

  1. Minullakin on ollut joskus harkinnassa liittyä Ruususeuran jäseneksi, ihan jo pelkästään siitä ilosta, että saisin tuon kivan lehden. Mutta, mutta... En ole vielä uskaltanut! Pelkään, että lähtisi "ruusumopo" entistä pahemmin käsistä! =D Toukoniitty vaikuttaa oikein suloiselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, kyllä se jalka kaasua painaa ja kovasti! Näin on käynyt...

      Poista
  2. Liiton Ruususeuraan runsas vuosi sitten nimenomaan tuon lehden vuoksi. Siinä on joka kerran runsaasti asiaa ja upeita kuvia.
    Luin myös artikkelin ruusujen nimien kirjoitusmuodoista. Toisinaan toimin kuten pitääkin, toisinaan taas en. Sinun tavallasi haluan välillä korostaa jotain tiettyä ruusua kirjoittamalla sen isolla.
    Minulle ainakin tulee kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Lisäksi tabletilla kirjoittaessani en jaksa\muista ottaa automaattia pois, jolloin laite tekee omituisia sanahirviöitä, enkä aina muista esitarkastaa tekstiä ennen enterin painallusta. Tärkeintä lienee, että saa itsensä ilmaistuksi ja ymmärretyksi. Ei tämä bloggaaminen niin kuolemanvakavaa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Joskus sitä vain miettii, että kun maailmalle teksti menee, että pitäskö se olla järkevää ja pilkut kohdallaan. Toisaalta taas täytyy muistaa pienuuskin. Ei sitä paljoa lueta, harva kurtistaa otsaansa virheille (niitäkin varmaan on, mutta häipyvät pian sivulta) ja asiat menevät viuh tuosta. Ei sinne kukaan jää, tietäähän sen itsekin. Joskus lukee enemmän ajatuksella, joskus katsoo vikkelämmin. Kuitenkin tärkeintä on se ilmaisu ja olemassa olo, itsen ja toisten. Kurjaa olisi yksinolo. Mukava kun on muitakin, jotka haluaa olla olemassa eivätkä arastele. Ja kaikilla on jotakin annettavaa, ilahduttavaa ja mieltä lämmittävää.
      Jos en omalta koneelta paina Fn ja F4, niin sormijärjestelmässä osuu kosketuspainikkeeseen ja sanat menevät sekaisin, kirjaimet hyppelevät.

      Poista
  3. Minäkin kirjoitan ja haluan kirjoittaa aina ruusujen nimet isolla, se vaan tuntuu jotenkin oikealta, vaikka nyt huomaan, miten väärin olen tehnyt! Samapa se, jatkan samalla tyylillä etiäpäin.
    Kirjoitusvirheitä tulee jokaiselle, turha niitä on surra, juuri äsken edelliseen kommenttiin tuli monta virhettä, hups :D

    VastaaPoista
  4. Te olette ihania!! Taidan tykätä enemmän heistä jotka tekevät virheitä kuin heistä, joilla menee säntilleen. Taisikohan kukaan ymmärtää? Murteet ovat mukavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusun nimen voi ajatella joko yleisnimenä, mutta myös erisnimenä ja sillonhan se kuuluuki kirijottaa isolla. Olennaisinta on varmaan oikeastaan vain johdonmukasuus. Minä kirijotan joissain tarinoisa planeettojen nimet isolla, mutta sitte huomasin välillä niitten olevan pienellä. Se ei näyttäny oikein hyvältä.

      Poista
    2. Nyt löysin sinut. Siis planeetat ovat 'maantieteellisiä paikkoja kuten horoskooppimerkitkin suuria tähtijoukkoja. Ne kirjoitetaan isolla. Kuten nytkin Saturnus on Jousimiehessä.

      Poista
  5. Voihan pilkku! Olen sitä mieltä, että oikeinkirjoitus ja pilkut eivät ole se tärkein asia bloggaamisessa, vaan asiasisältö, innostus ja rakkaus harrastukseensa. Piste. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Joskus vain tuntuu että pitää puolustautua niitä pilkunnussijoita vastaan.

      Poista
  6. Sinun tekstisi on niin sujuvaa, että sitä on ilo lukea. Turha murehtia pilkunviilauksesta. Minäkin luen Ruusunlehtiä. Sain Gardenian loppuunmyynnistä vanhoja numeroita aika nipun. Jäsen en vielä ole, mutta näissä vanhoissakin riittää lukemista joksikin aikaa. Seuraan mielenkiinnolla blogiasi, kiva lukea myös siitä kanadalaisruusuprojktista muutenkin kuin virallisten keskustelusivujen kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ticoliina! Kyllähän jokainen joskus tarvitsee tällaisia olalle taputuksia!

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Minäkin kirjoitan Valamonruusun isolla, edustaahan se niin isosti pihassamme tuota ruusua. =) Noiden ruusujen valtaama ala alkaa olla jo huikea. =) Mies rajoittaisi ruusua mutta mie en haluaisi... Antaa ruusun kasvaa kuin Ruususen linnan pihalla... =)

    VastaaPoista