Majakarin haltijakuusien katveessa

Vihdoinkin sain päätökseen vierailuni Majakarin Titan ja Timon luona. Joskus vain menee vuosia. Paperi ruskettuu keittiön seinällä, johon on kirjoitettu ajo-ohjeet. Siitä se kuitenkin löytyi, kun sitä tarvitsin.

Ne ajo-ohjeet olin tulkinnut päin honkia. Tulin paikalle mutkan kautta kyselemällä. Nämä lehmätkin katsoivat minua kummasti. Havaitsin, että paikka oli kuin 'metsän peitossa' minulta. Jopa sinne johtava silta ja maisema tuli kameraani kumman usvaisesti. - Tämä on usean turvapaikka, totesikin Tita ensimmäiseksi, kun oli istuttanut minut pihan suurten haltijakuusten alle kahvihetkeen. 

Tuohon sillalle tulin, vaikka oikea paraatitie olisi tuossa ylhäällä. Sain sittemmin kuulla, että tuo silta oli rakennettu erään Elsi-nimisen tytön tarpeeseen tulla päivittäin kylään. Maailma on pieni. Huomasin, että tuo samainen Elsi on ystäväni, ja että tuon samaisen Elsin mummu oli minun äitini hyvä ystävä. Sattuma sekin, että kun tullessa kävin Särkän Taimistolla vähän katselemassa, minulle esiteltiin vanhaa neilikkakantaa, joka oli nimetty tämän mummun mukaan 'Ellenin neilikaksi'. Toin sen aivan liikuttuneena omaan puutarhaani.

Mutta niin se on, että uudet modernit talot suuntaavat katseensa tulevaan puhtaalta pöydältä. Vanhat talot kantavat mukanaan kokemuksia ja viisautta ja vahvistavat sillä sen asukkaita tulevaan. Ja niitä tarinoita minä rakastan. Tämä paikka oli täynnä tarinoiden mystiikkaa ja elinvoimaa.

Moni paikkakuntalainen on tässä paikassa vieraillut ja ihmetellyt puutarhurimaista intohimoa. Mitä kaikkea se synnyttääkään ja luo! Olin ihan lääpällään kaikesta. En muista kuinka monta sataa perennaa löytyi puutarhasta, enkä kuinka monta puu- ja pensaslajia. Enkä sitäkään kuinka monta ruusulajia jo oli kasvamassa niiden kanadalaisessa koeviljelmässä. Mutta muistan ilmapiirin!

Isännän ja emännän mielipaikka suoraan Haapajokeen ja siellä polskivaan
saukkoon.

Sammakkolampi

Yksi merkillisistä kasveista, mutta nimeä en muista.

Vasta istutetut ja hoidetut kanadalaiset ruusut!

On muillakin kasveilla piikkejä kuin ruusuilla.
Olikohan tämä Pirunkeppi tai jotain sellaista?

Tämän muistan; peruukkipensas, joka ihmeesti nousi maasta, vaikka sen luultiin
jo menehtyvän viime talven kurjuudessa.

Suojelumetsä, aivan selvästi menninkäisten ja tonttujen asuinaluetta, oiva alue lintujen pesiä ja pikkuisten eläimien piiloutua. Hieno ajatus! Ja siellä taustalla jossakin on meri.

Aivan kuin jokin haltiatar tuolla etäällä liikkuisi hämärässä.

Upea idea, että yksityiset alkavat säästää luonnollista luontoa ja antavat sen elää rauhassa. Kaiken ei tarvitse olla tuottavaa ja tehokasta.

Kiitos Tita ja Timo, että vuosia kestänyt kutsu tulla käymään oli vielä voimassa!

Titalla on oma blogi tässä puutarhastaan.

Minä katselin tätä kaikkea vähän pölähtäneenä ulko-puolisena, mutta löysin uutta energiaa pihan valtavien kuusihalti-joiden alta.

Vanha on arvossa. Tässä on remontin alla vanha ulkorakennus. Taustalla näkyvät nuo arvonsa tuntevat kuusivanhukset.

Koska kanadalaiset ruusut herättivät eloon vanhan vieraskutsun, esittelen tässä erään kanadalaisen laulajan Wivova Wilden.