Ruusun elinikä?

Olipa hyviä ohjeita Ingmar Lindqvistin kirjassa Ruusutarha Pohjolassa ruusujen talvetimisesta.  Pyrin niitä noudattamaan. Hänellä on onnistunut tosi herkkienkin ruusujen talvehdittaminen Vaasassa, minulla esim. Flammentanzin ja Duseche de Montebellon talvehdittaminen Raahessa.

Olen taittanut maahan köynnösruusut, jopa Pohjantähden, mutta en ole vielä peittänyt niitä. Ruukuissa olevat ruusut olen irrottanut ruukuistaan, käärinyt sanomalehteen nimilapun kanssa ja kaivanut mullan alle. Flammentanzin ja Lawinian peitin pensaspeitolla, muiden päälle olen laittanut kuusenhavuja. Syksyn myrsky on lähistöllä kaatanut ikivanhan kuusen ja sen oksia olen käyttänyt. 

Joten hyviä talviunia ruususeni! Tässä kuvassa viimeisin kukkijani ruukussa; Eye of Babylon, Cream Rose, "Kermaruusuksi" kutsun. Kukki ahkerasti, nyt löysin vain yksittäisen kuvan. Tämä ruusu on nyt viettämässä mullan alla käärössään ensimmäistä talvea.

Mutta kuinka kauan saan esimerkiksi ruukkuruusut elämään? Ja saanko ne aina kukkimaan? Näin Pirkon ruusun hänen rappusillaan kerran upeana. Kun hän ojensi sen minulle, en saanut kukkimaan sitä yhtä komeasti. Viime kesänä se kasvatti pitkän varren ja siihen päähän vain yhden ruusun. Tosin en eläissäni ole nähnyt niin suurta ruusua! Se ei kämmeneeni mahtunut. Ehkä juuri viileä kesä pidensi kukan elinaikaa. Tuo kukka, jonka nimesin "Pikku Prinssin ruusuksi", kukki melkein kuukauden päivät. Mutta jaksaako se elää ensi kesänä? Jos se antoi viimeisensä?

Joitakin ruusuja olen menettänyt talven jälkeen, kuten presidentti Kekkosen ja Alain Blanchartin. Mutta suojaamisen ansiosta olen monta herkkää ruusua pitämään puutarhassani. Europeana viihtyi vain kolme vuotta. Nyt kasvatan sen juurivesoa, jonka luulen olevan koiranruusu. Koiranruusunikin kaadoin nyt maahan, en tosin peitä niitä. Pakkanen tai ahava kuolettavat joka kevät koiranruusun  latvat, joten olen nähnyt vain kerran sen herkät kukat.

Kulmakarvani kyllä kohosivat uudesta tiedosta tuossa Lindqvistin kirjassa. Kaikki ruusut eivät kasvakaan tai tuota kukkia ikuisuuksia. Nekin uupuvat, vanhentuvat ja kuolevat kuten ihmisetkin. Nuoret juurivesot kylläkin levittäytyvät hoitamattomina laajojakin alueita. Hukkuihan Prinsessa Ruususenkin linna ruusuihin. Ja olen nähnyt monta hylättyä pihaa, jossa on rugosalaji tai luonnonruusut vallanneet alueen. Mutta niissäkin vanhat pensaat kuolevat? Niinkö?

Lindqvist kirjoittaa kirjassaan: " Miniruusujen elinikä on yleensä vain muutama vuosi ja ryhmäruusuilla 8-10 vuotta" . Mutta maahan hautaamisella hän on esimerkiksi Ingrid Bergmannia onnistunut pitämään elossa jo 19 vuotta! Jotkut lajit eivät elä kuin pari kymmentä vuotta.

Omassa puutarhassani talon vanha ruusu Belle Poitevine (Rudolf tai Anna-Liisa?) on huonosta hoidostanikin huolimatta elänyt pian 50 vuotta! Kuitenkin. Nythän se on komistunut kovasti, kun olen sitä kehunut ja ihastellut, en kummemmin hoitanut. Rakkautta ja huomiota ruusutkin tarvitsevat!

Saksasta on kuitenkin löytynyt villi metsäruusu, jonka ikä on 1000 vuotta. No joo, onkohan sama Rosa canina-pensas vai juurivesoja, ihmettelen. Minun metsäruusuni 8 vuotta!

Ruusun kuolemaan on monta tapaa. Liian kylmä talvi, huono hoito, myyrät tai muut eläimet, hyönteiset tai tauti. Mutta myös se rakkaudettomuus, unohtaminen. Annemarta Borgen suuressa rakkaudessa mieheensä rakensi hänelle ruusutarhan. Kun mies kuoli, suri Annemarta häntä niin, että ruusutkin kuolivat. Minä rakensin miehelleni ruusutarhan hänen kuolemansa jälkeen. En aluksi tiennyt, että ruusut loppujen lopuksi ovat hoitaneet minua itseäni. 

Suremme toisen läheisen ihmisen kuolemaa. Puutarhuri suree kasvinkin kuolemaan. Mutta jokaisella meillä on oma vuoromme. Kuljemme sitä kohti.