tiistai 18. helmikuuta 2020

Lujatekoinen Rosa 'Robusta'

Robusta on antanut minulle energiaa kauneudellaan, kiiltävän tummanvihreillä lehdillään ja joulunpunaisilla (jossakin oli kirjoitettu verenpunainen, tai samettisen vadelmanpunainen) suurilla kukillaan. Usein Robustan kukkia kuvataan kulhoiksi, kaunis vertaus, ja niiden terttua sateenvarjoksi. Vartta kuvataan viininpunaisen purppuraksi. Puistoruusupensas on kauttaaltaan voimakkaan värinen silmänvangitsija!

Robustan heleän punaista kukkaa ei väritykseltään ole helppoa vangita kameralle. Tässä kokeilujani.





Istutin Robukseni Flammentanzin vierelle. Siinä ne kilpailevat komeudestaan, toinen puolikerronnallisilla, toinen yksinkertaisilla kukillaan. Värissä ei ole paljoa eroa. Eteläinen seinäni on siis tulipunainen. Enkä arvannutkaan, että molemmat ovat Kordes-ruusuja.

Robusta viihtyy myös puolivarjossa. Mietinkin, kannattaisiko ruusua vähän varjostaa päivänvarjolla paahtavassa auringossa. Robusta syntyi Reimer Kordesin käsien kautta 1979.

Robusta kasvaa noin 1-1,5 metriä korkeaksi, hyvässä lykyssä jopa 2-metriseksi. Tuota kyllä epäilen näin kaukana pohjoisessa, koska ruusu on leikattava keväällä liki maanpintaa. Kerrotaan, että se kasvattaa nopeasti uusia versoja, eikä tarvitse tukea. Se on lujarakenteinen, siitä nimikin, robust = lujatekoinen saksan kielessä.

Rosenparadis-sivustolta löysin Robusta-pensaalle aivan uudenlaisen tehtävän, joka käy yksiin varmasti monen muullekin ruusupensaalle. 
" Piikikkäänä ja haaarautuvana se antaa erityisen suojan pikkulinnuille ja pikkunisäkkäille piiloutua."
Olenkin pari kertaa havainnut, kun hiiri löytää ruusupensaan, ei kissa enää siitä välitä. Se tietää ruusun piikit.

Venäjänkielisellä sivustolla (Wikiwand) oli kerätty enemmänkin tietoa ruususta. Yhdysvalloissa Robustalle ojennetuilla kunnianosoitukset vuosina 1999-2001. Siinä kerrotaan, että Robusta menestyy hyvin Keski-Venäjällä. Sen kukan kesto on 8-10 päivää , mutta itse kukkasarja, joita kasvaa yhteen oksaan 2-15 kukkaa, saattaa kestää 16-18 päivään. Ojoi! En usko sen kestävän noin kauan paahteessa. Kukinta on runsasta ja toistuu pitkälle syksyyn asti. Ei edes pieni pakkanen sitä pure, olen huomannut. Se ei myöskään tarvitse lannoitetta (ehkä kalkkia vähän), kunhan on vähän hapan ja sopivan kostea maa. Onneksi minulla on siinä vieressä salaojaputki, joten varmaan siitä johtuu sen hyvä olotila. Ei liian kosteaa, ja kuivalla muistan kyllä antaa vettä vieressä olevasta rönnivesisaavista.

Aina ei kannata uskoa noita vyöhykesuosituksia. Ilmastomme on lämmennyt, ja monet tiedot ovat useinvanhahtavia. Joissakin kerrotaan Robustan viihtyneen vyöhykkeillä 1-3, mutta joissakin 1-5. Voin todistaa tuon jälkimmäisen.

Ps. Valitettavasti Robustani ei enää noussut neljäntenä kesänä. Varret olivat keväällä vielä vihreitä, mutta jostakin syystä näivettyivät ja kuivuivat pois. Flammentanz kuitenkin kukoistaa siinä vierellä. Surin sitä kovasti. Kuulin, että muuallakin on käynyt näin.

Ps.ps. Yllätyksekseni syksyllä maasta nousi pari versoa. Se on siis hengissä vielä. Nyt vain riippuu syksyn oikukkaasta säästä, talven lumista ja kevään vesistä, jaksaako enää nousta.
 

Muuten, tässä on esillä Robustan vanhemmatkin venäjänkieliseltä sivustolta suomeksi käänntettynä: taimi x Rosa rugosa, var. regeliana (Linden ja Andre) Wittm. 1893.

Kun on näin monivivahteisia "esi-isiä tai -äitejä", voi hyvin ymmärtää, että tietynlaista lujakestoista ruusua kokeillaan eri risteyksien kautta usein vuosikaupalla.

Tähän liitän Ruotsissa asuvan siskoni kauniin laulun "Ruusunlehtivuoteesta".


6 kommenttia:

  1. Good afternoon,
    It's very interesting that you know so much about the roses. A pleasure to read.
    Have a wonderful day

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It's nice to have posts in english, thank you. I didn't like roses before. Then my husband died and I decided to built the little rosegarden for his memory, also my mother's memory, for they loved roses a lot. I want to know more about those wonders, the history, the birth. And so they became for me as personalities and I fell in love! After all, these roses have taken care of me, and I feel good, wondering in their strong energy.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. It's nice to have posts in english, thank you. I didn't like roses before. Then my husband died and I decided to built the little rosegarden for his memory, also my mother's memory, for they loved roses a lot. I want to know more about those wonders, the history, the birth. And so they became for me as personalities and I fell in love! After all, these roses have taken care of me, and I feel good, wondering in their strong energy.

      Poista
  3. Oletko sinä säästynyt Robustan villiversoilta? Minun Robustani tekivät niitä mahdottomasti, vaikka muuten on niin kauniisti kukkiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän ne ovat? En nyt tiedä mitä tarkoitat? Jos Robustasi on ympätty villiruusun juureen? Vaikka en tiedä niiden kasvavan ennen kuin itse Robusta kuolee. Siis se tarkoittaa sitä, että Robusta ei ole omajuurinen. Tätä käytetään usein, sillä saadaan nopeakasvuinen taimi ja enemmän rahaa. Mutta jos Robustasi tekee nk. vesivarsia, se voi johtua siitä, että ehkä lannoitat sitä liikaa. Robustaa ei tarvitse paljoa lannoittaa, kalkki riittänee, luin jostakin. Keväällä voin antaa vähän tuhkaa. Usein villiruusut kasvattavat pelkkiä paksuja vesivarsia ja vähän kukkia, jos niitä lannoittaa. Nehän eivät tarvitse mitään muuta kuin aurinkoa ja vähän sadetta. Olisko Robustan versojen kasvuun myös syy liiallisella märkyydellä. Toisaalta, luin, että Robusta tekee kukinnot edellisvuoden versoihin, joten odotahan seuraavaa kesää!

      Poista

Olen iloinen kommenteista!