Oi kuusipuu, oi kuusipuu...

Nyt ollaan kuljettu ja kurkittu metsän reunoja, jos löytyisi se sopivan kokoinen joulukuusi. Yhden sellaisen olen jo löytänyt ihan oman pellon päästä.

Mutta kun kuusien juhla-aika lähestyy, haluan esitellä muutamia kuusipuita.

Kuusi kuuluu korpimaisemiin, mutta yhtä hyvin se voi olla pihamaan kuningas jylhänä, suurena varjona ja suojana puutarhapöydälle ja sen syliin on hyvä istahtaa. Olenkin kuullut surullisia tarinoita siitä, jos sen pihakuusen on kaatanut tai salama siihen iskenyt, on talon onni mennyt sen mukana. Hohhoh, ei pidä uskoa kaikkea.

Minä olen nimennyt puita perheelleni. Kuusi on ehdottomasti edesmenneen mieheni puu. Naapurin mies pienellä kauhalla siirsi tien vieressä olevan pienen nätin näköisen kuusenpoikasen tuonne pellon päähän. Ja huh kun kuusi kasvaa sekä leveyttä että pituutta. Pikkuinen kuusi varmasti ilahtui kun sai oman paikan ojan varrelta, josta se saa vettä ja aurinkoakin riittämiin. Ja se on selvästi ylpeä kunniastaan, kun nimesin sen "Einon puuksi".

 

Eino aina kunnioitti metsän puita. Kuljimme paljon metsäteitä ja suunnistimme linjoja myöten. Usein kävimme tervehtimässä myös salaperäistä "käärmekuusta" ja sen käärmemäisiä maata myöten laskeutuvia oksia. Onkin ollut mielessä, että pitäisi käydä katsomassa, onko käärmekuusi vielä siellä olemassa. Toivon niin. 

Toinen tällainen käärmemäinen kuusi on Merjan pihalla, olenkin tehnyt siitä joskus juttua facebookissa. Sekin aivan oma persoonansa kuusipuiden joukossa. Nykyään uusille pihoille istutetaan vähän oudoimpiakin kuusipuulajeja, mutta ne eivät sovi minun puolivilliin pihaani. Tavallisia toinen toistaan komeampia kuusia kasvaa taloni ympärillä. Salaperäisin paikka on vanhan saunan takana, jonne rakennettiin pojantyttären kanssa leikkipaikkaa ja pikkukeinuja. Nytkin olen katsellut, miten upea pieni mökki niiden välille syntyisikään.... pojanpojalle, mutta sitä en ainakaan minä pysty rakentamaan.

Vähän pelolla katselen joskus noita huojuvia kuusenlatvoja syysmyrskyissä kodin lähellä.Vanhoja kuusia näkee metsissä usein myrskyn kaataneina. Kunhan lähimmät kuuset eivät kaatuisi talon päälle. Niiden kaatamisesta minä en voi päättää, kun metsä on naapurin omaa. Mutta aina kuiskaan, että 'olkaa vielä vahvoja ja mökkiäni kunnioittavia, pliis'.

Kiitän kuusenkärkkäsiirapista, joka hoitaa kurkkua kutkuttaessa. Oravatkin hyppelevät niin riemuissaan, kun käpyjä riittää. Kuinka paljon kuuset antavatkaan lahjaansa meille muille eläville olennoille! 

Kysyin naapurin isännältä, jos saisin noita kuusien kuivia alaoksia karsia pesän syttypuuksi. Sain luvan. Ja arvata voi kun annoin 3-vuotialle pojanpojalle sahan käteen, että hän voisi auttaa. Miten ihmeessä pikku käsi jaksoi niin sahata! Oli vaikea irrottaa häntä tästä hommasta. Kun kerroin hänelle, että harakkakin käyttää tällaisia risuja pesävärkiksi, niin hän alkoi heti erotella: - Tämä pieni oksa harakalle ja tämän suuremman saat sinä.

Kiitos kuusipuu!