Runollinen joulukalenteri 1.12.2022

Jälleen on kalenterin aika! Ja minulla aika uppoutua runojen maailmaan. Tällä hetkellä maailma on niin synkkä, että en etsi iloisia ja kovin romanttisia runoja, vaan tuon tämän päivän realiteettiin niitä vähän surullisemmasta maailmasta. Kalenterissa käytän omia talvisia valokuviani.

Mietin vähän, voinko ottaa esille venäläiset runoilijat tällaisina aikoina. Mutta runot ja runoilijat eivät halua sotaa, eivät tappaa eivätkä kiduttaa. Runot ovat aina ihmisen puolella ja toivon puolella. Runot valloittavat sydämiä, luovat kauneutta ja lohtua. Ne auttavat ymmärtämään erilaisuutta ja erilaisia elämän olosuhteita. Toivon. Iirin kielessä "poet" on "hän joka näkee".

Huomasin runoja lukiessani sen, että en voi erottaa venäläisia runoja ukrainalaisista. Nämä kaksi maata limittyvät hyvin usein yhteen, ei niinkään aina veljellisesti, vaan hyvin traagisesti. 

Sekä Venäjä että Ukraina huutaa tällä hetkellä äitiä! Siksi aloitan kalenterini naisrunoilijoista, ja ehkä yhdestä suurimmista, Anna Ahmatovasta. Esittelen häntä enemmän tuonnempana. Tähän haluan tuoda hänet esiin äitinä, joka itkee vankilassa olevaa poikaansa. Hänen poikansa Lev Gumiljovilta estettiin Moskovassa pääsy yliopistoon, mutta hän ehti puolustaa väitöskirjaansa. Pian sen jälkeen 1949 Lev pidätettiin "neuvostovastaiseen terroristiryhmään kuuluvana" . Hän vapautui vankilasta vasta 1956 Nikita Hrustrovin aikana.

Seuraavat runot kuvastavat äidin tuskaa:

Näkisitpä, koiranleuka,

ystäväpiirisi lemmikki,

Tsarskojen hilpeä syntinen,

mitä tapahtuu elämällesi -

olet kolmassadas jonossa,

kun vankilapaketti kädessä

seisot Krestyn portilla,

ja kuuma kyyneleesi sulaa

uuden vuoden lumessa.

Ja vankilapoppeli huojuu,

eikä ääntäkään kuulu sieltä,

missä viaton elämä sammuu...

 

                    Seitsemäntoista kuukautta

                    olen kutsunut sinua kotiin,

                    langennut pyövelin jalkoihin,

                    sinä poikani, kauhuni.

                    Kaikki sotkeutui ikuisesti,

                    en enää kykene sanomaan,

                    kuka ihminen on, kuka peto,

                    ja milloin teloitus odottaa.

                    On  vain kukkien uhkea loisto

                    ja suitsutusastian kilinä

                    ja jäljet, jotka johtavat 

                    jonnekin ei-minnekään.

                    Ja suunnattoman suuri tähti

                    suoraan silmiini tuijottaa

                    ja nopeaa tuhoa ennustaa.

 

Anna Ahmatova, Valitut runot, Kustannusosakeyhtiö Tammi 2008

Toimittanut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola