Viikon 23 kuva!

Tove Jansson-ruusun juurelta nousi vaaleanpunaisia tulppaaneja. Ne ovat niin herkän oloisia. Tämä kevät on ollut suosiollista tulppaaneille. Sellaisetkin nousevat kukkimaan, jotka muina keväinä ovat pysytelleet piilossa.

Oli suven aika

ovi avoinna yön henkäyksen tulla

koskaan et ole kulkenut pehmeämpiä teitä

aamun kasteessa,

ohi lepäävien rantojen.

Tuli pilvi

joku heräsi, kuulit rakkaat äänet,

ja yön varjo, viimeinen

hipaisi sinua.

Bo Carpelan

Näin vehreytyy puutarha toukokuussa

Otin viikon välein takakuistilta kuvia samasta paikasta toukokuun kuluessa. Kuvat välittävät omaa kevään kasvua.

10.5.2015, krookuksen aika

23.5.2015, pääsiäisliljojen aika

29.5.2015, tulppaanien aika

Oras pellolla ei ole vielä noussut. Kylväminen viivästyi ainaisen sateen vuoksi. 

 Tässä vähän toisenlaisia maisemia, mutta hyvin rauhoittavaa musiikkia.

Ruusurasismia

Etteikö muka olisi rasismia myös ruusujen maailmassa? Kyllä minä olen sellaista havainnut. Ruusut varmaankin hyväksyvät toisensa juuri sellaisina kuin ovat, mutta ihmiset voivat harrastaa ruusurasismia siinä määrin, että väheksyvät jotakin lajia, nyrpistävät nenäänsä eivätkä liioin puutarhaansa kaikkia ruusuja hyväksy.

Taidan pikkuisen suurennella asiaa, raflata melkein kuin iltalehdissä tehdään. Makuasioita lienee se, ettei esimerkiksi rugosaruusista pidä. Varsinkaan, jos se on yksinkertainen valkoinen. Kuulin eräältä ruusunkasvattajalta, että tuhahtavat vain, kun sellaista esitellään.

Minä taas innostuin. Suurikukkainen, yksinkertainen rugosalaji, jolla on hyvin mielenkiintoinen nimi, esiteltiin minulle ja ostin sen heti. Saunapihani olen nimittäin pyhittänyt valkoisille kukille. Siellä kasvavat kermanväriset töyhtöangervot, valkoiset akileijat, valkoinen lumipalloheisi, valkoinen syreeni ja valkoiset pilvikirsikkapuut. Nyt kun vihdoin sain raivattua kuvassa rumasti näkyvän vanhan kesäkeittiön jäännökset pois, halusin siihen jonkun suuren ja voimakkaan valkoisen ruusun.

Tämän paikalle istutin tämän valkoisen ihanuuden. Parempi, eikö vain?

Lainasin kuvaa Oulujoen taimiston kuvastosta. Ruusu on kotoisin Hollannista ja se mainitaan jo 1955, joten vanha kunnon ruusu. Se kasvaa 2-metriseksi. Kukan paikka on nyt suurien ritarinkukkien edessä, mutta toivon, että ruusu voimakkaana omii oman paikkansa ja tilansa ja valkoisena hohtaa sinistä 'merta' vasten. Yritin kääntää tuota hollannin nimeä. Ei onnistunut. Veldt tarkoittaa aavikko, mutta koko sanaa en onnistunut kääntämään. Voisiko olla 'aavikon kukka'?

Tiedän myös miksi rugosaa ei aivan yleisesti hyväksytä puutarhoihin. Se kun pakkaa paisumaan ja leviämään yli määrätyn tilansa. Siksi tämäkin ruusu sai ihan oman paikkansa, jossa saa vähän levitäkin.

Tähän sopisi joku syrjäytetyn voimallinen musiikki, vaikkapa flamencolaulu. 

Viikon 22 kuva!

Taisinpas onnistua! Ei muuta.

Jokainen seisoo yksinään maan sydämellä,

hänet lävistää auringon säde,

ja äkkiä on ilta.

Salvatore Quasimodo

suom. Aale Tynni

Nils-ruusu, pimpinellifolia

Tuli vesisade kesken puutarhuroinnin, joten istahdan hetkeksi koneeni ääreen. Mukava levähdyspaikka hikisessä hommassa.

Olen ilolla seurannut ruusujani, jotka kaikki ovat joten kuten selvinneet talvesta. Louise Bougnetista olen ollut huolissani, mutta siinäkin kasvaa voimakkaita silmuja. Kaikkein heikoimmalta näyttää Pohjolan kuningatar, josta ne pienetkin silmun alut ovat lopahtaneet. Mutta kun tiedän rugosa-ruusujen sitkeyden, odotan, että se juuresta työntää uutta kasvustoa.

Olen leikkimielellä kilpailuttanut ruusujani. Kuka niistä ensimmäisenä työntää kukkansa auki? Kenellä on kaunein syysväritys, kenellä kauneimmat kiulukat tai kenellä kauneimmat varret? Nyt katselin niitä sillä mielellä, kenellä vihrein lehdistön kasvu. 

Se osui tänä keväänä ruusulle nimeltä Nils. Nils on varmaan tyytyväinen päästessään kasvamaan kahvilaseinustan punaista ja lämmintä puuta vasten. Näyttää että muutkin ruusut siinä kilpailevat Nilsin kanssa kasvusta, kuten venäläinen Rosa Rupincola ja neilikkaruusu, sekä Apteekkarin ruusu.

Tässä Nils, josta kerron alempana pientä tarinaa, jos joku on kiinnostunut. Oman Nilsini istutin vasta syksyllä, joten en ole ehtinyt nähdä ja kuvata siinä vielä kasvavaa kukkaa, joten alla olevan kuvan lainasin Suomen Ruususeuran sivuilta ja tässä linkki niille jotka haluavat tietää sen kasvusta ja saatavuudesta enemmän. Tiedän että innostus esim. Idän juhannusruusuun on kasvanut ja muihinkin yksinkertaisiin pimpinella-ruusuihin.

Nils on myös niin kutsuttaja löytöruusuja,  Ruotsista kotoisin. Nilsin kukkien sanotaan olevan vähän kuppimaisia, jopa kellomaisia. Uskon sen talvensäilyvyyteen ja odotan jännityksellä ensi kesän kukintaa.

Istutin ruusun punaisen kahvila-aittani seinän eteen aurinkoon, josta se voi saada tukeakin, koska sen sanotaan kasvavan 2-metriseksi. Sitä on osin varjostamassa punaviinimarjapensas. Tuota seinää vasten heleänvihreät lehdet ja valkeat kukat voivat loistaa kauneuttaan.

Arvaatte mikä tulee mieleen sanasta Nils! No tietenkin Selma Lagerlöfin kuuluisa satu Peukaloisesta ja villihanhista. Ilkikurinen poika asui Etelä-Ruotsin eräällä maatilalla, joka kiusasi tilan eläimiä. Satu kertoo myös Martti-hanhesta, joka haaveili pystyvänsä lentämään villihanhien mukana. Kun pikku haltija sitten muutti pojan peukalon kokoiseksi, poika ei voinut muuta kuin lähteä karkuun häpeästä. Hän nousi Martti-hanhen selkään ja lensi villihanhien mukana Lapin erämaihin joutuen suuriin seikkailuihin. Tällä sadulla Selma Lagerlöf on levittänyt mainettaan maailmalla, mutta on hän kirjoittanut paljon muutakin hyvää. 

Tottakai kuvittelen, että samainen ruusu kasvoi juuri tuon Nils-pojan pihamaalla puolivillinä, kuten varmaan Selmankin pihamaalla. Ruusuhan on löytöruusu Jämtlannista enkä ihmettelisi, jos se on nimetty juuri tämän tarinan ja Nils-pojan mukaan. Tietenkin siellä taustalla saattanee olla joku Nils-niminen ruusunkasvattaja ilman sukunimeä.

Ehkä ruusu löytyi juuri noihin aikoihin (n. 50 vuotta sitten) kun sinuttelu-virtaus Ruotsissa sai kannatusta ja kaikkia alettuun sinutella. Jopa vanhat ihmiset sanoivat, että 'jos pidät minusta niin sinuttele'. Siellä minun oli opeteltava sinuttelu silloisessa työpaikassani, eikä se ihan helppoa ollut. Suomessa sitten huomasin, että sama homma oli tullut tännekin. Jotkut kuitenkin loukkaantuivat sinuttelusta, vieläkin. Minä perin tuon ruotsalaisen ajattelutavan. Siksikin Nils kuulostaa luontevalta ilman sukunimeä.

Ihastuin Nils-ruusuun jo sen ruotsalaisuuden vuoksi. Itse olen siellä asunut ja siskoni asuu siellä vieläkin. Sitä kautta Ruotsi on kuin toinen kotini. Kun ensi kerralla menen siskoni luo, kuljenkin silmät tarkkana puutarhoja katsellen. Jos löytäisin muitakin ruotsalaisia löytölajikkeita.

Kun tutkin lähemmin, ruusu onkin löydetty Östersundin Frösöstä ja sitä on kasvanut Öjebyn koeasemalla jo 1960. Sieltä se on kulkeutunut kestävänä lajina Haaparannan kautta Suomen taimimyymälöihin. Ruusua tutkineet epäilevät, että se on saanut geenejään jopa harrisonii-ruususta.

Toivotan Nils-ruusun tervetulleeksi puutarhaani! 

Ystäväni esitteli minulle Mariskan ja Pahat suden, sekä heidän laulunsa 'Ukon laulu', jonka omistan Nilsille ja hänen ruusulleen. Sopii hyvin minullekin ja elinvoimalle yleensä.

Viikon 21 kuva...jo!

Hui kun kevät tulee taas kamalaa vauhtia! Haluaisin ottaa kiinni ja jarruttaa. Ei ihan vielä kaikki...

Tässä kuvassa esitän puutarhurin parhaat kaverit, täällä ainakin! Niin hauskasti tauolla nyt auringon iltavalossa! Taisi puutarhuri olla myös kahvitaolla!

Satu Pusa on runoilija, kirjoittaja ja ennen kaikkea intialaisen päähieronnan opettaja, varmaankin monelle tuttu. Löysin häneltä tällaisen ajatelman tuohon kottikärryjeni ääreen:

Pienet silmut puissa
eivät kysele
kasvattaisiko lehdet,
virtaavat vain
suuntaansa.

Miksi ihminen aina kyselee,
                                   valitsee,
                                        epäilee?

Hyvää tätä viikkoa, toivottavasti jo aurinkoista viikkoa kaikille!

Kuka tykkää bluesista? Tässä sitä aitoa vanhaa...

Viikon 20 kuva!

Vielä yksi sadepisarakuva. Ne ovat niin lumoavia! Niitä näkee toinen toistaan kauniimpia eri blogisivuilla.

Kuka tunnistaa tämän kasvin?

Yksi vinkki: Minä nautin sitä melkein päivittäin. Terveydeksi.

Jatkan vielä tähän yhden Katri Valan runon:

Pajupilli

"En ole lipunkantaja,
en kotkansydäminen tiennäyttäjä
matkallanne aamun maahan.
Olen virran partaalla paju,
jonka lävitse tuulet puhaltavat,
josta maailman kapinallinen henki
taittaa yksinkertaisen pillin
soittaaksensa sävelmän,
jossa on myrskyä, tuskaa, rakkautta,
ja hiukan aamunsarastusta."

 Anne Mattila ja Voima rakkauden!