keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Ruusuja, ruusuja! Kiitos Matti Kuljulle!

Vierailu Matti Kuljun Oulujoen taimitarhalla pökerrytti pääni. Onneksi alkoi satamaan, olisin muuten 'seonnut'. Ja ystävälläkin jo jalkoja väsytti.

Taimitarha sijaitsee Oulu-Kajaanitiellä, noin 20 km Oulusta vähän ennen Muhosta.

Oulujoen taimitarha on perennataimi-istutus, mutta myös ruusupensaiden hyvä kokeilu- ja kasvatuspaikka ja niitä onkin lähelle pari sataa. Siis pohjoisessakin viihtyvät ruusut!! Matti itse kiersi kanssamme pensaiden väliä ja kertoili niistä, niiden talvenkestävyydestä ja hoidosta. Ruusupensaat sijaitsevat jokirinteellä kuivalla hiekkamäellä, lämpimällä paikalla. Vaikka ollaan pohjoisessa päin, eroa Raaheen on se, että meri pitää seudun kylmänä, kun taas Oulujokilaakso on suojaisa ja lämmin.

Taimipusseja eri ruusuille oli kymmenittäin, lähelle sata tarjolla. Tosin monet kauniit ja erikoiset ruusuntaimet ovat jonottamassa pitkällä varauslistalla. Ymmärrettävästi. Juuri ne loisteliaat ruusupensaat, jotka toisenlaisina, suurina ja värikkäinä erottuvat muiden joukosta, ovat kaikkien muidenkin mieliteon kohteena. 

Oijoijoi! Ne kaikki kukkivat juuri parhaimmillaan! Taimitarha-nimike onkin pikkuisen harhaanjohtava, sillä kasvavia suuria ruusupensaita oli todella paljon. Niitä oli juuri parhaillaan valokuvaamassa mies, joka kertoi, että tulossa on uusi ruusukirja pohjolan ruusuista. 

Sain itseni pitää kovassa kurissa, etten sortunut ruusujen lumoon.Taskut kun ovat aika tyhjät. Yksi pensastaimi tuli mukaani kotiin (kerron siitä myöhemmin) ja ystävä osti minulle toisen. Mutta vierailu oli vain alkuvisiitti. Ensi kesänä uudestaan! Tutkimaan enemmän ruusuja! Kokemaan niitä enemmän! Nyt en ehtinyt kuin muutaman kuvan ottaa, en edes kirjata nimiä ylös.




Mutta, jos joku ei tiennyt tuosta ruusujen runsaudesta, niin tietona sekin tässä.

Matti Kulju kuuluu Suomen Ruususeuraan ja sen puitteissa suosittelee tässä eräitä ruusulajeja kotipihaankin.

1 kommentti:

  1. Oli hyvä myös nähdä millaisiin mittoihin nuo ruusut kasvavat. Kun itsellä ne ovat vielä niin pieniä, että vaikea kuvitella niiden mahtailevan metrin ja toista leveäksi ja kurottuvan aika korkeuksiin. Mites sitten niiden kanssa toimeen tulee?

    VastaaPoista

Olen iloinen kommenteista!