Jotta Metsätonttu ja sen pihamaa ei aivan unohtuisi, laitan tähän pari kuvaa, jotka kertovat sitä iloa mitä on tulla kotiin, kun joku on auttanut kotihommissa.
Jokainen tietää, että perhesuhteet ovat tärkeät. Sekä hyvänä että huonona ne vilahtavat mielessä, täyttävät ajatusmaailmaa ja sydän liikahtelee. Toivottavasti enemmän hyvää kuin huonoa. Ei ne suhteet minullakaan ole aina olleet ongelmattomat. Yhtä hyvin ne kyyneleet vuotavat ilosta kuin surustakin välillä, huoli painaa sydäntä, välillä ilo hulvahtaa. Ei läheisistä pääse.
Ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämmäksi tulevat ne suhteet, joiden kanssa on lapsuudessa kasvanut. Ne ihmiset, joiden kanssa on kokenut ritirinnan samaa aikaa, samaa ympäristöä, samoja tapahtumia ja ihmisiä, ovat tärkeitä.
Siksi lähdin matkaan jälleen nähdäkseni Ruotsissa asuvaa siskoani. Tästä matkasta olen kirjoitellut kissojeni näkökulmasta. Varmaan pian lähden toisellekin matkalle nähdäkseni toista pikkusiskoa.
Harmi kun kaikki eivät mahdu samaan aikaan saman katon alle. Lähisukuani asuu kaukana toisistaan, jopa Ranskassa asti. Paljon kohtaavat, mutta harvoin yhtä aikaa. Niin tuli poikakin kotiin lomille sillä aikaa kun äiti ajeli toisessa maassa.
Kun tulin kotiin, oli tapahtunut iloisia muutoksia pihamaallani. Poika oli pistänyt hihat heilumaan. Kyllä oli mukava tulla kotiin! Ihan kuin olisin häntä tavannut vaikka ei tavannutkaan. Käsien työt sen tunteen toi.
Lahon koivun jäännökset oli viety viimeistä piirtoa myöten pois. Jopa vaahteran juurelta kaikki lehdet haravoitu. Onhan tiedossa kuinka juuri vaahteran lehdet lentävät tuulessa pitkin pihaa.
Tähän on kasattu kaikki koivun rippeet ja muutkin oksanpätkät liiterin takaa nuotiotarpeeksi.
Suurin osa vanhasta koivusta on hakattu somaksi pinoksi kuivumaan toista talvea varten.
Eli jälleen kerran: -Kyllä oli mukava tulla kotiin! Näin sanoo Lasse Mårtenssonkin!
Oi ompa sinulla reipas poika! Ihan olen tyytyväinen puolestasi.
VastaaPoista