Loihdin pienen 'järven' ruusun juurelle

Kaipaan merta ja vettä. Lähellä puutarhaani ei ole muuta kuin pieni loriseva puro, sekin kuivuu aika pieneksi kesän helteillä. Veden puutteessa ehkä annan puutarhassani kasvaa sinisten kukkien. Kuin myös olen luonut pari lampea suihkuineen. Auttaa sekin!

Kevätkaihonkukka on Viljaminruusun juurella. Puistolemmikin sallin siementää ja kasvaa vähän joka paikassa. 

Mutta rakkain kaikista on luonnonkukka nimeltä nurmitädyke. Muistan kuinka ihailin sitä lapsena niityn reunalla. Sittemmin sitä olikin vaikea löytää mistään. Tehoviljelyn ansiosta se häipyi melkein olemattomiin. Omalle pihalle se tuli varkaana pienen vaahterantaimen mukana, jonka tongin Lammin metsistä kerran kesälomareissulla. Olin siitä iloisesti yllättynyt.

Olen antanut sen kukkia sinisenä laikkuna pihanurmellani. Kukinnan jälkeen niitän sen pois. 

Nyt se kukkii sinisenä 'järvenä' Kempeleen kaunottaren ja Teresanruusun juurella. Moni sitä on pysähtynyt ihailemaan. Mukana siinä kasvaa myös kumina, jota olen säästellyt siellä täällä, koska kerään sen siemenet talteen. Teresaruusun tueksi olen laittanut vanhan puutarhapöydän rungon. 

Kutsun usein tädykettä sen tieteellisellä nimellä "Veronica", koska nimi on niin kaunis. Poimin luontoportti.com-sivustolta nurmitädykkeeseen kuuluvan tarinan: 

"Tädykkeiden suvun tieteellinen nimi Veronica on yhden tulkinnan mukaan muodostettu latinan kielen sanoista vera, ’tosi’ jaicon, ’kuva’ ja tarkoittaa siis ‘oikeaa kuvaa’. Legendan mukaan Veronica-niminen nainen olisi pyyhkinyt ristiään kantavan Jeesuksen kasvoille nousseen hien ja otsalta valuneen veren kankaan palaseen, johon painautui kuva Kristuksen kasvoista. Kieltämättä tädykkeiden kukat muistuttavat jossain määrin ihmiskasvoja, aina silmien virkaa toimittavia heteitä myöten. Nurmitädykkeen lehtiä on rohtotädykkeen (V. officinalis) tavoin käytetty yrttiteen valmistukseen. Kasvin ruotsinkielinen nimi onkin teveronika (teetädyke)."

Todellakin, olen sitä joskus kuivattanut yrttiteen joukkoon. 

Kolmas sinivioletti kukka on kotoisin Ruotsista, mistä sen pienenä villikukan taimena toin puutarhaani ja on sopivasti levinnyt sinne tänne. Sekin käy hyvin ruusujen juurelle koristeeksi ja peittokasviksi. Sen nimi Ruotissa on "äitipuolenorvokki". Harmaata kiveä vasten se on tosi kaunis.

Luonnonkukat ovat tosi kauniita. Annetaan niidenkin elää puutarhassa!

Sen kunniaksi tässä Bach 225!

Kaksi Pohjolan ruusua aloittivat ruusukesäni!

Olen jännittyneenä seurannut paisuvia ruusunnuppuja. Mikähän ruusu avaa ensimmäisenä kukkansa?

Harmittaa ihan, kun olin kolme päivää poissa kotoa, enkä voinut ihan sekunttien tarkkuudella seurata, mikä ruusu se oli. Toissa vuonna se oli malvaruusu, edellisvuonna metsäruusu.

Nyt niitä oli kaksi kukassa, kun tulin tänään kotiin!!! Ei ollut malvaruusu eikä metsäruusu. Vaan ensimmäisen kukan tapasin Kiimingin ruusussa. Vähän vielä ujon näköisenä se kurkisteli keltaisine sisuksineen, siis ei aivan levällään auki, mutta nimitin sen oitis ensimmäiseksi! 

Kiimingin löytöruusu onkin aika uusi tulokas ruusutarhassani. Niitä istutettiin viime kesän juhannuksena oikein kaksisten ruusuaitaportin molemmin puolin. Ystäväni vähän salaperäisesti hiipien kantoi ruukkutaimet puutarhaani synttärilahjaksi. 

Kiiminginruusu katsotaan kuuluvaksi harrisonin keltaisiin ruusuihin. Sillä on yksinkertaisen juhannusruusun lailla pieni kukka, mutta lehdet ja ruusun keltaisuus viittaa harrisonin sukuun. Sillä on myös mustanpuhuvat kiulukat ja upea helakanpunainen syysväri lehdistössään.

Kiiminginruusua saa ainakin Oulujoen taimistosta.

Olin iloinen uuden tulokkaan rohkeasta avajaisseremoniasta muiden ruusujen joukossa.

Kunnes sitten katselin vähän ylemmäksikin ja huomasin taivaita kurkottavan pari punaista kukkaa!

Aika lähellä Kiiminkiä, on myös tämän ruusun löytalue, nimittäin Kempele.  Toinen pohjoinen löytöruusu on nimeltänsä Kempeleenkaunotar!! 

Näin ne pohjolan ruusut näyttävät voimansa! Tervetuloa kesään rohkeat, reippaat ruusut!

Tähän sopinee Katri-Helenan Kesän lapsi mä oon...

Kolme ihmeellistä selviytyjää!

Minulla on kolme ruusulapsosta, joiden selviytymistä voi pitää ihmeenä, siis ihmelapsia suorastaan.

Yksi on punalehtiruusu. Ystäväni Sinikan luona hänen puutarhaansa ihaillessani, huomasin, että punalehtiruusupensaan alla oli pieni juuritaimi. Tai oikeastaan, tiedän, ettei se tee juuritaimia ollenkaan, vaan varmaankin oli jokin oksa kasvanut niin maata pitkin, että oli alkanut tekemään juuria. Pyysin saada sitä. Jos vaikka lähtisi kasvamaan. 

Sain sen. Istutin sen ensin ruukkuun, missä hoidin sitä yhden kesän. Se kasvoi. Toisen kesän istutin sen tuonne hirsikehikkoon. Se kasvoi. Ja viime syksynä istutin sen sille tarkasti etsitylle paikallensa, missä se saa loistaa ihan yksityisenä punertavana pensaanaan. Se tykkäsi paikasta ja on alkanut kasvamaan komeasti.

Juurelle istutin peitekasviksi mäkimeiramia eli oreganoa, joka houkuttelee mettisiä ja perhosia saman värisiin kukkiinsa, jota itse ruusukin edustaa. Pensashan on jo kaunis punaisine lehtineen, mutta myös herkkine pienine yksinkertaisine kukkineen. Uskon, että oregano ei vie voimaa jo noinkin voimakkaalta ruusulta.

Pieni ruusulapsoseni! Uskon, että vielä kukoistat!

Toinen ruusulapsoseni on sitten vähän samalla periaatteella hankittu. Eli näin aivan ihanan ruusun erään toisen ystävän pihamaalla vielä istuttamatta. Siinä oli ihanat punaisentummankirjavat kukat valkoisine juovineen. Omistaja oli saanut sen etelästä lahjaksi eikä tiennyt sen nimeä. Juuren kohdalta oli melkein katkennut eräs oksa, jossa oli kuitenkin kasvamassa terhakan näköinen lehtivarsi. Pyysin sitä itselleni. - Johan varmasti saat, mutta on kyllä suuri ihme, jos saat tuosta ruusua kasvamaan, sanoi hän.

Laitoin oksanpätkän taas hyvään multaan ruukkuun siksi kesäksi kasvamaan. Se kasvoi. Syksyllä siirsin sen tuonne hirsikehikkoon. Näköjään tuosta kehikosta on tullut jonkinlainen 'lastentarha'. Se kasvoi siinäkin. Tarkistin, että se sai vettä ja juttelin kauniisti. Niin se oli tänä keväänä jo niin voimakas taimi, että istutin sen omaan paikkaansa. 

Juurelle istutin äitipuolenorvokeita, joita olen tuonut Ruotsista, missä se kasvaa villinä, ainakin saaristossa.  

Tuo ruusun nimi on vielä arvoitus, mutta alan uskoa, että se on James Masonin ruusu nimeltä Sonja Maria. Muistaakseni luin jostakin, että hänellä on sen niminen tytär. Kukka muistuttaa sitä, minkä näin ystävälläni. Samoin pätee kuvaus sen punertavaan varteen ja nuoriin punertaviin lehtiin.

Joten jännittyneenä jään odottamaan, tekisikö tämä ihmepensas kukkaa tänä kesänä.

Kolmas ihme on sitten Lavinia-niminen ruusu.   Toin sen E-Suomen puutarhamatkaltani ja siitä väitettiin, että se on kestävä. Joten päätin kokeilla sen kestävyyttä täälläkin. Se oikeastaan kuuluu englantilaisten tekstien mukaan köynnösruusuihin, mutta ainakin siellä puutarhassa kasvoi kuten muutkin ryhmäruusut aika matalana, kukk hyvin isokukkainen kerrottu ja vaaleanpunainen. Istutin sen avomaalle rugosa-ruusujen joukkoon.

Pelkäsin, että se talven jälkeen oli kuollut, mutta juuristo oli vihreää ja sieltähän se päätänsä nostaa.

Kun se tuosta kasvaa, niin katson sille parempaa paikkaa vaikka kahvilan seinustalle. Jännittävää on seurata ehtiikö se kukkia tänä kesänä. Sille olen antanut seurakasviksi timjamin eli ajuruohon.

Toimin 20 vuotta pienten lasten kasvattajana. Olen nähnyt kuinka pienestä ja surkeankin oloisesta lapsesta kehkeytyy voimakas yksilö, kunhan hän saa turvallista kasvualustaa. Jotenkin ruusujen ja kukkien kanssa on aivan sama asia. En osaa nakata pois sitä surkeintakaan. Siitä voi tulla kuningatar.

Nytkin, kun käännän uusiksi kukkapenkkejä tai tuhoan vanhoja, kerään niistä kukantaimet. Olen perkannut ne rikkakasveista ja asettanut multaan ja muoviruukkuun kasvamaan. Myyn niitä pois kahvilassani tai sitten syksyllä siirrän niitä jonnekin muualle kasvamaan. Tietenkin voisin viedä ne vaihtopäiville ja toreille, mutta kun ne ovat kaukana, enkä tahdo keritä sinne...

Puutarha vangitsee omansa. Siinä ei auta muu kuin perässä taapertaa ja tehdä sitä mikä eniten käsiä tarvitsee. Mutta palataanpa asiaan, jos nämä ruusulapsoseni kukkivat tänä kesänä.

Hyvää kesää! toivoo Metsätonttu