Ihmisen rakkaus paikkaan

Huomaan, että puhun paljon rakkaudesta. Sehän on ihmisessä kuin sateenkaarenvärinen aura ja siihen liittyy monenlaisia tunteita, vihaa ja suruakin. Se myös laajenee välillä kuin tulva, hyökyaalto tai soliseva puro eri ihmisiin, esineisiin, asioihin ja paikkoihin. Rakkaus on paljon laajempi kuin se mistä yleisesti puhutaan. Se kohdistuu paikkakuntaan, synnyinmaahan tai mitä voimallisinta, tähän Maapalloomme. Puhun varmaankin rakkaudesta ihmisen tärkeimpänä ominaisuutena myös siksi, että itse kävin läpi vakavaa sairautta ja sen myötä uudenlaiset arvot nousevat pintaan.

Nyt käsittelen ihmisen rakkautta paikkaan. Eräs ystäväni sanoi näin: "Siellä missä on hyvä olla ihmisten keskuudessa, siihen paikkaan rakastuu." Varmasti tosi. 

Jotkut rakastuvat paikkaan, koska arvostavat sukunsa esi-isien työtä, käsin raivattua, käsin koverrettua. Jotkut rakastuvat paikkaan, koska se on niin kaunis, kuten Suomessa usein sinisen järven rannalla tai vaaran rinteessä. Jotkut rakastuvat paikkaan, koska jokin mystinen vetää puoleensa. Jotkut, kun itse ovat sitä työstäneet ja jotkut, koska siinä on vanha elämä, kulttuuri ja tarinat. Juuri eilen kuuntelin erästä, joka kertoi, että on kiintynyt paikkaan ja taloon, koska se elää historiallisesti tarinoineen. Eipä silti, joku kiintyy moderneihin esineisiin ja paikan steriiliin puhtauteen, koska tarvitsee juuri sellaista. 

Papula

Olen joskus kuvannut ruusujen kautta sitä, kuinka pahalta tuntuu jättää rakas kotipaikka esimerkiksi muuttamalla maasta toiseen (Papulan ruusun tarina) ja silloin halutaan mukaan jotakin kaunista ja ikiolevaa. Usein se on puu, ruusu tai muu kasvi ja tottakai esineet. Eräs vieraili vanhalla kotipaikallaan Karjalassa ja otti mukaansa siitä "tupakkikukkaa", joksi hän karhunköynnöstä nimitti. Sitä on minullakin. Minäkin otin lapsuuden kotipihasta äitini istuttamaa saippuakukkaa ja iiristä. Niiden mukana tuli äidin puutarhaa hoitava käden lämpö.

kevätkaihonkukka

Puutarhakasveissa on usein mukana jokin ihminen ja tunne siitä ihmisestä. Minulla on aika hyvin muistissa, kuka on mitäkin perennaa minulle antanut. Vasta halasin ja kiitin Merjaa pienestä kevätkaihonkukan alusta, jota hän kerran minulle toi. Nyt se sinisyttää kauniisti kukkapenkkejäni ja ruusujen juuria.

Ruusujen myötä olen havainnut myös eräänlaisen ystävyyden osoituksen hyvin lämpimänä. Kun kävelin tuolla puutarhassani, huomasin kuinka kauniisti Riitan lahjoittama outo, hyvin vanha ruusu Keuruulta, on herännyt voimakkaasti eloon juuri tänä keväänä. Ja siinä oli kevään ensimmäiset nuput!! Voi kun ilahduin. Riitta halusi tuoda sen minulle muistoksi hänen vanhalta rakkaalta kotipaikaltaan, ei tosin tiennyt ruusun nimeä. Nyt näen pian sen kukan. Se voi olla metsäruusu, mutta epäilen sen vaalean vihreistä lehdistä sen aivan muuksi. Mutta että Riitta (blogiystävä) toi sen pitkän matkan takaa! Kyllä silloin sydäntä lämmittää ystävyys. 

Lisää kuvateksti

Tällä tavalla on moni muukin minulle osoittanut ajatustaan ja ystävyyttään, ruusun kautta. Eräs kyläläinen toi minulle toissa vuonna Jukolanmäen ruusun. Hän ajatteli, että kun Jukola on nyt hävitetty, sen ruusu säilyisi minulla. Ja nauratti kovasti yksi runopäivä tässä, kun eräs mies meni Jukolan ruusun luo ja lauloi minulle. Hän tiesi, että Jukolan seurantalolla tapasin mieheni Einon ja siitä kaikki alkoi. Rauha toi metsäruusun Lukkaroisten perältä, koska halusi sen tulevan Einon muistoksi hänen äitinsä kotikonnuilta. Terttu toi minulle vanhalta paikalta karjalanruusun ja muutakin pensasta ja perennaa on näin ilmestynyt pihalleni. Lämpimällä ystävän kädenojennuksella! Ette arvaa, kuinka se on lämmittänyt mieltäni!

karjalanruusu

Nämä lahjat kertovat myös ihmisen kunnioituksesta, arvostamisesta ja rakkaudesta paikkaan ja sen historiaan. Ruusun välityksellä he haluavat sitä osoittaa. Paikan mukana siirtyy mystinen muisto ja omaleimaisuus ruusussa uuteen paikkaan, paikkaan jota sitäkin rakastetaan. Mitä kaikkea kertoo ruusu, mitä kaikkea tunnetta tuo mukanaan, mitä tarinaa ja mitä hoitavaa voimaakin? Ei kaikkea tarvitse tietää ja ymmärtää.