Loihdin pienen 'järven' ruusun juurelle

Kaipaan merta ja vettä. Lähellä puutarhaani ei ole muuta kuin pieni loriseva puro, sekin kuivuu aika pieneksi kesän helteillä. Veden puutteessa ehkä annan puutarhassani kasvaa sinisten kukkien. Kuin myös olen luonut pari lampea suihkuineen. Auttaa sekin!

Kevätkaihonkukka on Viljaminruusun juurella. Puistolemmikin sallin siementää ja kasvaa vähän joka paikassa. 

Mutta rakkain kaikista on luonnonkukka nimeltä nurmitädyke. Muistan kuinka ihailin sitä lapsena niityn reunalla. Sittemmin sitä olikin vaikea löytää mistään. Tehoviljelyn ansiosta se häipyi melkein olemattomiin. Omalle pihalle se tuli varkaana pienen vaahterantaimen mukana, jonka tongin Lammin metsistä kerran kesälomareissulla. Olin siitä iloisesti yllättynyt.

Olen antanut sen kukkia sinisenä laikkuna pihanurmellani. Kukinnan jälkeen niitän sen pois. 

Nyt se kukkii sinisenä 'järvenä' Kempeleen kaunottaren ja Teresanruusun juurella. Moni sitä on pysähtynyt ihailemaan. Mukana siinä kasvaa myös kumina, jota olen säästellyt siellä täällä, koska kerään sen siemenet talteen. Teresaruusun tueksi olen laittanut vanhan puutarhapöydän rungon. 

Kutsun usein tädykettä sen tieteellisellä nimellä "Veronica", koska nimi on niin kaunis. Poimin luontoportti.com-sivustolta nurmitädykkeeseen kuuluvan tarinan: 

"Tädykkeiden suvun tieteellinen nimi Veronica on yhden tulkinnan mukaan muodostettu latinan kielen sanoista vera, ’tosi’ jaicon, ’kuva’ ja tarkoittaa siis ‘oikeaa kuvaa’. Legendan mukaan Veronica-niminen nainen olisi pyyhkinyt ristiään kantavan Jeesuksen kasvoille nousseen hien ja otsalta valuneen veren kankaan palaseen, johon painautui kuva Kristuksen kasvoista. Kieltämättä tädykkeiden kukat muistuttavat jossain määrin ihmiskasvoja, aina silmien virkaa toimittavia heteitä myöten. Nurmitädykkeen lehtiä on rohtotädykkeen (V. officinalis) tavoin käytetty yrttiteen valmistukseen. Kasvin ruotsinkielinen nimi onkin teveronika (teetädyke)."

Todellakin, olen sitä joskus kuivattanut yrttiteen joukkoon. 

Kolmas sinivioletti kukka on kotoisin Ruotsista, mistä sen pienenä villikukan taimena toin puutarhaani ja on sopivasti levinnyt sinne tänne. Sekin käy hyvin ruusujen juurelle koristeeksi ja peittokasviksi. Sen nimi Ruotissa on "äitipuolenorvokki". Harmaata kiveä vasten se on tosi kaunis.

Luonnonkukat ovat tosi kauniita. Annetaan niidenkin elää puutarhassa!

Sen kunniaksi tässä Bach 225!