tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kolme ihmeellistä selviytyjää!

Minulla on kolme ruusulapsosta, joiden selviytymistä voi pitää ihmeenä, siis ihmelapsia suorastaan.

Yksi on punalehtiruusu. Ystäväni Sinikan luona hänen puutarhaansa ihaillessani, huomasin, että punalehtiruusupensaan alla oli pieni juuritaimi. Tai oikeastaan, tiedän, ettei se tee juuritaimia ollenkaan, vaan varmaankin oli jokin oksa kasvanut niin maata pitkin, että oli alkanut tekemään juuria. Pyysin saada sitä. Jos vaikka lähtisi kasvamaan. 

Sain sen. Istutin sen ensin ruukkuun, missä hoidin sitä yhden kesän. Se kasvoi. Toisen kesän istutin sen tuonne hirsikehikkoon. Se kasvoi. Ja viime syksynä istutin sen sille tarkasti etsitylle paikallensa, missä se saa loistaa ihan yksityisenä punertavana pensaanaan. Se tykkäsi paikasta ja on alkanut kasvamaan komeasti.

Juurelle istutin peitekasviksi mäkimeiramia eli oreganoa, joka houkuttelee mettisiä ja perhosia saman värisiin kukkiinsa, jota itse ruusukin edustaa. Pensashan on jo kaunis punaisine lehtineen, mutta myös herkkine pienine yksinkertaisine kukkineen. Uskon, että oregano ei vie voimaa jo noinkin voimakkaalta ruusulta.

Pieni ruusulapsoseni! Uskon, että vielä kukoistat!

Toinen ruusulapsoseni on sitten vähän samalla periaatteella hankittu. Eli näin aivan ihanan ruusun erään toisen ystävän pihamaalla vielä istuttamatta. Siinä oli ihanat punaisentummankirjavat kukat valkoisine juovineen. Omistaja oli saanut sen etelästä lahjaksi eikä tiennyt sen nimeä. Juuren kohdalta oli melkein katkennut eräs oksa, jossa oli kuitenkin kasvamassa terhakan näköinen lehtivarsi. Pyysin sitä itselleni. - Johan varmasti saat, mutta on kyllä suuri ihme, jos saat tuosta ruusua kasvamaan, sanoi hän.

Laitoin oksanpätkän taas hyvään multaan ruukkuun siksi kesäksi kasvamaan. Se kasvoi. Syksyllä siirsin sen tuonne hirsikehikkoon. Näköjään tuosta kehikosta on tullut jonkinlainen 'lastentarha'. Se kasvoi siinäkin. Tarkistin, että se sai vettä ja juttelin kauniisti. Niin se oli tänä keväänä jo niin voimakas taimi, että istutin sen omaan paikkaansa. 

Juurelle istutin äitipuolenorvokeita, joita olen tuonut Ruotsista, missä se kasvaa villinä, ainakin saaristossa.  

Tuo ruusun nimi on vielä arvoitus, mutta alan uskoa, että se on James Masonin ruusu nimeltä Sonja Maria. Muistaakseni luin jostakin, että hänellä on sen niminen tytär. Kukka muistuttaa sitä, minkä näin ystävälläni. Samoin pätee kuvaus sen punertavaan varteen ja nuoriin punertaviin lehtiin.

Joten jännittyneenä jään odottamaan, tekisikö tämä ihmepensas kukkaa tänä kesänä.

Kolmas ihme on sitten Lavinia-niminen ruusu.   Toin sen E-Suomen puutarhamatkaltani ja siitä väitettiin, että se on kestävä. Joten päätin kokeilla sen kestävyyttä täälläkin. Se oikeastaan kuuluu englantilaisten tekstien mukaan köynnösruusuihin, mutta ainakin siellä puutarhassa kasvoi kuten muutkin ryhmäruusut aika matalana, kukk hyvin isokukkainen kerrottu ja vaaleanpunainen. Istutin sen avomaalle rugosa-ruusujen joukkoon.

Pelkäsin, että se talven jälkeen oli kuollut, mutta juuristo oli vihreää ja sieltähän se päätänsä nostaa.
Kun se tuosta kasvaa, niin katson sille parempaa paikkaa vaikka kahvilan seinustalle. Jännittävää on seurata ehtiikö se kukkia tänä kesänä. Sille olen antanut seurakasviksi timjamin eli ajuruohon.


Toimin 20 vuotta pienten lasten kasvattajana. Olen nähnyt kuinka pienestä ja surkeankin oloisesta lapsesta kehkeytyy voimakas yksilö, kunhan hän saa turvallista kasvualustaa. Jotenkin ruusujen ja kukkien kanssa on aivan sama asia. En osaa nakata pois sitä surkeintakaan. Siitä voi tulla kuningatar.

Nytkin, kun käännän uusiksi kukkapenkkejä tai tuhoan vanhoja, kerään niistä kukantaimet. Olen perkannut ne rikkakasveista ja asettanut multaan ja muoviruukkuun kasvamaan. Myyn niitä pois kahvilassani tai sitten syksyllä siirrän niitä jonnekin muualle kasvamaan. Tietenkin voisin viedä ne vaihtopäiville ja toreille, mutta kun ne ovat kaukana, enkä tahdo keritä sinne...

Puutarha vangitsee omansa. Siinä ei auta muu kuin perässä taapertaa ja tehdä sitä mikä eniten käsiä tarvitsee. Mutta palataanpa asiaan, jos nämä ruusulapsoseni kukkivat tänä kesänä.

Hyvää kesää! toivoo Metsätonttu

3 kommenttia:

  1. Tuollaiset "syrjäytyneet" kasvatettavat ovatkin niitä kiinnostavimpia, sillä niihin tulee panostettua aineellisten voimavarojen lisäksi paljon tunnetta ja vähän myös toiveita. Kyllä ne sitten palkitsevatkin, kun päättävät selviytyä ja kasvaen ja kukkien kiittää kasvattajaansa.

    VastaaPoista
  2. Taitava kasvattaja olet! Punalehtiruusu on kaunis ja siinä on yksinkertaisen ihana kukka.

    VastaaPoista