torstai 21. elokuuta 2014

Ruusupensaiden tukikehitelmiä

En ole löytänyt mistään kirjoista vielä miten tukea ruusupensaita. Oikeastaan niitä ei tueta. Sen mitä olen nähnyt, annetaan pensaiden kasvaa sellaisenaan, valtoimenaan ja se liene oikein. Olen myös nähnyt, kuinka useat pensaat lakoavat ympäristöönsä, ovat tiellä poluilla tai on vaikea pitää juuristoa puhtaana.

Koska minulla on tilaa, olen sirotellut noita pensaita vähän sinne tänne. En kuitenkaan ihan epäjärjestyksessä suin päin, sillä onhan minulla keltaiset omalla alueellaan ja pimpinellaruusut omassa rivissään kuin prinsessat menuetissa. Villiruusuillakin on oma rivistönsä. Kurtturuusuilla on ihan oma alueensa. Pari vanhaa ruusua olen antanut kasvaa siellä, mihin heidät alun perin on asetettu. Kuitenkin olen halunnut joillekin pensaille löytää aivan erityisen paikkan. Usein olen istuttanut ne johonkin sen vuoksi, että paikalla on kivi, johon ruohonleikkuri aina tökkii. Mutta oman paikkansa vuoksi en halua, että ne lakoavat suin päin. Kuri se olla pitää minunkin pihamaalla, vaikka vähän villiä onkin!

Joillekin ruusuille löysin jostakin koottavan metallisen kehikon, kuten valamonruusuille ja Ilolle. Ne tuntuvat pitävän niistä ja kiipeävät innolla korkealle. Ja tässä eräitä kyhäelmiäni, aivan se uusinkin.

 
Tiedossani oli, että Onni kasvaa noin 1,5 metriseksi. Eräs ruusuihminen oli toista mieltä. Ja kun minulla sattuu olemaan noita iki-ihania heinäseipäitä, teen niistä ruusuille tukea. Uskon, että ruusukin tykkää sen lämpimästä, patinoituneesta kosketuksesta. Tässä onniruusu vielä keväällä ja nyt kesällä kukkivana, vasta 2-vuotiaana. Se on kasvanut jo yli 2 metrin mihin lie korkeuksiin ja pursuilee ulos joka ikkunasta. Täytynee lisätä tuohon tupaan katonharjakin. Ehkä se pitää kiipeilemisestä.





Minulla oli tuollainen rautainen vanha puutarhapöydän kehikko. Poika lupaili siihen jo kahden vuoden ajan tehdä hienon puupinnan. Kun sitä ei kuulunut, hoksasin antaa sen tueksi Teresan ruusulle. Se voi käydä aivan liian pieneksi, koska senkin kerrotaan kasvavan korkeutta, mutta alustatuki kuitenkin on. Teresa on nyt kukassa toista kertaa, kauniisti onkin.

Ihanalle Tove Janssonille olen loihtinut aivan oman nurkkauksensa, jossa hänellä on suojelushahmo kesän ajan. Nyt Tove on kasvanut jo yli ja jatkaa korkeuksiaan.

Ehkä joku toinen näkee tuon kaiken jonkinlaisena vangitsemisena ja rumanakin. Minä tarkoitan heille hyvää. Nyt innostuin väsäämään Olkkalan ruusulle aivan omanlaisensa tuen, pieni virne kasvoillani. Nimittäin, kun ruusu on ranskanruusuja, niin loihdin sille oman Eiffeltornin. Uskoisin, että ensi kesänä sekin on jo harmaantunut ja ruusu kasvanut pituutta ja uusia oksia. Eikä varmaankaan kestä montaa vuotta, kun tuki on hautautunut johonkin ruusun kätköihin ja ruusu röyhistää rintaansa.



Tässä tulos. Ruusu näyttää vähän ujostelevan. Juuresta on nousemassa uusia oksia, joten uskon, että ensi kesänä se on aivan eri näköinen.

Arvata vain voi, mitä keksin kirkonruusu Ruustinnalle ja Tarja Haloselle, jotka hekin ovat vähän yksinäisissä paikoissa.

Uskalla! Dare - La-la-laa! Shakira

5 kommenttia:

  1. Sommittelu ei aina toimi. Olen laittanut kuvat vierekkäin, mutta kun avaan blogin, ei ne niin olekaan.
    Ehkä kuvat ovat sittenkin vähän liian isoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, sitä se oli, nyt ovat kiltisti vierekkäin, joskin sommittelu kärsii vieläkin.

      Poista
  2. Olet tehnyt hienot tuet ruusuillesi!

    VastaaPoista
  3. Kekseliäitä tukia huumorilla höystettynä. Tapana tai ei, mutta kyllä minä yritän ruusupensaitani tukea. Ihan senkin vuoksi, että sade hakkaa mahdolliset kukat nopeammin pilalle, kun oksat makaavat maassa. Ainakin tuo sinun Onnisi on tavattoman kaunis omassa pömpelissään. Ei laisinkaan vangitun oloinen.

    VastaaPoista