Minä en tapa tässä talossa hämähäkkejä. En ole edes niin naisellinen, että kirkuisin ja panikoisin niistä. Olin hyvin surullinen kerran, kun joku käveli poskellani ja läimäytin sen kuoliaaksi. Se on tuollainen samanlainen huonehämähäkki.
Minulla on keittiön kirjahyllyssä tärkeät käsikirjat. Tässä niistä kolme, jotka ovat tuikivälttämättömät: keskikouluajoilta asti vanha värikasvio, tuo punainen, Pohjolan lintukirja, toinen jo sellainen, koska ensimmäisen olen kuluttanut loppuun. Aloin tutkia lintuja jo kymmenvuotiaana. Uusi kirja on tuo Luonto-opas, jossa on sellainen yleinen katsaus Suomen luonnon eläimiin nisäkkäistä toukkiin asti ja siltä väliltä perhoset ja hyönteiset. Hyvä kirja! Sitä tutkin usein kesäisin. Se on mukana tuolla terassin pöydällä. Mukavempia nuo kirjat ovat käsissä, kuin tieto kirkkaassa netti-ikkunassa. Toki käytän sitäkin.
Joten tutkin hetken noita hämähäkkejä tänä aamuna. Huonehämähäkkejä on useanlaisia. Kuvassa mustahuonehämähäkki, sitä on olemassa myös harmaakuvioisena. Ne ovat uskollisia, harmittomia ihmisen seuralaisia. Yleensä se kyhää nurkkiin sellaisen kolmionmuotoisen seittiverkon, josta se tarkkailee tapahtumia. Pieni kodin vahti. Ylhäällä kuvassa on tämä kaveri mustana. Nämä eivät ole vaarallisia. Huonehämähäkki ei pure. Tuollainen pitkäjalkainen varastohämähäkki hädissään saattaa sen tehdä. Iholle tulee pieni punainen läiskä. Minua ei tietääkseni ole koskaan hämähäkki purrut, mutta eihän niitä itikoita aina huomaa, mitä ne ovat. Joskus on kummia kutiavia läikkiä löytynyt, mutta ne menevät pian ohi. On olemassa myös vesihämähäkki, joka saattaa purra yhtä kipeästi kuin ampiainen.
Sitten on vielä sisätiloissa riippuhämähäkki, joka taiteilee usein katosta tulevan yhden seitin varassa ja ikään kuin kelluu huoneessa. Tämän otuksen tapasin viimeksi ystäväni siistissä keittiössä. Siinä se riippui ja pyöritteli itseään meidän välissä, eikä ystävänikään ollut milläänsäkään. Hän vain katseli ja tuumasi, ettei koskaan tapa sisällä hämähäkkejä. Tapasin siis toisen tällaisen hämähäkkiystävän.
Hämähäkkejä on monenlaisia. Voi ihme, että niitä on kirjava kirjo. Ristihämähäkki tekee sen ristikkäisen kauniin verkon. Minun keijun riippukeinuja tekee varmaankin tuo kirjohämähäkki. Kukkahämähäkki on kalpean valkoinen melkein, pieni ja pippurinen. Se saattaa saalistaa itseään kolminkertaisen otuksen. Joten toivotetaan sellaiset tervetulleeksi puutarhaan.
Ihmeellisiä otuksia! Kannattaa tutustua!
H-kirjain vuorossa:
Hämähäkit ovat vekkuleita otuksia. Itsekkään en koe tarvetta niiden tappamiseen :)
VastaaPoistaItsekään en tapa hämähäkkejä, yritän aina kiikuttaa ne sisätiloista jonnekin muualle (joskus huonolla omalla tunnolla kylmään, silloin yritän perustella itselleni, että jokin lintu tai muu elävä saa niistä ruokaa). Totta puhuakseni, tarvitsen kyllä vielä tosi paljon harjoitusta, että oikeasti pääsen kammostani eroon. Hyvää terapiaa (toivottavasti) ovat tyttärentyttäreni (kohta 7 v) lellikit, raajoineen päivineen noin kymmensenttiset muovihämähäkit, joita minulle kiikutetaan suukotettaviksi! Saan tehdä melkoisia mentaaliharjoituksia, etten siirrä pelkojani seuraaville sukupolville :)
VastaaPoistaEhkä nuo muoviset totuttaa lapsia tähänkin sulottareen ja näkemään sen persoonan. Muistan lapsuudesta kauniin kirjan Lotta-hämähäkistä. Se jäi mieleen, mutta en muista kirjan nimeä. Sinäkin voit ottaa käteen huonehämähäkin. Tietoni mukaan ne eivät pure, hätääntyvät tosin siinä lämpimällä kämmenellä. Mutta eräs konsti voittaa niiden inhoa.
PoistaHämähäkit ovat mukavia kavereita, ja itsekin annan niiden elellä ihan rauhassa. Seittejä tosin tuhoan siivotessani, pahoitteluni kaikille hämähäkeille! Ai mutta, olenhan minä lapsena kerran syönyt hämähäkin, sellaisen pienen punaisen. Se käveli kädelläni, ja jostain syystä haukkasin sen suuhuni. Kai sitä tulee lapsena tehtyä kaikkea kummallista, ehkä kokeilunhalusta?
VastaaPoista